Eija Nikko?

Hei!
Eija nikkoa on moni kehunut ja itsekin olen kiinnostunut. Astron auttajalista on edelleen korjauksen alla, niin ajattelin täältä kysäistä, että jos joku tietäisi hänen puhelinnumeronsa, ja miten voi varata ajan yms? Onko 0700 vai tavallinen numero? Entä paljonko laskuttaa?

:) kiitän kovasti! (ps. google ei auttanut)
59582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eija Nikon numero on 0700-11133. Häntä on vähän vaikea tavoittaa. Usein vastaaja päällä.

Itsekin yritin lauantaina soittaa, vastaaja ilmoitti, että paikalla sunnuntaina yhdentoista jälkeen. Soitin sunnuntaina, vastaaja ilmoitti, että soita illalla klo 18 jälkeen. Soitin ja vastaaja ilmoitti, että en voikaan ottaa tänään puheluita, soita maanantaina 9.00 jälkeen. Kokeilin sitten silloin aika usein ja vastaaja ilmoittaa vaan, että puhun toista puhelua. Vasta joskus vähän ennen yhtä sain hänet kiinni.

Ennustuksista en sitten osaakaan sanoa, nähtäväksi jää. Mutta sanoi vastaukset napakasti, eikä siinä sitten enää turhia jaariteltu.

Äänestä

Soitin ja hyvä oli. Hänelle soitan uudestaan joskus, jos sellainen tilanne elämässä tulee. Selvästi näki kaikki asiat minulle.

Äänestä
  • mielenkiinnolla.. Soitostani on jo noin vuosi aikaa, ja sen hetkisen tilanteen hän näki hämmästyttävän tarkasti mutta.. se mitä piti tapahtua jo viime syksynä ei ole vieläkään tapahtunut, joten odottelen edelleen. Suosittelen kuitenkin, paras 0700-ennustaja, kenelle koskaan olen soittanut ja olen soittanut "muutamille"..

    Äänestä

  • ja odottelen kirjoitti:

    mielenkiinnolla.. Soitostani on jo noin vuosi aikaa, ja sen hetkisen tilanteen hän näki hämmästyttävän tarkasti mutta.. se mitä piti tapahtua jo viime syksynä ei ole vieläkään tapahtunut, joten odottelen edelleen. Suosittelen kuitenkin, paras 0700-ennustaja, kenelle koskaan olen soittanut ja olen soittanut "muutamille"..

    nopea ja olen saanut häneltä paikkansa pitäviä ennusteita. Silloinkin kun on olut huonosti ja nyt sitten odottelen mitä tapahtuu ensi vuonna,sillä hän eka kerran on antanut jo sinne saakka ennusteen.Positiivisen!

    Äänestä

  • ja odottelen kirjoitti:

    mielenkiinnolla.. Soitostani on jo noin vuosi aikaa, ja sen hetkisen tilanteen hän näki hämmästyttävän tarkasti mutta.. se mitä piti tapahtua jo viime syksynä ei ole vieläkään tapahtunut, joten odottelen edelleen. Suosittelen kuitenkin, paras 0700-ennustaja, kenelle koskaan olen soittanut ja olen soittanut "muutamille"..

    Kyllä Eija tietää. Osaa kertoa eniten mietityttävät asiat heti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietoja hänestä? :) kirjoitti:

Hei!
Eija nikkoa on moni kehunut ja itsekin olen kiinnostunut. Astron auttajalista on edelleen korjauksen alla, niin ajattelin täältä kysäistä, että jos joku tietäisi hänen puhelinnumeronsa, ja miten voi varata ajan yms? Onko 0700 vai tavallinen numero? Entä paljonko laskuttaa?

:) kiitän kovasti! (ps. google ei auttanut)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu