Työmatkalla näin säntäilevää VW Touran kopperoa, vanhaa mersua ja bulkki Ford Mondeota. Näyttivät olevan nokikoneita, kun pölläyttelivät vähän väliä myrkky-hiukkaspilviä. Painoivat jotain 120km/h ja sitten jarrut kiinni kun jono tulee vastaan. Pöljää porukkaa. Näkee että hermo on kireällä kun ei kaasua osata tasasesti painaa vaan pohjaan ja siitä tulee pöllähdys. Nauroin näitä imbesillejä. Säntäillään muutaman sadan metrin matkoja vaikka aivan hyvin näkee, että jono matelee edessä. Oliskohan näidenkin kannattanut vähän miettiä ennen kuin ottaa sitä ylisuurta lainaa tai siementää kamalan ämmän kanssa lapsia? Tai noh, nämä lapset ovat tulleet vahingossa kun eivät osaa edes pidätellä vaan laukeavat miten sattuu ja minne sattuu. On se taitolaji, tuo lisääntymisen hallinta, aivan kuten järkevämääräisen lainan ottaminen ja asunnon osto. BUHAHAHAAHAHAH, ÄLÄ IMBE LAAKASE ENNEN KUIN ON AIKA? BYÄHÄHÄHÄ.
Hahahah, possulla ei ole tarvetta turhalle näyttämiselle, eikä minulla muutenkaan vanne kiristä päätä. Elämä on helpompaa kun mitoittaa lainan oikein tuloihin nähden. Toki myös asunnon oston ajoituksella on ollut osansa nyt vallalla olevaan "onneen". Aijai maiskis, otanpa laadukkaasta kahviautomaatista Cappucinon tai ehkä Choco kahvin tai jotain muuta mukavaa. Aijai, mikäs tässä suuressa yrityksessä on työskennellessä. Hyvät luontaisedut yms.
HYVÄÄ VIIKON JATKUA TYFNYT YMS. LISENSSIAATIT!! BYHÄHÄHÄÄHÄHÄ
Hahahah, possulla ei ole tarvetta turhalle näyttämiselle, eikä minulla muutenkaan vanne kiristä päätä. Elämä on helpompaa kun mitoittaa lainan oikein tuloihin nähden. Toki myös asunnon oston ajoituksella on ollut osansa nyt vallalla olevaan "onneen". Aijai maiskis, otanpa laadukkaasta kahviautomaatista Cappucinon tai ehkä Choco kahvin tai jotain muuta mukavaa. Aijai, mikäs tässä suuressa yrityksessä on työskennellessä. Hyvät luontaisedut yms.
HYVÄÄ VIIKON JATKUA TYFNYT YMS. LISENSSIAATIT!! BYHÄHÄHÄÄHÄHÄ
Vastaukset 19
Vanhimmat
tämän kirjoituksen luettuani totesin, että vaikka nämä autoilijat ovatkin ehkä pöljiä, sinä olet vielä pöljempi. Vain ratkaisuihinsa tyytymätön, katkera ja kateellinen ihminen alentuu kirjoittelemaan tällaista toisista.
PS. Minun ei tarvitse hehkuttaa omia onnistuneita valintojani kenellekään, ei ainakaan tällä tavalla toisia alentaen.
Harmittaa vaan, että edes vaivauduin vastaamaan kaltaisellesi säälittävyyden esikuvalle.
Joka aamuinen kohokohta kun lukee näitä ketopellon tarinoita. Keep on good work!
Kyllä kelpaa moccamaster kahvia hörpiskellä kun on ensin Kantvikista ajellut tila-autolla töihin!
kirjoitettu. Olen samaa mieltä !! Pyöräilijänä näen liikenteessä ihan samanlaista imbesillien touhua! Välinpitämättömyys sen kun lisääntyy... toivon että kaikki kaahailijat ja känninkalat menettäisivät autonsa valtiolle puoleksi vuodeksi. Niitä autoja voitais sitten me autottomat vuokrata hyvään hintaan silloin kun tarve tulis.
Ensin halveeraat velallisia ja lapsiperheitä.
Sitten sanot näin
"Hahahah, possulla ei ole tarvetta turhalle näyttämiselle, eikä minulla muutenkaan vanne kiristä päätä."
Ja heti perään hehkutat omaa hienoa elämääsi.
Eli mitä sönkkäät, etkö itsekään ymmärrä sanomaasi?
Millä autolla ajat tänään, Subaru, Vette, Targa, Joku muu mikä?
Lainan määräkin kiinnostaa koska se vaihtee viestiesi välillä?
Ai sitä on taas otettu Ernan kanssa naapurin Sirkka kyytiin ja lasketeltu menemään vapaalla aina kun on tyhjää tietä edessä:) BYÄHÄHÄHÄ
Mut köyhän täytyy ottaa euro sieltä mistä on tulollaan, kun ei lisä lainaa saa masalan mörskään eli remppa helvettiin.
Vieläkö putkiremppa menossa, kun täytyy kahvit töissä juoda?
BYHÄHÄHÄÄHÄHÄ
Meillä on kotona vain Mocca Masterin "se parempi" malli, mutta joskus tekee mieli automaattikahvia tai oikeastaan "sekoitekahvia". Cappucino on hyvää vaihtelua. Ei sellaisia jaksa kotona aamupöpperössä vääntää.
Menen töihin melko ajoissa. Ruuhka ei haittaa kun olen toimistolla viim. 7.30. Sirkka pääsee siinä samalla.
muuten tästä? -> Tai noh, nämä lapset ovat tulleet vahingossa kun eivät osaa edes pidätellä vaan laukeavat miten sattuu ja minne sattuu. On se taitolaji, tuo lisääntymisen hallinta
Eihän sulla ole edes lapsia, tuhkamunako tai ettet vain olisi ruskeanreijän ritari? Ei se sun Erna enää nuorru ja "kaunistu", jos sun rumasta akasta noin voi sanoa. BUUUUAHHHHAAAA
ja toiset räkäpäillä. Ketopelto näköjään jälkimmäisellä vaihtoehdolla. Mutta älä ole ketopelto huolissasi. Sitä kutsutaan vaan evoluutioksi.
ja toiset 2min nylkytys ja spruit.
amisviiksi hiljaiseksi, kun lapsista/seksistä ja naisista tuli kyse.
BBBUUUU AAAA HHHHHHHHHHHAAAAAA BU
tekijät onkin sitten erikseen!
Eiköhän näissä vyötärön alapuolisissa jutuissa ole ihan tekijämiehet ja puhujat. Turha täällä on enempää retostella. Ruuti on kuivaa ja peleissä löytyy. Tarvitseeko enempää sanoa? Seksi-palstalle voit mennä kirjoittamaan itsetyydytysfantasioista. Sehän on itseasiassa ihan tervettä nuorelle miehelle.
2 tervettä poikaa, 1v ja 3v.
Tekijämiehet ja puhujat ovat erikseen
Jep ja keskituloisena voi olla varakas. Valintoja valintoja.
olet tuhkamuna tai ruskeanreijän ritari? Tai sitten vain pihi joka ajattelee vain rahaa
Ei nyt kuitenkaan ja näin nuorella parilla ei vielä ole kiire noitten lasten tekoon. Ehkäpä istun siellä "Touranissa" joskus kolmen - viiden vuoden päästä. BÄHÄHÄHÄHÄH ja kakarat kitisee.
et ole enää yhtään liian nuori,
toisaalta olet jo aika vanha kun lapsesi mene lukioon.
kanssa mitään tekoa jos pallit ei siementä työnnä kuten sinun tapauksessa näyttää käyneen. Ammut siis räkäpäillä. Kun meikäläinen taas ampuu kovilla. Mutta evoluutio on kohdallasi ottanut tällaisen askeleen. Se on nimittäin päättänyt että et ole lisääntymiskelpoinen yksilö. Mikä lienee evoluutiolta ihan hyvä ratkaisu.
...kukaan ei vastaisi tämän pellen viesteihin. Kukaan ei voi olla noin tyhmä, siis miksi ihmeessä alentua vastaamaan.
Ja nyt sitte sieltä näppiksen äärestä 1D siiven neukkariin.. otat vaikka sen automaattisoosin mukaas, mut tää uus puhelinprojekti on paljon tärkeempi kun sun sosiaalielämäs. Ei NokiaInsinööri tolleen voi lusmuilla, raippaa tulee ihan justiinsa ja BTM:t nollataan jollet ala pakertaan!