Tänään touhusimme taas kaikenlaista esim.maalasimme taulun. Pojan ensimmäinen, jonka kehystimme tietenkin ja ripustimme seinälle. Seinälle, ihan keinun viereen. Teimme paljon muutakin, mutta asiaan.
Jälleen yö-unille poikaa nukuttaessa, kuinka suloiseti kädestäni kiinni pitäen. Hymyillen poika taas nukahti, enkä muuten jaksa vieläkään uskoa, että poika olisi yhtään onnellisempi ja hyvän tuulisempi, jos hänen elämään kuuluisi hänen isänsä.
Monet vouhoojat ovat unohtaneet, että kautta maailman historian on ollut isättömiä lapsia ja äidittömiä. Enpä usko heistä monenkaan kuolinvuoteellaan ajatellen kunpa en olisi elänytkään.
Aikoinaan on ollut rankempaa olla lehtolapsi. Nykyään on aivan tavallista, että lapsi ei asu ehjässä perheessä. Monesti lapsi jolta puuttuu isä kokonaan on onnellisemmassa asemassa. Hän ei ole elänyt aikuisten riitojen keskellä. Kokenut vanhempiensa eroa jne...
Jälleen yö-unille poikaa nukuttaessa, kuinka suloiseti kädestäni kiinni pitäen. Hymyillen poika taas nukahti, enkä muuten jaksa vieläkään uskoa, että poika olisi yhtään onnellisempi ja hyvän tuulisempi, jos hänen elämään kuuluisi hänen isänsä.
Monet vouhoojat ovat unohtaneet, että kautta maailman historian on ollut isättömiä lapsia ja äidittömiä. Enpä usko heistä monenkaan kuolinvuoteellaan ajatellen kunpa en olisi elänytkään.
Aikoinaan on ollut rankempaa olla lehtolapsi. Nykyään on aivan tavallista, että lapsi ei asu ehjässä perheessä. Monesti lapsi jolta puuttuu isä kokonaan on onnellisemmassa asemassa. Hän ei ole elänyt aikuisten riitojen keskellä. Kokenut vanhempiensa eroa jne...
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mikä on taustalla, että isä puuttuu poikasi elämästä? Eikö isä halua pitää yhteyttä lapseensa vai oletko sinä estänyt yhteyden pidon?
Aika itsekäs ja omahyväinen kaiku sinällään kauniilla kirjoituksellasi oli. Halusit sitä tai et, niin jokainen lapsi kaipaa puuttuvaa vanhempaansa kun tulee siihen ikään, että ymmärtää olevansa erilainen sen asian suhteen.
Kuten kaikki ne keskiaikaisten ilotalojen takapihoilla kasvaneet, huutolaislapset ja sotaorvot. Lastenkodit kehitysmaissa ovat aina olleet väärällään, nykyään aidsorpoja sun muita.
Ollaanpa iloisia yhdestäkin kunnollisesta vanhemmasta.
olla pojan kanssa tekemisissä. En ole estänyt mitenkään. Olen lähettänyt pojasta kuvia isälle ja kirjoittanut kuulumisia. En tiedä mitä isä on ajatellut vai onko kuvat repinyt välittömästi saatuaan. Ainakaan ei vastannut mitään, kun kysyin kirjeessä haluaako lisää kuvia?
Ajattelin isänpäiväksi pojan kanssa askarrella ja lähettää isälle postitse ja lisää kuvia pojasta ja kuulumisia. Onhan poika hänenkin, vaikkei hän sitä tahdo.
Luulen kuitenkin, ettei pojan kasvettua ole hyväksi pojalle muistuttaa puuttuvasta isästään. Tietenkin eriasia jos poika itse tahtoo asiasta puhua. Minä kuitenkin yritän rakentaa vankan perustan, ettei poika koe olevansa kovin erilainen tai siis että perusta ei sorru, kun puuttuvaa isää ruoditaan. Luulen kuitenkin, ettei isästä ole tässä asiassa apua tulevaisuudessakaan.
Mitä luulet kannattaako minun lähettää pojasta kuvia ja kuulumisia, vaikkei isä vastaa mitenkään? Isänpäiväkorttia ei tulevaisuudessa pojan kanssa varmastikaan kannata tehdä, koska luulen pojan kaipaavan silloin enemmän?Taidan uskoa, että tulevina vuosina on hyväksi ottaa tavaksi viettää isoisän kanssa juhlapäivä isänpäivänä?
itse pidän tärkeimpänä että isä ei ole mikään tabuaihe. Isästä pitää voida puhua avoimesti, tuttaville myös niin että lapsi kuulee. ei mitään erityistä mutta jotain vaikka mistä lapsi on saanut ulkonäköä, jotain isän taitoa voi kertoa jotta lapsi voi olla hänestä ylpeä.
Meillä se oli esim. kaunis käsiala mistä välillä muistutin lapsen perineen sen isältään.
Muuten jätän isään yhteyden ottamisen lapsen tehtäväksi myöhemmin, jos hän sitä haluaa. Kyllä nykyaikana kännyillä ja tietokoneilla jo onnistuu. Tuen sitten häntä siinä kun hän sitä toivoo.
ystävälleni on käynyt niin että ovat tulleet vahingossa raskaaksi. miehet eivät näitä lapsia halunneet eivätkä halunneet olla missään tekemisissä.
toisen tytön isä alkoi lasta tapaamaan noin vuoden ikäisenä ensi kertaa. äiti otti itse alkuun yhteyttä ja jatkoi vaikka mies ei tahtonut. mies alkoi sitten tyttöä tapaamaan ja piti alkuun silloin tällöin josta siirtyi sitten ihan jatkuviin tapaamisiin ja tutustutti myös lapsensa aikanaan omaan sukuunsa. kun tyttö kasvoi tuli hänestä isänsä "kaikki". ja myös isän suvun koska oli ainut lapsen lapsi.
nyt tyttö on jo 25 suunnilleen ja käy vieläkin isänsä kanssa ulkomaanmatkoilla jne. siis heillä on tosi läheiset välit.
tapaus 2. isä ei pitänyt mitään yhteyttä mutta äiti laitteli kuvia, vuosikuvat koulusta jne.
ja soitteli toisinaan. laittoi lapsen piirrustuksia ja isänpäiväkortteja. isä tuli tapaamaan lasta eka kerran kun lapsi oli muistaakseni 5-vuotta. kovinkaan paljon ei ole käynyt tapaamassa mutta soittelee toisinaan. sekin on lisääntynyt kuitenkin vuosien mittaan.
nyt kun tyttö täytti 13:sta niin isä osti tytölle ihan upouuden tietokoneen ja kävi sen asentamassa tytölle. pitää nyt myös yhteyttä tietokoneen kautta tyttöönsä. eli siis pikkuhiljaa paranee kontakti heilläkin.
uskon siis että kannattaa pitää sitä yhteyttä kuitenkin vaikka se ei aina heti tuota tulosta.
itse erosin lapsieni isästä ja alkuun hän tapasi lapsiaan usein. löydettyään naisen niin tapaamiset loppuivat. minä kuitenkin muistuttelin lasten olemassaolosta. pidin siis kontaktia lasten vuoksi.
nyt kun lapset ovat jo aikuisia niin ei heitä isä kiinnosta juurikaan. hän soitti joku aika sitten ja kysyi minulta miksi lapset eivät ole pitänyt yhteyttä? huh huh. mitähän nyt siihen olisin vastannut? lopetin sen yhteydenpidon nimittäin kun katsoin lasten olevan sen ikäisiä että pitävät yhteyttä jos tahtovat. sen tein kun nuorin oli 16-vuotta.
jos todella aikoo pitää lapsen ilman isän suostumusta, mielestäni silloin on velvollinen hoitamaan lapsen ilman isää!! Törkeää jälkeen päin ottaa yhteyttä. Nykyaikana on keksitty katumuspillerit yms. Ei kannata olla niin helvetin itsekäs, lapsikin siinä vain kärsii jos ei tunne isäänsä!!!
Taidat ajatella, että isä kärsii tunnontuskia, kun lapsi väsää hänelle kortteja?
Olet väärässä. Jotta pystyy lapsensa hylkäämään, pitää kovettaa itsensä tavalla, johon joku isänpäiväkortti ei tee kolhuja.
Ainoa, joka kärsii on poikasi, joka pettyy ja todennäköisesti alkaa ihmettelemään, miksei kelpaa isälleen.
Olet hirvittävän julma pojallesi lyhytnäköisyydessäsi ja itsekeskeisyydessäsi. Vain tyydyttääksesi kostonhimoasi panet pienen kärsimään.
Anteeksi, että kysyin jyrkän ennakkoluuloisesti oletko estänyt tapaamiset. Johtuu omasta tilanteestani, jossa äiti tekee kaikkensa, jotta tapaamisia ei vapaasti olisi ja on liikaa tullut tutustuttua kuinka rumaksi peli voi mennä jos toinen sen sellaiseksi tekee.
Minde kirjoitti mielestäni kauniisti miten osaltaan isästä voi lapselle kertoa ja antaa työkaluja minuutensa rakentamiseen niin, että isäkin siihen liittyy. Toisessa kirjoituksessa kirppuselta oli kuinka sitkeys oli palkittu yhteydenpidossa.
Uskoisin, että kannaattaa pitää yhteyttä isään ja lähettää pojan kuulumisia ja kuvia silloin tällöin. Jos käy niin, että isä aikoinaan kiinostuukin, on siinä jo jokin pohja suhteen rakentumiselle isän puolelta kuin että aloittaisi nollasta tutustumisen. Kuitenkin luulisin, että ei kannata pojan kanssa suurta numeroa yhteydenpidosta tehdä, jotta mahdollinen puuttumaan jäävä vastaus ei lannistaisi poikaa ja saisi luulemaan, että hän ei kelpaa. Tarkoitan, että taustalla toimien pitäisit isän tietoisena pojan elämästä painostamatta isää kuitenkaan mihinkään, mutta tehden selväksi, että ovi olisi auki hänen tehdä valintansa myöhemminkin elämässä.
Isänpäivän vietto isoisän kanssa kuulostaa kivalta, sillä osaltaan hän on yksi tärkeistä miehen malleista, joita poikalapsi aina kaipaa ja perheenjäsenenä vieläpä läheinen sellainen. Omaan vastahakoiseen isään yhteydenpito isänpäivän tiimoilta sattaa olla liian konkreettista ja satuttaa poikaa jos vastausta ei tule.
Kuten joku kirjoitti jo, lienee parasta, että isästä ei tehdä tabua perheessä, vaan poika voi halutessaan vapaasti kysyä ja jutella asiasta. Hyvä hänen on jossain määrin olla tietoinen isänsä olemassa olosta ja joistakin piirteistään, jotta voi minuuttaan rakentaa.
Vaikea kai minun on kirjoittaa kovin järkevästi tai antaa hyviä neuvoja, kun omassa tilanteessani suru sydämessäni on täysin päinvastainen ja niin kovin haluaisin olla isä ja miehen malli pienelle lapselleni.
Kysyisin kuitenkin vielä, että onko isä milloinkaan ollut läsnä lapsensa elämässä ja poistunut myöhemmin vai oliko elämänne erillään silloinkin kun raskaus alkoi?
hyvin järkevältä ja luontevalta ja ihanalta varsinkin tämä >jotain isän taitoa voi kertoa jotta lapsi voi olla hänestä ylpeä.< kirjoituksesi.
toivon totisesti, että poika ja isä joskus löytäisivät toisensa. Löytämisellä tarkoitan, että molemmat haluavat toisiinsa tavata, vaikka se tapahtuisi vasta pojan ollessa aikuinen ja tarvittaessa kyllä autan molempia tutustumaan toisiinsa, mutta silti on ajateltava myöskin, ettei välttämättä se tule koskaan toteutumaan. Niin tänään sain juuri tuoreita valokuvia pojasta ja automaattisesti tuli parin kuvan kohdalla ajateltua tämän voisi isälle lähettää.
pahoillani puolestasi ja toivon kovasti sinulle ja lapselle kaikkea hyvää ja lapsesi varmasti on tietoinen sinun rakkaudestasi häneen. Ei varmasti paljoa lohduta, kun sanon onneksi lapsen kasvettua isommaksi on vielä paljon aikaa luoda läheiset välit, niin no, tiedätkö en tiedä oikein mitä kirjoittaisin. Tiedän yhden jo aikuisen, joka luuli koko lapsuuden isänsä olevan huono ja vihaavan häntä jne...kunnes hän 18-vuotta täytettyään sai isänsä kirjeitä, joihin isä oli mietteitään ja ikäväänsä kirjoittanut. Isä ei ollut voinut tietenkään lähettää niitä, vain säästää ja antaa myöhemmin. Voit vain kuvitella, kuinka isän ja jo aikuisen lapsen tapaamiset jatkuivat :))
Minustakin heillä oli todella ihanasti kirjoitettu tekstit.
Niin olen jo päälle kolmenkymmenen ja pojan isän kanssa. No, tyydytimme vain seksuaaliset tarpeemme. Ehkäisy kyllä oli, joka petti. Tiedän sen kuulostavan merkilliseltä, mutta niin kävi ja koska söin pillereitä en voinut kuvitella olevani raskaana, näin ei jälkiehkäisypillereistäkään hyötyä (joku niistä tuolla kirjoitti) Minä en pystynyt aborttiin, kun ikääkin ja no, ilahduin kuitenkin asiasta. Poikani isä minua nuorempi ja no, minulla ei ole hänestä mitään negatiivistä sanottavaa. Minä todellakin pidin hänestä silloin ja ymmärrän kyllä hänen kantansa. Äitinä taas pojan kannalta toivoisin isän kiinnostuvan pojastaan jossakin vaiheessa ja siksi kuvia ja kuulumisia olen laittanut, enhän minä poikaani omista ja poikani on tiedätkö yhtä komea ja kookas ja fiksu/vekkuli, kuin isänsä. Oikein hurmuri. Poika on jo nyt aivan haltioissaan semmoisista asioista, joista tiedän hänen isänsä pitävän, mutta minä inhoan niitä esim.autot ja prätkät. Arvaa vaan kuinka paljon meillä on auto ja prätkä juttui? No, nyt voisi ajatella ihmekkös tuo onhan lapsi poika, mutta ei kaikki pojat ole yhtä tohkeissaan, kuin tuo pikkumies. Meillä myös kaksi kissaa ja isänsä inhoaa kissoja ja arvaas mitä niin poikakin :))
Poika ja isä eivät ole koskaan tavanneet toisiaan ja en voi pojalle luoda illuusiota, että hän tapaa joskus isänsä, jos se ei toteudu, mutta niin kuviapa ja kuulumisia voin isälle lähettää, eihän hän kuitenkaan ole kieltänytkään lähettämästä. Pojalle voin isästä kertoa, vain positiivisia asioita...
Isä kyllä tuumas, kun poikaa odotin miks juuri nyt, olis ees vaikka sit päälle kymmenen vuoden päästä. No, salaa toivossa kaikilta on minun hyvä elää, että poika ja isä vielä joskus tapaavat ja löytävät yhteisen sävelen...
Niin isoisä eli isäni ja poikani tulevat todella hyvin toimeen. Heillä alusta saakka ollut semmoinen jännä side, niin ja isoisä on hyvin onnellinen ja ylpeä pojasta ja löytää oikeita sanoja, jotka liittyy pojan isään, vaikkei isää ole koskaan tavannutkaan. Tiedän jo, jos poika kysyy isoisältään neuvoa ottaako isäänsä yhteyttä, niin isoisä lähtee pojan vaikka viemään isänsä luokse.
Tuli näköjään enempi kirjoitettua. Tahdon vielä sanoa sinulle, että minä toivon sinulle ja lapsellesi kaikkea hyvää ja että saatte vielä oltua paljon yhdessä.
Jokainen elävä olento haluaa elää. On siis melko typerää pitää jonain "hyvän elämän" mittarina sitä, että eipä tuo halua kuolla.
On kuitenkin vanhemman vastuu rakentaa lapselleen niin hyvä elämän alku kuin mahdollista. Sinusta äitinä sinä riität. Ikävä kyllä se ei pidä paikkaansa. Vauriot, joita lapselle tulee, alkavat näkyä viimeistään siinä vaiheessa, kun murrosikä tulee.
Mutta on ymmärrettävää, ettet halua sitä tosiasiaa kohdata. Varsinkaan, jos olet tehnyt ratkaisusi itse ja aikoinasi päättänyt lapsen hankkia ilman isän suostumusta. Vain siksi, että sinä halusit lapsen leluksesi.
Meillä tytön isä sai tietää tytöstään vasta lapsen ollessa n. 3 kk. Shokkihan se oli mutta halusi jatkossakin nähdä tyttöään (tiesin jo etukäteen, että ei "hylkää").
Kaikkia teidän kirjoituksia lukiessa herää vain yksi ajatus: onneksi tytölläni on rakastava isä. Isä, joka haluaa nähdä lastaan usein (min. 2 krt/viikko) ja pitää muutenkin yhteyttä puhelimitse päivittäin. Rakkaan tyttären elämässä olisi miehen mentävä aukko jos isä ei olisikaan halunnut pitää yhteyttä!
On ihanaa ja sydäntä lämmittävää nähdä lapsen riemu isän nähdessään/isän kanssa touhutessa. Voisipa toki tuon isän paikalla olla joku muukin (eno, pappa tms.) mutta onneksi siinä on tytön maailman paras isä.