Koulunkäynti

Itselläni on pikkuveli, jolla on ad/hd, mutta en ole kyllä ikinä kuulut tuommoisesta käytöksestä :O

En ole teoriapuolella kovinkaan tietoinen ad/hd:stä [perusasiat ja vähän päälle tiedän] , mutta sen vaan tiedän, että lääkkeet vain pahensivat pikkuveljeni tilannetta.

Voin vain sanoa, että toivottavasti jokin keino löytyy, ihmettelen, että omakin perheeni on pystyssä.

Tilanteesi on tuttu ja varmasti monen adhd- vanhemman ja perheen arkipäivää. On varmasti raskasta kun joutuu kuuntelemaan lapsestaan jatkuvasti negatiivista palautetta ja vielä raskaampaa se on lapselle itselleen. Voisikohan olla niin, ettei opettajalla ole tarpeeksi tietämystä asiasta ja näin ollen hän ei osaa käyttää oikeita keinoja opetustilanteessa. Keinojahan löytyy miljoona, mutta on eri asia onko käytössä tarpeeksi resursseja, että niitä voidaan tuloksellisesti käyttää. Parhaimmassa tapauksessa opetustilanne rauhoitetaan ja räätälöidään pojalle sopivaksi. Pojalle rauhoitetaan esimerkiksi luokasta oma nurkkaus, josta poistetaan kaikki ylimääräiset virikkeet. Töitä tehdään tietyn mittaisissa jaksoissa, jonka jälkeen pidetään taukoa. Hyvästä työstä palkitaan, esim tauon aikana voi tehdä jotain pojalle mielekästä toimintaa. Kaikesta onnistumisesta ja jopa pelkästään yrittämisestä annetaan posiitiivista palautetta roppakaupalla. Kun poika alkaa herpaantua ja jos se yltyy riehumiseksi asti siitä tulee seuraamus. Adhd ei anna oikeutusta huonoon käytökseen ja tavaroiden heittelyyn tai potkimiseen. Kuitenkaan se ei johdu tämän henkilön ilkeydestä vaan siihen on olemassa joku syy, joka pitää selvittää ja siihen tulee puuttua. Johdonmukaisuus kaikessa toiminnassa on kaiken AO. Sinulla on myös oikeus saada apua tilanteeseesi. Ota yhteyttä esim. erityisneuvolaan tai sosiaalitoimeen. Heidän tulee järjestää pojallesi oikeanlaista opetusta ja tukea. Muista myös huolehtia omasta jaksamisestasi, äläkä mieti, että olisit jotenkin huono kasvattaja tai vanhempi, sinulla on vain hieman haasteellisempi lapsi, joka tarvitsee paljon tukea ja ohjausta. MItä aikaisemmassa vaiheessa tukitoimet saadaan, sitä helpompi on lapsesi ja sinun elämä tulevaisuudessa. Vaadi oikeuksiasi ja jos ei itselläsi voimat riitä, niin ota yhteyttä vaikka adhd-liittoon tai paikallisyhditykseen, sieltä saat neuvoja ja tukea. Esimerkiksi neuropsykiatrinen valmennus on yksi keino helpottaa tilannetta. Lääkkeistä on parhaimmillaan suuri apu, mutta kaikilla ne eivät toimi. Kuitenkin on tärkeää edes kokeilla, koska muutos voi olla suurikin ja positiiviseen suuntaan. Myös muiden vanhempien tuki ja kokemukset auttavat jaksamaan ja löytämään keinoja arjesta selviytymiseen. Miten teillä kotona toimii rutiinit, esim. ruoka-ajat, nukkuminen, läksyt...

Ihan kuin meillä,paitsi ettei meidän poika saanut koulussa raivareita, mut kotona kylläkin ja yhteen aikaaan monta kertaa päivässä. Nyt ei ole noin vuoteen ollut kunnon raivaria,mutta edelleen on suuttumista, hermostumista, tavaroiden heittelyä ja rikkomista jne.
Poika on nyt viides luokkaleinen ja viime syksynä saatiin lääkitys kohdalleen (Concerta 54mg, Risperdal 0.5mg,Melatonin 3mg sekä Minirin tbl) ja koulunkäyntikin sujuu tosi hyvin. Todistuksessakin oli yksi seika ja muut kaseja, toki eihän se viel kaikkea kerro koulunkäynnistä.

Ekalla ja tokalla luokalla pojalla ei juuri kavereita ollut, ja poika kärsi siitä ihan valtavasti, mut nyt kavereita on vaik kuinka ja paljon.

Mä olen kaikki pojan asiat joutunut hoitamaan esim.lääkärikäynnit, terapiakäynnit (useita terapioita), yhteistyön kodin ja koulun välillä, asionnit KELA:n kanssa sekä kunnan, tukiperheen jne.

Töistä olen ollut muutaman kerran kuukauden sairauslomalla totaalisen uupumuksen vuoksi.
Olen tehnyt jo monta vuotta pelkkää yötyötä ja se on hyväksi havaittu. Nyt olen tehnyt ns.puolikasta yökköä jo kaksi vuotta eli teen n. 6 yötä kolmessa viikossa, tietty sen palkassakin huomaa.Vuorotteluvaallakin olin yhden vuoden,se oli tosi hieno juttu.

Parisuhde on liki repeillyt liitoksistaan ja avioerokin on ollut sillä hilkulla. Nyt elellään vielä harkinta-aikaa mut nyt näyttää jo paljon paremmalle.
Mulle tsemppiä jaksamiseen on antanut tavallaan poika itse, kun se vekara on niin ihana villiviikarivaikka useinmiten se osaa olla tosi raivostuttavakin.

Taistelemaan olen joutunut paljon mut se on kannattanut, nyt on jo vuosi ollut helpompaa. Pojan kanssa on edelleen vaikeuksia varsinkin iltaisin noin klo 17 lähtien, mut syykin on selvä eli lääkkeen teho hiipuu pikkuhiljaa.

Nyt meillä on tukiperhe (homma ei vain oikein toimi),ainoa kunnon tukijoukko on äitini, olen omaishoitaja, poika on kahdessa terapiassa joista toisen maksaa meidän kunta (senkin sain puhuttua), hoitavaan lääkäriin olen todella tyytyväinen.

mooooi kaikille!
tuossa joku jo totesikin, että voimia saa ihan siitä omasta lapsesta. Se ON Totta.Kyllä siellä kaiken sekamelskan keskellä on niin ihana ja rakas pieni pellavapää,josta saa voimaa pukertaa eteenpäin.
Turhauttavaa on tosiaan se, että opettajia saa itse opettaa tuntemaan adhd-lapsen elämää.Erityisopelta kun odottaa jonkun näköistä osaamista ja tietoa.
Jokainen adhd-ihminen on yksilö ja muutenkin oireet ilmenevät monin tavoin. Toiset on aggressiivisempia kuin toiset jnejne. Mutta rikkominen ja satuttaminen ei silti ole luvallista. Kunpa tuo pieni raivopääni muistaisi asian vielä silloinkin, kun pinna palaa.. :-)
Meillä pyritään kotona pitämään suht tarkat rutiinit. Nukkumaan mennään viim puol ysi, jotta seuraava päivä sujuu, ruoka suunnilleen samoihin aikoihin, poikkeukselliset tilanteet(kyläilyt yms) valmistellaan hyvissä ajoin. Mitäs vielä... ?
Viimeksi keskusteltiin taas lääkityksestä. Itse nyt aion ehdottaa ohelle es. psykoterapiaa tukitoimeksi. On aika murheellista kuulla 8-vuotiaan suusta "mua vaan ahistaa". Ehkä joku ulkopuolinen pystys purkaan lapsen sydämeltä asioita, joita ei itse tajua edes kysellä.