Ahdistaa, niin paljon. Ehkä tää kirjottaminen helpottaa..
Pelottaa myös. En tiedä miten tästä jatkaa eteenpäin, kehen ottaa yhteyttä, mitä tehdä.
Olen siis 2,5 -vuotiaan lapsen äiti ja kaikki pitäisi olla päällisin puolin kunnossa. Ei vaan tunnu yhtään siltä. Ehkä olen vain niin väsynyt tähän yksin jaksamiseen ja vastuunkantoon. Ehkä kuitenkin olen liian nuori äidiksi.
Joitain viikonloppuja kun lapsi on ollut hoidossa, minulla ei ole edes ikävä tullut, mutta silti ajatus lapsen luopumisesta alkaa itkettää jo valmiiksi. Nyt vain tuntuu siltä että se on ainut oikea ratkaisu. Tunne että on epäonnistunut äitinä ahdistaa. Mielessä myllertää niin paljon. Inhoon omia ajtuksia, tuntuu oma rakkaus lasta kohtaan tosi kylmältä ja silti tietää että itse olen lapselle kaikki kaikessa. Miettii vaan kuinka paljon toinen kärsii siitä ettei äitiä kiinnosta. Kaikki menee niin rutiinilla.
Pientä masennusta on ollut ilmassa, ei ole pitkään aikaan mennyt mieli näin alas. Tuntuu kuin ei kiinnostaisi mikään, ei jaksa kotona tehdä mitään ja koulukin menee niin ja näin. Pinna ollut tosi kireellä ja esim. tupakkaa on alkanut menemään ihan mielettömästi, ja alkon käyttö on lisääntynyt normaalista.
Ehkä lapsen olisi parempi olla ja kasvaa jossain muualla, ei näinkään voi jatkua. Ei vain jaksa. Tukea pitäisi olla enemmän.. isää nyt ei paljon ole näkynyt muutenkaan ja isovanhempien kanssa on n. kerta kuukauteen tekemisisssä ja silloinkin aika tuputtamalla.
Tuntuu vaan niin vaikealta koko tilanne eikä jaksais miettiä joka ilta samoja asioita. Tosi inhottavaa :(.
Pelottaa myös. En tiedä miten tästä jatkaa eteenpäin, kehen ottaa yhteyttä, mitä tehdä.
Olen siis 2,5 -vuotiaan lapsen äiti ja kaikki pitäisi olla päällisin puolin kunnossa. Ei vaan tunnu yhtään siltä. Ehkä olen vain niin väsynyt tähän yksin jaksamiseen ja vastuunkantoon. Ehkä kuitenkin olen liian nuori äidiksi.
Joitain viikonloppuja kun lapsi on ollut hoidossa, minulla ei ole edes ikävä tullut, mutta silti ajatus lapsen luopumisesta alkaa itkettää jo valmiiksi. Nyt vain tuntuu siltä että se on ainut oikea ratkaisu. Tunne että on epäonnistunut äitinä ahdistaa. Mielessä myllertää niin paljon. Inhoon omia ajtuksia, tuntuu oma rakkaus lasta kohtaan tosi kylmältä ja silti tietää että itse olen lapselle kaikki kaikessa. Miettii vaan kuinka paljon toinen kärsii siitä ettei äitiä kiinnosta. Kaikki menee niin rutiinilla.
Pientä masennusta on ollut ilmassa, ei ole pitkään aikaan mennyt mieli näin alas. Tuntuu kuin ei kiinnostaisi mikään, ei jaksa kotona tehdä mitään ja koulukin menee niin ja näin. Pinna ollut tosi kireellä ja esim. tupakkaa on alkanut menemään ihan mielettömästi, ja alkon käyttö on lisääntynyt normaalista.
Ehkä lapsen olisi parempi olla ja kasvaa jossain muualla, ei näinkään voi jatkua. Ei vain jaksa. Tukea pitäisi olla enemmän.. isää nyt ei paljon ole näkynyt muutenkaan ja isovanhempien kanssa on n. kerta kuukauteen tekemisisssä ja silloinkin aika tuputtamalla.
Tuntuu vaan niin vaikealta koko tilanne eikä jaksais miettiä joka ilta samoja asioita. Tosi inhottavaa :(.
Vastaukset 1
Vanhimmat
oo helppo. Koulunkäynti taitaa olla nyt aika haastava paketti. Voit lohduttaa itseäs ajatuksella, että sit se on helpompaa, kun opiskelut loppuu. Auttaisko sua tukiperheen hankkiminen ? Tai jos saisit lastenhoitajan sossun piikkiin ? Etsi lapsellesi lisähoitoa, ennen kuin itse olet ihan lopussa. Alle 6 v lapset vie kyllä huomion ja energiaa äidiltä. - Ja opintojakin voi joissaintapauksissa venyttää... Et varmasti halua, että lapsesi kuitenkaan kasvaisi muualla, kuin omassa kodissaan. Älä luovuta, mieti, mistä muualta löytäisit iloa elämään, kuin tupakka ja alkoholi. Kaiva muistoistas paras harrastukses ja näin.