Moi!
En oo tänne vähään aikaan kirjoitellu mut nyt ajattelin ku oon vähän "edistyny". Viimeaikoina bulimia tosin on pahentunu, mutta hoito alkoi tän kuun puolessavälissä, eli aika alussa ollaan. Pari ekaa kertaa psykologilla oli ihan kauheita, mä vaan itkin ja itkin ja kerroin ihan kaikkea mitä mieleen tuli, kauheaa vuodatusta. En tiennytkään että voi olla niin raskas kokemus. Onneks mun psykologi on sellainen kenelle on helppo puhua, ja se saa jo omalla olemuksellaan mut "murtumaan", taitaa kuulua ammattitaitoon... Tänään sit kävin hänen kanssaan psykiatrisen osaston ylilääkärin juttusilla, ja se oli vielä kauheempaa. Nyt en murtunu niin täysin mut jotenkin jäi sellainen tunne että aivanku se lääkäri ois ollu jotenkin vihainen mulle mun sairaudesta ja heikkoudesta. Tuli jotenkin syyllinen olo. Teki mieli pyytää siltä bulimiaani ja heikkouttani anteeks. Se katsoi mua tuimasti ja totisesti ja oisin varmaan lähteny luikkiin pakoon ellei tää mun psykologi ois ollu siinä hiljaisena tukena. No, määräs se mulle lähetteet ravitsemusterapeutille ja sisäelintutkimuksiin selvittääkseen että mitäs kaikkea tää oksentelu on mahdollisesti voinut saada aikaan näin fyysisellä tasolla. Vähän pelottaa mut tiedänpä ainakin että mut otetaan tosissaan ja voin joku päivä heittää tälle kaikelle lopulliset hyvästit! Ja se tekee tän kaiken vaivan ja tuskan läpikäymisen arvoiseksi! En muuten kestäis tätä mut mä tiedän että tää kaikki voi lopulta johtaa tän sairauden ja masennuksen päättymiseen. Lisäksi mä sain fluoxetin merck-kapselit. En tiedä miten ne ajan mittaan vaikuttavat, mut odotan niiden olevan hyvä tuki tän hoidon ohella, enkä kuvittele pelkästään niiden tekevän mua onnelliseks. Jos jollain on kokemusta moisista lääkkeistä bulimian ja masennuksen hoidossa niin kokemuksia saa kertoa, lukisin niistä mielelläni. Ja lopuksi: vaikka tää ei ookkaan helppoa tai kivaa, niin rohkaisen teitä hakeutumaan hoitoon jos se vain on mahdollista. Pitää vain olla todellinen halu luopua bulimiasta, niin kuin minulla. Ennen tää sairaus oli mun näkymätön "ystävä", mut nykyään se on lähinnä se tummanpuhuva viikatemies kenet haluan karistaa kannoiltani ennen ku se vie mut ennenaikaiseen hautaan. Voimia kaikille ja parempaa huomista!
En oo tänne vähään aikaan kirjoitellu mut nyt ajattelin ku oon vähän "edistyny". Viimeaikoina bulimia tosin on pahentunu, mutta hoito alkoi tän kuun puolessavälissä, eli aika alussa ollaan. Pari ekaa kertaa psykologilla oli ihan kauheita, mä vaan itkin ja itkin ja kerroin ihan kaikkea mitä mieleen tuli, kauheaa vuodatusta. En tiennytkään että voi olla niin raskas kokemus. Onneks mun psykologi on sellainen kenelle on helppo puhua, ja se saa jo omalla olemuksellaan mut "murtumaan", taitaa kuulua ammattitaitoon... Tänään sit kävin hänen kanssaan psykiatrisen osaston ylilääkärin juttusilla, ja se oli vielä kauheempaa. Nyt en murtunu niin täysin mut jotenkin jäi sellainen tunne että aivanku se lääkäri ois ollu jotenkin vihainen mulle mun sairaudesta ja heikkoudesta. Tuli jotenkin syyllinen olo. Teki mieli pyytää siltä bulimiaani ja heikkouttani anteeks. Se katsoi mua tuimasti ja totisesti ja oisin varmaan lähteny luikkiin pakoon ellei tää mun psykologi ois ollu siinä hiljaisena tukena. No, määräs se mulle lähetteet ravitsemusterapeutille ja sisäelintutkimuksiin selvittääkseen että mitäs kaikkea tää oksentelu on mahdollisesti voinut saada aikaan näin fyysisellä tasolla. Vähän pelottaa mut tiedänpä ainakin että mut otetaan tosissaan ja voin joku päivä heittää tälle kaikelle lopulliset hyvästit! Ja se tekee tän kaiken vaivan ja tuskan läpikäymisen arvoiseksi! En muuten kestäis tätä mut mä tiedän että tää kaikki voi lopulta johtaa tän sairauden ja masennuksen päättymiseen. Lisäksi mä sain fluoxetin merck-kapselit. En tiedä miten ne ajan mittaan vaikuttavat, mut odotan niiden olevan hyvä tuki tän hoidon ohella, enkä kuvittele pelkästään niiden tekevän mua onnelliseks. Jos jollain on kokemusta moisista lääkkeistä bulimian ja masennuksen hoidossa niin kokemuksia saa kertoa, lukisin niistä mielelläni. Ja lopuksi: vaikka tää ei ookkaan helppoa tai kivaa, niin rohkaisen teitä hakeutumaan hoitoon jos se vain on mahdollista. Pitää vain olla todellinen halu luopua bulimiasta, niin kuin minulla. Ennen tää sairaus oli mun näkymätön "ystävä", mut nykyään se on lähinnä se tummanpuhuva viikatemies kenet haluan karistaa kannoiltani ennen ku se vie mut ennenaikaiseen hautaan. Voimia kaikille ja parempaa huomista!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.