Elikäs eilen illalla siinä kymmenen aikoihin laittausin nuorekkaan vaimoni viereen pötkölleen ja sain siinä itelleni puhuttua iltapanot. No, minähän siinä sitten tempasin rouvalta pöksyt poies ja hilasin päänuppini jalkojen väliin. Rouva siinä vähän vastusteli että "en ole pessyt sitä", mutta minäpä en sitä kuunnellut ollenkaan vaan ihan nokkavärkkini työnsin kiinni pimpsaan. Siinä sitten sormillani levittelin häpyhuulia ja mielessäni totesin, että "eipä se tosiaan ihan vastapestyltä näytä". Noh, eipä siinä enää haluttanu kursailla vaan ihan reippaasti imasin rouvan ulkosynnyttimet suuhuni. Suolanen annos se tosiaan oli, mutta sainpahan pitkästä aikaa emäntintäkin lipsutella. Sormiakin siinä sitten työntelin reikään, mutta rouva sitten vikuutteli että ei sinne saa saa työnnellä muuta kuin kullia. Heitin kalsarini lattialle ja mojautin puoliseisovalla kyrvälläni emännän karvakolmiolle kuin voiton merkiksi. Tämän jälkeen hyppäsin ylös ja ja lausahdin "Vittu minä jaksa nussia, saat runkata minut". Menin pesemään suuvärkkiäni ja rouva sieltä uikutti kamarista että ihan turhaan pitää nyt pillu pestä kun ei kelvannut.
Ja sitten ihan käsitöinä ja poskiottona vaimo hoiteli minut hekuman huipulle.
Ja sitten ihan käsitöinä ja poskiottona vaimo hoiteli minut hekuman huipulle.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.