Eri roduista..

Pitkään on ihmetyttänyt asia joka koskee erityisesti maassamme elävää vähemmistöryhmää.Sitä epäoikeudenmukaisuutta jota valtaväestö joutuu kohtaamaan vähemmistön osalta.Nämä,eli kansallispukuihin pukeutuvat sukunsa perinteitä ja kulttuuriaan vaalivat,dominoivat ja naisvihaa kulttuurissaan ylläpitävät henkilöt,eivät kykene näkemään valtaväestöä yksilöinä,vaan ainoastaa valkolaise rodun edustajina.Miten ihmeessä valtaväestön pitäisi sitten heihin suhtautua?Pitäisikö heidät nostaa jalustalle lastensa ruumiillisen kurittamisen vuoksi?Naistensa alistamisen vuoksi?Näiden SK:n toimittajien kaltaisten ihmisten on tietysti vaikea hyväksyä jälkimmäistä,koska vähemmistöryhmät sinällään ovat heidän mielestä jo uhreja,ja jos he puuttuisivat asiaan niin siinähän vesittyisi koko heidän hieno ajatusmaailmansa.Ei voi olla vähemmistöryhmän kulttuurissa kulttuurin sisäisiä uhreja.En väitä etteikö valtaväestössäkin olisi edellä mainitun kaltaista suhtautumista vaimoa/puolisoa/naista kohtaan,mutta siihen puututaan huomattavasti hanakammin.ÄVhemmistöryhmän tekemisiin ei sitten saakaan puuttua.Näin asia ainakin ymmärretään.Taannoin kun iltalehti uutisoi ampumatapauksesta etelä-suomalaisen ravintolan edustalla,mikä oli itsestään selvää että kyseessä oli vähemmistön edustajien tekonen,ei suoraa yhteyttä vähemmistöön sanottu.Eihän heitä saa syyllistää!Homma on näin:jos käytät voimakeinoja
vähemmistön edustajaa vastaan,olet rasisti.Jos et päästä ravintolaan sisälle olet rasisti.Jos taas vähemmistön edustaja käy kimppuusi tai vaikka vaan ampuu kauppatorilla päähän sinua,sekin johtuu siitä että olet rasisti.Sairasta,eikö totta?
5445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ymmärrän, että kyseisestä vähemmistöryhmästä muutama nostaa päätän asian suhteen, koska saattavat olla kyllästyneitä saamaansa kohteluun, esim ravintoloihin pyrkiessään.

Mutta sitten toisaalta, valtaosa heistä tekee hartiavoimin töitä sen eteen, että meidän ennakkoluulomme eivät ole tuulesta temmattuja.

Kun kauppaan mennessäni näen heidän kaahavaavan pihaan, parkkeeraavan autonsa lähes poikkeuksellisesti invapaikoille, niin en voi muuta kuin ajatella, "no niinpä tietysti, eihän ne säännöt teitä tietenkään koske"

Ja itse ainain tulen vaihtamaan ravintolaa samalla sekunnilla, jos ja kun tietty vähemmistöryhmä astuu sisään. Koska olen ihan satavarma, että he eivät tule istumaan iltaa ja jutustelemaan mukavia keskenään. Alkaa välittömästi se pöydästä toiseen kulkeminen ja kahinan luonti. Ikävää, mutta totta.

En ole rasisti, mutta oma 30 ikäni tässä kaupungissa olen asunut ja elänyt, sekä tullut huomanneeksi, että näin he todella elävät ja toimivat.

Ja uskon, että heillä on todella kivinen tie, jos aikovat tosissaan muuttaa valtaväestön ajatuksia, heitä kohtaan, koska ovat joutuneet meidän silmätikuiksi. Yhden edustajan mokaus automaattisesti nollaa KAIKEN, mitä kenties joku heistä on saattanut aikaansaada muutoksen tiellä.

Äänestä

"ENHÄN MINÄ TIETENKÄÄN OLE RASISTI, MUTTA..."
Ampukaa itseänne päähän vitun idiootit.

Äänestä
  • Jos syrjit jotain ihmisryhmää rodun takia, olet rasisti.

    Äänestä

Onko teillä myös valkoisille oma lynkkausjoukko? Valkoiset tekevät aika runsaasti rikoksia. Kaikki valkoiset ovat siis pedofiilejä, raiskaajia, murtovarkaita, tuhopolttajia, rattijuoppoja jne. Myös sinä wertimor olet jokaista noista, eikö vain?

Äänestä

kirjoituksesta edes pari virhettä. Ensinnäkin, ihmisissä ei ole rotuja ja romanit käyttävät kansanpukuja, eivät kansallispukuja. Mieluummin käytetäään sanaa pääväestö, kuin valtaväestö. Pitäisikö SK:n lopettaa kirjoittaminen myös pääväestöstä, niin olisimme kaikki tasa-arvoisia? Ja kyllä, vähemmistöryhmissäkin on kulttuurin sisäisiä uhreja. Olisikohan aika tutustua edes perusasioihin, wertimor?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wertimor kirjoitti:

Pitkään on ihmetyttänyt asia joka koskee erityisesti maassamme elävää vähemmistöryhmää.Sitä epäoikeudenmukaisuutta jota valtaväestö joutuu kohtaamaan vähemmistön osalta.Nämä,eli kansallispukuihin pukeutuvat sukunsa perinteitä ja kulttuuriaan vaalivat,dominoivat ja naisvihaa kulttuurissaan ylläpitävät henkilöt,eivät kykene näkemään valtaväestöä yksilöinä,vaan ainoastaa valkolaise rodun edustajina.Miten ihmeessä valtaväestön pitäisi sitten heihin suhtautua?Pitäisikö heidät nostaa jalustalle lastensa ruumiillisen kurittamisen vuoksi?Naistensa alistamisen vuoksi?Näiden SK:n toimittajien kaltaisten ihmisten on tietysti vaikea hyväksyä jälkimmäistä,koska vähemmistöryhmät sinällään ovat heidän mielestä jo uhreja,ja jos he puuttuisivat asiaan niin siinähän vesittyisi koko heidän hieno ajatusmaailmansa.Ei voi olla vähemmistöryhmän kulttuurissa kulttuurin sisäisiä uhreja.En väitä etteikö valtaväestössäkin olisi edellä mainitun kaltaista suhtautumista vaimoa/puolisoa/naista kohtaan,mutta siihen puututaan huomattavasti hanakammin.ÄVhemmistöryhmän tekemisiin ei sitten saakaan puuttua.Näin asia ainakin ymmärretään.Taannoin kun iltalehti uutisoi ampumatapauksesta etelä-suomalaisen ravintolan edustalla,mikä oli itsestään selvää että kyseessä oli vähemmistön edustajien tekonen,ei suoraa yhteyttä vähemmistöön sanottu.Eihän heitä saa syyllistää!Homma on näin:jos käytät voimakeinoja
vähemmistön edustajaa vastaan,olet rasisti.Jos et päästä ravintolaan sisälle olet rasisti.Jos taas vähemmistön edustaja käy kimppuusi tai vaikka vaan ampuu kauppatorilla päähän sinua,sekin johtuu siitä että olet rasisti.Sairasta,eikö totta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu