Kävin tuossa lääkärissä ja ihmettelin hänelle mieltäni vaivaavia erilaisia mitä hullumpia ajatuksiani ja hän sanoi, että minulla on tullut keski-iän kriisi...Apua!
Kertokaa minulle miten siitä olette selvinnyt, mikäli jollain se on jo ohitse?!?!?!
Itse vähän ihmettelen omia päähäni pälkähtäviä ideoita ja minun kiltti minäni käskee heittää ne suoraan romukoppaan ja toppuuttelee, että "ethän sinä nyt voi tuollaista ajatella". Ja sitten tietty oma rohkeus pettää...ja varmaankin myöhemmin kadun syvästi, etten asiaan ryhtynyt. Onko muita saman läpikäyneitä tai samassa tilanteessa olevia?
Kertokaa minulle miten siitä olette selvinnyt, mikäli jollain se on jo ohitse?!?!?!
Itse vähän ihmettelen omia päähäni pälkähtäviä ideoita ja minun kiltti minäni käskee heittää ne suoraan romukoppaan ja toppuuttelee, että "ethän sinä nyt voi tuollaista ajatella". Ja sitten tietty oma rohkeus pettää...ja varmaankin myöhemmin kadun syvästi, etten asiaan ryhtynyt. Onko muita saman läpikäyneitä tai samassa tilanteessa olevia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
ole kriisi. lääkäreiden on vain taloudellisempaa diagnosoida se siksi, koska sillä saadaan terveyshuoltoon lisää maksavia asiakkaita.
Se on puhtaasti vain rohkeutta, joka odottelee käyttöään.
Se on kaipuuta oman minän itsekkyyteen.
Se on helpotusta siitä, että on selvinnyt näinkin pitkälle ihmisenä.
Se on se SINÄ/MINÄ ken haluaa tulla otetuksi kokonaan käyttoon.
Eikä siitä pidä selvitä, se pitää vain tajuta*hymyilee*
Piti mennä ihastumaan yhteen jannuun, vaikka olen naimississa.
Ajatukset liitää vaikka missä, tatuointi piti ottaa, vaikka olen aina vannonut, etten ota.
Kotia jaksan hoitaa just, just, kun kaikki aika menee tässä tietsikalla, vaikka ennen inhosin koko härveliä.
Säilöä en jaksanut ollenkaan, eikä harmita.
Siivoan jos jaksan, vaikka ennen luuttusin kaikenaikaa.
En jaksa katsoa edes Salkkareita, se oli aiemmin lemppariohjelma.
Rokkia kuuntelen mielummin, kuin humppaa.
Jakkuhameet vaihtuivat farkkuihin ja farkkuhameisiin. Että silleen.
Alan olla tuttavieni joukossa jo kummajainen.
Eli olenko selvinnyt vai en, se ei ole vielä selvinnyt.
On tässä aika totutteleminen.
Mutta zemppiä sinulle.
Mitenkäs tutulta kuulostaa...kotihommat ei kiinnosta, puutarha ei kiinnosta, lukeminen ja itsensä sivistäminen ei kiinnosta, tekee vaan mieli huikennnella, bailata, pukeutua nuorekkaasti, kampaustyyli vaihtunut,seksi: nam !!! Katse kääntynyt omaan kroppaan : apua, tarttis tehdä jotain! Kiinteytyskuuri heti tänne!!! Haluan näyttää
paremmalta!! HALUAN OTTAA ILON IRTI ELÄMÄSTÄ !!!!
Toisaalta, nautin nyt työstä ja lapsistakin enemmän kuin koskaan :)
Vähän on samanlaista fiilistä ilmassa,kun tuntuu,että "apua seis äkkiä säpinää tähän elämään."
Olen itse mankunut muutosta ja nyt lähtee duuni!Halvattu,kun en justiin sitä arvellut sopivaksi muutokseksi!Ja näillä vuosilla se ei ole se paras mahdollinen asioden eteneminen...
Mieskin pitäis saada!
Siis oikeesti?Mullahan on mies!Makaa kännissä sohvalla ja on tyytyväinen elämäänsä?
Onko se sitten iästä johtuvaa vai olosuhteista,mutta nyt on tosi syvät vedet alkanu liikkua...
Tekis mieli puida nyrkkiä ja vaatia ELÄMÄÄ!
Ilmeisesti tässä on mennyt parhaat vuodet lapsia hoitaessa ja lainoja maksaessa ja mites minulle kävi?Mukulat alkaa katsella kynnyksen yli ja haikeana katselen 20 vuotta nuorempien uskallusta perustaa yrityksiä,pelata ihmissuhdepelejä,perustaa perheitä!Onko ne hulluja?
Alavireen päivänä tuntuu,että kuoppa on ainoa joka on odotettavissa?
vaikka tottahan ikä tulee vastaan, jos sen antaa tulla..Yhä herkemmin ajattelee, että onko tämä nyt varmasti sopivaa minun ikäiselle jne. Kuitenkin; me eletään vain kerran ja jos alat toisten mielenmukaan elämään, niin elämäsi menee hukkaan.