Pitkään, niin pitkään juomisen jatkuessa säännöllisenä tai epäsäännöllisenä toivoin usein toisenlaista elämää.
Toivoin ja joskus jopa epätoivoisimpina hetkinä rukoilin, että joku tulisi ja ottaisi tämän "pahan olon" pois
Minä uskon että alkoholismi kulkee osittain geeneissä. Jos saa jo synytessään sen kromosomin mikä tuottaa sen "poikkeavan voimmakkaan mielihyvän tunteen" ja lisävarusteena saa herkän luonteen on paketti valmis.
Kun tarpeeksi monta kertaa yrittää niin raittiudessa voi jopa onnistua.
Mielestäni on ihailtavaa ja jopa kannustavaa, että monet julkisuuden henkilötkin ovat avoimesti kertoneet alkoholi riippuvuudesta ja se tuomista ongelmista. Viimeksi tällä viikolla juuri Eppujen Martti Syrjä. Se antaa voimaa ja tietoa siitä että eihän tämä niin kummallinen asia loppujen lopuksi olekkaan. Lähimmäisillemme juomisemme onkin isompi ja pelottavampi juttu.
Vaikka seinään päin juoksuja tulee niin toivoa ei saisi koskaan menettää. Aika moni meistä ei varmastikkaan entisessä elämässä olisi ikinä uskonut tai luottanut siihen, että ilman viinakin voi olla hyvä olo. Ja että joskus elämä olisi sellaista että ei tarvitse kokoajan pelätä tai hävetä.
Lippu korkealle ja elämässä eteenpäin NÖYRÄSTI.
-Toivo on haluamista, niin innokasta haluamista, että vaikka on ilmeistä ettei toive voi toteutua, sitä vain jatkaa haluamista. Ja ihmeellisintä on, että tämä toivominen tuottaa ikään kuin omaa voimaansa-
Toivoin ja joskus jopa epätoivoisimpina hetkinä rukoilin, että joku tulisi ja ottaisi tämän "pahan olon" pois
Minä uskon että alkoholismi kulkee osittain geeneissä. Jos saa jo synytessään sen kromosomin mikä tuottaa sen "poikkeavan voimmakkaan mielihyvän tunteen" ja lisävarusteena saa herkän luonteen on paketti valmis.
Kun tarpeeksi monta kertaa yrittää niin raittiudessa voi jopa onnistua.
Mielestäni on ihailtavaa ja jopa kannustavaa, että monet julkisuuden henkilötkin ovat avoimesti kertoneet alkoholi riippuvuudesta ja se tuomista ongelmista. Viimeksi tällä viikolla juuri Eppujen Martti Syrjä. Se antaa voimaa ja tietoa siitä että eihän tämä niin kummallinen asia loppujen lopuksi olekkaan. Lähimmäisillemme juomisemme onkin isompi ja pelottavampi juttu.
Vaikka seinään päin juoksuja tulee niin toivoa ei saisi koskaan menettää. Aika moni meistä ei varmastikkaan entisessä elämässä olisi ikinä uskonut tai luottanut siihen, että ilman viinakin voi olla hyvä olo. Ja että joskus elämä olisi sellaista että ei tarvitse kokoajan pelätä tai hävetä.
Lippu korkealle ja elämässä eteenpäin NÖYRÄSTI.
-Toivo on haluamista, niin innokasta haluamista, että vaikka on ilmeistä ettei toive voi toteutua, sitä vain jatkaa haluamista. Ja ihmeellisintä on, että tämä toivominen tuottaa ikään kuin omaa voimaansa-
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voin liittää omat ajatukseni juuri noihin sanoihin.
Onkohan kovinkaan monta alko- tai muuta riippuvuutta, josta ihminen olisi selvinnyt kertalaakista? Retkahdukset kai "kuuluvat" asiaan ja joka kerta onlähempänä sitä nöyryyttä, että näin ai voi jatkua. Tuska sisällä kasvaa ja pettymys on joka kerta kova. Siitä lähtee halu yrittämään vieläkin paremmin ja onnistumisen tunteet ovat ihmeen palkitsevia. Sitä asiaa ei ymmärrä kukaan muu kuin se, joka on tätä helvettiä käynyt läpi.
Erittäin hyvä, että julkisuuden ihmiset ovat avautuneet ongelmistaan. Siinä on kaikupohjaa meille taviksillekin ja niille ajattelemisen aihetta, jotka eivät kehtaa tai uskalla hakea apua. Hyvin harva ihan itse ja omalla päätöksellään pääsee vakavasta riippuvuudestaan eroon. On se ihme koukuttaja tuo viina. Häpeän tunne on siinä vielä lisäbonuksena. Nämä kuuluisuuden henkilöt tekevät arvokasta työtä, kun kertovat asioistaan ja kaikki ei olekaan enää niin pimeää ja yksin puurtamista.
Samalla tavoin minäkin aikoinaan toivoin useasti, että tulisi joku ja ottaisi "tämän pahan olon" pois.
Silloin kuitenkin vielä ajattelin, että täysraittius olisi silti liian kova hinta siitä, ja että raitistuminen olisi jonkinlainen uhraus.
Nyt vuosien myötä asian näkee ihan eri valossa.
Kyllähän maratoonari jaksaa juosta satasen, mutta pikajuoksija ei välttämättä selviydy maratonista.
Tarkoitan, että meidän on kuitenkin aina helpompaa palata juomaan kuin juopon ryhtyä raittiiksi, eli mitään emme todellakaan joutuneet raitistuessa uhraamaan.
Toinen merkittävä asia ovat nuo mainitsemasi pelot ja häpeät.
Ainoa asia mitä pelkään enää joskus, on taloudellinen tilanteeni tulevaisuudessa. Mutta kun sekin on vuosien myötä parantunut koko ajan, sen kummemmin edes yrittämättä.
Muut pelot (esiintymispelkoa myöten) ja aamu-ahdistus ovat kaukainen muisto vain.
Ja häpeä, sillehän voi jo nauraa.