Pyhyyden tunto

Kun nyt taas on esillä Muhammedin esittäminen piirroksissa, niin tuli mieleen pyhyys-käsite ja yleiseksi arvelemani pyhyyden tunnon puute länsimaissa. (Yhteiset pyhät arvot pitävät mm. kansaa kasassa, mutta se on jo toinen juttu)

Iranilaisten loukkaantuminen ruotsalaisesta piirustuksesta on varmasti aito asia. Toinen juttu on sitten se, ettei iranilaiset osaa ruotsia tai lue ruotsalaisia lehtiä tms. Siis joku on yllyttänyt iranilaiset loukkaantumaan. Veikkaisin, että ensin joku on aidosti loukkaantunut Ruotsissa ja sitten halunnut muidenkin loukkaantuvan ja reagoivan jne.

Mutta vaikka en ole nähnytkään ko. muhammedliikennenympyräkoirakuvaa, voin kuvitella tilanteen. Asia lienee samantapainen kuin jeesuskumiankka. Tuollainen leluhan olisi varmaan lapsista hauska, eikä se välttämättä olisi loukkaavaksi tarkoitettukaan. Mutta silti sitä monikin voisi pitää pyhän asian alentamisena. Tässä siis se pyhyyden tunnon puute.

Jeesuksen kehoitus kääntää toinenkin poski tarkoittanee juurikin loukkaamistilannetta, ei niinkään väkivaltatilannetta. Sama presidentti Koiviston sanoin: Ei pidä provosoitua jos provosoidaan.

Eli olisiko paras (=kristillisin (?)) tapa toimia ilmoittaa loukkauksen tekijälle että hän loukkaa, mutta jättää kaikki uhkailu jälkiseurauksilla pois? Tämä tapa toimia antaisi hyväntahtoisille ihmisille mahdollisuuden korjata tilanne tai pyytää anteeksi tms. Eikä se pakottaisi ketään muuttamaan toimiaan (tai tunnustamaan vierasta pyhää), elleivät ne ole peräti lain vastaisia. Tällä toimintatavalla loukkauksen leviäminen voisi pysähtyä jne.

Toinen tapa olisi ehkä vainota niitä, jotka eivät koe Muhammedia arvostetuksi henkilöksi tai pitävät häntä peräti vääränä profeettana. Jos tämä menetelmä onnistuu, onko pyhyyden tunto saatu pakotettua kaikille?

Asiaan liittyy monenlaista, mutta en usko, että Muhammedin (tai vastustajan) pilkkaaminen on kristillistä. Siinähän ikäänkuin otetaan vihollisen arsenaali käyttöön (vaikka vihollista vastaan, mutta silti).

Raamatusta:[ Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!" ]

Eipä niin, että kristitty aina toimisi ihanteellisesti. Parhaimmillaan hän ehkä sentään korjaa käytöstään. Miten lienee muslimien laita?
5289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kun lukee hänen elämästään. Se ei taida olla myöskään muslimien vaatimus, ei ainakaan kaikilla. Muslimit ovat myöntäneet hänet syntiseksi. Siihen kaatuu kai pyhyyden vaatimus.
Tämä asia jää minulle käsittämättömäksi. En ymmärrä, mitä muslimien pään sisällä liikkuu. Selitys saattaa olla sellainen, että osa Allahin arvovallasta on siirtynyt Muhammedille, kun hän on lähettiläs.

Sinä puhut tässä paljon loukkaamisesta, mutta onko pilapiirroksen tekijän tarkoitus loukata? Mistä syystä se olisi ja mitä se hyödyttäisi?
En usko, että monellakaan ihmisellä on tarkoitus loukata. Sensijaan ironisoidaan vääriksi huomattuja käsitteitä. Sen tarkoitus on asettaa asiat oikeille paikoilleen. Olisi parempi, jos muslimitkin lähestyisivät länsimaista ajattelutapaa. Siihen on kuitenkin kovaa tarvetta muslimimaissakin.
Tästä voisi kirjoittaa vaikka koko illan. Tämä on iso asia.

Äänestä

>>Eipä niin, että kristitty aina toimisi ihanteellisesti. Parhaimmillaan hän ehkä sentään korjaa käytöstään. Miten lienee muslimien laita?>>

Parhaimmillaan kaikkiin uskontokuntiin kuuluvat ihmiset korjaavat käytöstään. Pahimmillaan eivät.

Palstan monet kristittyinä itseään pitävät kirjoittajat ovat esimerkkejä siitä, miten osa kristityistä ilmaisee itseään suhteessa asioihin, joita toisessa uskonnossa pidetään pyhänä. Korjaamatta käytöstään. Mutta toki toisenlaisiakin on.

Äänestä

Se on varmin tapa miten kr.uskosta päästään eroon.

Sellainen ei voi toimia jos vääryyttä vastustetaan pasifismillä.

Jo, totta kai se toimi Roomassa, kristityillä ei ollut valint..

PS. If you ört some

Äänestä
  • aikoinaan. Välttämättä se ei toimi islamin suhteen, mutta englantilaisilla Intiassa sentään sattui olemaan edes jonkinlaista MORAALIA :D

    Äänestä

  • se todisti Gandhi kirjoitti:

    aikoinaan. Välttämättä se ei toimi islamin suhteen, mutta englantilaisilla Intiassa sentään sattui olemaan edes jonkinlaista MORAALIA :D

    Siis sinä kutsut englantilaisten joukkoteurastuksia rauhallisia mielenosoittajia kohtaan moraalisiksi?

    Usko pois, britit lähti vasta kun oli pakko (tiesitkö muuten että Pakistan, siis nykyisen Bangladeshin kanssa, itsenäistyi päivää aikaisemmin kuin Intia).

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

Kun nyt taas on esillä Muhammedin esittäminen piirroksissa, niin tuli mieleen pyhyys-käsite ja yleiseksi arvelemani pyhyyden tunnon puute länsimaissa. (Yhteiset pyhät arvot pitävät mm. kansaa kasassa, mutta se on jo toinen juttu)

Iranilaisten loukkaantuminen ruotsalaisesta piirustuksesta on varmasti aito asia. Toinen juttu on sitten se, ettei iranilaiset osaa ruotsia tai lue ruotsalaisia lehtiä tms. Siis joku on yllyttänyt iranilaiset loukkaantumaan. Veikkaisin, että ensin joku on aidosti loukkaantunut Ruotsissa ja sitten halunnut muidenkin loukkaantuvan ja reagoivan jne.

Mutta vaikka en ole nähnytkään ko. muhammedliikennenympyräkoirakuvaa, voin kuvitella tilanteen. Asia lienee samantapainen kuin jeesuskumiankka. Tuollainen leluhan olisi varmaan lapsista hauska, eikä se välttämättä olisi loukkaavaksi tarkoitettukaan. Mutta silti sitä monikin voisi pitää pyhän asian alentamisena. Tässä siis se pyhyyden tunnon puute.

Jeesuksen kehoitus kääntää toinenkin poski tarkoittanee juurikin loukkaamistilannetta, ei niinkään väkivaltatilannetta. Sama presidentti Koiviston sanoin: Ei pidä provosoitua jos provosoidaan.

Eli olisiko paras (=kristillisin (?)) tapa toimia ilmoittaa loukkauksen tekijälle että hän loukkaa, mutta jättää kaikki uhkailu jälkiseurauksilla pois? Tämä tapa toimia antaisi hyväntahtoisille ihmisille mahdollisuuden korjata tilanne tai pyytää anteeksi tms. Eikä se pakottaisi ketään muuttamaan toimiaan (tai tunnustamaan vierasta pyhää), elleivät ne ole peräti lain vastaisia. Tällä toimintatavalla loukkauksen leviäminen voisi pysähtyä jne.

Toinen tapa olisi ehkä vainota niitä, jotka eivät koe Muhammedia arvostetuksi henkilöksi tai pitävät häntä peräti vääränä profeettana. Jos tämä menetelmä onnistuu, onko pyhyyden tunto saatu pakotettua kaikille?

Asiaan liittyy monenlaista, mutta en usko, että Muhammedin (tai vastustajan) pilkkaaminen on kristillistä. Siinähän ikäänkuin otetaan vihollisen arsenaali käyttöön (vaikka vihollista vastaan, mutta silti).

Raamatusta:[ Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!" ]

Eipä niin, että kristitty aina toimisi ihanteellisesti. Parhaimmillaan hän ehkä sentään korjaa käytöstään. Miten lienee muslimien laita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu