Heippa te kaikki kärsiväiset... (turha väittää vastaan :---SS)
niin siis. OON PARANEMASSA! Oon vaan tajunnu että ei tarvitse olla laiha. Ei vaan tarvitse, eikä laihuudessa ole mitään järkeä tai hienoa. Ei oo yli vuoteen tuntunu näin vapaalta ja onnelliselta, en olis ikinä uskonu että tuntisin tällästä onnea ku tunnen nyt. Voin syödä kaikkea enkä tunne huonoa oloa. Haluan lihota, joka tuntuu uskomattomalta sanoa se ääneen, haluaisin vaan huutaa ja sanoo et jee oon jo nyt lihonnu jes!(nimittäin oonkin ! :) )
Oon niin ilonen että pystyn syömään yli sen mitä kulutan, oon onnellinen et en tunne nälkää. Oon onnellinen et havahduin omaan kauheaan tilaani ja niin ylpeä itestäni et pystyn syömään taas mitä vaan, tai vaikka napostella (vaikka se terveellistä ei olekkaan) tai ottaa joku random suklaapala jos joku mulle sitä tarjoaa ilman miettimättä et nyt lihon 10 kiloa ja apua en voi.
Tämä tunne on sellasta mitä oon ettiny koko anoreksian aikana. Huolettomuuden tunne. Voin vaan hymyillä koko ajan koska oon vaan niin ilonen.
Elämä hymyilee taas pitkästä aikaa.
Tää viesti on kaikille niille jotka on parantuneita ja jotka on parantumassa ja haluavat parantua! Me ollaan niin vahvoja ja uskomattomia et oikeesti pystytään tähän!
Tää tunne on upea. Ja tiedän et kaikki jotka on parantumassa tuntee just samoin, ei enää kamalia ja mieltäkiduttavia tuntemuksia, ei epätoivoa tai ahdistuneisuutta.
Silkkaa puhdasta iloa mieli ja keho täynnä.
Elämä on ihanaa.
Terkkuja kaikille, sydäMMellä sellanen pikkunen 19- vuotias tyttö.
niin siis. OON PARANEMASSA! Oon vaan tajunnu että ei tarvitse olla laiha. Ei vaan tarvitse, eikä laihuudessa ole mitään järkeä tai hienoa. Ei oo yli vuoteen tuntunu näin vapaalta ja onnelliselta, en olis ikinä uskonu että tuntisin tällästä onnea ku tunnen nyt. Voin syödä kaikkea enkä tunne huonoa oloa. Haluan lihota, joka tuntuu uskomattomalta sanoa se ääneen, haluaisin vaan huutaa ja sanoo et jee oon jo nyt lihonnu jes!(nimittäin oonkin ! :) )
Oon niin ilonen että pystyn syömään yli sen mitä kulutan, oon onnellinen et en tunne nälkää. Oon onnellinen et havahduin omaan kauheaan tilaani ja niin ylpeä itestäni et pystyn syömään taas mitä vaan, tai vaikka napostella (vaikka se terveellistä ei olekkaan) tai ottaa joku random suklaapala jos joku mulle sitä tarjoaa ilman miettimättä et nyt lihon 10 kiloa ja apua en voi.
Tämä tunne on sellasta mitä oon ettiny koko anoreksian aikana. Huolettomuuden tunne. Voin vaan hymyillä koko ajan koska oon vaan niin ilonen.
Elämä hymyilee taas pitkästä aikaa.
Tää viesti on kaikille niille jotka on parantuneita ja jotka on parantumassa ja haluavat parantua! Me ollaan niin vahvoja ja uskomattomia et oikeesti pystytään tähän!
Tää tunne on upea. Ja tiedän et kaikki jotka on parantumassa tuntee just samoin, ei enää kamalia ja mieltäkiduttavia tuntemuksia, ei epätoivoa tai ahdistuneisuutta.
Silkkaa puhdasta iloa mieli ja keho täynnä.
Elämä on ihanaa.
Terkkuja kaikille, sydäMMellä sellanen pikkunen 19- vuotias tyttö.
Vastaukset 5
Vanhimmat
minäkin tajusin vihdoin ettei sillä ole väliä painaako 55 vai 50. ja että silloin kun on nälkä saa syödä!
älysin myös että kuuden jälkeen voi vielä syödä jos on nälkä ei tarvitse kituutella tyhjällä mahalla aamuun asti! Jos jollekin on ulkonäkö niin pakonomaisen tärkeää niin olkoon mutta minä yritän ottaa ulkonäköpaineet kevyemmin. En aio rueta lihottamaan koska olen normaalipainoinen. mutta lopetan ainaisen laihduttamisen ja ´rupean syömään sen verran minkä kulutan, enkä vain puolet siitä.
Pikkuhiljaa elämä alkaa hymyillä! Kyllä tää tästä...!=)
Täytyy onnitella sua. Tästäkin siis ihan oikeasti voi päästä pois omin voimin?
Eilen söin mieheni puoliksi pakottamana ainakin lähes normaalisti ja myös vähän suklaata... Mut tänään en sit ole saanut syödyksi oikein mitään, vähän puuroa, vähän salaattia, muutama omena, vähän jogurttirahkaa (siis maitorahkaa ja jogurttia sekaisin). Ja kohta lähden lenkille, on pakko.
En haluaisi enää laihtua. Oikeasti en HALUAISI. Luut törröttää sen verran että mua on alkanut hävettää riisuutua mieheni nähden, ja mua ahdistaa se että se on huolissaan musta. Eilen siitä taas puhuttiin ja se sanoi toivovansa etten mä ainakaan tee itseäni tällä sairaaksi. Ja silti mä en vain tahdo saada syötyä, kun pelkään suunnilleen just sitä että yks suklaapala tekee heti 10 kg.
Viikon päästä ensimmäinen käynti psykiatrilla.
nyt jo reippaasti 5 kiloa "lihavempi" ja vaikka peilikuva ei itseäni miellytä joiltain osin, niin taas joiltain osin se on ihanaa mitä sieltä näkyy! näytän jotenkin ihanan pehmeältä ja lempeältä. tissitkin on kivasti lähtenyt taas kasvamaan :D
ja olen vielä saanut aivan ihanaa palautetta! ihmiset on tullu kehumaan miten hyvältä näytän ja pojatkin on kiinnostunut enemmän.
Vaikka edelleen jokapäivä laihdutan, niin iltaa myöten aina hellitän ja annan itselleni sen herkullisen suklaapuikon tai muun, koska tiedän että se on hyvää ja tekee hyvää!
Heippa. Lohdullisia viestejä. Itse vakuutan kaikille että yritän lihottaa, mutta... Sanokaa pitäiskö mun teidänkin mielestä valaistua ja oikeesti lihoa ja kuinka paljon? olen 165/42. Onko se ihan hyvä paino vai onko pakko nostaa? bmi blaa blaa blaa. Sanokaa näyttääkö tollainen lukema teistä liian laihalta? En ole laiha läski vaan urheilen ja lihastakin on ainakin käsissä ja jaloissa..
siä painat aika vähän, sillä miä ite olin pahimmillaan 167/42 ja se oli kyllä vähän! Tiiätkö silloin miustakin näytti, että "en oo laiha, lihakset näkyy muuten vaan niin selvästi". Nyt kun paino on noussu, ja katon vanhoi valokuvii, ni ihan itekin järkyttyy, et miten laiha miä oon oikee ollu! Eli miä oon sitä mieltä että sellanen 10 kiloa ois ihan hyvä määrä lisää siulle, vaikka se voikin kuulostaa aika suurelta määrältä... Jos siihen 50 pääsisit niin se ois jo hyvä!