.. muka jostain jonkun löytäisi?
Olen tyyppi joka ei paljoa bileissä riehu tai muuten juomingeissa heilu. Olen onnistunut silti olemaan parisuhteessa kaksi kertaa, mutta he molemmat olivat ystäviä, joiden kanssa suhde vain syveni - toisen kanssa paremmin kuin toisen.
Mutta nyt tuntuu, ettei sellainen onnistu. En uskaltanut ole edes monelle mainita lesboudestani joten miten sitten muka uskaltaisin ottaa riskin ja sanoa "hei, olen ihastunut sinuun." ?
Aloitteen teki molemmissa suhteissa juuri se toinen osapuoli.
Ja kun vielä tiedän, että ystäväpiirissä kaikki on heteroita ja ystävien saaminenkin tuntuu jotenkin ylivoimaiselta koetukselta.
Mitähän sitä keksisi?
.. hehaw.
Nuoren elämä ei ole helppoa, jos ei vanhemmankaan.
Olen tyyppi joka ei paljoa bileissä riehu tai muuten juomingeissa heilu. Olen onnistunut silti olemaan parisuhteessa kaksi kertaa, mutta he molemmat olivat ystäviä, joiden kanssa suhde vain syveni - toisen kanssa paremmin kuin toisen.
Mutta nyt tuntuu, ettei sellainen onnistu. En uskaltanut ole edes monelle mainita lesboudestani joten miten sitten muka uskaltaisin ottaa riskin ja sanoa "hei, olen ihastunut sinuun." ?
Aloitteen teki molemmissa suhteissa juuri se toinen osapuoli.
Ja kun vielä tiedän, että ystäväpiirissä kaikki on heteroita ja ystävien saaminenkin tuntuu jotenkin ylivoimaiselta koetukselta.
Mitähän sitä keksisi?
.. hehaw.
Nuoren elämä ei ole helppoa, jos ei vanhemmankaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse en kanssa paljoa riehu pitkin baareja. Parisuhteita on ollut syvempiäkin, kaksi miesten, yksi naisen kanssa.
En myöskään ole koskaan vihjaillut kellekään lesboudestani - kun en edes tiedä onko se totta. Katselen kyllä kauniita naisia ympärilläni ja telkkarista L-Koodia - kertooko se sitten kaiken?
Jep, tiedä sitten missä mennään... oonko erakkomieli vai ei... Samaten lähimmän ystäväpiirin suhtautuminen epäilyttää...
Jaa, että mistä löytäisi? Sieltä, missä yleensäkin tapaat ihmisiä, työn tai harrastuksen parissa esimerkiksi. Mutta et tainnut niinkään puhua löytämisen ongelmasta ...
... vaan pikemminkin siitä riskin ottamisesta, eli ihastuneisuuden kertomisesta? Jos kohteesi on arvoisesi, hän suhtautuu hyvin siihen, että kerrot lesboudestasi noin yleensä. Se kai yleensä joko sulkee tai avaa oven. Ts. hän todennäköisesti kertoo vastavuoroisesti omasta suuntautumisestaan.
Kertominen kannattaa ehkä ajoittaa tilanteeseen, jossa olette jollain tavalla ystävystyneet ja kahdestaan jossain.
Sitten tuli mieleeni ehdottaa kärsivällisyyden harjoittelua. Kyllä se tilanne vastaan nimittäin tulee, todennäköisimmin hetkellä, jolloin et lainkaan osaa moista odottaa - jos et kerran tee itse niitä aloitteita kovin paljon.
Mitään patenttiratkaisua tähän ei liene olemassakaan. Mutta sanoisin, että ihmisten kohtaaminen tarvitsee edes minimimäärän sosiaalisuutta. Edes sen verran, että osaa tai uskaltaa viestittää, että voisin olla kiinnostunut. Se on monesti hyvin pienistä eleistä kiinni. Aina on meitä, jotka sitten tekevät aloitteita tavalla tai toisella, kunhan saa viestin, että saa lähestyä.
Vielä parempi, jos vähitellen harjoittelee olemaan itsekin hiukan avoimempi ja aloitteellisempi. Eihän sitä tarvitse raamit kaulassa sisään ratsastaa. Harvat ovat loppujen lopuksi täysin pelottomia valloittajia. Riittää, kun vähän juttelee, hymyilee ja ehkä huomaamattaan flirttailee, muutama katse riittää usein.
Toisen ihmisen tulkitseminen on asia, jonka vain oppii ihmisten kanssa olemalla. En tarkoita olemisella pelkkää seurustelua vaan yleensäkin ihmisten pariin menemistä, siellä jutustelua ja toisten kuuntelemista. Ihmiset ovat perusasioiltaan hyvin samanlaisia.
Mutta kuule - jos olet kovin nuori, niin voin sanoa, että aika monella varmuus ja rohkeus kasvaa, kun ihminenkin kasvaa. Vähän kerrallaan. Puhun nyt sellaisesta oikeasta itsevarmuudesta, joka on ehkä hiljaista mutta sitäkin kestävämpää.
siinä sinulla ratkaisu. Aloita bolgin yms pitäminen ja ole siinä avoin itsesi, jota et livenä uskalla. Asioista puhuminen auttaa aina mieltä avartumaan, teet sen sitten anonyymistikin. Joten harjoita itsesi julki tuomista tavalla jos toisellakin. Minä uskon että sitä kautta sinä löydät ehkä uusia tuttavuuskia ja ehkä vähän rohkeutta ja taitoja olla sujuvammin itsesi oikeassa elämässkin.
Aamen saamari, mistähän noita löytyis noita kunnon juttukumppaneita. Ite kyllä käyn bileissä ja riehumassa silloin tällöin, enkä sinänsä pelkää tai todellakaan karsasta ihmisten kohtaamista. Vaikeaa se kyllä välillä on, joskus tuntuu että mahdotonta.
Mutta eipä siihen alkoholia aina tartte, se on varma.
Ja aikaa se vie että siihen oppii.
Ja ehkä pitää ensin oppia kunnioittamaan itseään sellaisena kun on, oletko miettinyt että kyse saattaisi olla vaikka siitä?
Ihan heittona vaan, en tarkoita pahalla tietenkään :)