Tämän

perusteella Lieksassa ei asu ainootakaan täyspäistä.
Onko teillä ihan oikeesti tarkoitus munata koko kylän maine vai onko tänne vaan sattunnu sellanen paskapäiden jengi jolla peräsuoli on väärässä paikassa.
7688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Palsta kertoo Lieksalaisten turhautuneisuudesta vuosia vallallaolevaan asioitten hoitoon kaupungissanne. Ei syy huonoon oloon ja kurjuuteen ole yksittäisessä ihmisessä, syy löytyy sieltä ketkä ovat sitä valtaa pitäneet. Turha räkyttää palstan kirjoittajille jos tuovat mielipiteensä julki. Valta on edelleen päättäjillä, joten keittäkää soppanne kunnolla loppuun ja lopettakaa köyhän ihmisen syyllistäminen.

Äänestä

itekin kun tänne kirjottelet,ei taida paljo päässä olla liikettä

Äänestä
  • Palstalle on pesiytynyt joukko, jotka hiljattain ovat saaneet tiedonvälityslaitteita käsiinsä, eivätkä tiedä mitähän tällä pitäisi tehdä. Tiettävästi vääräpaikka harjoitella osaamistaan näinkin julkisella paikalla, koska tuloksena on todella ala-arvoista tuotosta. Kirjoitustaito on ala-arvoista, henkinen olemus näyttää kuvaavan ainoastaan solvauksia, panettelua ja toisen nolaamista. Analyysi kirjoittajista kuvaakin heidän omaa henkistä tilaansa, joka auttamatta solvaa meidän kaikkien Lieksalaisten mainetta ja osaamista.

    Äänestä

  • täysin todenmukaista kirjoitti:

    Palstalle on pesiytynyt joukko, jotka hiljattain ovat saaneet tiedonvälityslaitteita käsiinsä, eivätkä tiedä mitähän tällä pitäisi tehdä. Tiettävästi vääräpaikka harjoitella osaamistaan näinkin julkisella paikalla, koska tuloksena on todella ala-arvoista tuotosta. Kirjoitustaito on ala-arvoista, henkinen olemus näyttää kuvaavan ainoastaan solvauksia, panettelua ja toisen nolaamista. Analyysi kirjoittajista kuvaakin heidän omaa henkistä tilaansa, joka auttamatta solvaa meidän kaikkien Lieksalaisten mainetta ja osaamista.

    sinä taidat olla näitä suuntukkija demuja? kuulostaa niin tutulta....

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    sinä taidat olla näitä suuntukkija demuja? kuulostaa niin tutulta....

    Kun katselee tuota pisteenkirjoitus taitoasi, ei voi kuin arvailla mikä mahtaa olla älykkyysosamääräsi??

    Äänestä

mistä asioista tänne saa kirjoittaa. Mutta huomaa, samalla kerrot myös itsestäsi.

Äänestä

tosikko. Antaa kaikkien kukkien kukkia sanoo jo kiinalaisetkin. Ei tiällä oo niin kovin hulluja ollu paitsi mitä kesällä joskus oli se Karju ja joku joka sille vastaeli. Vae liekö ollu Karju tappelussa ihtesä kanssa, kukas senkään tietää.

Mutta muuton on aeka tervejärkistä porukkoo, sanosin. Paetsi se feikki niine alakerran juttuneen viime keväänä ja alakukesästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


palstan... kirjoitti:

perusteella Lieksassa ei asu ainootakaan täyspäistä.
Onko teillä ihan oikeesti tarkoitus munata koko kylän maine vai onko tänne vaan sattunnu sellanen paskapäiden jengi jolla peräsuoli on väärässä paikassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu