Olen huolissani vaimon kyvystä hoitaa vauvaa, kun olen töissä. Vauva on 3 kuukauden ikäinen. Vaimon ei tarvitsisi muuta kuin hoitaa vauva, joka muuten on helppohoitoinen.
…mutta vaimo on masentunut ja hänestä ei oikein ole mihinkään. Esim. eilen hän sai vain imetettyä lapsen ja kotitöiden osalta nosti 4 lasia astianpesukoneesta hyllylle. Tällä suorituksella ei paljon vielä juhlita, kun on suurperhe. Minä ja vanhin tyttö hoitelemme kaiken muun, lapsenhoidon ja kotityöt, joita riittää aamusta iltaan, joskus yölläkin.
Minä luulin, että äideillä on prolaktiini-hormonin voitelema hoivavietti. Tällaisesta ei vaimossa ole merkkiäkään. Hän antaa lapsen itkeä, eikä reagoi mitenkään, aivan kuin ei edes kuulisi. Lauantai-yönä vauva alkoi itkemään (ekaa kertaa elinaikanaan) jostain syystä hysteerisesti. ”Huonoa itku”, juuri sellaista, joka normaalisti panee töppösiin vauhtia äidillä. No, vaimo kurkkasi ovelta ja lähti sitten jonnekin autolla ajelemaan ja jätti minut yksin hoitamaan lasta. Ja melkein tuli jo hätä, en millään meinannut saada lasta rauhoittumaan.
2-vuotiaan vien aamulla hoitoon ja haen, kun tulen töistä kotiin. Mutta miten vauvaa hoidetaan, kun olen töissä? Tästä olen huolissani. Jopa vauvan syötöistä olen alkanut huolehtimaan, esim. tänään aamulla (ennen kuin lähdin duuniin) kaivoin tissin esille ja tökkäsin vauvan siihen imemään ja vaimo ei näyttänyt edes kunnolla heräävän tähän.
En oikein vielä 3 kuukauden ikäistä vauvaa päiväkotiinkaan ilkeäisi laittaa. Vaimo vain leijailee kotona kuin joku ihme kummitus omissa maailmoissaan. Terapeutin olen saanut käymään kotona, lääkkeitä ei suostu syömään. Välillä on parempiakin päiviä, mutta sitten palataan täydelliseen olemattomuuteen. Ihan kuin ei vaimoa enää olisi ollenkaan... Vanhin tyttö on ottanut hänen roolinsa lasten- ja kotihoidon suhteen.
Hän on kuitenkin muuttamassa pois kotoa ja kyllä hirvittää ajatus, että miten sen jälkeen pärjään.
Kuinkahan kauan moista masennusta oikein on odotettavissa? Tällä erää moiseen ei olisi varaa, olisi pakko jaksaa. Niin minäkin jaksan.
…mutta vaimo on masentunut ja hänestä ei oikein ole mihinkään. Esim. eilen hän sai vain imetettyä lapsen ja kotitöiden osalta nosti 4 lasia astianpesukoneesta hyllylle. Tällä suorituksella ei paljon vielä juhlita, kun on suurperhe. Minä ja vanhin tyttö hoitelemme kaiken muun, lapsenhoidon ja kotityöt, joita riittää aamusta iltaan, joskus yölläkin.
Minä luulin, että äideillä on prolaktiini-hormonin voitelema hoivavietti. Tällaisesta ei vaimossa ole merkkiäkään. Hän antaa lapsen itkeä, eikä reagoi mitenkään, aivan kuin ei edes kuulisi. Lauantai-yönä vauva alkoi itkemään (ekaa kertaa elinaikanaan) jostain syystä hysteerisesti. ”Huonoa itku”, juuri sellaista, joka normaalisti panee töppösiin vauhtia äidillä. No, vaimo kurkkasi ovelta ja lähti sitten jonnekin autolla ajelemaan ja jätti minut yksin hoitamaan lasta. Ja melkein tuli jo hätä, en millään meinannut saada lasta rauhoittumaan.
2-vuotiaan vien aamulla hoitoon ja haen, kun tulen töistä kotiin. Mutta miten vauvaa hoidetaan, kun olen töissä? Tästä olen huolissani. Jopa vauvan syötöistä olen alkanut huolehtimaan, esim. tänään aamulla (ennen kuin lähdin duuniin) kaivoin tissin esille ja tökkäsin vauvan siihen imemään ja vaimo ei näyttänyt edes kunnolla heräävän tähän.
En oikein vielä 3 kuukauden ikäistä vauvaa päiväkotiinkaan ilkeäisi laittaa. Vaimo vain leijailee kotona kuin joku ihme kummitus omissa maailmoissaan. Terapeutin olen saanut käymään kotona, lääkkeitä ei suostu syömään. Välillä on parempiakin päiviä, mutta sitten palataan täydelliseen olemattomuuteen. Ihan kuin ei vaimoa enää olisi ollenkaan... Vanhin tyttö on ottanut hänen roolinsa lasten- ja kotihoidon suhteen.
Hän on kuitenkin muuttamassa pois kotoa ja kyllä hirvittää ajatus, että miten sen jälkeen pärjään.
Kuinkahan kauan moista masennusta oikein on odotettavissa? Tällä erää moiseen ei olisi varaa, olisi pakko jaksaa. Niin minäkin jaksan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä että jaksat ymmärtää sen että vaimosi on masentunut.Ja se on vakava sairaus joka jättää jälkensä lapsiin,vauvaan myös jollei sitä pääse hoitamaan.Otapa kiireesti yhteyttä sinne äitiysneuvolaan missä vaimosi on käynyt ja kerro kaikki tämä sinne ja huolesi.Kyllä ne siellä ottaa asiaksi että vauva saa hoidon ja äiti sille kuuluvan avun..
Vauvalle tulee ennenpitkää traumaperäisiä oireita kun äiti ei vastaa vauvan kutsuun ja katseeseen.Se että vaimo jättää huutavan vauvan ja lähtee yksin ajelemaan,on sen merkki että sillon on jo hätä.Kerron kaiken tämän omasta kokemuksesta ja ammattini näkökulmastakin.
Harjottelussa törmäsin vastaavaan äitiin sairaalassa kun oli vauvan synnyttänyt ja se äiti ei tee sitä mitenkään tahallaan vaan tarvii todellakin valvovaa seuraa.Synnytyksen jälkeinen masennus on erittäin vakavaa ja jopa yleistä ja siihen on monenlaista apua.Te tarvitte kotiin jokapäiväsen avustajan yhteiskunnalta eli kodinhoitajan.Ei sen ikäinen vauva kuulukaan päiväkotiin vaan neuvolasta toivottavasti ottavat asiaksi hoitaa senkin puolen.
Nyt vaaditaan sinultakin paljon ja älä vaan omaa jaksamista vie piippuun sillä että "patistat" vaimoasi tekemään hommat sillä ei se auta.Hän ei siihen kykene niin kauan kun on sairas.Ja siitä paranee täysin kun on kunnon lääkkeet ja apu.Mutta se vie aikaa ja vaatii sulta kovasti ymmärtämistä ja tukemista.
Mä itse hain avun jo ennen lapsen syntymää sen takia että pelkäsin jos tilanne menee siihen etten enää kykene itse apua hakemaan.Ja apuna saatiin kodinhoitajaa(joka paikkakunnalla ei sen merkitystä päättäjät ymmärrä,niin joskus vaikea saada),mutta se oli tuki niinä päivinä kun ei itse ehkä olisi jaksanu.En tarvinnu lääkkeitä,kun oli tukiverkosto ehkäsemässä pahinta.Mutta silti täytyi usein oikein itelle muistuttaa että hymyile vauvalle ja anna se katsekontakti.Sairastunut ei sitä enää itse jaksa ajatella ja se jää antamatta.Teilläkin vauva itkee hätäänsä ja onneksi sillä on sellanen isä että jaksaa kantaa ja huolehtia niin paljon kun pystyy...
Myös isompien lasten kannalta te tarvitte apua,sillä vanhin saattaa myöhemmin sairastua anoreksiaan kun uupuu huolesta ja sille kuulumattomista "töistä".Sä ite et jaksa kauaa enää,siksi pidä nyt kiirettä avun pyytämisellä.
Neuvolat(äitiys tai lasten) auttaa,tai sitten varaa itsellesi lääkäriaika tk:hon,jossa kerro tilanne,niin osaavat ottaa ohjat ammattikäsiin...
Kyllä se siitä helpottaa kun et pidä kynnystä ottaa apua vastaan...Enempään ei sun tarvi jaksaa.Voimia koko perheelle!!