Tuleeko lääkäri opinnoissa missään vaiheessa sitä, että pitää suorittaa virkamiesruotsi? Ja jos, miten se tehdään?
VIRKAmiesRUOTsi
jonzxu
41318
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pääsääntöisesti kolmannen vuoden aikana käydään virkamiesruotsin kurssi. Ainakin meillä tunteja oli 2-4 viikossa ja läsnäolopakko oli tietenkin. Ei kai siinä sen ihmeempiä. Ei se mikään vaikea kurssi ollut, jos vähänkään oli läksynsä lukenut lukiossa.
joo siis kyl ruotsii on aina osannu sillee 8 tasosesti eli ihan kivasti :D
minä luulin että pitää suorittaa joku isompi testi töissä ja puhuu vaan ruotsiin.
yliopistotutkintoihin tuo virkamiestason ruotsi. Eipä ollut kyllä kummonen, läsnäolopakko oli tunneilla ja joku suullinen esitys piti pitää, jossa sai olla vaan ns. tukisanalista. Harjoituksia tunneilla ja jokunen pieni "koe". Hassulta tuntuu, että maisterin todistuksessakin lukee että opiskelija on suorittanut toisessa kotimaisessa kielessä sen kielitaidon, joka vaaditaan valtion virkaan pyrkivältä yms. Ei kyllä minultakaan ruotsi sillai suju, että pystyisin sitä ihan noin vaan käyttämään, mutta kivahan se on, että papereissa niin lukee...:D
hui.. no tuo ei ole kyllä kivaa.
Onko tuollaisia esiintymisiä paljonkin?