Ensimmäinen kummitus/henki juttu kokemukseni sattui Tammikuussa 2006.En silloin vielä uskonut mihinkään tällaiseen!! Tämä tarina on täyttä totta, ja minulle on aivan sama uskooko kukaan. Haluan vain jakaa sen teidän kanssanne hyvät lukijat! :)
Tarina alkaa:
Olimme poika ystäväni kanssa ajamassa Kemistä Rovaniemelle. Kello oli siinä 21.00-22.00 - välillä.
Ajoimme 4- tietä rauhallisin mielin. Sitten saavuimme Tervolan liepeille, ja poika ystäväni ehdotti että menisimme LOUEN vanhaa tietää, ja hän näyttäisi missä tätinsä perheineen asuu.
Minulle se passasi vallan mainiosti.
Oloni oli täysin normaali. En ollut kylmissäni, sillä lämppäri puhalsi niin kuumalla kun pystyi (auto on vm.2005) ja olo oli muutenkin suhteellisen normaali. Kuuntelimme radiota ja keskustelimme tulevasta matkasta Pariisiin.
Siinä sitten minulle tuli tunne että "joku on minun takanani" Vaikka takapenkillä oli vain pieni reppu jossa oli eväitä, ja sekin kuskinpuolella.
Ajattelin että "noh, ei tässä mitään" Ja jatkoimme keskustelua. Sitten jossain vaiheessa, minulle tuli niin vahva tunne että joku istuu selkäni takana, että siirsin penkkiä eteenpäin. Silloinkin oli hankala istua, kun tuntui että se "joku" on melkein iholla kiinni. Sitten vaihdoin asentoa siten, että oli pakko olla poski vasten tuuli lasia. Ei minua pelottanut vielä silloin.
Poikakaverini katsoi minua hämillänsä ja kysyi " mitä nyt, mikä sinulle tuli? Voitko sinä jotenkin pahoin" Minä vain tuijotin poikakaveriani niin shokissa että kyyneleet valuivat silmistäni. Peitin korvat, ja suljin silmäni. Nyt tuo tunne oli aivan ihollani. Sellanen tunne jos kuvailtas näin, että aukastaan jääkaappi pakastimen ovi, ja otetaan selkä paljaaksi ja seisotaan aivan likellä pakkasen höyryjä. Yhtä kylmältä tuntui minun selässäni silloin. Sydämmeni alkoi hakata todella lujaa. Tuntui kuin se olisi tullut kurkusta ulos. Siinä aikani oltuani, ja rauhoituttuani huomasin. Että se tunne katosi.
Kerroin poika kaverille mitä tapahtui. Hän sanoi " Ehkä sinulla palelsi, tai jostain listanvälistä veti kylmää ilmaa" . Hetken uskoin itsekin niin, mutta seuraavana viikonloppuna kun kävimme kyseisen tien varressa olleessa poikakaverini tädin talossa vierailemassa, hänen tätinsä kysyi kahvipöydässä " oottakos nuoripari, vielä ajanu siitä kohdasta tällä tiellä jossa kummittelee se liftaava naikkonen joka raiskattiin ja sitä ei olla koskaan lydetty? Ei elävänä, eikä kuolleena. "
Keskityin kuuntelemaan hänen tätiään, ja kysyin "oletko sinä nähnyt sen? " Täti kertoi seuraavaa " Voi veikkosten olen sen tuntenut olevan läsnä, mutta en ole nähnyt! Tuo meidän Paavo (hänen vanhin poikansa) ja hänen 10- vuotias tyttönsä on nähnyt sen. Luulivat ensin tavalliseksi ihmiseksi, mutta kun katsoivat tarkemmin se olikin valkoinen hahmo. Jolla ei ollut kunnon kasvoja, mutta resuiset vaatteet. Itse olen tuntenut, hänen henkensä autolla ajaessa sen kohdan ohitse, se tuntuu jääkylmältä ihoa, selkää vasten. Aivan kuin joku olisi takana. " Siinä vaiheessa juttua, olin tukehtua kahviin, ja aloin tosissaan miettiä että pitäisikö käyä tutkituttamassa pääkoppani.
Kerroin tapahtuneesta hänen tädillensä ja hän sanoi ettei kannata pelätä. tuo "henki" kuulemma vain haluaa istua kyydissä. Ja tapahtumasta on n.20- 30- vuotta. Ja kaikki sen tien asukkaat (vanhimmat) tunsivat tämän neidon joka on mystisesti kadonnut liftatessaan kohti Rovaniemeä.
Eipä paljon enää naurattanut siinä vaiheessa.
Kun lähdimme ajamaan kohti kotia, poikaystäväni kertoi että hänen ystävänsä olivat ajaneet edellisenä kesänä moottoripyörällä sen kohdan ohitse, ja molemmat, kuljettaja sekä kyytiläinen olivat nähneet hahmon joka oli vaaleahko/valkoinen, ja jolla oli resut vaatteet. Nämä pojat olivat ajatelleet että "mikä ihmeen hiippari täällä liftaa puoli 4 aikaan kesä aamuna."
Tämän jälkeen en oo itse ajanu siitä kohdasta ikinä, enkä tule ajamaankaan. En edes mene sitä kautta poikaystäväni tädin luokse, pitää tehdä pitempi kiertolenkki, mutten sitä tunnetta halua enää koskaan kokea. Silloin pelkäsin ensimmäistä kertaa elämässäni niin paljon, että oisin voinut tukehtua pelkooni. Edes laskuvarjohyppy kurssilla hyppyjä tehdessä en pelännyt niin paljoa.
Enkä tiiä mikä se tai kuka se juttu joka minulle tapahtui oli, mutta onpahan jotaki kerrottavaa jälkeläisille.
Tarina alkaa:
Olimme poika ystäväni kanssa ajamassa Kemistä Rovaniemelle. Kello oli siinä 21.00-22.00 - välillä.
Ajoimme 4- tietä rauhallisin mielin. Sitten saavuimme Tervolan liepeille, ja poika ystäväni ehdotti että menisimme LOUEN vanhaa tietää, ja hän näyttäisi missä tätinsä perheineen asuu.
Minulle se passasi vallan mainiosti.
Oloni oli täysin normaali. En ollut kylmissäni, sillä lämppäri puhalsi niin kuumalla kun pystyi (auto on vm.2005) ja olo oli muutenkin suhteellisen normaali. Kuuntelimme radiota ja keskustelimme tulevasta matkasta Pariisiin.
Siinä sitten minulle tuli tunne että "joku on minun takanani" Vaikka takapenkillä oli vain pieni reppu jossa oli eväitä, ja sekin kuskinpuolella.
Ajattelin että "noh, ei tässä mitään" Ja jatkoimme keskustelua. Sitten jossain vaiheessa, minulle tuli niin vahva tunne että joku istuu selkäni takana, että siirsin penkkiä eteenpäin. Silloinkin oli hankala istua, kun tuntui että se "joku" on melkein iholla kiinni. Sitten vaihdoin asentoa siten, että oli pakko olla poski vasten tuuli lasia. Ei minua pelottanut vielä silloin.
Poikakaverini katsoi minua hämillänsä ja kysyi " mitä nyt, mikä sinulle tuli? Voitko sinä jotenkin pahoin" Minä vain tuijotin poikakaveriani niin shokissa että kyyneleet valuivat silmistäni. Peitin korvat, ja suljin silmäni. Nyt tuo tunne oli aivan ihollani. Sellanen tunne jos kuvailtas näin, että aukastaan jääkaappi pakastimen ovi, ja otetaan selkä paljaaksi ja seisotaan aivan likellä pakkasen höyryjä. Yhtä kylmältä tuntui minun selässäni silloin. Sydämmeni alkoi hakata todella lujaa. Tuntui kuin se olisi tullut kurkusta ulos. Siinä aikani oltuani, ja rauhoituttuani huomasin. Että se tunne katosi.
Kerroin poika kaverille mitä tapahtui. Hän sanoi " Ehkä sinulla palelsi, tai jostain listanvälistä veti kylmää ilmaa" . Hetken uskoin itsekin niin, mutta seuraavana viikonloppuna kun kävimme kyseisen tien varressa olleessa poikakaverini tädin talossa vierailemassa, hänen tätinsä kysyi kahvipöydässä " oottakos nuoripari, vielä ajanu siitä kohdasta tällä tiellä jossa kummittelee se liftaava naikkonen joka raiskattiin ja sitä ei olla koskaan lydetty? Ei elävänä, eikä kuolleena. "
Keskityin kuuntelemaan hänen tätiään, ja kysyin "oletko sinä nähnyt sen? " Täti kertoi seuraavaa " Voi veikkosten olen sen tuntenut olevan läsnä, mutta en ole nähnyt! Tuo meidän Paavo (hänen vanhin poikansa) ja hänen 10- vuotias tyttönsä on nähnyt sen. Luulivat ensin tavalliseksi ihmiseksi, mutta kun katsoivat tarkemmin se olikin valkoinen hahmo. Jolla ei ollut kunnon kasvoja, mutta resuiset vaatteet. Itse olen tuntenut, hänen henkensä autolla ajaessa sen kohdan ohitse, se tuntuu jääkylmältä ihoa, selkää vasten. Aivan kuin joku olisi takana. " Siinä vaiheessa juttua, olin tukehtua kahviin, ja aloin tosissaan miettiä että pitäisikö käyä tutkituttamassa pääkoppani.
Kerroin tapahtuneesta hänen tädillensä ja hän sanoi ettei kannata pelätä. tuo "henki" kuulemma vain haluaa istua kyydissä. Ja tapahtumasta on n.20- 30- vuotta. Ja kaikki sen tien asukkaat (vanhimmat) tunsivat tämän neidon joka on mystisesti kadonnut liftatessaan kohti Rovaniemeä.
Eipä paljon enää naurattanut siinä vaiheessa.
Kun lähdimme ajamaan kohti kotia, poikaystäväni kertoi että hänen ystävänsä olivat ajaneet edellisenä kesänä moottoripyörällä sen kohdan ohitse, ja molemmat, kuljettaja sekä kyytiläinen olivat nähneet hahmon joka oli vaaleahko/valkoinen, ja jolla oli resut vaatteet. Nämä pojat olivat ajatelleet että "mikä ihmeen hiippari täällä liftaa puoli 4 aikaan kesä aamuna."
Tämän jälkeen en oo itse ajanu siitä kohdasta ikinä, enkä tule ajamaankaan. En edes mene sitä kautta poikaystäväni tädin luokse, pitää tehdä pitempi kiertolenkki, mutten sitä tunnetta halua enää koskaan kokea. Silloin pelkäsin ensimmäistä kertaa elämässäni niin paljon, että oisin voinut tukehtua pelkooni. Edes laskuvarjohyppy kurssilla hyppyjä tehdessä en pelännyt niin paljoa.
Enkä tiiä mikä se tai kuka se juttu joka minulle tapahtui oli, mutta onpahan jotaki kerrottavaa jälkeläisille.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä ajelin Kemistä Rovaniemelle (ja Torniosta Rovaniemelle) ja takaspäin monesti, vuoden 2004 kesästä loppuvuoteen, kun oltiin isäukon kanssa töissä rovaniemellä, tekemäss yhtä remppaa. Ajeltiin sekä vanhaa reittiä, että uutta tietä ja ylitettiin se patokin monesti. Eli onkos nämä samoja maisemia?? Harmi kun en iste kokenut mitään ;)
Olin jopa yhden yön pakussa siinä tien varressa, joka johtaa padolle. Noh, oli syksyllä sen verran kylmä yö, että tuskin olisin huomannut vaikka kymmenen kummistusta olis tullut käymään :D
Poikaystävä kirjoitetaan yhteen. Pidemmälle en viitsinyt lukea.
saa taas nauraa itsensä kipeäksi kun porukka haukkuu morkkaa jne jne. Noh, itsepähän koette asioita aikananne, jos koette.Sitten ymmärrätte!
ja minulle on aivan sama miten kirjoitan, vaikkkkakakakakakakkakkaa aakkiirrrjotttaaassssiiin näin!
että sillain. Mitä se teille kuuluu miten tarkoin kirjoitan, täällä ei tietääkseni luje missää että miten pittää kirjottaa
oiskos näin?
ehkä, kenties? :) pelottavaa tosin!
Miten siitä tytöstä voidaan tietää että se on raiskattu jos ruumista ei koskaan ole löydetty?
Samaa itsekin ihmettelin.Mistä voidaan päätellä raiskatun,jos koko ruumis on kateissa??Aika kliseinen juttu muutenkin."Matka pariisiin,,auto vm2005 jne""
Aika tyypillinen urbaanilegenda.Vastaavia tarinoita "tienvarsiaaveista"on maailma pullollaan..olen kyllä huonompiakin lukenut.
Pientä hiomista vielä,niin tarinasi alkaa olla uskottavia..
Mä uskon sua. Mut toi kuulostaa tosi pelottavalta! Mä olisin varmaan ruvennu parkuun tos vaihees ku istutaan autos.