lopussa

Miten tavallista tämä on. Päällisin puolin kaikki hyvin. Rakastava vaimo, ihanat lapset, mutta työn vuoksi aivan lopussa. Miksi työ on niin tärkeä? Olen aina paennut työelämän vaikeuksia vaihtamalla työpaikkaa ja kuvitellut että se on ratkaisu. Sinnitellyt ja pitänyt kulissia, että hyvin menee. Nyt on seinä vastassa. Öisin pari tuntia unta ja loppuaika sietämätöntä ajattelua, että miten selviän huomisesta. Mutta niin se taitaa olla, että heikot sortuu ja romahtaa eikä heitä tarvita. Kertokaaa miten olette selvinneet toivottamasta ja epätoivoisesta tilanteesta. Jotkut ei koskaan ajaudu ongelmiin.
4634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

työpaikan vaikeuksiin. Itse myönnät paenneesi niitä. Seinä tulee joskus vastaan.

Mitä, jos varaisit ajan vaikka työterv.hoitajalle ja alkasit kertoo hänelle koko tarinan - miltä susta tuntuu ja mitkä asiat mielestäs ovat pielessä.

Yksin et nyt selviä. Oireesi ovat jo hälyttävät.

Puhuminen selkiyttää omaa oloa ja saa uutta näkökulmaa asioihin.

Toivon, että menet keskustelemaan. Ota apua vastaan. Ei se ole heikkouden merkki!

Äänestä

Noin hälyttävässä tilanteessa ei ole oikein muuta kuin ensin ottaa täysin irtiotto tuosta työstä. On suht helppo mennä työ- tai yksityislääkärille valittamaan pelkistä univaikeuksista ja sitten vasta pikkuhiljaa kertoa kuinka pahasti on uupunut tai mistä tuo unettomuus johtuu. Ehkä pari kuukautta tuossa sitten menee lepäillessä ja näet töistä ehkä painajaisia. Elämää pitää vähän suunnitella uudelleen ja että mitä tekee työpaikan kanssa. Ei ole helppoa oppia pitämään selkeitä rajoja töiden suhteen. Itse olen tuohon oppinut erinomaisen esimiehen avulla ja lisäksi, kun pidemmän päälle olen oppinut vain rauhottumaan. Ei vaan enää tarvi tehdä toisten tahtiin vaan omaan tahtiin.

Äänestä

Itselläni alkoi masennus juuri tuollaisella stressaamisella. nykyinen työtilanteeni on paljon mutkimpaampi, kuin se josta stressasin niin hirveesti. Nykyään hyvällä lääkityksellä menee hyvin, ja töistä stressaan lähinnä töissä.

Nuo parin tunnen yöunet tuntuu tosi tutulta. käväseppä juttelemassa lääkärille.

Äänestä

Niinhän se on että ihminen pelkää epäonnistumista, mutta kun on epäonnistunut niin silloin on jo paljon helpompaa. Olet ilmeisesti täydellisyyteen pyrkivä, etkä koskaan iloitse onnistumisista. Samoin on myös minulla, mutta yritän ajatella, että 99 % ihmisistä ei ajattele toisten epäonnistumisia kahta minuuttia kauempaa, koska kaikilla on omat murheet. Eli älä pakene töitä, vaan ota löysin rantein, koska työhän ei tosiaan ole koko elämä. Jos tulee potkut, niin ei sekään mikään maailmanloppu ole. Jatkuvasti ihmiset saa kenkää milloin omasta tai muista syistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies38 kirjoitti:

Miten tavallista tämä on. Päällisin puolin kaikki hyvin. Rakastava vaimo, ihanat lapset, mutta työn vuoksi aivan lopussa. Miksi työ on niin tärkeä? Olen aina paennut työelämän vaikeuksia vaihtamalla työpaikkaa ja kuvitellut että se on ratkaisu. Sinnitellyt ja pitänyt kulissia, että hyvin menee. Nyt on seinä vastassa. Öisin pari tuntia unta ja loppuaika sietämätöntä ajattelua, että miten selviän huomisesta. Mutta niin se taitaa olla, että heikot sortuu ja romahtaa eikä heitä tarvita. Kertokaaa miten olette selvinneet toivottamasta ja epätoivoisesta tilanteesta. Jotkut ei koskaan ajaudu ongelmiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu