Kovin on vaikeaa. Minun on paha olla muiden seurassa. Ei aina, mutta joka päivä mieleni valtaa pelottava tyhjyys. Luulen olevani liian erilainen. Tarvitsen enemmän etäisyyttä itseeni. Olen liikaa kiinni minussa. Takerrun vain heikkouksiini. En näe vahvuuksiani. Joskus hymyilen ja naurankin, mutta valillä olen vaiti. Usein olen hiljaa ja kuulen kuinka ihmiset ympärilläni voivat nauraa, ja he näyttävät onnellisilta. Näytänköhän minä onnelliselta? Mietin sitä usein. Vai olenko hiljainen, itseeni käpertynyt, masentunut? Mikä saa ihmiset iloisiksi ja onnellisiksi? Miksi kaikki eivät ole hiljaisia ja sisäänpäin kääntyneitä? Uskon että onni tulee elämän sisällöstä ja siitä että on tyytyväinen elämäänsä.
Luennon päätyttyä opiskeljat kaivavat matkapuhelimiaan esille ja kaikilla näyttää olevan kiire. Ja useilla on iloinen ilme kasvoilla. Mitä nämä ihmiset ajattelevat tuolloin ja mikä heitä odottaa? Mikä heitä odottaa koulu- /työpäivän jälkeen? Mitä heidän kotinsa kätkee sisälleen? Mistä ihmiset saavat tarmoa ja uskoa elämään? Mitkä ovat tärkeimpiä asioita elämässä? Miksi jaksatte elää, miksette tee itsemurhaa? Mikä teidät pitää kiinni elämässä? Poistun viimeisten joukossa luokasta. Minulla ei ole kiire minnekkään. Aioin käydä marketissa ja pyöräilen syksyisessä sateessa. Liikennevalojen jälkeen annan pyörän rullata pitkin alamäkeä. Sade piiskaa kasvojani ja vaivun ajatuksiini. Havahdun, mutten ehdi jarruttaa. Olen jäädä kääntyvän Passatin alle. Ehkä kuljettaja ei nähnyt minua tai ehkä hänen oli päästävä suoraantulevien edestä pikaisesti pois, piittaamatta keveyenliikenteenväylällä kulkevista. Useinkin meinaan jäädä auton alle. En ole riittävän varovainen.
Vaatteet ovat märät kun menen sisälle markettiin. Siellä on aika hiljaista. Ehkä ruuhka-aika on vasta tulossa. Ostan neljä tomaattia, ne maksavat hieman yli euron. Kävelen pitkin leveitä käytäviä. Maito-osaston jälkeen otan koriini keksejä ja karamelleja. Olen perso makealle, syön suruuni ja yksinäisyyteeni. En oksenna. Kassalla on väljää. Tuttukasvoinen myyjä laskuttaa ostokseni, jotka maksavat hieman alle 10 euroa. Kassalla pelottaa usein. Ei nykyään kovin paljon, mutta edelleen se ahdistaa. Nautin sateessa ajamisesta, vaikka jalat alkavat kastua reisistä. Taivas itkee tänään. Kylmä sade virkistää ja otan ilolla vastaan kaiken sen mitä taivaalta putoaa. On hyvä itkeä kun itkettää. Tänään on hyvä päivä sataa. On kiva että sataa. Saavuttuani kotiin, menen varaamaan pyykkiajan. Miksi pyykkivuoro on taas jäänyt minun vastuulleni? Pujotan ABLOY-avaimen kotioven lukkoon ja odotan innolla mitä on vastassa. Onko lapset vastassa, onko vaimo jo kotona? Huhuu! Putoan todellisuuteen. Likapyykkikori on vastassa. Puhelimessa on kaksi uutta viestiä. Kumpikaan ei ole oikealta henkilöltä. Toinen on ilmoitus Netanttilan pakettilähetyksestä, joka on huomenna noudettavissa Postista. Kotona ei ole koskaan kukaan vastassa. Lapsena oli joskus äiti kotona, mutta en juuri muista niistä ajoista. Usein äiti oli väsynyt ja masentunut.
Elämäni on hieman yksitoikkoista, apaattista ja yksinäistä. Päivän kohokohta on iltalääkkeen oton jälkeinen tila kun kiepun unen ja valveen rajamailla. Sinä aikana mieleeni tulee paljon muistoja, enkä koe oloani ahdistuneeksi. Yksi hienoimmista keksinnöistä on lailliset psyykenlääkkeet. Niiden avulla saan "nostetta" elämään, joka tällä hetkellä on aika surkeaa. Mitä elämäni olisikaan ilman näitä aineita? Eräs ihminen sanoi minulle että kyllä elämäni muuttuu kunhan rakastun kunnolla. Se oli isku vyön alle. Kyllä minä helposti rakastuisinkin, tunnen itseni. Mutta kohtaanko rakkautta? Suljenko silmäni, käännänkö selkäni? Olen kuin Nukkumatti murtuneessa ruukkussa. Ruukkuun kaadettu vesi valuu halkeamasta pois ja kukka yrittää tulla toimeen vaikka kärsii kuivuudesta. Astia pitäisi korjata tai vaihtaa uuteen ehjään. Eheytyminen. Siinä se on. Olisi tultava eheäksi uskaltaakseen kohdata rakkauden. Miksi olen liian rikkinäinen rakkaudelle? Rakkaus korjaa ja eheyttää, mutta onko sille sijaa? Haluaisin että on, mutta pelkään etten kelpaa.
Ulkona sataa. Maassa on jo joitakin keltaisia koivunlehtiä. Sadepisarat tippuvat lätäkköön, rikkoen sen pinnan. Pinta väreilee kokoajan, pisaroiden tippuminen on loputonta. Mutta eihän sade jatku loputtomaan. Vielä koittaa aika, jolloin sade loppuu ja aurinko tulee esiin.
Luennon päätyttyä opiskeljat kaivavat matkapuhelimiaan esille ja kaikilla näyttää olevan kiire. Ja useilla on iloinen ilme kasvoilla. Mitä nämä ihmiset ajattelevat tuolloin ja mikä heitä odottaa? Mikä heitä odottaa koulu- /työpäivän jälkeen? Mitä heidän kotinsa kätkee sisälleen? Mistä ihmiset saavat tarmoa ja uskoa elämään? Mitkä ovat tärkeimpiä asioita elämässä? Miksi jaksatte elää, miksette tee itsemurhaa? Mikä teidät pitää kiinni elämässä? Poistun viimeisten joukossa luokasta. Minulla ei ole kiire minnekkään. Aioin käydä marketissa ja pyöräilen syksyisessä sateessa. Liikennevalojen jälkeen annan pyörän rullata pitkin alamäkeä. Sade piiskaa kasvojani ja vaivun ajatuksiini. Havahdun, mutten ehdi jarruttaa. Olen jäädä kääntyvän Passatin alle. Ehkä kuljettaja ei nähnyt minua tai ehkä hänen oli päästävä suoraantulevien edestä pikaisesti pois, piittaamatta keveyenliikenteenväylällä kulkevista. Useinkin meinaan jäädä auton alle. En ole riittävän varovainen.
Vaatteet ovat märät kun menen sisälle markettiin. Siellä on aika hiljaista. Ehkä ruuhka-aika on vasta tulossa. Ostan neljä tomaattia, ne maksavat hieman yli euron. Kävelen pitkin leveitä käytäviä. Maito-osaston jälkeen otan koriini keksejä ja karamelleja. Olen perso makealle, syön suruuni ja yksinäisyyteeni. En oksenna. Kassalla on väljää. Tuttukasvoinen myyjä laskuttaa ostokseni, jotka maksavat hieman alle 10 euroa. Kassalla pelottaa usein. Ei nykyään kovin paljon, mutta edelleen se ahdistaa. Nautin sateessa ajamisesta, vaikka jalat alkavat kastua reisistä. Taivas itkee tänään. Kylmä sade virkistää ja otan ilolla vastaan kaiken sen mitä taivaalta putoaa. On hyvä itkeä kun itkettää. Tänään on hyvä päivä sataa. On kiva että sataa. Saavuttuani kotiin, menen varaamaan pyykkiajan. Miksi pyykkivuoro on taas jäänyt minun vastuulleni? Pujotan ABLOY-avaimen kotioven lukkoon ja odotan innolla mitä on vastassa. Onko lapset vastassa, onko vaimo jo kotona? Huhuu! Putoan todellisuuteen. Likapyykkikori on vastassa. Puhelimessa on kaksi uutta viestiä. Kumpikaan ei ole oikealta henkilöltä. Toinen on ilmoitus Netanttilan pakettilähetyksestä, joka on huomenna noudettavissa Postista. Kotona ei ole koskaan kukaan vastassa. Lapsena oli joskus äiti kotona, mutta en juuri muista niistä ajoista. Usein äiti oli väsynyt ja masentunut.
Elämäni on hieman yksitoikkoista, apaattista ja yksinäistä. Päivän kohokohta on iltalääkkeen oton jälkeinen tila kun kiepun unen ja valveen rajamailla. Sinä aikana mieleeni tulee paljon muistoja, enkä koe oloani ahdistuneeksi. Yksi hienoimmista keksinnöistä on lailliset psyykenlääkkeet. Niiden avulla saan "nostetta" elämään, joka tällä hetkellä on aika surkeaa. Mitä elämäni olisikaan ilman näitä aineita? Eräs ihminen sanoi minulle että kyllä elämäni muuttuu kunhan rakastun kunnolla. Se oli isku vyön alle. Kyllä minä helposti rakastuisinkin, tunnen itseni. Mutta kohtaanko rakkautta? Suljenko silmäni, käännänkö selkäni? Olen kuin Nukkumatti murtuneessa ruukkussa. Ruukkuun kaadettu vesi valuu halkeamasta pois ja kukka yrittää tulla toimeen vaikka kärsii kuivuudesta. Astia pitäisi korjata tai vaihtaa uuteen ehjään. Eheytyminen. Siinä se on. Olisi tultava eheäksi uskaltaakseen kohdata rakkauden. Miksi olen liian rikkinäinen rakkaudelle? Rakkaus korjaa ja eheyttää, mutta onko sille sijaa? Haluaisin että on, mutta pelkään etten kelpaa.
Ulkona sataa. Maassa on jo joitakin keltaisia koivunlehtiä. Sadepisarat tippuvat lätäkköön, rikkoen sen pinnan. Pinta väreilee kokoajan, pisaroiden tippuminen on loputonta. Mutta eihän sade jatku loputtomaan. Vielä koittaa aika, jolloin sade loppuu ja aurinko tulee esiin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Todella hieno kirjoitus. Tuttuja tunteita, samoja ajatuksia. Tulin tänne palstalle lueskelemaan, sillä ulkona on kylmä, harmaa ja sateinen syysilta ja tekisi mieli käpertyä lämpimään kainaloon...jota ei ole.
Yhtäläisiä ajatuksia sitä itsellänikin on elämässä, mutta onneksi on niitä lääkkeitä joiden avulla voi paeta onnellisempaan olotilaan, jossa on hyvä olla taas siihen asti kun jostain se ahdistus pääsee heikolla hetkellä iskemään.
Mutta vaikka on vaikeaa, niin sinulle on annettu lahja käsitellä tunteitasi, sen huomaa kirjoituksestasi. Olet tietoinen vahvuuksistasi ja heikkouksistasi, se on askel jo parempaan suuntaan.
Minulle sanoi aikanaan yksi hyvä kaveri että "Eikö sulla olisi helpompi elää jos et ajattelisi asioita noin monimutkaisesti?" Saman voisi sanoa sinulle, mutta ei se auta. Minkä sille ihminen mahtaa jos ei vaan voi olla ajattelematta elämän tarkeitä, usein myös ikäviä asioita, syvällisemmin joka koukeron kautta.
Lahja se sekin on, mutta itseäni, kuten varmaan sinuakin se ahdistaa suunnattomasti. Tuohon lahjaan kun vielä yhdistää luonteenpiirteenä herkkyyden, niin ei ihme jos välillä ahdistaa ja elämä ei maistu makealta.
Mutta kun muistaa että kaiken pimeässä tarpomisen kun jaksaa niin päivän valjettua on entistä vahvempi ja viisaampi. Ja valmiimpi elämään sitä elämää, josta niinä vaikeina aikoina vain unelmoi. Niin kuin kerroit, sade loppuu aikanaan...
Kiitos kun kerrot että se on lahja kun osaa käsitellä tunteita. Tosin pahimpia näistä, kuten epätoivoa ja ahdistusta en kykene ilman lääkkeitä vielä käsittelemään. Voisimmekin ajatella että me syvälliset ja herkät pitäisimme näitä ominaisuuksiamme vahvuuksinamme. Ainakin minun on alettava nähdä ne lahjana. Minulle on useastikin sanottu että mulla on poikkeuksellinen kyky kuvailla tunteita ja kokea asiota syvällisesti. Ehkä juuri tästä syystä olenkin sairastunut masennukseen. Lisäksi ajattelen että minun on tavattoman vaikeaa kohdata nuorta vapaata naista, joka 'hyväksyy' miehessä tällaiset ominaisuudet. Siksipä uskonkin että ei tätä miestä naimisiin viedä. Toki haluaisin, mikäli kohtaisin rakkauden. Suomeksi sanottuna epäilen haluaako juuri kukaan minua. Eräs tuttava sanoi että kyllähän tuollaiselle vientiä riittää.. Se on niin vaikea ulkopuolisen nähdä tätä kaikkea heikkoutta ja huonoutta mitä kannan mielessäni.
Hei taas!
On vain hetki aikaa, joten koitan vastata nopeasti, keskittyä oleelliseen, ehkä viikonloppuna lisää...
Veikkaan, että ongelma ei niinkään ole siinä, etteikö joku nuori, vapaa ja kiva nainen hyväksyisi noita piirteitä. Moni nainen nimenomaan arvostaa noita, miehissä aika harvinaisiakin ominaisuuksia.
Mutta - nää on vain osa elämää! Sanoisin että monen naisen on vaikea hyväksyä miestä, joka on hyvin epävakaa. Ei kai ole niin, että nainen sinun kanssasi kokisi olevansa vastuussa onnellisuudestasi ja hyvinvoinnistasi? Moni haluaa vahvan kumppanin (ei sulje pois, etteikö voisi olla myös herkkä).
Vaali ja arvosta erityisyyttäsi. Syvästi tunteminen ja asioiden analysointi on ylpeyden arvoinen asia. Mutta kehitä muutenkin itsearvostustasi. Anna muille jotain positiivisa. Älä ole naisen seurassa "tahdoton tossu". Naista miellyttää se, että olet turvallinen ja vahva etkä häpeä itseäsi.
Kaikista ongelmistasi irrallisena asiana, vahvista heikkoja puoliasi. Älä jää odottamaan että ahdistukset pitää ensin käsitellä pois.
Siinäpä se minun ongelma onkin. Epävakaata ja epävarmaa olemusta on huono tarjota houkuttelevasti. Itseään häpeävä ja arkaileva mies ei ole naisten makuun. Ihmeellisintä tässä on se, että se olen minä itse, jolta saan joka päivä turpiin. Ei ole tervettä tällainen itsensä suohon polkeminen. Tosin en tiedä aistiiko naiset minäkuvan ongelmaani. Ehkä se tulee jutellessa esille ja välttelevänä katsekontaktina jne. Näyttää siltä etten saa terapian, enkä lääkkeiden avullakaan oikastua tätä vääristynyttä minäkuvaa. Muuten olis asia ok, mutta kun on nämä tunteet olemassa. Halusin kokea rakkautta ja hyväksyntää. Jos ne tunteet saisi "leikkattua" tyystin pois, koska en tee niillä enää mitään. Tämä päivä on ollut ihan paska päivä. Masennun ihan pienistä asioista joita kuulen. Olen tullut allergiseksi kaikkiin parisuhteisiin liittyviin keskusteluihin. Vaikenen kun kuulen jonkun puhuvan kumppanistaan. Yritän kääntää ajatukseni muualle ja antaa juttujen virrata läpi, ilman niiden tuntemista. Olen siis tietoisesti kivettämässä sydämeni. Apunani on venlafaksiinia 150 mg/vrk, mutta en tiedä mikä on seuraava aine, jos tämä alkaa menettää tehoaan. Mieluusti jotain huokeampihintaista tilalle. Pitää kysyä varmaan psykiatriltani. Jes! Nyt on aika ottaa iltalääke ja on uni turvattu. Tosin viimeöisessä unessakin mietin tätä samaa paskaa. Ja luuulen että siksi tämä päivä oli hyvin apea. Siinä unessa vanhat koulukaveritkin puhuivat vaimoistaan. Ja toinen ehotti että "Kokeile löytää netistä kumppani"! Eli hyvin menee.. Ensyönä jotain levollisempaa unta, please... Hyvää yötä!
Jep jep, samat noidankehät ne pyörivät täälläkin. Jos on todella paha olla, niin sitä on erittäin vaikeaa salata toiselta ihmiseltä, varsinkaan pahempana hetkenä. Joskus on todella suuri rakkauden ja läheisyyden kaipuu, mutta ei vaan voi/halua tarjota itseään kenellekkään rikkinäisenä ihmisenä.
Tunnen kyllä itseni, niinkuin varmaan sinäkin, että omistaa paljonkin hyviä ominaisuuksia joista monikin nainen olisi hyvillään/ihastuisi niihin, mutta kun siellä kupin toisella puolella on sellaisia asioita kuin herkkyys, ujous, masennus tai muita tähän ihmisen jaksamista/vahvuutta ihannoivaan yhteiskuntaan sopimattomia ominaisuuksia, niin vaikeata se on tehdä itsestään haluttu yhdenkään naisen silmissä...
Ja sit vielä ihmetellään et miksi on huono itsetunto?! Olen miettinyt tällaisten ihmisten kohdalla vain niin että he puhuvat näin tietämättömyyttään/ajattelemattomuuttaan. Voisi olla eri ääni kellossa jos olisivat itse käyneet sisällään samankaltaisia toivottomia taistoja mielensä kanssa.
Mutta minusta se on vain hyvä asia, että ne tunteet ovat sinussa vielä olemassa, koska se olisi aika pelottava tilanne jos ne tunteet kuolisivat. Itseä ainakin kauhistuttaa ajatuskin siitä ettei enää kaipaisi rakkautta.
Kun ihminen vielä kaipaa hyviä asioita elämäänsä, niin se on merkki siitä että ainakin haluaa parantua eikä ole menettänyt toivoaan ja tietää mitä varten yrittää kaikkensa parantuakseen, jotta voisi alkaa elämään saavuttaakseen kaipaamiaan asioita.
Tällaisia asioita tuli mieleen tänä yönä... Ja sit lepoa et jaksaa taas huomenna murehtia ja jos vaikka muutama ilon hetkikin mahtuisi päivään...
Kauheen myöhä, mut halusin nopeasti ennen nukkumaanmenoa vilkaista onko tänne tullut lisää tekstiä. En nyt ehdi/jaksa kirjoittaa, mut lupaan palata asiaan huomenna tai lauantaina.
Jos huomenna ahistaa, käännä katse sisäänpäin ja ota vastaan mun telepaattiset tsemppisäteet! Minusta olet hieno ihminen!
Olen kanssasi samaa mieltä että jonkinlaista terveyttä on omata tunteet, vaikkakin ne ovat välillä ahdistaviakin. Mun pitää nyt tietosesti alkaa muuttaa käsitystäni itsestäni. Saa nöyristely ja itsensä häpeäminen riittää. En ole älyttömän hengellinen, mutta jotenkin Raamatun sanoma auttaa hyväksymään jokaisen yksilönä. Eli sieltä kautta löytäis luvan itsensä hyväksymiseksi tällaisena. Jokainen on tärkeä, eikä kenenkään pidä hävetä olemustaan.
Tämä päivä oli taas aika mukava. Ajattelin jo että sairastanko kaksisuuntaista häiriötä, mutta eipä mulla varsinaisia maniakausia ole. Ja tulin siihen tulokseen että yöunen pituudella on selvä merkitys mielialaani, kuten ns. terveilläkin. Viimeyönä nukuin aika hyvin, tosin taas oli painajaisunta.
Kiitos, kiva kuulla positiivista palautetta :D. Kirjoita jos jaksat, ja jos on jotain mielessä. Telepaattiset tsemppisäteesi taisivat toimia kun tämä päivä oli ihan mukava. Pitää jatkossa huolehtia siitä että nukkuu riittävästi ja tämän Mirtatsapiinin avulla pääsen hyvin uneen. Tuntuu mahtavalta nukahtaa jo alkuyöstä, kun lapsuudesta asti lähes joka yö pyörin ja kierin aamuyöhön asti.
Oli pitkä kirjoitus, mutta niin hyvin kirjoitettu, että vei mukanaan.
Tunnistan itsessäni paljon samaa. Nyt on taas sellainen apeampi vaihe menossa, siksi kai ajauduin näitä juttuja lukemaan. Olen oikeastaan vähän yllättynyt, että reaktioni on ollut sellainen, et vitsi, mä en halua olla tuollainen!
Olen sellainen usein ja mielestäni minulla on "oikeus" siihen ja kaipaan myötätuntoa ja sitä että minut hyväkstytään apeanakin. Ja aina petyn, kun koen että eipä hyväksytäkään - oikeasti. Olen huomannut, että kun on aktiivisempi vaihe ja olen itse ehkä kontaktihakuisempi ja aloitteellisempi, ihmisetkin jotenkin hakeutuvat minun seuraani eri tavalla, aktiivisemmin. Mutta kun on alakuloisempi vaihe (ja naamani on ehkä apea ja katse poissaoleva), silloin jäänkin yksin - juuri kun eniten kaipaisin sitä, että joku ottaisi kontaktia ja ravistelisi liikkeelle. Kai ihmiset luulee, että apeana haluan olla omissa oloissani. Väärin luulevat. Tai ehkä eivät osaa suhtautua minuun. Tilanne on musta tosi surullinen.
Joku on sanonut, että se mihin elämässä keskittyy, se voimistuu. Uskon niin. Kun keskittyy apeuteensa, vääryyksiin, yksinäisyyteen, tarkoituksettomuuteen, ne lisääntyy elämässä. Uskotko?
Soisin sinulle lisää iloa elämään. Kaipaisitko sitä? Itse olen kokeillut sitä, että teen tietoisesti joka päivä jotain, mikä tuottaa minulle hyvää oloa, vaikka ihan pientäkin. Joskus se on sitä, että nautin suklaapatukan oikeasti hyvällä omallatunnolla. Tai poikkean yllättäen vastaan tulleeseen hauskaan kauppaan tai galleriaan ihan yksin, vain koska ajattelen sen rikastuttavan päivääni, että teen jotain uutta. Tai soitan vanhalle tutulle, vaikka pelkäänkin että olen tylsä ja häiriöksi. Ainakin yritin.
Onko sinulla muuten lapsi ja vaimo vai oliko se vain haaveilua?
Monelleko ihmiselle itse soitit eilen? (Hyvä muistutus myös minulle... eihän mua kukaan minnekään yleensä kutsu... mutta enpä itsekään ole aikoihin ketään kutsunut minnekään...)
Mukavaa päivää!
Yölinnun Simo Silmu ainakin laulaa että Sitä saa mitä tilaa. Entä jos ei osaa tilata oikein? Haluaisi tilata iloa ja rakkautta, mutta laittaakin ruksin Yksinäisyyttä-kohtaan?
Olen myös kuullut siitä että jos ajattelet liikaa jotakin, alat toimia sen mukaan. Omalla kohdallani ainakin negatiivisia asioita on tullut. Täytyyhän sen toimia toisinpäinkin! Jos alkaa ajatella että on ok-mies ja ansaitsee rakkautta, kunhan sen aika on sopiva. T. Hellsten on kirjoittanut jotenkin: "Saat sen mistä luovut". Mutta etenkin parisuhteen saamiseksi taas kehotetaan olemaan tehokas ja aktiivinen.
Kaipaisin paljon lisää iloa elämääni. Toki sitä olen alkanut joistakin asioista löytääkin. Esim. tekemällä hyvää mustikkapiirakkaa. Muutenkin meidän pitäisi enemmän palkita itseämme. Enkä tarkoita että on lupa vetää känni aina perjantaina.
Vaimo ja lapsi olivat vain haaveunta. En ole kelvannut kenellekään naiselle rakkauteen asti. Toki aika vähän on ollut tilanteitakaan. Tuossakin on oman mieleni vääriä luuloja. Tuskinpa kelpaamisesta on ollut kyse, en vain juuri ole tutustunut oikeisiin ihmisiin.
On ollut niin paljon asioita esillä että en enää muista mitä kaikkea olin ajatellut kommentoida ja kirjoittaa. Olen ajatellut sinua aina välillä ja itse asiassa olen saanut voimia näiden lukemisesta - ja myös vastaamisesta, se jotekin terästää omaa ajattelua.
Sorry, jos kuulostin jossain nopeasti kirjoitetussa kommentissa tylyltä, se taitaa olla aina riskinä näin netissä kun kasvonilmeet puuttuu...
Ennenkuin unohtuu haluan sanoa että olet minusta aarre. Tunteet on hieno asia, ei ilman niitä elämä olisi minkään arvoista. Musta ikäväkin tunne on parempi asia kuin tunteettomuus. "Tunnen, siis olen".
Oletko parikymppinen opiskelijapoika? Minä olen yli kolmekymppinen ovoliitossa elävä nainen. Nuorena olin aika paljon sen kaltainen kuin mitä kuvittelen sinun olevan. Nykyinen mieheni on myös ollut nuorena hyvin kompleksinen, mutta hän on oppinut vahvaksi. Hän on hyvin herkkä ja tunteellinen, mutta myös itsekunnioitus on kohdallaan, ei ole mikään tahdoton tossu. Itseään voi siis kehittää - ja eniten hyödyt siitä itse, mutta mahdollisesti myös joku nainen. Itse asiassa fiksuilla miehillä on aika hyvät markkinat. Ainakin pääkaupunkiseudulla naisia on huomattavasti enemmän kuin miehiä. Ne "maaseudun peräkammarin pojat" ovat surullisia tapauksia, yhtä surkeita naisia on paljon vähemmän. Minusta siis hyvän naisen on vaikeampi löytää hyvää miestä kuin päin vastoin, koska hyviä naisia on enemmän! (Aika kamalaa yleistystä, myönnän, mutta totta ainakin toinen puoli).
Itse olen kärsinyt hyvin paljon yksinäisyydestä. Lapsuudessa opitut sosiaaliset taidot ovat olleet olemattomat ja lisäksi olen hävennyt itseäni, ollut tosi alemmuudentuntoinen. Opiskeluaikojen alussa en esim uskaltanut/kehdannut mennä johonkin yhdistykseen tai muuhun harrastukseen, josta olisin ollut kiinnostunut, mutta kun ei ollut kaveriajonka kanssa mennä, koin että en voi mennä yksin. En myöskään voinut käydä kahvilla tai hampurilaisella yksin. Kai pelkäsin, että jos joku näkee mut yksin niin koko maailmalle paljastuu, millainen luuseri oikeastaan olen. Näin ajattelin ihan oikeasti! Kuinka apsurdia! Onneksi olen päässyt siitä eroon.
Käytkö muuten itse missään harrastuksessa? Sellaisessa, jossa käy muitakin ihmisiä ja muodostuu joku "kerho" tms? (Eli punttisalia ei lasketa)
Ehkä vaikutan parikymppiseltä opiskelijapojalta kaikkine epävarmuuksine ja kotkotuksine, mutta todellisuudessa lähentelen itsekin kolmeakymmentä..
Harrastuksia (sosiaalisia) ei pahemmin ole. Opiskelen taas ja siellä on kivoja tyyppejä ja päivittäin on siis sosiaalista kanssakäymistä. Mun elämä on ollut niin erilainen ja en ole saanut sellaisia saavutuksia mitä yleensä tämän ikäisillä on. Siksi nämä tunteetkin ovat menneet näin voimakkaiksi. Yritän elää tätä elämää vaikka se ei mennytkään kuten ikätovereillani. Ehkä tämän kaiken hyväksyisi paremmin jos olisi vasta parikymppinen. Kohta napsahtaa 29 vuotta lasiin ja olen eksynyt, epävarma, vailla rakkautta. Onneksi kuitenkin monet saavat tuntea olevansa rakastettu ja tärkeä ihminen. Minä yritän selviytyä aina uuteen päivään.
En minä ole huomannut mitään tylyä viesteissä. Mulla vaihtelee mielialat, ja en välttämättä jaksa huomata kaikkia asioita.
Olen siis aarre.. Tiedän olevani syvällinen ja minulla on kyky nähdä asioita monelta kantilta. Eräs jo noin 50 rouva (psykiatri) sanoi että tekisin jonkun nuoren naisen hyvin onnelliseksi. Tarkoitti tätä lahjaa mikä mulla on tunteiden kuvailemisessa. En tiedä kohtaanko sellaista naista joka minut hyväksyy, mutta toivon löytäväni hyvän naisen. En tiedä miltä huominen näyttää, mutta toivokaamme että sen nähdä saamme.
Hei! Mistähän aloittaisin... Ensinnäkin olet vielä tosi nuori! Oikeasti!
Ehkä elämäsi ei ole mennyt siten kuten suurimman osan ( = yli 50%) ikätovereistasi, mutta sinunlaisiasi on aika paljon. Heitä/meitä ei vain huomaa kovin helposti, koska häpeilemme asioitamme ja koitamme salata asianlaadun ja yksinäisyytemme. Ihan tosi!
Tunnen useita ihmisiä, jotka eivät meinaa saada valmistuttua (yksi 40v tuttuni sai gradun juuri valmiiksi), jotka eivät löydä pysyvää ja tyydyttävää työtä, mikä johtaa siihen että koskaan ei voi kuvitella hankkivansa omistusasunto tai autoakaan (onneksi moni ei haluakaan), jotka eivät löydä pysyvää parisuhdetta jne.
Älä vain nyt luule, että vähättelen sinun ongelmiasi! Mut vaikka ihminen olisi kokenut mitä ja vaikka menneisyys olisi mitä, eikö kaikilla pitäisi olla oikeus parempaan tulevaisuuteen?
Pitäisikö näiden ihmisten "rankaista" (en voi tehdä jotain koska...) itseään joka päivä siitä että ovat mitä ovat? Onko heillä oikeus onneen ja ihmisarvoon riippumatta saavutuksista? Murhasta voi joutua kymmeneksi vuodeksi vankilaan, mutta ajattele miten moni ihminen on ilman oikeudenkäyntiä langettanut itselleen elinkautistuomion siitä syystä että he ovat mielestään huonoja, arvottomia ja epäonnistuneita ihmisiä. Elinkautistaan he kärsivät omien seinien ja oman pään sisällä. Ymmärrätkö miten absurdia?
Joiden ihmisten elämä menee jotenkin itsestään ja itsestäänselvästi. Musta se ei oikeastaan ole edes kadehdittavaa eikä tavoiteltavaa. Elämä voi silloin jäädä vähän pinnalliseksi, jos ei joudu ponnistelemaan ja kyseenalaistamaan.
Musta on toki tärkeää et ihmiset pohtii, mistä asiat johtuu, miksi on paha olla. Mutta ehkä vieläkin tarkeämää olisi pohtia, mitä haluaa kehittää itsessään ja ympäristössään ja tehdä suunnitelma ja lähteä toteuttamaan sitä. Lääkkeet voivat olla myös hyvä apu, mutta eivät yksin riitä.
Onko sinulla tavoitteita ja suunnitelmaa? Haluat selkeästi ainakin tyttöystävän ja koet että tavoitteeseen on matkaa. Tuollainen tavoite voi olla monen askelman päässä - ethän vain yritä hypätä liian isoa loikkaa maaliin? Siitä saa vain pettymyksiä. Esim tässä tapauksessa voisit asettaa itsellesi välitavoitteita, askelmia. Ensimmäinen askelma voisi olla esim että teen itsestäni kiinnostavamman tekemällä uusia asioita (joista oikeasti pidän ja joista voin innostuneena kertoa muille). Tai joku muu, tiedät itse mikä sinulle sopisi. jne. jne.
Mietit aikaisemmin että huomaako sinusta että olet melankolinen tms.. Veikkaan että huomaa, tai ainakin saatat melko varmasti näyttää siltä, että muiden seura ei sinua kiinnosta. Suurin osa ihmisistä ei (valitettavasti) kiinnostu kovin hiljaisista ja syrjäänvetäytyvistä tyypeistä - tai kiinostutko itse?
Yksi pieni askel parempaan suuntaan voisi olla, että mietit pieniä juttuja miten teet itsesi positiivisella tavalla näkyväksi. Joiltakin se käy luonnostaan tai ovat oppineet sen pienenä lapsena, mutta aikuisenkin olis musta hyvä kehittää sitä. Nää pienet asiat voisi olla esim että katsot ihmisiä silmiin ja koetat hymyillä vähän. Jos joku puolituttu ok-tyyppi (tyttö tai poika, tää ei ole iskujuttu vaan harjoittelua) istuu viereesi luentosalissa tai ruokalassa, mieti valmiiksi jotain neutraaleja vaihtoehtoja mitä voisit sanoa. Onneksi olet verbaalisesti lahjakas! Ja kerro uusista kokemuksistasi (kävin muuten eilen siellä ja siellä, oletko käynyt? Oli aika kiinnostava...)
Suosittelisin sinulle myös jotain sosiaalista harrastusta ja opiskelijoille on niitä tarjolla pilvin pimein. Siellä on matala kynnys puhua muille, mutta kannattaa aloittaa puhumalla puuta heinää. Saatat yllättyä miten syvällisiä puolia voi löytää ihmisistä jotka ulospäin ensin vaikuttivat pinnallisilta. Ja osaat tehdä mustikkapiirakkaakin - tämmöseen harrastusporukkaan voisi joskus viedä ihan pokkana yllätyspiirakkaa (jäi viikonlopusta yli). Ehkä voisit myös vähän tutustuttuasi sanoa myös vaikka että kylläpä ottaa päähän kun on viikonloppu tulossa ja itse on sinkku ja kaikki vaan nyhjää tyttöystäviensä kanssa tai ravintolassa, tulisitteko mun luo kylään jos leivon mustikkapiirakkaa? Tai lähtiskö joku mun seuraks fillariretkelle vaikka sinne ja sinne, voisin tehdä evästä... tms. tms. Ja pointti on että "harjoittelet" näitä juttuja ensin neutraalisti etkä suoraan tyttöystäväkandidaatin kanssa.
Jos olet näin aloitteellinen vaikka 20 kertaa, veikkaan että 5-10 kertaa onnistaa, kenties useamminkin. Mut porukka ei sillä kertaa innostu, älä vaan luule et se johtuu sinusta.
Oikein hyviä harrastuksia olis paritanssi tai joku itsepuolustuslaji, vaikka judo tai aikido. Niissä kaikissa oma itsetunto ja kehonhallinta vahvistuu, ollaan tekemisissä ihmisten kanssa jne.
Tai onko nää liian itsestään selviä asioita sinulle? Toimitko jo nyt noin ja vika on siinä että et pääse syvemmälle? Silloinkin kannattaa asettaa välitavoitteita ja tehdä toimintasuunnitelma.
Toi unohtuu multakin aina välillä ja tästä kirjoittamisesta on mulle ainakin se ilo (jos sinuun ei kolahtaisikaan mun jorinat) että taidanpa taas ottaa itseäni hieman niskasta kiinni ja tehdä suunnitelman itselleni.
Kiitos kun olit kirjoittanut noin pitkän viestin. Toivon että, kuten jo kerroitkin, saat itsekin ajattelemista näistä teksteistä.
Itsestäni tuo 29 vuotta tuntuu jo melkoiselta iältä, mutta moni on sanonut sen olevan aika vähän vielä. Ja kuulemma näytän parikymppiseltä, mutta syvälliset keskustelut viittaavat hieman suurempaan ikään. Tärkeintä olisi hyväksyä ikä kuin ikä ja elää elämää siitä huolimatta. Kulutan suunnattomasti energiaa murehtimalla ikääni ja että en ole kyennyt muodostamaan pysyvää parisuhdetta, josta olen hyvin surullinen. Sitten on ollut muutama iäkäs kaveri, jotka ovat haukkuneet minua hitaaksi kun en löydä naista ja että ihminen on vain kerran nuori. Tämä herra tosin siirtyi keväällä tuonne pilven päälle kattelemaan meidän maailmaamme. Vaikka olenkin mies, minulle seksi ei ole maailman tärkein asia. Tarvitsen siihen kiintymystä ja rakkautta. Pelkkä seksi rikkoo minua, kokeiltu on. Siksi toivoisin löytäväni sellaisen naisen joka ei halua käyttää minua vain panopuuna. Toinen tuttava sanoi että tällä ulkonäöllä ja urheilullisella kropalla saat kyllä helposti irtonaisia esim. baarista. En halua jakaa naista.
Toivoisin saavani mieluista työtä ja että tulisin kohtalaisesti toimeen. Niinkään maallinen mammonna ei minua kiinnosta. Tietysi tulojen mukaan voisi hankkia mukavuuksia ja oman asunnon, mutta haluan perustaa hyvinvointini toisenlaisiin asioihin. Haluaisin löytää hyvinvoinnin ja onnen sisältäni. Niin että se olisi pysyvää. Lisäksi tahtoisin tehdä yhden naisen onnelliseksi omalla persoonallani ja sillä että voisin osoittaa hänelle rakkauttani. En voi enkä halua vetää puoleeni naisia, jotka haluavat urheiluauton kyytiin, prätkän selkään tai jotka voisivat esitellä poikaystävänsä valtavia hauiksia. Jotta parisuhde toimisi, ajattelen että molempien pitäisi kyetä tulemaan toimeen itsekin, ettei toinen kokisi oloaan pelkäksi onnentuojaksi ja elämänlangaksi. Siksipä minunkin on tehtävä ensin itseni onnelliseksi, ennen kuin voin jakaa onneani toiselle.
Kuten kirjoitit, on alettava tekemään asioita mistä saa onnistumiskokemuksia. Ehkä ihan nuoresta saakka olen ajatellut väärin että sitten tulen onnelliseksi kunhan löydän rakkauden. Tosi moni ihminen elää liiaksi toisen kautta, mutta koen että ylipäätänsä seurusteleminen antaa ihmille onnea ja tarkoitusta elämään. Kuinkanhan moni nainen elää miehensä kanssa vain siksi ettei voi erota? Vaikka jotain todella jää puuttumaan? Sitten on iso joukko myös näitä ujoja, jotka pohtivat yksin ja kaipaavat rakkautta.
Tuo olikin hyvä neuvo kun kirjoitat että minun olisi hyvä antaa itsestäni enemmän positiivinen vaikutelma. Kiukkuinen ja käpertynyt ihminen ei tosiaan herätä kiinnostusta. Kyllä minä olenkin koettanut hymyillä ja jutella ihmisten kanssa. Tänään iltasella pyöräilin kaupungilla, jossa oli jo melko hiljaista. Oikein kaunis kuulas syysalkuilta ja oli hyvä olo. Loton kävin tekemässä ja kiireettömästi kiertelin katuja ja kujia. Sattumalta kohtasin sitten erään puolitutun, vajaan 70-vuotiaan rouvan. Tuli oikein hyvä mieli kun sai vaihtaa hänen kanssaan kuulumisia ja rupatella niitä näitä. Uskon että hänkin piti tuosta keskustelutuokiosta. Minulle on erittäin tärkeitä tällaiset lyhyetkin juttutuokiot. Ja lisäksi olen alkanut tietoisesti käyttäytyä kohteliaasti. Esim. toivotan hyvät illanjatkot ja joskus kiitän juttuseurasta. Usein ollessani ostoksilla, haluan katella rauhassa. Mutta esim. viime vuonna päätin sijoittaa veronpalautukset uuteen talvitakkiin ja kaulaliinaan. Niinpä menin korkeatasoiseen pukeutumisliikkeeseen ja sain ammattitaitoisen myyjän avukseni. Luotin tämän naisen tyylitajuun (olenkohan tahdoton tossu..)kun hän esitteli takkeja ja ehdotti kivanväristä kaulaliinaa. Pidin näistä vaatteista ja lopullinen päätös tuli kun myyjä sanoi että näytän hyvältä näissä kuteissa. Varsin ammattitaitoinen myyjä olikin, ja kiitin lähtiessäni saamastani hyvästä palvelusta. Tyytyväinen asiakas lienee yksi tärkeimmistä seikoista kannattavaan kaupankäyntiin.
Haluaisin päästä mukaan jonnekin missä opiskelijat kokoontuvat vapaa-aikana. Kuitenkin joku järjestötoiminta on jotenkin kaukaa haettu. Olen kyllä seurannut oppilaitoksen ilmoitustauluja, jos sieltä vaikka jotain mielenkiintoista bongaisi. Ja tietty haluaisin päästä sellaiseen mukaan missä on paljon naisia ;D. En taida uskaltaa ehdotella mustikkapiiraskutsuja. Saattaa tulla käsilaukusta: "Senkin sika"! :). Huumorintajua haluaisin ylläpitää ja kehittää. Ja luulen että nykyään olenkin paljon hauskempi, koska olen tullut avoimemmaksi ja rohkeammaksi. Olen siis alkanut laittaa itseäni rohkeasti likoon. Kuitenkin pitää pitää mielessä ettei tee itsestään pelleä, koska moni vetää jatkuvaa roolia peiteltäkseen epävarmuuttaan. Muutamat kaverit ovat kyllä sanoneet minua huumorintajuiseksi ja tilannekoomiseksi. Ehkä se tekeekin siitä jännän, kun välillä olen vakavailmeinen ja toisaalta voin lohkaista jotain koomista.
Viime syksystä saakka olen "harrastanut" ilmaisia, mielenkiintoisa luentoja. Tänäkin syksynä olisi tarkoitus mennä mukaan, jos aikaa on. Etenkin psykologiset luennot/keskustelut kiinnostavat ja niissä saa lisää itsevarmuutta, kun esittää kysymyksen tunnetulle psykologille about sadan kuulijan keskeltä.. :/. Viime syksynä tuli kokeiltua.. Harmi että tällaisissa tilaisuuksissa muut kuulijat tahtovat olla jo yli kuuskymppisiä ja minä lähes ainoana "nuorena" mukana.. :/. Kuitenkin he suhtauvat oikein iloisesti ja hyväksyvästi kun joukkoon mahtuu näitä nuorempiakin syvällisiä pohtijoita.
Eilinen päivä oli vaikea. Oli harmaata ja satoi. Mielikin synkisteli helposti. Lisäksi minulla oli fyysisiä oireita: sähköiskun kaltaisia nykäyksiä varpaista päähän. Etenkin kävellessä veteli näitä kramppeja. Ne helpottivat illalla. Voivat johtua antidepressanteista. Kuitenkin niiden avulla eilinenkin mentiin läpi.
Tämä päivä oli sitten taas aurinkoinen. Kirkasta on ollut ulkonakin, mutta opiskelupaikassa oli mukava olla kun oli tekemistä ja juttuseuraa. Ihan selvästi kaipaan sosiaalista toimintaa, vaikka nuorempana olin aika erakkokin. Eli näinhän sen pitää mennäkin: odotan innolla aina uusia päiviä, jolloin pääsen kouluun ja ei tarvitse olla yksin. Kuitenkin viikonloput näyttävät muodostuvan vaikeiksi. Pitänee miettiä enemmän tekemistä viikonlopuiksi. Löytyispä nainen.. ;D
Mieti nyt ihan oikeasti sitä paritanssikurssia! :-)
Tai ihan mikä tahansa harrastus, jossa käy nuorehkoa väkeä (ne luennot, joista kirjoitit on ihan ok, mutta eri tarkoitukseen). Ja sitä haluan vielä paasata, että mene sinne harrastukseen sillä tavoitteella, että vahvistat sosiaalisia taitojasi. Minusta et välttämättä vielä ole "valmis" parisuhteeseen... Toki pidän tyttöystävän löytymistä ihan mahdollisena nytkin, mutta jos se on oleellisin tavoitteesi, se vaan jotenkin paistaa sinusta "epätoivona", joka helposti karkottaa naisia. - Ja, sitten kun olet siinä toivomassasi parisuhteessa, tarvitset muitakin ihmissuhteita, kavereita, jotta suhteellasi olisi riittävästi raikasta ilmaa hengitettävänä, ettei se tukehtuisi ajan kanssa siihen, että sinulla on vain hänet.
Itse muuten käyn välillä nettisivulla www.positiivarit.fi kun kaipaan piristystä.
Muutenkin, muistathan ruokkia ja kehittää niitä positiivisia juttuja, ettet pelkästään pyörittele negatiivisia.
Mukavaa viikkoa!
Ei meinaa onnistua tän lähettäminen millään... saa nähdä tuleeko sitten lopulta kahdesti...
Mieti nyt ihan oikeasti sitä paritanssikurssia! :-)
Tai ihan mikä tahansa harrastus, jossa käy nuorehkoa väkeä (ne luennot, joista kirjoitit on ihan ok, mutta eri tarkoitukseen). Ja sitä haluan vielä paasata, että mene sinne harrastukseen sillä tavoitteella, että vahvistat sosiaalisia taitojasi. Minusta et välttämättä vielä ole "valmis" parisuhteeseen... Toki pidän tyttöystävän löytymistä ihan mahdollisena nytkin, mutta jos se on oleellisin tavoitteesi, se vaan jotenkin paistaa sinusta "epätoivona", joka helposti karkottaa naisia. - Ja, sitten kun olet siinä toivomassasi parisuhteessa, tarvitset muitakin ihmissuhteita, kavereita, jotta suhteellasi olisi riittävästi raikasta ilmaa hengitettävänä, ettei se tukehtuisi ajan kanssa siihen, että sinulla on vain hänet.
Itse muuten käyn välillä nettisivulla www.positiivarit.fi kun kaipaan piristystä.
Muutenkin, muistathan ruokkia ja kehittää niitä positiivisia juttuja, ettet pelkästään pyörittele negatiivisia.
Mukavaa viikkoa!
On taas ollut S24:ssa toimintaongelmia.. Yritän pikkuhiljaa miettiä jotain toimintaa. Edistystä on kuitenkin paljonkin tapahtunut, koska voin nykyisin olla enemmän ihmisten joukossa. Ennenhän olin ihmisarka ja häpesin vain itseäni. Kaikki luennot ym. joukkotapaamiset koen itsetuntoa vahvistavina ja saan hiljalleen rohkeutta lisää.
Tanssikurssille en mene, koska ei ole naista! Pariskunnathan sinne menee. Tiedän kyllä että minusta tulisi nopeastikin hyvä tanssija.. Mietin joskus että oliskohan pokkaa mennä tällaiselle kirkon maksuttomalle parisuhdekurssille... :/. Ei taitasi rohkeus riittää mennä singlenä sinne onnen ja rakkauden keskelle.. Antaa parien käydä niissä(kin).
Pitää yrittää miettiä välillä jotain positiivistakin.
Hyvää viikkoa samoin!