Mustakaapu!

Miksi musliminaiset pitävät kaapuja päällä kesälläkin? Eikö nuo ole tosi epäkäytänöllisiä, ja hikoilevat kauheasti helteessä.

Onko siinä mitään järkeä, kun kukaan ei kuitenkaan katsele noita vanhoja naisia, eikä ne herätä mitään haluja eikä himoja kenessäkäään.

Pitäsivät vaikka siistiä takkia, niin ihmiset ei suhtautuisi niin varoen noihin kaapu ihmisiin, kun eivät tunne tapoja ja kultuureja.

Noihin kaapuihmisiin liittyy aina tiettyä varauksellisuutta ja pelkoja, kun saa jatkuvasti lukea kaikenlaisia uutisia pommeista ja muusta.

Länsimaisessa kultuurissa ei ole totuttu niihin ja ne vaan kasvattavat eriarvoisuutta, joten vaihtakaa kaavut vaikka siisteihin takkeihin, jos se on mahdollista, niin huomaatte että elämää voi jatkaa hyvissä ja siisteissä vaatteissa.

Tietenkin on Suomessa myös vapaus pitää niitä kaapuja, jos todella haluaa. Mutta mielestäni niihin ei saa ketään painostaa tai pakottaa, varsinkaan nuoria ja lapsia.

Ajattelen, että ainakin 3 polven muslimit jotka on syntyneet Suomessa ja käyneet koulut täällä, ovat länsimaistuneet, ja tekevät kuitenkin näin, koska heillä on jo tarpeeksi tietoa ja taitoa, eikä he enään usko satuja ja kaikenlaisia perinteistä, ja kaavuista. Olen itse tämän nähnnyt ja kuullut.

Sitäpaitsi mielestäni nuoret maahanmuuttaja naiset ovat kauniita ja miksi sitä pitäisi hävetä, tai piilotella joillakin kaavuilla jonkun mieliksi?
15880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Missä ihmeessä olen nähnyt vanhoja naisia kaavuissa? Kyllä ne ainakin meillä päin on ihan suomalaisia käännynnäisiä, päätellen silmistä ja aksentista. Kai se on vain uutta ja jännää, ja keino erottua taviksista. Samanlaiset kiksit siitä kai tulee kuin joillekin Hermésin laukusta. Ja onhan se kätevää, kun ollaan lapsentekokoneeksi ryhdytty, ei tarvitse juurikaan kropan kuntoa miettiä.

Harvoin näkee tummasilmäisiä ninjanunnia.

Äänestä
  • Minulle tuo kaapu ja sen pitäjät merkitsevät ensisijaisesti:
    1. Fundamentalismin äärikiihkoilun esikuvaa.
    2. Eriarvoisuuden ja länsimaisen kulttuurin halveksintaa, ja eurooppalaisen naisen halveksuntaa, kun kuvitellaan että kaikki naiset jotka eivät pidä kaapua ovat nk. huonoja ihmisiä.
    3. Naisen alistamista, aliarviointia ja pakottamista.

    Äänestä

  • Suomineito kirjoitti:

    Minulle tuo kaapu ja sen pitäjät merkitsevät ensisijaisesti:

    Nunnista?

    ...ensisijaisesti:

    1. Naisen alistamista seksiobjektiksi ja kaikenlaista kännisten yms. imbessiilien vislauksia ja huutoja tyyliin "UPEAT RYNTÄÄT!!!"

    2. Nuorten ja vanhempienkin naisten halveksimista laittamalla heille paineita ulkonäöstään jopa siihen pisteeseen, että se menee anoreksiaan, bulimiaan, jne., sekä pakottamaan tärväämään omaisuuksia vaatteisiin, meikkeihin yms.

    3. Naisen tahallista altistamista ihosyövälle, kun miehet odottavat näkevänsä vesirajaa.

    Äänestä

  • Karim (Kai) kirjoitti:

    Kommenttisi on alaarvoinen.

    Tiedän kyllä, kun suomalainen nainen menee eräissä Islam maissa torille T-paita päällä, niin hänen päälle syljetään. Tämä on tapahtunut tosiasia.

    Kaikenlisäksi siellä ohjeistaa kaikenlaiset vähä-äly imaanit, joidenka perinne on puhdas sovinismi.

    Nainen on vain alistettu fyysisen voiman ja jatkuvan pelon vuoksi. Et voi edes kätellä toista miesta tai saati jutella heidän kanssaan. Näissä maissa ei ole naisella mitään oikeutta ilmaista itseään.

    Sivistysvaltio Suomi oli Euroopan ensimäisiä valtioita joissa nainen sai laillisen äänioikeuden.

    OLEN VARMA jos noissa tietyissä Islam valtioissa naiset saisivat hallita ja hoitaa yhteiskunnan asioita, niin asiat olisivat varmasti paremmin.

    Äänestä

  • mieltä olet kirjoitti:

    Nunnista?

    Nunnat ovat nunnia.

    Sumessa on humoristinen vitsi:

    Tiedätkö miksi nunnalla on nännit, ja paavilla pallit?

    Ihan vaan varmuuden vuoksi.

    Vitsi lienee tullut juuri noista tekopyhistä kaavuista, jotka olevinaan tekee ihmisestä varmasti hyvän ja puhtaan.

    Mielestäni heidän elämänsä ei ole sitä, miksi luoja on naisen luonut.

    Äänestä

  • Karim (Kai) kirjoitti:

    ...ensisijaisesti:

    1. Naisen alistamista seksiobjektiksi ja kaikenlaista kännisten yms. imbessiilien vislauksia ja huutoja tyyliin "UPEAT RYNTÄÄT!!!"

    2. Nuorten ja vanhempienkin naisten halveksimista laittamalla heille paineita ulkonäöstään jopa siihen pisteeseen, että se menee anoreksiaan, bulimiaan, jne., sekä pakottamaan tärväämään omaisuuksia vaatteisiin, meikkeihin yms.

    3. Naisen tahallista altistamista ihosyövälle, kun miehet odottavat näkevänsä vesirajaa.

    Turhaapa tämä taitaa olla jästille asiasta kirjoittaa, mutta haluan silti kommentoida.

    Jos joku huutelee minulle upeat ryntäät, niin riippuen tilanteesta ja henkilöstä otan sen kohteliaisuutena tai sitten pidän huutelijaa tahdittomana. Mutta ei se minua alista (??? miten alistaisikaan!!). Hölmö väite!

    Naisellisuus ja ulkonäöstään huolehtiminen on inhimillistä. Kohtuus kaikessa on hyvä näkökanta näissäkin asioissa. Ulkoisilla pakoilla ei maailmaa tai ihmistä, jolla on taipumus sairastua mainitsemiisi sairauksiin, paranneta. Kukaan ei myöskään pakota minua tärväämään omaisuuksiani mihinkään. Vaatteita, meikkejä, koruja, matkoja, kirjoja ja mitä tahansa ostan budjettini sallimissa puitteissa ja tarpeitteni mukaan. Nautin siitä kun saa laittautua ja näyttää kauniilta, mutta en myöskään pelkää kulkea meikittömänä tuulipuvussa.

    Jokainen kantakoon huolen omasta terveydestään. Jos pelkää syöpää, kannattaa varmaan tehdä itsari, no ei vainkaan. Kohtuus ja aurinkosuojainten käyttö auringonotossakin takaa kauniin värin ja vitamiineja iholle. Ja iloisen mielen! Mitäs pahaa siinä on, jos bikinit samalla ilahduttaa jotakuta miestäkin rannalla. Eipä tuo ole minulta eikä keltään muultakaan pois.

    Äänestä

  • Karim (Kai) kirjoitti:

    ...ensisijaisesti:

    1. Naisen alistamista seksiobjektiksi ja kaikenlaista kännisten yms. imbessiilien vislauksia ja huutoja tyyliin "UPEAT RYNTÄÄT!!!"

    2. Nuorten ja vanhempienkin naisten halveksimista laittamalla heille paineita ulkonäöstään jopa siihen pisteeseen, että se menee anoreksiaan, bulimiaan, jne., sekä pakottamaan tärväämään omaisuuksia vaatteisiin, meikkeihin yms.

    3. Naisen tahallista altistamista ihosyövälle, kun miehet odottavat näkevänsä vesirajaa.

    1. Tuollainen huutelu ei liity tavallisiin vaatteisiin mitenkään, vaan kertoo lähinnä miehen typeryydestä. Yleensä monet miespuoliset häpeävät silmät päästään kun noita näkee. Tietty ihmistyyppi nyt vain huutelee kännissä idioottimaisia lausahduksia huolimatta siitä mitä kohteella on päällä.

    2. Tavalliset vaatteet eivät luo mitään paineita yksilöille, vaan nykyinen järjetön kauneusihanne ja "MTV-kulttuuri". Myös miehet sairastuvat syömishäiriöihin yhä useammin, pelastaisikohan burkha myös heidät?

    3. Etkö ole lainkaan huolissasi miesten ihosyövästä? Eikä satunnainen lokoili bikineissä rannalla ihosyöpää aiheuta, etenkin jos on aurinkorasvaa riittävällä suojakertoimella eikä sitä harrasta päivittäin.

    Äänestä

  • Karim (Kai) kirjoitti:

    ...ensisijaisesti:

    1. Naisen alistamista seksiobjektiksi ja kaikenlaista kännisten yms. imbessiilien vislauksia ja huutoja tyyliin "UPEAT RYNTÄÄT!!!"

    2. Nuorten ja vanhempienkin naisten halveksimista laittamalla heille paineita ulkonäöstään jopa siihen pisteeseen, että se menee anoreksiaan, bulimiaan, jne., sekä pakottamaan tärväämään omaisuuksia vaatteisiin, meikkeihin yms.

    3. Naisen tahallista altistamista ihosyövälle, kun miehet odottavat näkevänsä vesirajaa.

    noin. Naisilla on kuitenkin länsimaissa se oudolta kuulostava vapaus valita miten pukeutuu, eikä miehet sitä voi päättää seuroissaan.

    Toki parempi on määrätä naiset valvontaan, ilman meikkejä tai tärväämään omaisuutta, jota heillä ei edes ole(vain miehellään), mistään ei ole paineita, koska säälittävä "mies"yhteisö päättää heidän puolestaan.

    Äänestä

  • Suomineito kirjoitti:

    Kommenttisi on alaarvoinen.

    Tiedän kyllä, kun suomalainen nainen menee eräissä Islam maissa torille T-paita päällä, niin hänen päälle syljetään. Tämä on tapahtunut tosiasia.

    Kaikenlisäksi siellä ohjeistaa kaikenlaiset vähä-äly imaanit, joidenka perinne on puhdas sovinismi.

    Nainen on vain alistettu fyysisen voiman ja jatkuvan pelon vuoksi. Et voi edes kätellä toista miesta tai saati jutella heidän kanssaan. Näissä maissa ei ole naisella mitään oikeutta ilmaista itseään.

    Sivistysvaltio Suomi oli Euroopan ensimäisiä valtioita joissa nainen sai laillisen äänioikeuden.

    OLEN VARMA jos noissa tietyissä Islam valtioissa naiset saisivat hallita ja hoitaa yhteiskunnan asioita, niin asiat olisivat varmasti paremmin.

    Meidän sivistysvaltiomme Suomi sai äänioikeuden vasta viime vuosikymmeninä ja esim. 1800 luvulla naisella ei ollut minkäänlaista perintöoikeutta eikä omaisuutta. Mutta kuitenkin Koraanissa on naiselle tarkat perintöohjeet ja Koraanin mukaan nainen saa äänestää ja hänellä on oikeus omaan omaisuuteensa! mitenkäs nyt näin? Koraani on kuitenkin kirjoitettu n. 1500 vuotta sitten ja säilynyt muuttumattomana. ihme juttu. Onko suomi sittenkään edellä tasa-arvossa? Ja toiseksi tasa-arvoa ei ole myöskään se, että naiset hyppivät automainoksissa alasti ja sen avulla myydään sitten tuotteita. Se on selkeästi miesten iloksi ja haluja tyydyttäväksi tehtyä viihdettä, jossa nainen on vain miesten leikkikalu matkalla tyydytykseen. Näin se vain on. Toisin kuin me, jotka pukeudumme huiviin, Jumalalle kiitos olemme saaneet sen vapauden, eikä tarvitse olla herkkupalan asemassa miehille. Miehiähän se ärsyttää kun eivät nää meitä niinkuin haluaisivat.

    Äänestä

Itse kannatan vapaata pukeutumista, eikä mielestäni nämä kaavut yms. kuulu Islamiin mitenkään muuten kuin vanhan arabialaisen kulttuurin ja perinteen kautta, aivan kuten verikosto, ympärileikkaukset, yms.

Turkkilaiset ja monet muutkin Muslimit ovat tämän ymmärtäneet, kuten myös länsimaissa syntyneet Muslimit.

Kyllähän sen ymmärtää että kun naiset ovat käyttäneet näitä kaapuja aavikko-maissa jo kauan ennen Islamia, että on niistä jotain hyötyäkin, kuten hiekkamyrskyssä tai paahtavan auringon alla.

Ei, ei ne ole kuumia, riippuu materiaalista ja siitä pitääkö mitään niiden alla.

Ja toisekseen, on se hankala ymmärtää miksi länsimaalaiset tieten tahtoen lähtee rannalle bikineissä oikein kerjäämään ihosyöpää. Jo sekunnin murto-osan altistus auringolle kun aiheuttaa muutoksia soluissa, joista osa korjaantuu, joskus taas ei.

Äänestä
  • "Itse kannatan vapaata pukeutumista, eikä mielestäni nämä kaavut yms. kuulu Islamiin mitenkään muuten kuin vanhan arabialaisen kulttuurin ja perinteen kautta, aivan kuten verikosto, ympärileikkaukset, yms."

    Meinaatko, että Muhammad oli vaan joku "arabialaisen kulttuurin ja perinteen" puolestapuhuja? Et siis pidä Koraania Jumalan sanana, vai kuinka? Miten voit kutsua itseäsi muslimiksi, jos näin on?

    Äänestä

  • Ei siitä voi noin vain vaieta.

    Äänestä

Näin joskus TV:ssä vuoden pakolaisnaiseksi valitun afganistanilaisen Zarmina Razain haastattelun (http://www.kepa.fi/uutiset/4953).

Hän puhui tosi kauniisti uskonnostaan - islamista - ja kertoi noudattavansa tarkasti paastoa, rukouksia jne. Kuitenkaan hän ei arkielämässä käytä minkäänlaista huivia - ja onko ihmekään, kun on joutunut pakenemaan talebaneja, jotka pakottivat naiset käyttämään burkaa.

Mielestäni niqabin tai burkan käyttö suomalaisella naisella tarkoittaa joko
a) että nainen nimenomaan haluaa korostaa omaa erikoisuuttaan ja erottua katukuvassa
b) nainen jotenkin häpeää uskontoaan tai on epävarma siitä, koska ei uskalla olla rohkeasti muslimi omilla kasvoillaan.

Mielestäni mm. tuo mainittu Razai antaa huomattavasti myönteisemmän kuvan islamista kuin kaavun raosta pälyilevät siniset silmät.

Tavallinen huivi on mielestäni ihan jees - paljon siistimpi kuin monet kampaukset - mutta kasvojen peittämisessä on jotain epäluotettavaa...

Äänestä
  • "kaavun" tarkoitushan on, ettei nainen erottuisi joukosta ulkonäkönsä takia, ts. olipa hän kaunis tai ruma, ei hänen ulkonäöllään ole julkisessa maailmassa merkitystä, enemmän sillä sisäisellä kauneudella (mikä minun mielestäni on kaunis ajatus jota voi verrata esim. tähän palstakirjoitteluun).

    Sitten asiaan... Suomessa kun islam ei ole valtaväestön uskonto eikä kaikki näinollen pukeudu burghaan tms. niin väistämättä se kaavutettu henkilö erottuu siitä farkku-t-paita-hupparikansasta...eli tapahtuu se käänteinen vaikutus. Minun mielestä olisi tämän takia järkevämpää pukeutua siisteihin länsimaisiin vaatteisiin. Esim. pitkä hame, paita ja pepun yli ylettyvä takki ovat hyviä. Näin noudatettaisiin islamin ajatusta myös paremmin. Huivia voi tietenkin oman valinnan mukaan käyttää tai olla käyttämätä.

    Itse kun olen asunut muslimimaassa jossa nainen saa valintansa mukaan käyttää burghaa, niin ei se burghan käyttö tee todellakaan naisesta enemmän uskovaista. Voin sanoa, että burghapukuiset tyttöset pelehtivät poikaystäviensä kanssa puistoissa ihan samalla tavalla kuin muutkin ja kuten Suomessa. burghaa käytettiin myös, jottei tyttöä tunnistettaisi jos liikkui poikaystävänsä kanssa julkisesti...

    Burgha ei ole uskon mitta...

    Jos suomalainen pukeutuu burghaan Suomessa niin ajattelen kyllä että kaikki ei ole ihan ok hänellä. Ehkä hänellä on kauhea tarve näyttää olevansa muslimi, tai juuri pönkkittää epävarmalle itselleen omaa uskoaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suomineito kirjoitti:

Miksi musliminaiset pitävät kaapuja päällä kesälläkin? Eikö nuo ole tosi epäkäytänöllisiä, ja hikoilevat kauheasti helteessä.

Onko siinä mitään järkeä, kun kukaan ei kuitenkaan katsele noita vanhoja naisia, eikä ne herätä mitään haluja eikä himoja kenessäkäään.

Pitäsivät vaikka siistiä takkia, niin ihmiset ei suhtautuisi niin varoen noihin kaapu ihmisiin, kun eivät tunne tapoja ja kultuureja.

Noihin kaapuihmisiin liittyy aina tiettyä varauksellisuutta ja pelkoja, kun saa jatkuvasti lukea kaikenlaisia uutisia pommeista ja muusta.

Länsimaisessa kultuurissa ei ole totuttu niihin ja ne vaan kasvattavat eriarvoisuutta, joten vaihtakaa kaavut vaikka siisteihin takkeihin, jos se on mahdollista, niin huomaatte että elämää voi jatkaa hyvissä ja siisteissä vaatteissa.

Tietenkin on Suomessa myös vapaus pitää niitä kaapuja, jos todella haluaa. Mutta mielestäni niihin ei saa ketään painostaa tai pakottaa, varsinkaan nuoria ja lapsia.

Ajattelen, että ainakin 3 polven muslimit jotka on syntyneet Suomessa ja käyneet koulut täällä, ovat länsimaistuneet, ja tekevät kuitenkin näin, koska heillä on jo tarpeeksi tietoa ja taitoa, eikä he enään usko satuja ja kaikenlaisia perinteistä, ja kaavuista. Olen itse tämän nähnnyt ja kuullut.

Sitäpaitsi mielestäni nuoret maahanmuuttaja naiset ovat kauniita ja miksi sitä pitäisi hävetä, tai piilotella joillakin kaavuilla jonkun mieliksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu