Hei,
Oon lukenut jonkun verran näitä kirjotuksia täällä. Tuntuu, että anoreksia liitetään kaikissa viesteissä ennen kaikkea a) ulkonäköön b) turhamaisuuteen. Mielestäni sairaalloinen laihuus on vain yksi anoreksian oirekuva.
Hoitomaailmassa anoreksiaa kuvaillaankin nykyään "elämän peloksi". Anoreksia voidaan rinnastaa muuhun itsetuhoiseen käytökseen, kuten itsensä viiltely, päihteiden väärinkäyttö yms. vrt. nälkiintyminen ("en ansaitse ruokaa") tai liiallinen liikunta (huolimatta kivusta ja mahdollisista rasitusvammoista).
Anorektikko vaipuu aina lähemmäs kuolemaa, jos apua ei haeta. Ja mitä perfektionismiin tulee, anorektikko haluaa olla paras myös kuolemassa.
...
Oon lukenut jonkun verran näitä kirjotuksia täällä. Tuntuu, että anoreksia liitetään kaikissa viesteissä ennen kaikkea a) ulkonäköön b) turhamaisuuteen. Mielestäni sairaalloinen laihuus on vain yksi anoreksian oirekuva.
Hoitomaailmassa anoreksiaa kuvaillaankin nykyään "elämän peloksi". Anoreksia voidaan rinnastaa muuhun itsetuhoiseen käytökseen, kuten itsensä viiltely, päihteiden väärinkäyttö yms. vrt. nälkiintyminen ("en ansaitse ruokaa") tai liiallinen liikunta (huolimatta kivusta ja mahdollisista rasitusvammoista).
Anorektikko vaipuu aina lähemmäs kuolemaa, jos apua ei haeta. Ja mitä perfektionismiin tulee, anorektikko haluaa olla paras myös kuolemassa.
...
Vastaukset 4
Vanhimmat
ku täällä 90 prosenttia on jotain wanna be anorektikkoja, jotka luulee, että kun haluaa laihtua=anoreksia. Se on turhamaista, toisin kuin sairaus.
sentään anorektikko ole, mutta sairastunut syömishäiriöön kaikesta huolimatta. Olen vielä normaalipainoinen, mutta olen laihtunut melkoisen paljon epäterveellisin keinoin.
Koen juuri noin, että en ansaitse ruokaa, varsinkaan hyvää ruokaa. Kaiken tulee olla mautonta jne. Se ei saa tuottaa mielihyvää. Pää rankaisee kaikesta ja rohkaisee itsensä laiminlyöntiin. Aluksi laihdutin siksi, että halusin olla yksinkertaisesti laihempi.. ehkä kelpaisin muille sillon.. Nykyään en enää jaksa ajatella noin.. Olen niin ahdistunut ja jätän syömiset minimiin siksi, koska koen että se on oikein minulle. Tahdon rankaista itseäni. Tahdon myös nähdä itseni jotenkin sairaana, nähdä kylkiluut jne. paremmin.
Ei tässä ole enää kyse niinkään laihuudesta, sillä olen jo hyvin hoikka! Tää on mun selviytymiskeino liian ahdistavassa elämäntilanteessa. En ole enää läsnä, vaan jotenkin ulkopuolinen, jolla ei enää ole hallintaa. Olen hyvin väsynyt ja kovin yksin.
Tuntuu niin ahdistavalta ja surulliselta lukea. Oletko hakenut mistään apua? Tietävätkö läheisesi, miten ahdistunut olet?
Käännythän jonkun puoleen, tarvitset tukea.
Olen hakenut apua eräästä kriisikeskuksesta.. mutta seuraava tapaaminen on vasta kolmen viikon päästä. Se onkin tosi pitkä aika kun tilanne on riistäytynyt käsistä. Lääkärille täytyisi saada aika. Josko saisi hänen kautta lähetteen psykiatrille ja ehkä jonkin lievän mielialalääkkeenkin.. kun tässä on paniikkihäiriökin taustalla.
Läheiset eivät tiedä tän ahdistuneisuuden syvyyttä, mutta jotain kuitenkin... en voi avautua heille. En tahdo aiheuttaa huolta, ja kerta he ovat osa ongelmaa, niin ei heille voi puhua.
:(