Homealtistus

Terve !

Te, jotka olette altistuneet kosteusvauriomikrobeille, ja oireilette näille tyypillisellä tavoilla. Itse oireilen yskällä, liman nousulla kurkkuun, poskiontelotulehduksilla, henkitorven jatkuva kutina, kurkun karheus, tiukat pallealihakset, jotka aiheuttavat huonon hengityksen kulun.

Jos olen poissa hometalosta (joka tutkittu ja on pahasti kosteusvaurioinen). Kun pääsen puhtaisiin tiloihin niin miten kauan teillä on mennyt, että olette kuntoutuneet entisellenne.

Olen aina kuntoillut ja jumpannut,mutta viimeiset puoli vuotta on mennyt huonosti. Kk:n kesäloman jälkeen tunsin voivani jo hieman paremmin, mutta kestävyys ei oikein ole hyvä.

Kiitos

T. altistunut yskijä
342723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Mistä te oikein aina keksitte näitä erikoisi omia käsityksiänne? Joltain kansanparantajilta vai ihan itse päättelemällä?

"tiukat pallealihakset, jotka aiheuttavat huonon hengityksen kulun. "

Mitä tämä tälläinen muka nyt taas on? Ai että pallea jotenkin kiristyy eikä supistuksen jälkeen rentoudu takaisin tai rentoutuessaan ei enää palaakaan normaalin lepopituuteensa vai? Ihan käsittämättömiä keksintöjä kyllä. Pallea on laakea littana lihas joka supistuessaan vetää keuhkoja alaspäin, jolloin syntyneen alipaineen johdosta keuhkoihin virtaa ilmaa. Tämä on hengityksen mekanismi levossa rauhassa esim. nukkuessa tai istuessa paikallaan. Sitten kun tarvitaan tehokkaampaa kaasujen vaihtoa keuhkoissa ja tarvitaan suurempaa alipainetta ja ilmanvirtausta, niin tulee hengitykseen mukaan koko rintakehä ja ns. apuhengityslihakset: rintakehä laajenee syvään sisään henkeä vedettäessä, kylkivälilihakset supistuvat ja rintakehä laajenee, eli kyseinen luista ja lihaksista koostuva kehikko laajenee ja syntyvä alipaine on suurempi ja ilmaa virtaa enempi keuhkoihin. Nimenomaan niin, että keuhkot laajenevat, minkä seurauksena sisään virtaa ilmaa eikä niin päin että ilmaa virtaa sisään jonka johdosta keuhkot laajenisivat. Hengityskoneeseen kytkettäessä ja ulkoisella voimalla ventiloidessa käy siten toki niin että keuhkoihin painetaan ilmaa ulkoisella voimalla, jonka johdosta keuhkot ja rintakehä laajenevat taas.

Äänestä
  • ota lekurin silmät pois päästäs, että näkisit paremmin. Jos tavallinen ihminen, ei-lääkäri, kuvaa jotakin asiaa ts. oirettaan, niin millä oikeudella sinä olet vaatimassa häntä käyttämään eksakteja lääketieteellisiä termejä? Naiivi olet, kun sellaista kuvittelet. Eihän aloittaja sanonut, että lääkäri on antanut hänelle diagnoosiksi tiukat pallealihakset ,vaan että se on hänen eräs oireensa. Annapas kun koetan suomentaa sen sinulle: "palleani kohdalla tuntuu kiristystä/piukotusta (ehkä tarkoittaa jopa turvotusta, hengenahdistusta jne)". Tottakai sellaista oiretta voi olla vaikka mistä syystä. Sinun pitäisi lääkärin roolissa koettaa miettiä, mitä kyseinen kuvaus kertoo, eikä laukoa päättömyyksiä - mikäli et todella ole päätön. Mutta eiköhän sinullakin jokin aivoelin ohjaile sormiesi liikettä näppäimistöllä ;)

    Äänestä

  • jos meidän oireemme ovat sinusta keksittyjä niin mitä täällä pyörit. anna meidän siis rauhassa keksiä näitä olemattomia ja virheellisiä oireita ja päätelmiä. älä vaivaa itseäsi meidän mitättömillä päätelmillämme, mehän vain kuvittelemme kaikenlaista ja juoksemme siinä sivussa päivittäin 10 km lenkin ja keuhkot pelittää täysillä.

    Äänestä

  • huuhaaporukassa kirjoitti:

    jos meidän oireemme ovat sinusta keksittyjä niin mitä täällä pyörit. anna meidän siis rauhassa keksiä näitä olemattomia ja virheellisiä oireita ja päätelmiä. älä vaivaa itseäsi meidän mitättömillä päätelmillämme, mehän vain kuvittelemme kaikenlaista ja juoksemme siinä sivussa päivittäin 10 km lenkin ja keuhkot pelittää täysillä.

    on yksi oire äärimmäisestä burn outista, joka voi tulla ihmissuhdetyössä oleville. Joskus työuupunut ei näe itse omaa tilaansa. Toivottavasti joku muu työyhteisöstä huomaa sen ajoissa ja ohjaa uupuneen sairaslomalle ja hoitoon. Lääkärit ovat keskimäärin uupuneempia kuin muut ammattiryhmät. Joskus lääkärin vuorovaikutustaidot ovat niin puutteelliset, ettei hän voi lainkaan tehdä potilastyötä. Silloin tulee kyseeseen ammatin vaihto kokonaan tai vaihto jollekin muulle lääketieteen erikoisalalle, pois potilastyöstä.

    Lääkärikoulutuksessa usein korostetaan kielteistä mielikuvaa potilaista, esimerkiksi kerrotaan että neljäsosa potilaista somatisoi eikä sairasta mitään fyysistä sairautta. Lääkäri saattaa myös peittää omaa ammattitaidottomuuttaan; kyse on hankalasta ja somatisoivasta potilaasta silloin kun lääkäri ei todellisuudessa tiedä mikä potilasta vaivaa.

    Psyyke ja sooma vaikuttavat molempiin suuntiin. Ihmisten kokemuksilla voi olla pysyviä neurobiologisia vaikutuksia. Somatisaatiokin on siten itse asiassa sekä psyykkinen että fyysinen sairaus.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    hyvä homeahdistus1, totta on että monet lääkärit ovat loppuunpalaneita ja monet käyttävät psyykelääkkeitä joiden vaikutuksen alaisena he yrittävät hoitaa potilaitaan. Ei ihme että lääkärit näin siirtävät vastuun potilaalle takaisin hänen tilastaan ja psyykkeongelmiin vetoaminen onkin helppoa. Hehän sen tietävät kun lääketokkurassa kärvistelevät päivystyksissäkin.

    En nyt muista mistä luin mutta lääkäreillä on kaiketi runsaasti alkoholiongelmia,masentuneisuutta,itsemurhataipuksia, unettomuutta,burnouttia,psyykeongelmia. Hyi!!! olisi mukava tietää missä kunnossa milloinkin lekuri vastaanotolla on, yrittävät skarpata ettei potilas huomaisi.
    Kerran muuten huomautin lääkärille että minusta täällä haisee alkoholi, hän suuttui ja käski minun poistua. Siitä oli helppo päätellä että tarkan nenäni kanssa osuin oikeaan. Siis lääkäri haisi viinalle ja sai hepulit kun totesin sen ääneen. Takkikin oli vaalean harmaa (pesty varmasti mustien vaatteiden joukossa), yleiskuva nuhruinen, ajamaton parransänki ja silmät väsyneet. Mietin että toivottavasti ei kukaan äiti pienen lapsen kanssa tai puolustuskyvytön vanhus ole hänen seuraava potilaansa.

    Jos meidän psyyke prakaa homehajuista (hah,haa) niin emme aiheuta onneksi muille vaaraa, mutta jos lääkärin psyyke prakaa niin huh,huh siitä voi olla vakavia seurauksia potilaan kannalta.

    Hei alkuperäinen kysymys ?

    Kuinka kauan vei teiltä altistuneilta, että saavutitte takaisin alkuperäisen kunnon.

    T. hyväkuntoinen joskus

  • ????????? kirjoitti:

    Hei alkuperäinen kysymys ?

    Kuinka kauan vei teiltä altistuneilta, että saavutitte takaisin alkuperäisen kunnon.

    T. hyväkuntoinen joskus

    kokonaan se alkuperäinen kunto, ikävä kyllä :-(((

    Minulla alveoliitin oireista toipuminen vei ensin kolme kuukautta. Sitten tuli takapakkia, muutamia uusia altistuksia ja alveoliitin oireet palasivat useita kertoja, mutta toivuin nopeammin, altistusmäärätkin olivat varmasti paljon pienempiä.

    Nuha, astmaoireet ja fyysisen suorituskyvyn lasku ovat jääneet pysyviksi ja oireilen useammin kuin ennen. Minulla ei ole kuitenkaan todettu muuta vikaa keuhkoissa kuin astma, tosin on epäilys siitä että sydämen tiheälyöntisyyskohtaukset johtuvat keuhkojen huonosta toiminnasta mikä nyt ei ihan sovi diagnoosiin lievä astma.

    Olen yrittänyt välttää altistumista, mutta en ole onnistunut riittävän hyvin tai sitten altistukseni oli alunperin liian iso ja liian kauan kestänyt. Kelloa en nyt voi takaisin pyöräyttää, mutta alkuperäinen lääkärin ohje: Vältä altistusta niin tarkkaan kuin mahdollista, oli kyllä ihan oikea.

    Sinun oireesi kuulostavat kyllä aika pahoilta ja pitkään kestäneiltä? Minulle on muodostunut sellainen käsitys, joka tietysti on oma käsitykseni, että pitkittyessään oireet jäävät päälle. Jos paraneminen ei ala tapahtua aika nopeasti altistuksen päättymisen jälkeen, niin sitä sitten ei tapahdukaan? Toivottavasti olen väärässä ja joku tästä on toipunut vielä vuosienkin potemisen jälkeen, mutta onkohan kukaan oikeasti?

    Äänestä

  • huuhaaporukassa kirjoitti:

    jos meidän oireemme ovat sinusta keksittyjä niin mitä täällä pyörit. anna meidän siis rauhassa keksiä näitä olemattomia ja virheellisiä oireita ja päätelmiä. älä vaivaa itseäsi meidän mitättömillä päätelmillämme, mehän vain kuvittelemme kaikenlaista ja juoksemme siinä sivussa päivittäin 10 km lenkin ja keuhkot pelittää täysillä.

    MEIDÄN kaikkien suulla. Minä, ja varmasti moni muukin on kiinnostunut saamaan lääketieteellisiä näkökulmia ja selityksiä erilaisiin tuntemuksiin ja uskomuksiin.

    Tämä on yleinen keskustelufoorumi eikä mihinkään tiettyyn sisäsiittoiseen ajatustapaan fakkiutunut salaseura, josta häädetään kaikki asialliset keskustelijat.

    Äänestä

  • sinä neropatti kirjoitti:

    ota lekurin silmät pois päästäs, että näkisit paremmin. Jos tavallinen ihminen, ei-lääkäri, kuvaa jotakin asiaa ts. oirettaan, niin millä oikeudella sinä olet vaatimassa häntä käyttämään eksakteja lääketieteellisiä termejä? Naiivi olet, kun sellaista kuvittelet. Eihän aloittaja sanonut, että lääkäri on antanut hänelle diagnoosiksi tiukat pallealihakset ,vaan että se on hänen eräs oireensa. Annapas kun koetan suomentaa sen sinulle: "palleani kohdalla tuntuu kiristystä/piukotusta (ehkä tarkoittaa jopa turvotusta, hengenahdistusta jne)". Tottakai sellaista oiretta voi olla vaikka mistä syystä. Sinun pitäisi lääkärin roolissa koettaa miettiä, mitä kyseinen kuvaus kertoo, eikä laukoa päättömyyksiä - mikäli et todella ole päätön. Mutta eiköhän sinullakin jokin aivoelin ohjaile sormiesi liikettä näppäimistöllä ;)

    Eli kyseessä oli ylävatsalla tuntuva oire, eksaktisti se voidaan yhdellä sanalla kuvata sanalla "dyspepsia". Tietenkään potilas ei osaa asiaa tarkasti ja eksaktisti ilmaista, mutta minkä hemmetin takia sitten pitää alkaa keksiä ja esittää omakeksimiään syitä: kun siinä palleassa ei ole mitään vikaa ja kun potilas ei voi palleastaan mitään tietää, niin eikö tämän oireen kuvaamiseksi riitä sitten ihan yleiset ja normaalit ei-lääketieteelliset-anatomiset sanat! Se PALLEA ON LÄÄKETIETEELLINEN / ANATOMINEN TERMI, eli potilas itse alkaa käyttää päin p:tä tarkkoja ilmauksia ja ihmettelee että mikä on, että läkärit eivät sellaista käsitä!! Jos kyseessä on kerran tuon kaltainen oire, niin parasta olisi jättää elimet, termit, anatomia ja patologia ihan kokonaan pois ja sanoa vain, että: ylävatsaan koskee, tuntuu painavaa tunetta, ahdistavaa painostavaa oloa ylävatsalla ja tuntuu tyrvotusta/röyhtäytystä, poltetta ja mahdollisesti kipua, tuntuu ettei hengityskään kulkisi normaalisti kun ikään kuin ahdistaa ylävatsalla.

    Tämän oireen taustalla on selvästikin sinulla refluksin aiheuttama ruokatorven alaosan ärsytys, mahdollisesti jopa ruokatorven tulehdus, eli ns. refluksiesofagiitti. Se hoituu 2-4 viikon protonipumppuinhibiittorikuurilla ja olet oireeton tuon ylävatsasi suhteen.

    Äänestä

  • huuhaaporukassa kirjoitti:

    hyvä homeahdistus1, totta on että monet lääkärit ovat loppuunpalaneita ja monet käyttävät psyykelääkkeitä joiden vaikutuksen alaisena he yrittävät hoitaa potilaitaan. Ei ihme että lääkärit näin siirtävät vastuun potilaalle takaisin hänen tilastaan ja psyykkeongelmiin vetoaminen onkin helppoa. Hehän sen tietävät kun lääketokkurassa kärvistelevät päivystyksissäkin.

    En nyt muista mistä luin mutta lääkäreillä on kaiketi runsaasti alkoholiongelmia,masentuneisuutta,itsemurhataipuksia, unettomuutta,burnouttia,psyykeongelmia. Hyi!!! olisi mukava tietää missä kunnossa milloinkin lekuri vastaanotolla on, yrittävät skarpata ettei potilas huomaisi.
    Kerran muuten huomautin lääkärille että minusta täällä haisee alkoholi, hän suuttui ja käski minun poistua. Siitä oli helppo päätellä että tarkan nenäni kanssa osuin oikeaan. Siis lääkäri haisi viinalle ja sai hepulit kun totesin sen ääneen. Takkikin oli vaalean harmaa (pesty varmasti mustien vaatteiden joukossa), yleiskuva nuhruinen, ajamaton parransänki ja silmät väsyneet. Mietin että toivottavasti ei kukaan äiti pienen lapsen kanssa tai puolustuskyvytön vanhus ole hänen seuraava potilaansa.

    Jos meidän psyyke prakaa homehajuista (hah,haa) niin emme aiheuta onneksi muille vaaraa, mutta jos lääkärin psyyke prakaa niin huh,huh siitä voi olla vakavia seurauksia potilaan kannalta.

    "mutta jos lääkärin psyyke prakaa niin huh,huh siitä voi olla vakavia seurauksia potilaan kannalta."

    .. lääkärit ja muu terveydenhuoltohenkilökunta ansaitsisikin tuntuvat palkankorotukset ja muut työhyvinvointiparannukset ;-).

    Äänestä

  • Siksipä kirjoitti:

    tarvitaan ja ihmilliset potilasmäärät per lääkäri. Aikaa tutkijakin se potilas, ei vain liukuhihnatyötä. Vastuu on hirveä ja työajat ja työtahti liian tiukka. Välillä tutkimusvapaita, palkallisena ja työajat ja potilasmäärät kuriin. EI MITÄÄN palkankorotuksia.

    Äänestä

  • Siksipä kirjoitti:

    "mutta jos lääkärin psyyke prakaa niin huh,huh siitä voi olla vakavia seurauksia potilaan kannalta."

    .. lääkärit ja muu terveydenhuoltohenkilökunta ansaitsisikin tuntuvat palkankorotukset ja muut työhyvinvointiparannukset ;-).

    "ja muut työhyvinvointiparannukset ;-)."

    Äänestä

  • Lääkäri 2 kirjoitti:

    Eli kyseessä oli ylävatsalla tuntuva oire, eksaktisti se voidaan yhdellä sanalla kuvata sanalla "dyspepsia". Tietenkään potilas ei osaa asiaa tarkasti ja eksaktisti ilmaista, mutta minkä hemmetin takia sitten pitää alkaa keksiä ja esittää omakeksimiään syitä: kun siinä palleassa ei ole mitään vikaa ja kun potilas ei voi palleastaan mitään tietää, niin eikö tämän oireen kuvaamiseksi riitä sitten ihan yleiset ja normaalit ei-lääketieteelliset-anatomiset sanat! Se PALLEA ON LÄÄKETIETEELLINEN / ANATOMINEN TERMI, eli potilas itse alkaa käyttää päin p:tä tarkkoja ilmauksia ja ihmettelee että mikä on, että läkärit eivät sellaista käsitä!! Jos kyseessä on kerran tuon kaltainen oire, niin parasta olisi jättää elimet, termit, anatomia ja patologia ihan kokonaan pois ja sanoa vain, että: ylävatsaan koskee, tuntuu painavaa tunetta, ahdistavaa painostavaa oloa ylävatsalla ja tuntuu tyrvotusta/röyhtäytystä, poltetta ja mahdollisesti kipua, tuntuu ettei hengityskään kulkisi normaalisti kun ikään kuin ahdistaa ylävatsalla.

    Tämän oireen taustalla on selvästikin sinulla refluksin aiheuttama ruokatorven alaosan ärsytys, mahdollisesti jopa ruokatorven tulehdus, eli ns. refluksiesofagiitti. Se hoituu 2-4 viikon protonipumppuinhibiittorikuurilla ja olet oireeton tuon ylävatsasi suhteen.

    toivottavasti kukaan ei usko tätä "nettilääkäriksi" pätevöitynyttä pöllöä, joka nettipalstatekstejä lukemalla "diagnosoi" "potilailleen" selvästi milloin refluksitaudin ja milloin mitäkin. Huh, huh.

    Jos olisin itse lääkäri, olisin kyllä tosi pahoillani ammattikuntani puolesta kun tällainen lääkärinä esiintyvä hihhuloi nettipalstoilla.

    Äänestä

  • Lääkäri 2 kirjoitti:

    Eli kyseessä oli ylävatsalla tuntuva oire, eksaktisti se voidaan yhdellä sanalla kuvata sanalla "dyspepsia". Tietenkään potilas ei osaa asiaa tarkasti ja eksaktisti ilmaista, mutta minkä hemmetin takia sitten pitää alkaa keksiä ja esittää omakeksimiään syitä: kun siinä palleassa ei ole mitään vikaa ja kun potilas ei voi palleastaan mitään tietää, niin eikö tämän oireen kuvaamiseksi riitä sitten ihan yleiset ja normaalit ei-lääketieteelliset-anatomiset sanat! Se PALLEA ON LÄÄKETIETEELLINEN / ANATOMINEN TERMI, eli potilas itse alkaa käyttää päin p:tä tarkkoja ilmauksia ja ihmettelee että mikä on, että läkärit eivät sellaista käsitä!! Jos kyseessä on kerran tuon kaltainen oire, niin parasta olisi jättää elimet, termit, anatomia ja patologia ihan kokonaan pois ja sanoa vain, että: ylävatsaan koskee, tuntuu painavaa tunetta, ahdistavaa painostavaa oloa ylävatsalla ja tuntuu tyrvotusta/röyhtäytystä, poltetta ja mahdollisesti kipua, tuntuu ettei hengityskään kulkisi normaalisti kun ikään kuin ahdistaa ylävatsalla.

    Tämän oireen taustalla on selvästikin sinulla refluksin aiheuttama ruokatorven alaosan ärsytys, mahdollisesti jopa ruokatorven tulehdus, eli ns. refluksiesofagiitti. Se hoituu 2-4 viikon protonipumppuinhibiittorikuurilla ja olet oireeton tuon ylävatsasi suhteen.

    Eikö voitaisi lopettaa solvaava ote kirjoitteluissa puolin ja toisin. Eikö sitä voisi kunnioittaa sitäkin, ettei me koskaan tulla valmiiksi ja kaikentietäviksi tässä elämässä. Potilas on omien oireidensa asiantuntija vai kuinka? Ja lääkäri taas parantamisen asiantuntija? Mutta tällähetkellä keskustelellaan sairausryppäästä, jota vasta tieteessä tutkitaan. Mykotoksiinien aiheuttamat sairaudet on vielä tuntemattomia, paitsi niille, joilla terveys onkin kolahtanut äkisti heikoksi. Rakennusmateriaalit joiden sisällä asumme, ovat aikas uusia ja niiden kostumisen seurauksena syntyvät bioaerosolit aiheuttavat sairauksia laajemmin kuin luulemme, ravintomme tulee kaikkialta ja voi sisältää liikaa myrkkyjä, hormonilihat kasvatetaan homeentsyymeillä...

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    on yksi oire äärimmäisestä burn outista, joka voi tulla ihmissuhdetyössä oleville. Joskus työuupunut ei näe itse omaa tilaansa. Toivottavasti joku muu työyhteisöstä huomaa sen ajoissa ja ohjaa uupuneen sairaslomalle ja hoitoon. Lääkärit ovat keskimäärin uupuneempia kuin muut ammattiryhmät. Joskus lääkärin vuorovaikutustaidot ovat niin puutteelliset, ettei hän voi lainkaan tehdä potilastyötä. Silloin tulee kyseeseen ammatin vaihto kokonaan tai vaihto jollekin muulle lääketieteen erikoisalalle, pois potilastyöstä.

    Lääkärikoulutuksessa usein korostetaan kielteistä mielikuvaa potilaista, esimerkiksi kerrotaan että neljäsosa potilaista somatisoi eikä sairasta mitään fyysistä sairautta. Lääkäri saattaa myös peittää omaa ammattitaidottomuuttaan; kyse on hankalasta ja somatisoivasta potilaasta silloin kun lääkäri ei todellisuudessa tiedä mikä potilasta vaivaa.

    Psyyke ja sooma vaikuttavat molempiin suuntiin. Ihmisten kokemuksilla voi olla pysyviä neurobiologisia vaikutuksia. Somatisaatiokin on siten itse asiassa sekä psyykkinen että fyysinen sairaus.

    "Lääkärikoulutuksessa usein korostetaan kielteistä mielikuvaa potilaista, esimerkiksi kerrotaan että neljäsosa potilaista somatisoi eikä sairasta mitään fyysistä sairautta. Lääkäri saattaa myös peittää omaa ammattitaidottomuuttaan; kyse on hankalasta ja somatisoivasta potilaasta silloin kun lääkäri ei todellisuudessa tiedä mikä potilasta vaivaa."

    Ihan puppua toi kyllä.

    Äänestä

  • minäpä kirjoitti:

    paitsi että en ole ihan varma oliko se neljäsosa vai peräti kolmasosa potilaista, joiden piti olla näitä somatisoijia.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    paitsi että en ole ihan varma oliko se neljäsosa vai peräti kolmasosa potilaista, joiden piti olla näitä somatisoijia.

    Mitenkä se olikaan, oliko se nyt kolmannes vai neljännes kun lääkäreistä on ammattitaidotonta?

    Äänestä

  • pulma kirjoitti:

    Mitenkä se olikaan, oliko se nyt kolmannes vai neljännes kun lääkäreistä on ammattitaidotonta?

    että lääkäreille opetetaan suuren osan potilaista olevan somatisoijia, joilla ei ole mitään fyysistä sairautta vaan he tulevat muuten vaan huvin vuoksi tai psyykkisten ongelmien takia lääkäriin satuilemaan keksityistä oireistaan.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    että lääkäreille opetetaan suuren osan potilaista olevan somatisoijia, joilla ei ole mitään fyysistä sairautta vaan he tulevat muuten vaan huvin vuoksi tai psyykkisten ongelmien takia lääkäriin satuilemaan keksityistä oireistaan.

    lääkärin hoitotehtäviin. Se on yhtä vakava sairaus kuin jokin fyysinenkin sairaus ja tuskin yksikään ihminen menee huvikseen lääkäriin. Tai jos menisikin niin siihenkin on varmasti syynsä. Mutta lääkärit eivät monesti kykenen tunnistamaan, mistä potilaalla kenkä puristaa.
    Jos verikokeet on kunnossa, niin vastaus on ettei potilaalla ole mitään vaivaa.
    Tai jos röntgen esimerkiksi osoittaa ettei olkapäässä ole mitään vikaa,mutta potilas kokee sen olevan kipeä, niin lopputulos on ettei siinä ole vikaa lääkärin mielestä.

    Onneksi on näitä "huuhaa" taitajia, joiksi heitä haukutaan. Heihin kuuluu mm. jäsenkorjaajat joilta moni on saanut avun selkä,niska,hartia tms kipuiluihin. Lääkärit kun eivät osaa manipuloida lihaksia,jänteitä jne. Onneksi nämä ns. puoskarit osaavat.

    Lasten koliikkivaivat!! tiedän useita perheitä jotka ovat turvautuneet vyöhyketerapiaan tai tuinaan, ensin käytyään ja syötettyään vauvoilleen tuloksetta lääkkeitä.

    Fibromyalgiaan käytetään tuloksekkaasti akupunktiota, ei tarvitse särkylääkkeitä syödä.

    Allergioihin,vatsavaivoihin,jännitykseen saa pätevältä homeopaatilta avun. Taas selviää ilman että rasittaisi kehoon lääkkeillä.

    Lääkärien koulutus on liian teoreettista. Ihmisläheisyys, potilaan tutkiminen,tunnustelu,koskettaminen on historiaa.
    Lääkäri ovat perehtyneet lääkkeisiin, eivät potilaan oireisiin.

    Äänestä

  • kuuluu edelleen kirjoitti:

    Olen niskaongelmiin ottanut akupunktiota 22 vuotta ja olen siitä saanut apua (käytössä myös TENS-laite), fysikaalinen hoito pahentaa tilannetta, tämän tajuaminen koululääketieteeltä on vaikeata, toki hoito on kalliimpaa kuin fysikaalinen, joten ehkä siksi vakuutusyhtiö yrittää parin vuoden välein saada fysiatria antamaan lausunnon että fysikaalinen auttaa, no onneksi fysiatri ainakin vielä on kuunnellut potilasta ja mikä potilaan mielestä auttaa.

    Nyt parin viikon aikana olen kokenut että myöskin voimattomuuskin tuntuisi paranevan akun jälkeen. Viime viikonloppuna tuntui jaloissa sellaista kihelmöintä ja ensimmäisen kerran 2,5 kuukauteen kävelin lähes normaalilla nopeudella, tosin lyhyen matkan, mutta kuitenkin. Jotta tiedä vaikka noista neuloista olisi apua jopa näihin homealtistusoireisiin.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    paitsi että en ole ihan varma oliko se neljäsosa vai peräti kolmasosa potilaista, joiden piti olla näitä somatisoijia.

    "Lääkärikoulutuksessa usein korostetaan kielteistä mielikuvaa potilaista..."

    "Kyse on hankalasta ja somatisoivasta potilaasta silloin kun lääkäri ei todellisuudessa tiedä mikä potilasta vaivaa."

    Nämä ovat siis puppua, sitä en tiedä kuinka suuri osa potilaista somatisoi.

    oletko ollut lääkärikoulutuksessa? Minä keskustelin aiheesta lääkärisukulaiseni kanssa, siitä kirjoitukseni.

    Mitä taas tulee lääkärin suhtautumiseen hankaliin ja somatisoiviin potilaisiin, niin se on kyllä ihan oma mielipiteeni, näin potilaana. Olen pari kertaa joutunut lääkärissä käymään.

    Jos väittää toisen kirjoitusta pupuksi, olisi hyvä perustella väitteensä jotenkin.

    Äänestä

  • raksaweb kirjoitti:

    Olen niskaongelmiin ottanut akupunktiota 22 vuotta ja olen siitä saanut apua (käytössä myös TENS-laite), fysikaalinen hoito pahentaa tilannetta, tämän tajuaminen koululääketieteeltä on vaikeata, toki hoito on kalliimpaa kuin fysikaalinen, joten ehkä siksi vakuutusyhtiö yrittää parin vuoden välein saada fysiatria antamaan lausunnon että fysikaalinen auttaa, no onneksi fysiatri ainakin vielä on kuunnellut potilasta ja mikä potilaan mielestä auttaa.

    Nyt parin viikon aikana olen kokenut että myöskin voimattomuuskin tuntuisi paranevan akun jälkeen. Viime viikonloppuna tuntui jaloissa sellaista kihelmöintä ja ensimmäisen kerran 2,5 kuukauteen kävelin lähes normaalilla nopeudella, tosin lyhyen matkan, mutta kuitenkin. Jotta tiedä vaikka noista neuloista olisi apua jopa näihin homealtistusoireisiin.

    akupunktiolla hoidetaan mm. fibromyalgiaa ja se saadaan hallintaan hyvinkin akupunktion avulla.
    Myös tuo voimattomuus jaloissa ja raskas tunne on tuttu vaiva ja akupunktio tehoaa siihenkin.
    Erilaiset vatsavaivat,unettomuus ja väsymys, niihinkin akupunktio toimii.

    Mutta parhaan tuloksen takaa tietenkin perinteisen kiinalaisen akupunktion taitaja ja niitä Suomessakin on.
    Ideahan on hoitaa oireiden aiheuttajaa eikä pelkästään poistaa kipua tai oiretta.Heidän koulutuksen on painottunut hoitamaan kaikenlaisia vaivoja, kuten tehdään esim. Kiinassakin ja Euroopassa on jo pitkään hoidettu akupunktion ja homeopatian yhteistyöllä ihmisten sairauksia.
    Homesairautta ei akupunktio paranna, mutta vahvistamalla esim. keuhkoja, keuhko-oireilut helpottuvat ja moni on myös voinut jättää hoidon jatkuessa astma tms. lääkityksen pois.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    oletko ollut lääkärikoulutuksessa? Minä keskustelin aiheesta lääkärisukulaiseni kanssa, siitä kirjoitukseni.

    Mitä taas tulee lääkärin suhtautumiseen hankaliin ja somatisoiviin potilaisiin, niin se on kyllä ihan oma mielipiteeni, näin potilaana. Olen pari kertaa joutunut lääkärissä käymään.

    Jos väittää toisen kirjoitusta pupuksi, olisi hyvä perustella väitteensä jotenkin.

    "oletko ollut lääkärikoulutuksessa?"

    Kyllä vain. Eiköhän tuo riitä perusteluksi.

    Äänestä

  • minäpä kirjoitti:

    "oletko ollut lääkärikoulutuksessa?"

    Kyllä vain. Eiköhän tuo riitä perusteluksi.

    kertakaikkiaan, sukulaiseni kertoi juurta jaksain minulle somatisaatiosta, siitä on kuulemma jatkuvasti ollut puhetta.

    Muistini kolme- tai neljäsosaa potilaista olikin väärin, tämän mukaan SUURIN osa yleislääkärin potilaista somatisoi:

    "Yleislääkäri ja somatisoiva potilas
    Lääkärilehti
    1999;54(29):3545-3548
    Hannu Holm
    Yleislääkäri on keskeisessä roolissa somatisoivan potilaan auttajana terveydenhuoltojärjestelmässä etenkin silloin, kun hän työskentelee terveyskeskuksessa. Mielialahäiriöt ovat erityisen tärkeitä käytännön lääkärin työssä, koska sekä masennuksella ja ahdistuksella on keskeinen rooli psykiatrisessa sairastamisessa ja käsitteitä on runsaasti. Tässä artikkelissa tarkastellaan diagnostista monenkirjavuutta ja esitetään joitakin hallinnon järjestelyihin liittyviä ehdotuksia ja käytännön työn neuvoja.

    Somatisaatio on määritelty taipumukseksi kokea itsessä ruumiillisia oireita ja häiriöitä, olla niiden kautta vuorovaikutuksessa sekä nimittää niitä sairauksiksi ilman, että niitä on voitu lääketieteellisesti selittää (1). Suurimmalla osalla yleislääkärin potilaista ei ole selvää ruumiillista sairautta."

    Äänestä

  • kuuluu edelleen kirjoitti:

    lääkärin hoitotehtäviin. Se on yhtä vakava sairaus kuin jokin fyysinenkin sairaus ja tuskin yksikään ihminen menee huvikseen lääkäriin. Tai jos menisikin niin siihenkin on varmasti syynsä. Mutta lääkärit eivät monesti kykenen tunnistamaan, mistä potilaalla kenkä puristaa.
    Jos verikokeet on kunnossa, niin vastaus on ettei potilaalla ole mitään vaivaa.
    Tai jos röntgen esimerkiksi osoittaa ettei olkapäässä ole mitään vikaa,mutta potilas kokee sen olevan kipeä, niin lopputulos on ettei siinä ole vikaa lääkärin mielestä.

    Onneksi on näitä "huuhaa" taitajia, joiksi heitä haukutaan. Heihin kuuluu mm. jäsenkorjaajat joilta moni on saanut avun selkä,niska,hartia tms kipuiluihin. Lääkärit kun eivät osaa manipuloida lihaksia,jänteitä jne. Onneksi nämä ns. puoskarit osaavat.

    Lasten koliikkivaivat!! tiedän useita perheitä jotka ovat turvautuneet vyöhyketerapiaan tai tuinaan, ensin käytyään ja syötettyään vauvoilleen tuloksetta lääkkeitä.

    Fibromyalgiaan käytetään tuloksekkaasti akupunktiota, ei tarvitse särkylääkkeitä syödä.

    Allergioihin,vatsavaivoihin,jännitykseen saa pätevältä homeopaatilta avun. Taas selviää ilman että rasittaisi kehoon lääkkeillä.

    Lääkärien koulutus on liian teoreettista. Ihmisläheisyys, potilaan tutkiminen,tunnustelu,koskettaminen on historiaa.
    Lääkäri ovat perehtyneet lääkkeisiin, eivät potilaan oireisiin.

    Sama kokemus on minulla lääkäreistä, ettei tosiaankaan uskalleta koskettaa, vaikka vika on rangassa. Sairaslomaa kyllä kirjoitetaan ja samalla kipulääkkeitä. Sitten tuskissaan ajautuu pitkän lääkäri-fysioterapia kierteen jälkeen tällaiselle parjatulle jäsenkorjaajalle. Hän osaa homman ja taas ollaan työkuntoisia ilman pillereitä ja sairaslomia. Tämä nyt ei tälle palstalle varsinaisesti kuulunut, mutta kommenttina tuohon edelliseen. Onneksi meillä on vielä hyviä jäsenkorjaajia.

    Äänestä

hometalosta muuttamisen jälkeen,oireita tullut uusia mm. luonnon homeille reagoiminen ja yleensä herkistyminen vähän "sille sun tälle" ja siitä hoitava lääkärini kyllä jo etukäteen varoittelikin.

Äänestä
  • kesti itselläni noin 3 vuotta. Ihan entiselleen en kuitenkaan tullut, vaan herkkyys monille voimakkaille hajuille ja sisätilojen homeille jäi. Ulkoilmasta en kärsi edes kesäisin. Olin altistusaikanani todella sairas ja pelkäsin kuolevani. Minulla oli mm. massiivisia keuhkoverenvuotoja, useampia "tukehtumiskohtauksia" ja olin yltä päältä mustelmilla. Nivelsäryt olivat myös kovia.

    Äänestä

  • entiselleen kirjoitti:

    kesti itselläni noin 3 vuotta. Ihan entiselleen en kuitenkaan tullut, vaan herkkyys monille voimakkaille hajuille ja sisätilojen homeille jäi. Ulkoilmasta en kärsi edes kesäisin. Olin altistusaikanani todella sairas ja pelkäsin kuolevani. Minulla oli mm. massiivisia keuhkoverenvuotoja, useampia "tukehtumiskohtauksia" ja olin yltä päältä mustelmilla. Nivelsäryt olivat myös kovia.

    että olet toipunut kolmessa vuodessa tuosta kunnosta! Onnittelen ja antaa toivoa myös muille sairastuneille. Mikä sinulle tuli diagnoosiksi? Eikö sinulle jäänyt mitään pysyvää sairautta, kuten astmaa tms.?

    "massiivisia keuhkoverenvuotoja,"

    Ihanko totta? kerroppa miten ne ilmeni ja miten niitä sitten hoidettiin?

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    että olet toipunut kolmessa vuodessa tuosta kunnosta! Onnittelen ja antaa toivoa myös muille sairastuneille. Mikä sinulle tuli diagnoosiksi? Eikö sinulle jäänyt mitään pysyvää sairautta, kuten astmaa tms.?

    astma, mutta sekään ei juuri enää oireile, jos vältän homeisia paikkoja ja voimakkaita hajuja. Selviän ilman säännöllistä lääkitystä, avaavia käytän joskus.

    Äänestä

  • massiivinen keuhkoverenvuoto kirjoitti:

    "massiivisia keuhkoverenvuotoja,"

    Ihanko totta? kerroppa miten ne ilmeni ja miten niitä sitten hoidettiin?

    Oli tosi rankka hevosen yskä ja joka yskäisyllä "lensi" suuria verimääriä keuhkoistani eli yskin sitä verta pois sieltä keuhkoista. Mitään erityistä hoitoa ei ollut. Varmuuden vuoksi sain antibiootteja ja yskänlääkettä. Ensimmäinen kerta rauhoittui itsestään olessani sairaalassa. Se uusiutui kuitenkin taas vähän ajan kuluttua palattuani kotiin. Muutin sitten paniikissa pois sieltä, jolloin se kerta taas parani sillä. Keuhkolääkärini mukaan se johtui todennäköisesti mykotoksiineista, koska bronkoskopiassa eikä keuhkokuvissa löytynyt mitään, joka viittaisi johonkin muuhun vaurioon tai sairauteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

myös altistunut kirjoitti:

Terve !

Te, jotka olette altistuneet kosteusvauriomikrobeille, ja oireilette näille tyypillisellä tavoilla. Itse oireilen yskällä, liman nousulla kurkkuun, poskiontelotulehduksilla, henkitorven jatkuva kutina, kurkun karheus, tiukat pallealihakset, jotka aiheuttavat huonon hengityksen kulun.

Jos olen poissa hometalosta (joka tutkittu ja on pahasti kosteusvaurioinen). Kun pääsen puhtaisiin tiloihin niin miten kauan teillä on mennyt, että olette kuntoutuneet entisellenne.

Olen aina kuntoillut ja jumpannut,mutta viimeiset puoli vuotta on mennyt huonosti. Kk:n kesäloman jälkeen tunsin voivani jo hieman paremmin, mutta kestävyys ei oikein ole hyvä.

Kiitos

T. altistunut yskijä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu