Kuinka voi hillitä tunteitaan?

Juu ei, en tahdo kokea tätä myllerrystä sisälläni. Minulla on jo perhe, johon olen sitoutunut. Ja silti: hän olisi minun sielunkumppanini, jin&jang -parini. Niin täydellinen vastakohtani, ja silti aivan kuin minä. Hän saa minussa aikaan sellaiset väreet, ettei kai kukaan koskaan. Ja tämä toimii molempiin suuntiin, kuulema. Mitään ei silti olla tehty, ja mitään ei kai koskaan tehdäkään.

Tulen hulluksi vain näiden ajatusteni kanssa. Kuinka siis pääsen pälkähästä? Tämä on kuitenkin niin tavallista, uskon, että kokemusta löytyy?
61082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tiedän myllerryksen tuoman ihanuuden ja kurjuuden.

Mutta älä hyvä ihminen toivo, että osaisit tunteitasi hillitä! Ihminen on ainoa eläin, jolla on niin voimakkaita erilaisia tunteita - eläimilläkin toki on, mutta primitiivisempiä jotka liittyvät kaikki eloonjäämiseen. Ihmisten tunteitten kirjo on ainutlaatuista ja ihanaa - eikä koko mittakaavassaan ollenkaan tavallista. Kaikki ihmiset eivät koskaan koe sellaista kuin sinä nyt!

Haluaisitko TODELLA elää tavallista tasapaksua elämää, ilman himoa, rakkautta, arvostusta, täydellistä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta? En usko.

Sen sijaa suosittelen, että alat ajatella positiivisesti. Nauti kaikista näistä tunteista mitä voit tuntea. Ajattele maailman musiikkia, kyllä tunteitten kirjo on monille tuttu; suurin osa lauluista koskaa rakkautta, koettua tai menetettyä.

Mutta toki elä kantaen vastuu teoistasi. Perheeseesi olet sitoutunut; vältä siis tämän jingjang miehen tapaamista kaikin tavoin. Katkaise kaikki yhteydenpito hänen kanssaan ja päästä hänet jatkamaan elämäänsä, jossa hänkin joskus löytää sen oman vapaan kumppanin.

Äänestä
  • Helpommin sanottu kuin tehty...
    Vaikka olisi kuinka "helppo" päästää irti, katkaista välit täysin, silti sydämeen jää valtava kaipuu ja tuska, jota ei näkemättömyys paranna lainkaan.
    Tärkeää ihmistä ei voi unohtaa, eikä ole tarkoitus
    kaan.

    Äänestä

  • * * * * * * kirjoitti:

    Helpommin sanottu kuin tehty...
    Vaikka olisi kuinka "helppo" päästää irti, katkaista välit täysin, silti sydämeen jää valtava kaipuu ja tuska, jota ei näkemättömyys paranna lainkaan.
    Tärkeää ihmistä ei voi unohtaa, eikä ole tarkoitus
    kaan.

    Se on niin mielettömän vaikeeta; ajatella, et lopettais kaiken yhteydenpidon.

    Ajattelin, että pitäis aiheuttaa joku hirveä riita ja väärinymmärrys ja sitä kautta, vihan avulla särkeä sydämensä. Minä voisin suostua vapaaehtoiseksi, jos se vaan helpottais oloa.

    Ois niin kovin hauskaa, jos vois paketoida nämä tunteet ystävyydeksi... Mut yrittänyt olen, ja huonosti onnistunut.

    Äänestä

  • elliini kirjoitti:

    Niin: särkyneen sydämen voi vielä jotenkin paikata, ja sieltä mudasta on tie vain ylöspäin. Jos sen sijaan jää kaipailemaan ja haikailemaan, niin saa kärsiä lopun ikää. Näin minun mielestäni, minun tilanteessani.

    mieltä...ja ilmeisesti jonkin päätöksen olet jo tehnyt kun noin kirjoitit...vaiko??Ei ainakaan minun mielestäni pitäisi jäädä huonoon/tasapaksuun suhteeseen,mutta toki kaikilla on eri tilanteet elämässä ja periaatteet myös.Itse olen sitä mieltä,että jos rakkaus on aikuisten väliltä kadonnut niin enemmän lapset siinä kärsivät kuin jos näkevät vanhempansa onnellisina...mutta tosiaan en tiedä sinun tilannettasi.Kunhan muistat,että kerran täällä vaan eletään ja sekin niin lyhyt aika loppujen lopuksi.Oletkos koskaan kuullut:Älä kadu mitä teit,vaan minkä jätit tekemättä(tai jotenkin noin;).Hyvää syksyä sinulle ja koeta pärjätä!!

    Äänestä

  • samaa kirjoitti:

    .. ei ole vielä selkiytynyt.

    Minulla on tunne, että olen juuri nyt sellaisessa pyörremyrskyssä, etten ihan heti irti pääse. Ehkä tämä laantuu tästä hiukan ihan itsestään, niin että vähän ajatukset selkiytyy. Nyt tuntuu, että en yksinkertaisesti pysty tekemään mitään, eli tunteet on ihan vallassaan. Johan tuon tekstistäkin huomaa, että järki on päästä paennut.

    Onneksi minulla on korkea moraali, eli pidän housut jalassa, tuli mikä tuli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

elliini kirjoitti:

Juu ei, en tahdo kokea tätä myllerrystä sisälläni. Minulla on jo perhe, johon olen sitoutunut. Ja silti: hän olisi minun sielunkumppanini, jin&jang -parini. Niin täydellinen vastakohtani, ja silti aivan kuin minä. Hän saa minussa aikaan sellaiset väreet, ettei kai kukaan koskaan. Ja tämä toimii molempiin suuntiin, kuulema. Mitään ei silti olla tehty, ja mitään ei kai koskaan tehdäkään.

Tulen hulluksi vain näiden ajatusteni kanssa. Kuinka siis pääsen pälkähästä? Tämä on kuitenkin niin tavallista, uskon, että kokemusta löytyy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu