Uula petrooliöljymaali

peklaa

Maalasin talon kyseisellä maalilla vuonna 2003
ja etelänpuoleiseen seinään ilmestyi mustia pilkkuja 2005 otin yhteyden Uulaan ja keskustelujen jälkeen he ilmoittivat että kyseessä on home ja talon voi pestä eikä he ole vastuussa asiasta.

Selvitin asiaa muutaman asiantuntijan kanssa ja
koska kyseisiä pilkkuja ilmeni ensin eteläseinällä ja lähellä ei ollut puustoa, niin heidän mielestään uulan maali ei ole kestänyt ultraviolettisäteilyä vaan maalin rakenne on muuttunut ja pinta on tullut altiiksi sienikasvustolle.
Mielestäni tälläistä maalia ei saisi markkinoida ulkomaalina, koka kyllä normaali talomaali kestää ultraviolettisäteilyä.

Olin yhteydessä Uulan mutta he katekorisesti väittivät että heidän maali on hyvä ja he ilmoittivat että he eivät korvaa mitään ja eivätkä vaivautuneet edes tarkistamaan asiaa paikan päälle saatika tuktimaan miksi heidän maalinsa käyttäytynyt näiän. Tämäkin jo osoittaa että Uula ei ole VASTUUTAKANTAVA ASIALLINEN MAALINVALMISTAJA.
Esim he markkinoivat petrooliöljymaaliaan maalina joka vanhenee arvokkaasti, niin onko maalipinnan homehtuminen kahdessa vuodessa arvokasta vanhenemista, näyttää siltä että myös markkinoissaan Uula ei kanna vastuuta.

MIKSI TÄLLÄISTÄ MAALIA SAA MYYDÄ TALON
ULKOMAALINA
Onko kukaan halukas joukkotoimiin Uula vastaan

85

24699

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taloni

      Oma hirsitaloni maalattiin Uulan Roslag Mahonki- läpikuultavalla.
      Kävin ennen maalausta tutkimassa muutamaa aiempina vuosina ko. aineella käsiteltyä taloa.
      Olen tyytyväinen lopputulokseen, joten en minä ainakaan lähde "joukkotoimiin uulaa vastaan".

    • Sepi K.

      Täähän ei ole mitään uutta petrooliöljymaalirintamalta, ainahan on tiedetty, että se homehtuu.

    • ollaan

      Meillä tehtiin kaikki ohjeiden mukaan maalatessamme talomme uudelleen , eikä hometta ole näkynyt. Homeen estämiseksi on ihan hyvät ohjeet netissä. Opettele maalaamaa, äläkä syytä virheistäsi muita.

      • Anonyymi

        Laudat tuli valmiiksi uulalla maalattuna- paska tuote- nyt pitää vaihtaa laudat että saisi siistin pinnan kunnon maalilla

    • hometta

      Just juteltiin eilen, tuttavalla hometta petr.maalipinnalla. Ei toimi.

    • tumpelo

      Homeenestoko sitten unohtui. Tyhmästä päästä kärsii...

    • toimii.

      Ei ole ollut mitään ongelmia kyseisenm maalin kanssa, vaan hyvin on toiminut ainakin vanhan talon uusintamaalauskessa. Vanha irtoava maali poistettu. Uuteen lautaan voi tulla hometta ja sinistymää maalista tai maalamattomuudesta riippumatta, jos on käytetty kesällä kaadettua puuta.

      • olet kyllä

        Homeenestoaine on sitä varten, joka estää puun pinnalla jo olemassaolevan homeitiön kasvun. Ei se ole maali, joka homehtuu, vaan otapa selvää, mihin vuodenaikaan puutarvarasi on kaadettu ja miten kuivatettu. Etkö ole lukenut lehtiä ym. kirjoituksia, joissa on selvästi kerrottu, mistä homehtuminen johtuu. Otapa selvää, ennenkuin kirjoittelet mitä sattuu. Ja otapa vastuu omista tekemisistäsi, ei aina voi syyttää toisia. "Jos jätät maitopurkin pöydälle ja se happanee, huudatko suureen ääneen, että se on meijerin/lehmän vika?" - Itse olen jo vuosien ajan ollut tyytyväinen tähän maaliin!

      • toimii.
        olet kyllä kirjoitti:

        En oikein ymmärtänyt viestisi sisältöä. Motähän halusit sanoa?

        Minulla on oma kenttäsaha ja olen sahaillut eri vuodenaikoina.

      • toimii.
        olet kyllä kirjoitti:

        Homeenestoaine on sitä varten, joka estää puun pinnalla jo olemassaolevan homeitiön kasvun. Ei se ole maali, joka homehtuu, vaan otapa selvää, mihin vuodenaikaan puutarvarasi on kaadettu ja miten kuivatettu. Etkö ole lukenut lehtiä ym. kirjoituksia, joissa on selvästi kerrottu, mistä homehtuminen johtuu. Otapa selvää, ennenkuin kirjoittelet mitä sattuu. Ja otapa vastuu omista tekemisistäsi, ei aina voi syyttää toisia. "Jos jätät maitopurkin pöydälle ja se happanee, huudatko suureen ääneen, että se on meijerin/lehmän vika?" - Itse olen jo vuosien ajan ollut tyytyväinen tähän maaliin!

        Viestisi oli varmaankin tarkoitettu aloittajalle, ei minulle?

      • aloittelijalle
        toimii. kirjoitti:

        Viestisi oli varmaankin tarkoitettu aloittajalle, ei minulle?

        en sinulle. Anteeksi, olinpa huolimaton..

      • Maalariko?
        olet kyllä kirjoitti:

        Homeenestoaine on sitä varten, joka estää puun pinnalla jo olemassaolevan homeitiön kasvun. Ei se ole maali, joka homehtuu, vaan otapa selvää, mihin vuodenaikaan puutarvarasi on kaadettu ja miten kuivatettu. Etkö ole lukenut lehtiä ym. kirjoituksia, joissa on selvästi kerrottu, mistä homehtuminen johtuu. Otapa selvää, ennenkuin kirjoittelet mitä sattuu. Ja otapa vastuu omista tekemisistäsi, ei aina voi syyttää toisia. "Jos jätät maitopurkin pöydälle ja se happanee, huudatko suureen ääneen, että se on meijerin/lehmän vika?" - Itse olen jo vuosien ajan ollut tyytyväinen tähän maaliin!

        jos home on maalin pinnalla, on se merkki siitä että maali homehtuu. se, onko puu kaadettu illalla tai aamulla on aivan sama, homeitiöt ei tule maalin pinnalle mustana pisteenä, vaan siinä tapauksessa maalin tartunta pettäisi, koska siellä olisi alla biologista kasvustoa. Uulalla, kuten muillakin maalitehtailla on ollut useita home ongelmia, mutta tokikaan ei niistä puhuta. Varsinkin julkiset rakennukset hoidetaan vainvihkaan kuntoon.
        EU direktiivien kiristyessä tulevat homeongelmat öljymaaleilla lisääntymään, riittävän hyvät homemyrkyt ovat luonnolle vaarallisia......

      • Homemaali

        Jep, homepilkut tulevat nimenomaan ihan maalin pinnalle ja se lähtee raaputtamalla pois. Se ei tule maali läpi puun pinnalta vaan ihan pelkän maalin pinnalle. Minulla on ollut maalia räystäspellissäkin ja sekin homehtuu pinnasta. Epäilen, että näillä henkilöillä, joilla ei ole ollut ongelmia maalin kanssa , talot ovat erityisen ilmavassa tai puhtaassa ilmanalassa.

      • titaanivalkoinen

        Kaikki vaikuttaa, niin puun kaatoajankohta, säilytys niin sahalla kuin lautatarhassa, maalauksen ajankohta jne...

        Itse olen kokemut maalin homehtuvan toisissa paikoissa herkemmin vaikka samaa tavaraa olenkin siveltänyt pintaan - maalin värillä on myös merkitystä eli valkoinen homehtuu, sininen tai muu väri taas ei. - siis "välillä on väliä" kuten lespaava kinkki sanoisi eli pigmenteistä homehtuminen lähinnä johtuu.

      • Anonyymi
        olet kyllä kirjoitti:

        Homeenestoaine on sitä varten, joka estää puun pinnalla jo olemassaolevan homeitiön kasvun. Ei se ole maali, joka homehtuu, vaan otapa selvää, mihin vuodenaikaan puutarvarasi on kaadettu ja miten kuivatettu. Etkö ole lukenut lehtiä ym. kirjoituksia, joissa on selvästi kerrottu, mistä homehtuminen johtuu. Otapa selvää, ennenkuin kirjoittelet mitä sattuu. Ja otapa vastuu omista tekemisistäsi, ei aina voi syyttää toisia. "Jos jätät maitopurkin pöydälle ja se happanee, huudatko suureen ääneen, että se on meijerin/lehmän vika?" - Itse olen jo vuosien ajan ollut tyytyväinen tähän maaliin!

        Oletko uulan edustaja kenties?

    • ????????????????????

      Olen täällä aiemmin (mielestäni asiallisesti) yrittänyt keskustella p-maalin homehtumisesta, mutta joutunut palstan perinnemaaliterroristien hyökkäyksien kohteeksi.

      ELi kuten huomaat tällä palstalla EI SAA kirjoittaa mitään kriittistä mistään perinnemaalista.

      Ei se niin vaikeaa ole pestä pois - nimimerkillä kokemusta on. Odota ensi alkukesään kun on kuivaa - ota pehmeä harja ja loiva kloriittiliuos.

      t. entinen perinnemaalimaalari

    • Pettynyt

      Myös meillä on ongelmana maalipinnan karsea ulkonäkö. Käytimme Uulan petrooliöljymaalia ulkoseinissä, nurkkalaudoissa, ikkunanpielissä ja kaiteissa. Kaiteet maalasimme 2005. Ulkoseinät, nurkkalaudat ja Ikkunanpielet 2006. Otimme selvää mielestämme hyvin, miten maalata uudet paneeli- ja muut puupinnat niin, ettei meidän tarvitsisi vaivata itseämme maalaushommilla(tai muilla käsittelyillä) vuosiin. Seinät ovat vaakapaneloidut kuusipaneelilla ja paneelipinnan takana on 25-millin tuuletusrako. Puupinnat olivat Uulan homesuojalla käsiteltyinä vuoden, ennen maalaamista Uulan petrooliöljymaalilla. Se oli myös Uulan ohje maalaukselle! Maalipinnan huoltoväliksi Uula mainitsee 30-40 vuotta! Kesällä 2007 kyselin Uulalta mikä vikana kun valkoisella maalatut pinnat alkoivat olla kaikkea muuta kuin valkoiset? Vastaus oli että maalissa ei ole vikaa vaan maaliin on tarttunut siitepölyä ja muuta epäpuhtautta joka homehtuu ja tummuu. Nyt homepilkkuja ja mustaa pintaa on ympäri talon, niin valkoisella kuin keltaisella maalatussa laudassa/paneelissa. Eikä pelkästään maalipinnan home/tummuus ole ongelmana vaan myös pinnan halkeilu ja osittainen irtoaminen??? En tiedä enää miten toimia, yrittääkkö oikeustoimia? Maalitehtaan mielestä vika on tottakai, kaikessa muussa kuin heidän "HYVÄSSÄ" maalissaan.
      Neuvoja pliis!!!

      • neuvoton entinen petrooliöl...

        Samoin mietin oman mustahomeisen petroolimaalipinnan kanssa, että mitä maalia siihen kestäisi vetää päälle.

        Ja sille puunkaatomiehelle tiedoksi, että se mustahome rehottaa siinä MAALIN PINNALLA - ei siinä SAHATAVARASSA.

        Tämä on myös Uulan näkemys kun asiasta heille reklamoi.

        Uulalta tulee muuten reklamaatioon vastauksena sellainen väriteollisuus ry:n perusvastaus, jossa todetaan, että maalit sisältää homeenestoaineita jne. ja maali on täysin priimaa...

      • RR
        neuvoton entinen petrooliöl... kirjoitti:

        Maalasin varastorakennuksen omatekoisella petroliöljymaalilla v.2005. Rakennuksessa on sahapintapanelointi, vaaka. Pinta-alaa 100m2. Väri, keltaokra(?), mutta hieno!
        Kolmella seinällä maalipinta todella hyvä ja virheetön. Suorastaan häikäisevän upea!
        Mutta, itäisellä päätyseinällä runsaasti mustia pilkkuja. Seinä todella ruma!

        Edellisenä syksynä jäi rakennustelineet sille itäiselle seinälle. Syksyn sateet kasteli seinää, roiskui telinelankuilta vettä seinälle. Siinä syy homeeseen.
        Pitänee ensi kesänä kokeilla pestä seinää. Mikähän "myrkky" sopisi pesuaineeksi?

      • Kuulake
        RR kirjoitti:

        Ei mustapilkkuhome ole maalin vika, ymmärtäkää jo tämä! Uskomattomia väitteitä" asiantuntijat antaneet lausunnon, ei kestä uv-säteilyä", höpö,höpö. Maalaamien ei ole helppoa ja yleensä voi katsoa peiliin kun jälki on mitä sattuu, mutta kun ei anna luonne periksi myöntää omia virheitä. Hometta esintyy esim, auton maalipinnalla, painekyllästettyn puun päällä, lasikuitupinnoilla,kivipinnoilla pitkään kuivuneissa ulkopyykeissä, akrylaatti- öljymaalin, venelakan ym. päällä, mutta ei voimakkaasti emäksisessä tai happamassa tai suolaisessa tai myrkyllisessä alustassa. Sitäpaitsi mustapilkku ei lahota vaan on pintahome.
        Peskää siis talonne aina silloin tällöin niinkuin suuri ja kaunis maalitehdaskin muistuttaa.

      • Maalariko?
        Kuulake kirjoitti:

        taidat olla kunnallispoliitikko kun osaat noin hyvin puhua potaskaa asiasta, josta et tiedä näkyään yhtikäs mitään:))

      • Ei enää Uulaa!
        Maalariko? kirjoitti:

        taidat olla kunnallispoliitikko kun osaat noin hyvin puhua potaskaa asiasta, josta et tiedä näkyään yhtikäs mitään:))

        Maalasin 2003 uuden ja vanhan talon Uulan pellavaöljymaalilla. Muutamassa vuodessa alkoi esiintyä pinnassa täällä mainittua tummumista, joka mikroskoopilla katsottaessa on pilkkuja. Merkille pantavaa on, että tummuminen, likaisen harmaa, pitkälle kehittyneenä mustuva pinta esiintyy vain auringon valoa saavissa kohdissa. Terassin ja autokatoksen sisäkatto, samoin kuin räystään aluset ovat säästyneet ikävältä harmaalta tummumiselta. Tummia pintoja on myös pesty, mutta vuoden kuluessa likaisen harmaat ja mustuvat alueet ovat tulleet takaisin ja laajenevat edelleen aurinkoa saavilla pinnoilla.

        50-luvun alun talon ja uuden talon seinissä on tasan sama ongelma. 50-luvun talo on pariin kolmeen kertaan maalattu pellavaöljymaalilla, viimeksi 1983, ja maali on aina hyvin kestänyt. Siksi ongelma on ilmiselvästi Uulan maalissa, ja vain auringon kanssa tekemisiin joutuneilla pinnoilla.

        Uulan asiantuntija on käynyt katsomassa, ja pitää ongelmaa ilman epäpuhtauden aikeuttamana. Eivät vastaa kirjalliseen reklamaatioon. Ihme muuten, että epäpuhtaus siirtyisi seinässä vain aurinkoisiin kohtiin.

        Tehokas korjaustoimenpide on maalin pesu Tikkurilan homeenpoistolla. Siihen on tosin maalattava kunnollinen maali päälle.

    • EXUULA

      Petrooliöljymaali homeenestokäsittely täysin Uulan ohjeiden mukaan ja talon
      seinät homeessa. Jos joku väittää, että en osaa maalata niin kuinka v. 1988 Pikateholla maalattu piharakennus on täysin kunnossa, ei homepilkkuakaan enkä käyttänyt homeenestoainetta. Olen todella pettynyt perinnehömpötyksen uhri.

    • Top tykkänään!

      On aivan sama minkä firman maali on kyseessä jos kostuminen/homehtuminen tapahtuu rakennusvirheen seurauksena!
      Maalattavan pinnoitteen alle on järjestettävä toimiva ilmanvaihto!!

      *Tr. Rakenna hengittävä hirsi talo.
      Tämä sivu on päivitetty 05.11.2011
      Huom!>>>>>Vesihöyry on kaasumaisessa muodossa oleva vesi, joka pystyy läpäisemään diffuusiosuojaamattoman(=kaasua läpäisevä) materiaalin; diffuusiosuojaamaton vesieriste, maali, jne.
      >>>>>Kaasua läpäisevä pinta ei estä pinnan alla olevan materiaalin hidasta kostumista, >>>>>mutta kaasua läpäisevä pinta estää pinnan alla olevan materiaalin kuivumisen!
      - >>>>>Kosteus pääsee maalipinnan läpi vesihöyrynä(=kaasu), mutta kun vesihöyry tiivistyy vedeksi(=neste) maalikalvon alle, niin se ei pääsekään enää pois maalikalvon alta, koska maalikalvo läpäisee kaasua - mutta se ei läpäise nestettä. Tämän takia maalipinta lohkeilee ja irtoaa karkeastakin -puu, -betoni, -jne pinnasta!
      jatkuu................

      http://pappasmurffi.nettisivu.org/tr-palataan-vanhaan-kosteusvaurio-homeettomaan-aikaan/tr-rakenna-hengittava-hirsi-talo/#top

    • Jippiaiee

      Juuri tulin pesemästä uulan petrooliöljymaalilla maalattua homeista seinää. Kaikki tehty Uulan ohjeitten mukaan, uulan aineilla. Silti seinät ovat täynnä homepilkkuja.
      Ja helvetinmoinen homma saada ne pois, ensin homepesua, sitten harjattava seinät ja huuhdeltava. Ja silti sinne jää hometta.
      Vastaavasti piharakennus joka on myös maalattu vuonna 2007, mutta akrylaatilla, on täysin homeeton, ainoastaan nurkkalaudat, ovenpielet ovat homeessa ja ne onkin maalattu Uulalla. Tosin on talossakin homeettomia uulalla maalattuja paikkoja, mutta niistä Uula on kuoriutunnut pois.
      Maaliliikkeessä sanoivat että Uulan petrooliöljymaali on niin huokoista että siihen tarttuu kaikki itiöt, jotka sitten homehtuvat maalinpinnassa.
      En voi kyllä kenellekkään tuota maalia suositella.
      Itekkin otin pari vuotta sitten uulaan yhteyttä, ja eivätpä nuo korvaansa lotkauttaneet.
      Minkään muun maalin kansssa minulla ei ole ollut tuommoisia ongelmia, kuitenkin tässä ammatikseen maalarina toimiessani on jokunen talo tullut väriteltyä.
      Samaa ongelmaa on tutuilla jotka myös maalanneet Uulan petrooliöljymaalilla talonsa.

      • EXUULA

        Uula - petrooliölymaali, kerralla PETTÄVÄ ulkoseinämaali. Jos talosi on paikalla, johon ei aurinko paista eikä koskaan sada niin käytä petrooliöljymaalia. Muutoin unohda se. Se, että näillä sivuilla on kaikenmaailman maalarimestareita, joilla ei vastaavaa homeongelmaa ole on kummallista. He eivät ole käyttäneet koko maalia. Olen käsitellyt taloni täysin Uulan ohjeitten mukaan, on ilmaraot jne mutta tänä syksynä talo mennyt homeeseen. Usko siihen, että aurinko polttaa jonkin suoja-aineen maalista pois ja tämän jälkeen iskee home. Uulasta ei ole edes vaivaiduttu vastaamaan kun olen asiaa kysynyt. Vielä tuosta ympäristöystävällisyydestä kysymys, kumpi on parempi kerran Pikateholla 25-30:ssa vuodessa vai 5-6 kertaa petrooliöljymaalilla. Kyllä maalarimestarien vastaus tiedetään.

    • Jippiaiee

      Ensi kesänä pitänee maalailla talo uudestaan, ei tuosta siistiä saa vaikka kuinka yrittäisi. Varmaankin pika tehoa tai vastaavaa.
      Sitten miten nämä vinkuintiaanit jotka hokee rakennusvirheistä, selittävät että vain Uulan petroolimaalilla maalatut talot ovat rakennusvirheellisiä, kun maalin pinta homehtuu?

    • Entinen uulaaja

      Uulan maalit todellakin homehtuu. Vuonna 2007 maalattu talomme on hirveän näköinen. Homehtuminen alkoi ensimmäisen vuoden jälkeen. Uula oli sitä mieltä, että tuotteessa ei ole mitään vikaa, emme vain osaa maalata. Väärin! Maalaus on suoritettu heidän ohjeidensa mukaan, homeenestoainetta käytetty jne.

      Talossa on katettu, yhdeltä sivulta avoin kuisti, jonne ei aurinko paista ja siellä maali on tiptop-kunnossa, ei mitään vikaa. Kun astut kuistilta ulos, kaikki valkoiset osat on homeen peitossa ja muu maali vähän paremmassa kunnossa, mutta ei mainittavasti kuitenkaan. Piharakennuksessa käytetty Tikkurilan maaleja ja on ihan kunnossa usean vuoden jälkeenkin.

      Ihmeellistä, että jos meitä pettyneitä ja huijattuja on näin paljon nin miten Uula pääsee kuin koira veräjästä? Eikö olisi joukkokanteen paikka heitä vastaan? Itse alunperin ostin tätä perinne-huiputusta purkissa, koska sitä mainostettiin, että yksi maalauskerta riittää, mutta valkoisella värillä ei todellakaan riitä ellei sitten tarkoittanut, että kerran kesässä maalaa niitä valkoisia kohtia uusiksi. No, se nyt muutenkin olisi tarpeen, koska maali homehtuu ennen kuin ehdit seuraavan seinän kimppuun.

      • Anonyymi

        Uulan Petrooliöljymaalista ei kokemusta. Itse maalasin 2004 Uulan PELLAVAöljymaalilla, ja tulos loistava. Ennen maalausta sudin laudat saman valmistajan homeenestoaineella. 16 vuoden jälkeen ei hometta missään. Maalipinnan kiilto hieman ehkä hävinnyt (niinkuin pitääkin). Uusintamaalaus aikaisintaan 20 vuotta maalauksesta. Kaikki samaan aikaan lateksilla talonsa maalanneet naapurit uusintamaalanneet talonsa vähintään kerran.

        Voin suositella Uulan Pellavaöljymaalia muillekin.

    • Akkadi

      Meillä vanha saunamökki on maalattu uulan petrooliyölymaalilla 2005. Pohja oli todella ruokottomassa kunnossa. Käsitelty jollain ruskealla lahosuojalla -84, eikä sen jälkeen tehty mitään ( edellisen omistajan toimesta. Pinta harjattiin ja käsiteltiin homesuojalla maalaus. Pinta ei ole homehtunut yhtään. Ympärillä on paljon puita ja saaressa ankarahko ilmasto.

      Uusi mökki maalattiin 2006 samalla tavaralla, eikä ole ongelmia ollut. Ulko-ovi ja ikkunanpuitteet maalasin pellavaölymaalilla. Pohjalle sinkkivalkoinen ja päälle ohennettu ja sitten täyttä tavaraa.

      Meillä ongelmat ovat lähinnä olleet lateksimaalien kanssa.

      No, aika näyttää, miten maalit pelaavat. Toistaiseksi näyttää ihan hyvältä.

    • huijattu2

      Me maalasimme Uula-maalilla vanhan puutalon lateksin päälle,aivan ohjeiden mukaan,eli kaikki irtonainen vanha maali poistettiin huolella. Vajaa kaksi vuotta kesti pinta,sen jälkeen maalipinta halkeilee varsinkin aurinkoisella seinällä.
      Uulamaalille reklamoitiin ja he sanoivat,että semmoista saattaa tapahtua,että maali halkeilee,ei voi mitään. Mistään tämmöisestä ei ollu ohjeissa varoitusta.
      Pyysin Uulamaalin edustajaa paikalle,mutta eivät vaivautunee tulemaan katsomaan,vaan väittivät asian olevan meidän vika jos maali halkeilee.

      Ei enään ikinä Uulatuotteen maaleja.

      • joojoo

        Missähän ohjeissa neuvotaan maalaamaan öljymaalilla lateksin päälle?? Liuotinohenteinenmaali "kiristää" pohjalla olevaa "heikompaa"lateksia joka sitten rapsuttaa maalin halki, joten kyllä tossa on tapahtunut ihan työvirhe. Turha siitä on maalia syyttää.

      • katsojan silmässä
        joojoo kirjoitti:

        Meillä valtti mökin seinässä ihan homeessa.Ensi kesänä vedämme uulalla.Naapuri oli vetäny eikä hometta.

      • huijattu2
        joojoo kirjoitti:

        Missähän ohjeissa neuvotaan maalaamaan öljymaalilla lateksin päälle?? Liuotinohenteinenmaali "kiristää" pohjalla olevaa "heikompaa"lateksia joka sitten rapsuttaa maalin halki, joten kyllä tossa on tapahtunut ihan työvirhe. Turha siitä on maalia syyttää.

        Uulamaalin omissa ohjeissa,katso sieltä.

      • kylähelpottaa
        joojoo kirjoitti:

        Missähän ohjeissa neuvotaan maalaamaan öljymaalilla lateksin päälle?? Liuotinohenteinenmaali "kiristää" pohjalla olevaa "heikompaa"lateksia joka sitten rapsuttaa maalin halki, joten kyllä tossa on tapahtunut ihan työvirhe. Turha siitä on maalia syyttää.

        Esmerkiksi Panu Kaila noin vain esiin tuli.

    • Puuseppä

      Just, on se kummallista jästipäisyyttä, kun ei uskota ettei, Uulan petroolimaali kestä, niin ei kestä. Hirsitalomme pohjustettiin uulan homesuojalla ja maalattiin uulan petroolimaalilla 2009 ja arvatkaa mitä?...etelänpuoleiset seinät ovat lähes mustat (väri on nauris). Pohjoisen puolella seinissä ei ole taas mitään vikaa. Uulan mies kävi oikein katsomassa ja sanoi, että peskää talonne ja se siitä. Vertauksena, räystäslaudat, pielilaudat sun muut listat on maalattu Tikkurilan peittävällä puunsuojalla ja ovat täysin kunnossa. Asiaa ei jätetä tähän, vaan Uula-tuote joutuu vastaamaan maaliensa kestävyydestä ja takuista, kun kerta lupaavat noin pitkiä kestävyyksiä. Kaverillani on sama ongelma samaisen maalin kanssa. PS. Tuskin tällä palstalla kukaan kirjoittelisi huvikseen kyseisen maalin kestävyydestä.

    • oilia sekaan

      " petrooliöljymaali "

      Huvittaa jo tuo nimikin, kas kun ei "kaksitahtibensamaali"

    • Målar

      Teillä on ollut väärän valmistajan petrooliöljymaali.

      Itse maalasin vuonna 2004 fintexin petroliölymaalilla uuden talon seinät ja on nyt ollut likimain 10 vuotta kestotestissä, seiniä ei ole pesty ikinä ja mitään erilliskäsittelyjä ei ole tehty ennen maalausta.

      Pinta on virheetön ja odotan että tämä maali kestää vähintään 40 vuotta, ellei kauemmin.

      Ja muistakaa se maalauksen helppous. Petroliöljymaali levitetään kertaalleen paksu kerros. Ei tarvitse tuhertaa kahta kerrosta kuten monilla muilla maaleilla.

      Fintex kestää.

      • Petettykö

        Minullakin Fintexin maalit sekä kesämökillä ja omakotilatossa ja KUMPIKIN on ihan ruokottomassa kunnossa. Aivan mustana liasta ja homeesta. Aivan törkeän surkea maali.

    • juu1

      Jos minulle tarjotaan talonmaalaus keikka ja "vaaditaan" käyttämään kys. pula-ajan maalia, niin kieltäydyn.
      Tässä taas yksi hyvä esimerkki miksi, ikävä kyllä.

      Huvitta tämä innostus noihin "perinnemaaleihin". Onko se niin vaikeaa ymmärtää, että 100 vuotta sitten maalit tehtiin niillä aineilla mitä oli. Ei se tee niistä tämän päivän vaatimusten mukaisia.

    • Miten jatkan maalaus

      On juuri vedetty uusi höylähirrestä koottu runko Uulan homesuojalla, koska myyjä suositteli sitä. Mitä pitäisi vetää pintaan myöhemmin ja milloin? Tänä kesänäkö vai ensi vuonna? Olisiko se Vinhaa? Tai tuota Fintexin petrooliöljymaalia, mistä en ole aiemmin kuullutkaan. Tällä palstalla ovat kommentoineet pettyneet Uulan asiakkaat ja ilmeisesti myös Uulan edustaja, joka ei myönnä maalissa oleva vikaa.
      Ainakin on selvää, että Uula ei hoida reklamaatioita hyvin.
      Toivoisin asiallisia vastauksia Uulan homesuojan päälle maalanneilta.

    • Tyhmää
    • Kvht

      Älkää syyttäkö ulkomaaleja silloin kun virheet ovat rakenteiden toteutuksessa!

      ..........jatkuu.
      4. Huomautus:
      - >>>>>>Kosteus-hengittävyys ja diffuusiosuojaamaton(=kaasua läpäisevä) ovat kaksi eri asiaa! Kosteus-hengittävänä voidaan pitää pinnoitetta jonka kaasun läpäisevyys on vähintään 50%(kaasun/nesteen läpäisevyys=50%………100%)!
      Lateksimaalien………Keittomaalien kaasunläpäisevyys on 5%……….40%(ei pysty läpäisemään nestettä)!
      - >>>>>>Kosteus-hengittävää maalia ei ole olemassa! Joten esimerkiksi puupaneeli-verhous voidaan pinnoittaa vain ulkopuolelta ja pinnoitettavan paneelin alle on järjestettävä toimiva ilmanvaihto. Näin toteutettuna maalipinta kestää noin 50-vuotta, kun ilman toimivaa ilmatilaa paneelin maalipinta kestää noin 5-vuotta! Jatkuu...........

      http://pappasmurffi.nettisivu.org/kv-kosteusvauriot-mista-johtuu/

    • Maalarina 30 vuotta

      Pellava öljyhän homehtuu aina oli sitä missä maalissa hyvänsä. Myöskin Tikkurilan punamulta öljymääli... pelkkä keitetty punamulta on ainoa oikea perinne maali. Lateksi taasen estää puun hengittämisen ja muovit talon seinien välissä. Lateksi on muovi ulkoseinällä ja lisäksi sisäpuolella toinen muovi, rullasta vedettu ja oikein teipattu ettei vaan ilma kulkisi ja talo olisi kuin pullo. Nytpä siis on ulkovuori laudat kahden muovin välissä ja vaikka ilmarako onkin, ei tyynellä ilmalla ole olemassa mitään ilman kiertoa. Ilman kiertohan syntyy vedosta ja ellei vetoa ole ei ilma kierrä.

    • Repe_1

      Mielelläni tulen mukaan joukkokanteeseen.
      Taloni on maalattu 2012 Uulan petroliöljymaalilla ja pilkkuhometta runsaasti sekä irtoavaa maalia ja maalipinnan pölyyntymistä nyt 2015-2016 runsaasti.

    • tml58

      Kanteeseen mukaan, todellakaan maali ei kestä. Jo kolmantena vuonna talo homeessa. Homeensuojat laitettu alle yms kaikki mitä pitänyt tehdä on tehty. Räystään alla ja pohjoisseinällä vähiten mustaa hometta. Todella pettynyt.

    • ongelmia

      Rintamamiestalo maalattu kolme vuotta sitten petrooliöljymaalilla.Homepilkkuja etelä-ja länsiseinällä puoleen väliin saakka.Uula on pahoillaan.Hinta-laatusuhde ei todellakaan kohtaa petrooliöljymaalissa.Nyt pitäisi talo homepestä sekä maalata uudelleen.Kolme vuotta maalauksesta!

    • yksinkertaista

      paras maali kautta aikojen on jäteöljy.siinä homeen estoaineet samassa,ja toista kertaa ei tarvii elämän aikana maalata.näillä me maalataan kesät urakalla,hinta on litralle vain hakeminen.ja ei kun sutimaan.tämä on vanha ja hyvä tieto.maalifirmojen painajainen.mainittakoon että saunan voi tehdä myös sisäpuolelta ja eka lämmityskerran jälkeen imaisee seinään kuin tauti,ei tartu sen jälkeen mihinkään.ajattele kun vaikka rajaat ikkunan karmit,ei haittaa vaikka menee ikkunaan annat vain imeytyä puuhun ja seuraavana päivänä pyyhit ikkunat ja hieno tuli.kokeilkaa höylättyyn hirteen kaikki kysyvät että mistä noin hieno sävy.terv urakka maalari.

    • Homemaalari

      Uulan petrooliöljymaali ihan paska homemaali en tiedä mite sitä saadan tehdä enään. Kokemuksia on monesta eri rakennuksesta esim. Hirsitaloja lautaverhoiltujaautotalli hirsinen pyöräkatos on käytetty homesuoja ainetta.musta pilkkuhometta jokaisessa.muuten leikkimökissä ei hometta mutta vedetty vinhalla!!! Että silleen. Voin lähettää kuviajos joku ei usko.

    • Uusiksi_meni

      Maalasin uudet ulkovuorauspaneelit ja räystäslaudat Uulan petrooliöljymaalilla kesällä 2011. Homeenesto tuli alle. Viimekesänä vedin mustuneet räystäslaudat uudelleen valkoiseksi. Nyt keltainen ulkovuoraus on isolti homeessa.
      Samassa pihapiirissä tavallisilla ulkomaaleilla maalatut vastaavat pinnat moitteettomassa kunnossa.
      Perinne-sanalla saa hyvää vetoapua nostaa hintaa!

    • ongelmia

      miten teemme joukkokanteen?olen yrittänyt saada Uulalta jotain kommenttia edes -pintahomeeseen.ei kai nyt kukaan oleta,että taas pitää vuokrata telineet ,homepestä j
      a uudelleen maalata?tai tietysti -Uula olettaa.
      edelleen maalia myydään säänkestävänä ulkomaalina.suuri kusetus!

    • Uulan_maalit

      Aivan samanlaiset kokemukset Uulan petrooliöljymaalista. Homehtuu takuulla. Pinnan saa kyllä pesemällä puhtaaksi ja maalin pigmenttiäkin irtoaa runsaasti. Kun mutaman kerran pesee niin maali lähtee pois ja pääsee ongelmasta eroon maalaamalla sitten millä tahansa muulla ulkomaalilla paitsi Uulalla.
      En suosittele kenellekään enää Uulan tuotteita.

    • Uula_maalit

    • IMHO

      Uulalla on tyly ja omat maalinsa huonosti tunteva asiakaspalvelu.

      • kat1976

        Pakko kirjoittaa... Maalattiin uulalla 4kesää sitten. Jo 1vuoden jälkeen alkoi etelä seinälle ilmestyä mustia pilkkuja. Koko etelä- ja länsiseinistä kuoriutunut maalit pois. Itä-ja pohjoisseinät vielä aivan kuin silloin, kun maalasimme. Kun olimme aikoinaan hankkimassa maaleja saimme "asiantuntevaa" ohjeistusta maalinmyyjältä ja susi tuli. Ei koskaan enään. Tänä kesänä poistamme maalit soodapuhaltamalla ja maalaamme todellakin ihan toisella maalilla. Nordica ekolla lähtee. Hienoa heille, joilla homma uulan kanssa on toiminut, mutta me yritimme ja näköjään moni muukin on meidän lisäksi karvaasti saanut huomata, että kakia tuli purkissa ostettua.

    • Rintamamiestalo47

      Rintamamiestaloni maalattu noin 15 vuotta sitten punaisella Uula petrooliöljymaalilla pitkänä kuumana kesänä. Etelän puoli alttiina järveltä tulevalle tuulelle, sateelle - aurinko porottaa esteettä etelärinteellä olevan talon kylkeen. Googlettelin maalin kestoa huvikseni ja hämmennyin valituksista. Maalipinta laitettiin uusitun laudotuksen päälle näkyviin jääneet pohjavälit raapattiin puhtaaksi vanhasta halkeilevasta Tikkurilasta. Maalipinta on edelleen kuin vasta maalattu. Huoltoväli lienee ainakin 30 vuotta.... olen ollut erittäin tyytyväinen.

    • Taivaanrannan

      Samaa vikaa minulla täynnä mustapilkku hometta.2 hirsitalossa 1 lautaverhoiltu autotalli ja hirsinen grillikatos. Uulan petrooli öljy maalilla kaisla ihan paska homemaali.

    • mittatäysi

      Uulan petroliöljy maalilla maalattu taloni,samat ongelmat kuin edellä,homeessa ja maali irtoilee.

    • ongelmia

      Joo.Viisitoista vuotta sitten tais olla vielä lisä- apu-sekä homeenestoaineet maalissa kohdallaan.Kun niitä on jouduttu huomattavasti vähentämään maalissa , homehtuuhan se.Kuten niin moni maalia käyttänyt on joutunut toteamaan.Tuote ei ole enää sama kuin 15vuotta sitten.Silti sitä myydään säänkestävänä edelleen!Väärää informaatiota ja kuluttajan harhaanjohtamista Uulan taholta!Meillä vaan home leviää......

    • lisseemyrkkyvä

      Itseasiassa kyse on enemmänkin puun laadusta kuin maalista.

      Itse maalasin tekemäni vajan vuorilaudat valkoisella pellavaöljymaalilla ja muutaman vuoden kuluttua osa on harmaantunut levän/homeen seurauksena ja osa maalatuista puista taas on pysynyt valkoisena - syy homehtumiseen löytyy lauta-tarhoilta.

      Suosittelen jotain home-pesua ennen maalausta, sillä lauta-tarhojen ja puutavara-liikkeiden varastoinneissa on ilmeisiä puutteita eli puu joutuu kosketuksiiin liiallisen kosteuden kanssa.

      Itselläni maalauksen harmaus alkoi mehiläisten kulku-aukkojen kohdilta ja levisi pitkin lautoja, joten ilmeisesti nämä pienet otukset levittävät myös levää/hometta rakenteisiin pörrätessään ympäriinsä.

      No - pelkkä vesipesu harjalla homepesua (lähtee helposti), homeenesto-ainetta pinnalle ja maalaus - eiköhän riitä kunhan säät sallivat - oli maali sitten mikä tahansa.

      ikäväähän se on, ettei maalaus kestä kuin pari vuotta, mutta nykyään ilman lyijy-valkoista tähän on totuttuva.

    • Uulalla

      Omassa talossani on Uulan petrooliöljymaalaus tehty 11 vuotta sitten. Harmaata hometta ja muutakin likaa on ilmestynyt vuosien kuluessa pikkuhiljaa maalipinnoille. Lika ja home lähti pesemällä ja maalipinta on taas lähes uudenveroinen! Eli kannattaa pestä lika pois aika-ajoin, eikä valittaa maalin huonoutta.

    • restaurointi-arkkitehti

      Usein on vika maalattavan puupinnan ominaisuuksissa. Jos puumateriaali on hankittu esim. rautakaupasta tai lautatarhalta, ei useinkaan ole tietoa mihin vuodenaikaan ko. puutavara on kaadettu. Julkisivuihin tarkoitettu puutavara tulisi kaataa talvisaikaan mieluusti helmi- maaliskuun aikaan, jolloin puun elintoiminnat ovat lepotilassa ja puu ei ole kuljettamassa ravintoaineita puun lehvästöön. Muutoin käy niin että puussa olevat ravinteet jäävät kuivatustilanteessa puutavaraan ja aiheuttavat maalipinnan alle jäädessään hyvän ravintolähteen maalipinnan päälle kulkeutuneille leville ja homeitiöille ja maalipinta alkaa kasvaa vihreätä ja harmaata töhkää. Sen voi kyllä pestä pois, mutta yleensä se alkaa kasvaa uudelleen, mutta useampina vuosina peräkkäin tehty puhdistus auttaa niin,että ravinteet hiljalleen häviävät ja samoin homeet ja levät.

    • perinteitäkunnioittaen

      Täällä myös uusi talo maalattu kolme vuotta sitten Uulan petrooliöljymaalilla. Talomme on tuulisella paikalla mäen päällä. Aurinko porottaa kesällä suoraan julkisivuun. Katselin jo viime kesänä maalipinan haalistumista. Näytti siltä, kuin aurinko olisi polttanut pinnan. Maalasimme viime kesänä piharakennuksen samaisella maalilla ja ero taloon oli huomattava. Nyt ongelmana talossa se, että kostealla ja sateella talo on aivan kirjava. Seinät todellakin imevät kaiken vaakasuoraan satavan veden sisäänsä ja tämä näkyy aivan selvästi maalipinnassa. Talo on todella laikukas ja ruma kostealla. Hävettää ajaa pihaan! Piharakennuksessa ei vielä tätä ongelmaa, mutta pelkään pahinta. Hometta ei ole vielä näkynyt. Seudun muut samalla sävyllä maalatut talot eivät näytä tältä ja tiedän, että niitä ei ole maalattu Uulalla.

      • Tiinukka

        Meillä kanssa 3 vuotta sitten maalattu hirsitalo petrooliöljymaalilla....
        Aivan karseessa kunnossa, tänä talvena tuli aivan täyteen mustia homepilkkuja, jotka ovat maalin pinnalla.
        Miten te parhaiten olette saanee ne pestyä ja millä?
        Mitä maalia voisi laittaa päälle?
        Uulaa ei ikinä.

      • Pytystämittaaja

        Home on pinnassa ja lähtee periaatteessa saippualiuoksella. Myös talopesuainetta voi käyttää, sitä saa rautakaupoista.

        Öljymaalia voi päällemaalata sekä uudella öljymaalilla tai sitten akrylaattimaalilla. Jälkimmäinen jättää tasaisemman hengittävän pinnan.

    • homemaalit

      Maalasimme pensselien lopuilla vessan oven laudat kymmenisen vuotta sitten. Toinen Uulan maali homehtui ja toinen ei. Sama seinä sama aika. Toinen oli muistaakseni silloin ulkomaaliksi tarkoitettu, mitä enää ei ole (?) ja toinen sisämaaliksi tarkoitettu. Ehkä toiseen oli lisätty homeen esto, jota nykyinen maalin myyjä kielsi tarvittavan. Nyt ostin siis tavallisen pellavaölymaalin ilman homeenestoainetta. Täytynee vielä jututtaa nuorta myyjää.

    • 117vtalo

      Minulla 30 vuotta sitten pellavaöljymaalilla Uula maalattu talo ihan hyvässä kuosissa. Leikkimökki petrooliöljymaalilla Uula (panun päälle) maalattu hyvässä kuosissa 14v. Ovi tikkurilan pikatuholla saa pestä homeesta vuosittain. Leikkimökin listat tikkurilan maalilla uusintamaalaus 3v. välein, muuten ihan kamalan näköinen. Puutavara varmaan eri tavaraa seinissä ja listoissa. Siinä muutama esimerkki ettei välttämättä ole kiinni maalista miten homehtuu. ??

    • Kalekka

      Höylähirsitalo maalattu Uulan petrooliöljymaalilla 2 kertaa .Sain ensimmäisen reklamaationi jälkeen Uulalta uudet maalit mukisematta.Nyt maali hilseilee ja on erittäin ruman näköinen.Kuluttajariitalautakuntaan tehty valitus.Uula kiistää kaiken, heidän maalissaan ei mitään vikaa.Myös hometta ympäri talon.Vastausta odotellen.Ei näytä Uula olevan vastuunsa tunteva Suomalainen maalitehdas vaikka näin mainostaakin.Todella pettynyt ko.firmaan ja sen maaliin.

      • Uulaan_pettynyt

        Meillä käynyt juuri näin. Mitä kuluttajariitalautakunta sanoi? Jouduitteko soodapuhaltamaan hirret vai kuinka lopulta teitte? Meillä sama riitautus alkamassa. Nyt talon julkisivu karmeassa kunnossa ja talo maalattu Uualan petrooliöljymaalilla 2 vuotta sitten kesällä.

    • Rintsikka-49

      Meillä myös Uula petrooliöljymaalilla maalatut talon seinät hilseilee ja paikoin mustuu. Vuorilauta oli uutta. Maalipinta yli 10v. Onko kokemuksia jollakin muulla maalilla maalaamisesta Uulan päälle? Mitä olette käyttäneet?

    • Talo ja iso autotallirakennus on käsitelty Uulan petrooliöljymaalilla. 15 vuotta on tuskailtu maalin kanssa. 2-3 vuotta homepilkut pysyvät poissa melko hyvin. Huoltopesua tehty silloinkin. Nyt aloitettava ties monennenko kerran homepesuaineella ja uudelleen maalauksella. Olisi pitänyt vaihtaa uuteen maaliin ajat sitten! Oletteko löytäneet toimivia vaihtoehtoja?

    • Anonyymi

      En ole Uula-maaliin tyytyväinen. Homepilkkuja tullut, vaikka pesin seinät ennen maalausta homeenestoaineella kahteen kertaan. Olisi luullut noin kalliin maalin olevan parempaa. SUURI pettymys. Nyt olen pessyt homepilkkuja pois kaksi kertaa. Lähteehän ne kohtuullisesti pois, mutta ei kai muissa maaleissa joka vuosi ulkoseiniä pidä pestä. Uskomatonta mutta totta!

      Tässä mietin että uusinko seinälaudoituksen. Potuttaa.

    • Anonyymi

      Täytyy vain ihmetellä kuinka joku on saanut petrooliöljymaalin kuoriintumaan pois. Onko alla jokin toinen maali, joka ei ole kunnolla kiinni pinnassa? Toinen vaihtoehto on, että on maalattu ihan liian paksuja kerroksia. Öljymaalihan ei irtoa kuoriintumalla paloina vaan pikemminkin hilseilee ja halkeilee.

      • Anonyymi

        Kyllä mullakin lähti uula samanlaisina kaistaleina kuin lateksimaali. Kaikki ne kohdat joihin jää vettä / lunta makamaan lähti irti jo vuoden kuluttua.
        Maalasin uudelleen aitamaalilla ja on pysynyt nyt 5 vuotta ilman onglemaa.
        Lisäksi kaikki uulalla maalatut lauta ja hirsipinnat on homepilkkua täynnä.

    • Anonyymi

      Samanlaiset kokemukset. Yritin kysellä mitä voisi laittaa päälle. No Uulaa vaan - mikään ei pysy sen päällä. Pitäisi kieltää koko tuote - mielestäni vahingonkorvaus olisi paikallaan tuotevastuulain perusteella. Kallis homma, kun pitää vaihtaa laudatkin.

    • Anonyymi

      Uulalla maalattu ja pilkkuja täynnä. Kanteessa mukana!

    • Anonyymi

      Ostasitte kunnon maaleja. Loppuisi itkut.

    • Anonyymi

      Valopetroliöljymaalissa valopetroli murtaa vernissan eli keitetyn pellavaöljyn kovettumisilmiön ja toimii samalla liuottimena haihtuen oikeissa olosuhteissa hitaasti maalatulta pinnalta.

      Maaliöljy eli vernissa on mahtava sideaine, joka tosiaan sitoo ja imeyttää pigmentin puun pintaan.
      Tällaiseen sideaineeseen saadaan pigmentti sekoittumaan ihanteellisella tavalla ja maalilla saavutetaan kunnon peittävyys.

      Puu ei tarvitse suojakseen aineita, mutta peittävän pigmentin avulla saadaan suojaa auringon uv-säteilyä vastaan. Puun pahin vihollinen on uv-säteily, se syö ja kuluttaa puun.

      Erilaisilla maaleilla on erilaisia ominaisuuksia. Jotkut ovat kuoriutuvia, jotkut liituuntuvia, joillekin ei tapahdu mitään muuta kuin haalistumista.
      On kysymys käytettävän sideaineen ominaisuuksista, jossa pigmentti lopulta on ankkuroituna pintaan, ja tähän vaikuttaa seoksen muut ainesosat, esimerkiksi liuotin ja haihtumisvaihe.

      Kaikki pinnat ulkona keräävät likaa ja siitepölyä jatkuvasti. Ilmassa on jatkuvasti esimerkiksi home- ja lahoitiöitä.
      Jos pinta on epätasainen, kuoppainen, tai vaikkapa aurinko pääsee kuumentamaan pintaa niin, että puu erittää siihen pihkaa - syntyy pinnalle tarttunapintaa erilaiselle lialle ja kasvustolle.
      Lähistöllä olevat puut erittävät myös omia tahma-aineitansa, joita aurinko lämmittäessään tahmaa aina uudelleen.

      Kaikki varsinaiset homeenestoaineet ovat kovia myrkkyjä.
      Mikäli olisi olemassa sellainen aine, joka säilyisi maalin pinnassa estämässä lian aiheuttaman homeen tarttumista ja kasvamista vuosikymmenestä toiseen, tuskin talon asukkaat olisivat siitä kovin pitkään kertomassa.
      Maalin pinnasta ja maalista kaikki kuluu vähitellen pois ja jäljellä on pigmentti, joka sekin vähitellen kuluu, ohenee ja haalistuu.

      Rakentamisella, rakennuspaikalla, räystäillä, valolla, varjolla, seinän korkeudella ja monella muulla asialla on vaikutuksensa.

      Kaikki lliuotinpohjaiset maalit tappavat seinällä olevan kaiken eloperäisen maalaushetkellä.
      On oma asiansa, mikäli puutavarasta itsessään on sisällä kasvustoa tai maalin pintaan ilmestyvään likaan ilmaantuu hometta.

      Jos puhutaan teollisista maalituotteista, niissä maksimoidaan edullisimpien ainesosien suhde katteen maksimoimiseksi. Kun se on bisnestä.

      Tarvitset laadukkaan petroliöljymaaliseoksen valmistukseen 7 osaa vernissaa ja 3 osaa valopetrolia. Pigmentti ankkuroituu varmasti mahtavasti ja petrolia juuri oikea määrä liuottimen virkaan.
      Saman maalin voi valmistaa laittamalla ainoastaan vain 4 taikka jopa 3 osaa vernissaa, loput valopetrolia, sellainen kuluu ja sitoo jo sitten ihan eritavalla.

      Pigmentin ja sävyn valinnassa voi pysähtyä pohtimaan, missä lika näkyy vähiten. Vaaleissa sävyissä rasitukselle altis korkea seinä kuluu ja likaantuu jo monesta syystä.

      Sitä ”homehtunutta” seinää kannattaa myös tutkia. Missä se pilkku siinä todellisuudessa kasvaa? Hieman veitsellä kuoriessa se on aika usein siinä liassa, mikä siinä pinnalla on tarttuneena.

      Maaliseoksia on useita erilaisia. Niillä on omat ominaisuutensa ja petroliöljymaalin ominaisuuksiin kuuluu kuluminen hiljalleen pois.
      Jotkut öljymaalit kuoriutuvat.
      Ja kunnolliset peittävät tervamaalit alkavat 30-50 vuoden kuluttua näyttää kuultomaaleilta :)

      Asioiden kertaantumisessa olisi hyvä pysähtyä sinne alkupisteelle. Maaleista ja ainesosista saa tietoa hakemalla. Niinkuin saa ihan vaikkapa maaliteollisuuden synnyn historiasta tai vaikkapa EU:n kemikaalilainsäädännöstä.

      Maalien sekoittaminen on yhtä vaikeaa kuin ruuan laittaminen, tai sitten niiden vesivärien sekoittaminen silloin lapsena aikanaan.

      Ehkä emme kohta enää laita ruokaa ollenkaan, tilaamme sitä vain appilla kotiin ja reklamoimme, kun se on kylmää ja ei maistu.

      Kokeilkaapa sekoittaa ja sävyttää omat maalinne, mahtavaa puuhaa! Lukaiskaa asiasta hieman ensin.
      Ei ole minkäänlaista rakettitiedettä!

      Tekemisen iloa!

      Puulaveden Sauna-Moguli

    • Anonyymi

      Laittakaa sinkkinaftenaatti öljymaalin sekaan, niin homepilkut pysyvät poissa.

      Tämän vinkin opin puuveneilijöiltå, jotka käyttävät sitä veneen homeenestoon.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3880
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2037
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      548
      1641
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1308
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1028
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      808
    Aihe