Löytynee Imatralta. Aallonmurjatkin on siten suunniteltu, että sataman muut osat on koilistuulelta suojassa, mutta vieraslaiturissa on turha yrittää nukkua kun siltä suunnalta puhaltaa.
Ankein vierassatama
-matkaaja-
187783
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
...mutta miksi kukaan haluaisi yöpyä Imatralla? Kaupungin palvelut kävellen kaukana eikä rannassa kahvion lisäksi muuta olekaan. Samat kaljaveikot näyttävät baarissa örveltävän vuosi vuodelta, joten siellä päin liikkuessamme menemme yöksi aina johonkin läheisistä luonnonsatamista kuten vaikkapa Satamosaareen. On ainakin suojaisa paikka, tosin sesonkiaikaan varsinkin viikonloppuisin nykyään aika suosittu.
Niin, ja onhan esimerkiksi Joutsenon (Likosenlahti) satama siinä lähellä. Se on suojassa kaikilta tuulilta. Vieraspaikkoja on 10 kpl. Satamassa hyvät palvelut.
Imatran vierassatama sijaitsee Imatran Kylpylän rannassa. Kylpylässä on aika mukavat palvelut.
Mikkeli, tuli käytyä yhdellä reissulla kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen...
Köiguste, Saarenmaan kaakkoiskulmalla.
Oli päässyt rappiolle, laiturit, väylämerkit ja muukin homma sekaisin männä kesäkuussa.
Sataman omistava suomalainen on viime aikoina kuulemma enemmän keskittynyt ryyppäämään, kertoivat paikalliset purjehtijat :-(
http://www.venesatama.net/koiguste/
Varmasti huonompi kuin Mikkeli!
on. Nettisivut todella harhaanjohtavia. Eipä ole Virtsussakaan paljon kehumista (20€/vrk).
Noista luonnonsatamista, Saimaan Hietasaari on kanssa aika hyvä paikka - vaihtaa vain tuulen mukaan veneen paikkaa puolelta toiselle. Ei ole tosin ihan niin lähellä Imatraa. Joutseno on parempi paikka kuin Imatra, tosin ajaa sitten skootterilla keskustaan jos tarvitsee enempi tarvikkeita.
Mutta vaikka Hietasaari onkin muuten hyvä paikka, ei sinne aina viitsi, kun kaimaveneet ovat usein paikan vallanneet, ja "satamakomissio" tuntuu ohjeistavan toisia veneilijöitä varsin usein.
Joo, hinta/laatusuhde päin peetä. Saare Liinid (se lauttayhtiö) omistaa paljon vierassatamia, mutta panostaa niihin mitättömästi. Virtsussa laiturit sinänsä ovat OK, tosin meluisassa lauttasatamassa.
Kuressaaren ja Roomassaaren satamat ovat myös Saare Liinid omistuksessa, molemmat ihan hyviä, Kuressaari sijainniltaan erinomainen, lyhyt kävelymatka kaupungin keskustaan. Molemmissa suihkut, ravintolapalvelut, pesukoneet - ja hinta sama kuin Virtsussa!
Myöskin Vormsin (Sviby) lauttasatamassa Saare Liinid rahastaa huviveneitä. Ei mitään muuta palvelua kuin laituripaikka.
Mutta luonnonsatamia Virossa ei liiemmälti ole, joten ollaan satamien rahastuksen armoilla. Tämä homma kyllä toisaalta näkyy siinä, että ulkomaalaisten veneiden määrä ei ole ainakaan lisääntynyt viime vuosina, pikemminkin päinvastoin (vrt. saaristomeren ruuhkat), hyvin sinne mahtuu. Itse asiassa surkea käyttöaste Kuressaaren hienolla vierassatamalla, parhaaseen sesonkiaikaan, heinäkuussa.
Mutta kait Virosta edes ankkuripaikkoja löytyy, onko mitään nettisivua tai kirjallisuutta Viron luonnonsatamista ja/tai ankkuripaikoista?
on siellä, mihin ankkurin lasket. Koko Väinänmerihän on sopivan syvyistä ankkurointiin, mutta mitään pomminvarmaa suojaista ankkurointipoukamaa tuskin löytyy.
Ehkä Koigusten lahtea voi tähän tarkoitukseen käyttää etappipaikkana Kuressaaren matkalla.
Noinhan se tietty on, Väinämerellä löytyy 3-6 m syvyistä vettä, usein hiekkapohja joten ankkurin kyllä saa laskettua. Mutta eipä ole tullut sitä tehtyä, pelottaa ehken liikaa kun ei ole mitään suojaa. Lisäksi Väinämeren virtaukset voivat pahentaa tilannetta.
Viime heinäkuussa esim. purjehdittiin yön yli vastaiseen, vesisateessa ja pahassa kelissä kun ei keksitty mihin olisi jääty parkkiin myräkän yllättäessä Muhun salmen jälkeen, pohjoiseen matkalla. Aamulla saavuttiin Haapsaluun. Olisiko siinä välillä ollut sopivia ankkuripaikkoja koillistuulen varalle?
Koigusten lahti on sopiva ankkuripaikka ja se löytyykin paikallisista satamaoppaista.
On mietityttänyt, eikö todella ole sopivia rantautumispaikkoja koko Virossa vierassatamien lisäksi, vai eikö luonnonsatamien käyttö ole sallittua. Mieleen tulee esim. Ristnan niemenkärjen eteläpuolella oleva pitkä uimaranta, joka syvenee aika nopeasti. Eikös siihen voisi kiinnittyä kun tuulet ovat itäpuolelta? Entä Hiiumaan Laiud, tarinoiden mukaan niiden edustalla on purjelaivojenkin aikaan ollut hyviä ankkuripaikkoja?
voi ankkuroitua aina mantereen tai saaren suojaan. On vain Itämeren rannikolla huomioitava mahdollinen maininki joka rannan mataloituessa keikuttaa ikävästi venhoa.
Väinänmeren virtauksilla ei kylläkään ole ihmeellisiä vaikutuksia ankkurointiin.
Jos katsot karttaa ja olet purjehtinutkin Balttiassa voit havaita, että rantautuminen ilman kumivenettä tai nostoköliä ei onnistu.
Väinänmerellä on aika ikävä aallokko kovalla tuulella ja usein virran vaikutuksella tähän on oma osansa.
Ristnan kärjen lähellähän on Kalanan "satama" johon hyvällä kelillä voi mennä. Sitä nyt voisi ehkä verrata luonnonsatamaan.
Miksi muuten rannan pitäisi syventyä nopeasti ankkuroinnin kannalta?
Johan toki mantereen tai saaren suojaan, mitä nimenomaista paikkaa olisit suositellut Muhun ja Vormsin välillä, NNE tuulella?
Väinämeren virtauksilla on ihmeellisiä vaikutuksia aallokkoon, etenkin jos alkaa kunnolla puhaltamaan vasten virtaa.
Et ymmärtänyt lukemaasi, viimeisessä kappaleessa kyselin josko Viron vesialueilla sittenkin olisi rantaumispaikkoja, esimerkkinä tuo Ristnan niemen ranta, jonne olemme monesti autolla ajelleet. Näyttäisi siltä, että rantautuminen onnistuisi purjeveneelläkin. Tosin, siellä on lähes aina melkoinen maininki, vaikka olisi suojaranta. Niemenkärjen toisella puolella sijaitsee yritys jonka nimi on "Surfparadiis" :-)
Muutenkin, tuntuu että jostain syystä et ymmärrä ensinkään mistä yritän keskustella. Olen pahoillani, mikäli kirjoitan niin sekavasti, ettei viestini välity. Sorry.
Yritin siis kysyä, jotta onko kokemuksia Viron vesialueilla yöpymisestä luonnonsatamassa ja/tai (suojaisessa) ankkuripaikassa. Onko kukaan käynyt purkkarilla Hiiumaan Laiudeilla? Itse olen käynyt Kaevatsi ja Saarnaki Laidilla, paikallisen tutun moottoriveneellä, itse asiassa olen Virossa yöpynyt aina jossain (vieras)satamassa.
Kysyn koska vierassatamia on melko harvakseltaa, niiden väliset matkat luokkaa 30 mailia, tämä rajoittaa reittisuunnittelua. Lisäksi kohonnut hintataso (Lohusalu kisaa Itämeren Portin kanssa Suomenlahden kalleimman sataman tittelistä), 250 kroonia (17 euro) alkaa olla hinta palvelutasosta riippumatta.
En oikeastaan edes kysynyt, riittääkö ankkuriköyteni pituus ankkurointiin....
hyvä mies, että niillä rannoilla ei purjeveneelle löydy luonnonsatamia, jos haluat rantaan jätä vene ankkuriin ja mene jollalla maihin. Surffaajille sopivat rannat on eri juttu.
Avoimilla vesillä purjehdittaessa ei suojapaikkoja aina löydy on vaan sinniteltävä, palattava takaisin tai muutettava määränpäätä.
Itse olen yöpynyt usein ankkurissa, jos vain suojaa aallokolta löytyy.
Ankkuriköytesi pituuteen en kantaa ottanutkaan.
Jotenkin tuntuu, että Saaristomeri sopisi paremmin purjehdusalueeksesi.
Älä hyvä mies ala neuvomaan mikä minulle sopii purjehdusalueeksi - miksi ja millä perusteella sen edes tekisit? Haastatko riitaa, miksi ihmeessä?
Aiemmin kirjoitit: "Ankkuripaikkahan on siellä mihin ankkurin lasket. Koko Väinämerihän on sopivan syvyistä ankkurointiin"
Tuo lausunto kuulosti aika lapselliselta, ainakin matkapurjehtijan kokemuksen syvällä rintaäänellä paasatuksi!
Ehkä on niin kuin sanot: "niillä rannoilla ei purjeveneelle löydy luonnonsatamia" ja samoin Viron ankkuripaikoista kerrot "avoimilla vesillä purjehdittaessa ei suojapaikkoja aina löydy"
Anteeksi että mokomia menin kyselemään ja pahoitin mielesi!
...ei ole Saarte Liinid -yhtiöllä. Mikä saattaa tietysti selittääkin, miksi se on niin hyvä :)
Totta puhut muuten Kuressaaren käyttöasteesta. siellä on kai 120 vieraspaikkaa enkä ole nähnyt neljääkymmentä venettä enempää kerralla siellä.
Yksi ongelma siellä on: poijut ovat kovin lähellä laitureita.
Kotkan kantasamama oli meripäivien jälkeen TODELLA ankea paikka, ts. siellä ei ollut mitään. Sapokka on ainoa missä voi enää vierailla, ja senkin vierassatama on itä/koillistuulilla hankala. Muuten Kotka on mainoi kaupunki.
Itse olin todella pettynyt mikkelin vierasvenesatamaan. Sinne en enää meinaa mennä.
Teimme testauskierroksen kesällä 2008 seuraavissa vierasvenesatamissa: Imatra, Lappeenranta, Puumala, Savonlinna, Mannilanniemi ja Kerimäki. Parhaimman tittelin jakoivat Lappeenranta, Savonlinna ja Puumala. Ankein oli kieltämättä Imatra, jossa ei paljon asiakkaita ollut ja lähimpään kauppaan tolkuttoman pitkä matka. Kerimäellä ei ollut edes vessoja, mutta toisaalta kaikki oli siellä lähellä. Suihkumaksu oli 5€/hlö.