missä vaiheessa

tuohon on vastata yksiselitteisesti.

Jos ihmiset sitoutuvat parisuhteeseen ja toisiinsa niin sama kai se on avo-/avioliittoko se on. Ja sitoutuminen taas takaa sen että ei nämä uusperheet hajoa sen herkemmin kuin muutkaan perheet.

Tunteistahan se riippuu ja kuinka varmoja ihmiset on itsestään ja toisistaan, eihän se sormus ja avioliitto tunteita muuta.

Eikä kai sivusuhteita ole sen enempää kuin muissakaan suhteissa tuokin pettäminen on sellainen luonne asia.

Eli, siinä vaiheessa , kun aletaan olla varmoja siitä ,että yhdessä halutaan olla ja parhaansa yrittää.
Kyllähän niitä avio-ja avoliittoja päätyy eroon, mutta ei mun mielestä sitä pidä juuttua jahkaamaan! Ei kai monikaan jätä raskautta väliin keskenmenouhkan vuoksi...( tyhmä vertaus,mutta ymmärtänette..)

Vaikeuksia tai ainakin ongelmatilanteita tulee joka liitossa, uusperheissä ne ovat ehkä hiukan toisenlaisia kuin ekassa liitossa. Puolison tapojen lisäksi pitää hyväksyä myös hänen lapsensa ja ehkäpä exänsäkin tavat...
tai ainakin totutella sietämään =)

Usein uusperhettä perustettaessa ollaan jo sen verran iäkkäitä, ettei haluta kovin kauan miettiä, varsinkaan, jos on haaveissa vielä lisää lapsia. Mutta eiköhän jokainen tiedä, milloin on oikea aika, täysin varma ei kai voi olla koskaan?!

Ja pettäminen, jos niin on sovittu, on väärin, vaikka "vain" seurusteltais!

Tutustuimme netin avulla.Olimme kumpikin tahoillamme eronneita,sinkkuja.Tunsimme molemmat heti,että tuo on se ihminen jonka kanssa haluan loppuelämän elää.

Ensimmäisestä tapaamisesta(treffit kesti 5 tuntia)lähtien tuo ihminen tuntui yhä oikeammalta.
Oli samanlainen arvomaailma,ja tuntui että juttua ois riittänyt enemmänkin.
Treffailimme usein,vaikka asuimme eri paikkakunnalla,(molemmilla on lapsia ed.liitoista).

6kk.tta tapaamisesta,löysimme perheellemme sopivan yhteisen vuokra-asunnon.Ja heti seuraavassa kuussa menimme naimisiin,(olimme esteettömyystodistukset hakeneet jo aiemmin,vain 4kk.tta tapaamisen jälkeen!).

Kaikki kävi suht vauhdilla,ja on ollut aikas vaikeitakin hetkiä kun emme ole suhteessa ns.kaksin.
Exän avoke on ilkeyttään elämäämme puuttunut,eikä
aina ole harmoniia siitä syystä ollut.

Mutta,nyt kun yhteisasumista on takana 6kk.tta täytyy sanoa että selvitty on.Emmekä kumpikaan kadu että yhteen muutto ja naimisiinmeno tapahtui suht nopeasti.

Varmuus siitä,että haluan juuri tuon ihmisen,juuri tämän nykyisen elämäni,on lisääntynyt.

Emme menneet heppoisin perustein yhteen,vaan koimme että tuota ihmistä olen koko elämäni odottanut..tuo on juuri minua varten.Tämän elämän aiomme yhdessä elää,vaikka alamäkiäkin on ollut ja niitä vielä eteen tulisikin...emme luovuta,meillä on niin paljon jo nyt:)

En usko että uusioperheet hajoavat yhtään sen enempää kuin ydinperheetkään.
Olen oppinut sen,entisestä liitosta,että suhteen eteen on todellakin tehtävä töitä.Ei pidä pitää toista itsestäänselvyytenä,vaan helliä ja hoivata..sekä ennen kaikkea PUHUA kaikesta.
Yhteisten kiinnostuksen aiheetkin pitävät suhdetta yllä.

Jos liitto hajoaa,olipa kyseessä sitten avo/tai avioliitto,niin sitten se hajoaa.Ei niissä sen kummemmin eroja ole."ihmistyypistä"kiinni,onko niitä ulkopuolisia suhteita vai ei.
Meidän ei ole ollut tarvetta sellaiseen ryhtyä,sillä olemme valintoja toisillemme!

Mutta jos elää avoliitossa ja on kihlautunut..on se lupaus avioliitosta.Siksi onkin mietittävä haluaako todella sitoutua loppuelämäksi?Se kun on avioliiton tarkoitus.
Avioliitto kun mielletään pysyväksi.

seurusteltiin n. 3kk jonka jälkeen tutustuin miehen tyttäreen (4v.). Lapsi hyväksyi minut ehdoitta. 4kk:n seurustelun jälkeen muutimme yhteen ja siitä kk:n päästä menimme kihloihin. nyt odotan ensimmäistä yhteistä lastamme. kun lapsi syntyy tulee meille 2 vuotta yhteis eloa täyteen. liikuimme yli kymmenen vuotta sitten samoissa ympyröissä joten tavallaan tiesimme toisemme etukäteen. molemmat kerkesi olla omilla tahoillaan naimisissa ja erota. törmäsimme vahingossa netissä ja siitä se lähti... hetkeäkään en ole katunut...