Olen kuullut että IVF:ssä punktion jälkeen pitää juoda erityisen runsaasti nestettä. Mikä tähän on syynä?
Punktion jälkeen
8
5507
Vastaukset
- Merkka
Moi!
Minulle on tehtyy kaksi punktiota, eikä kertakaan ole kuka sanonnut, mitä sen jälkeen pitäisi tehdä tai olla tekematta. juomisesta ei sanakaan.
Mutta kyllä ne kävi vähä väliä siellä sänkyn vieressä aina kysymässä, onko kaikki kunnossa?
Oikeesti olen täällä hetkellä lääkäreihin ja punktioon ja koko lapsettomuus asiaan pettynyt.
En tietä, onko huonoa tuuria tai lääkäri ei olekaan niin pätevä, mutta melkoista vastoinkäymistä on meillä ollut.
Ensimmäinen punktio tuotti vaan yhden munasolun pitkän kaavan jälkeen, se ei jakaudunut.
Toinen kerta tehti lyhyt kaava, kaikki oli todella hyvä ja saatiin ulos 8-9 follikellia. Mutta lääkäri oli unohdanut antaa Pregnylin reseptin ja munarakkulat oli kaikki tyhjätt!!!
Vaikka lääkäri oli hyvin pahoillaan, niin voite varmaan aavista, mikä olo meillä oli.
Koko viikko oli "naisten osasto" kipeänä, sattui aivan kamalasti istuessa, mikä lienee syy, en tietä.
Nyt sitten aloitettiin kolmas hoito. Se jää viimeiseksi, enää ei jaksaa yhtään vastoinkäymistä.
Ei henkisesti eikä fyysisesti.
Tässä menee usko lääkäriin ja koko hoitoon. Punktio pelottaa jo edukädeen, koska se sattuu aivan kamalasti, vaikka lääkäri sano, ettei pitäisi sattua.
Toivon, että teillä muilla menee paremmin ja ei tulisi ainakaan niitä turhia möhläyksiä.
Kaunista syksyä!- katti
Oletko hoidossa julkisella vai yksityisellä klinikalla? Tuntuu oudolta tollanen "unohdus". Vaikuttaa julkisen puolen touhulta.. Itse olen saanut julkisella puolella kiireistä hällä-väliä hoitoa joissakin paikoissa.. Yksityisellä puolellla olen saanut hyvää kohtelua ja hoitoa.. Olin eilen itse punktiossa..Eilen maha oli arka, nyt tuntuu ettei olisi enää mitään...Eilen kävelykin tuntui hankalalta ja maha tuntui jalkapallolta...
- Merkka
katti kirjoitti:

Ei, kyllä yksityisellä ollaan ja harmikseen se on ainoa lähellä oleva paikka.
ollan siellä oltu jo 1,5 vuotta. alussa kokeiltiin kaikenmaailman helpot keinot, sen jälkeen kolme inseminaattiota ja nyt sitten odottan kuukauttisia , että saisin aloitta kolmannen hoidon.
Ikä kun alkaa painaa päälle, niin ei tässä ole enää aikaa möhliä ja odottaa. Rahaa ollaan jo tärvetty siinä ajassa senverran, että olisin sillä varmaan saanut lapsen jo " ostaa".
Jos olit vasta punktiossa, niin varmaan jännität nyt kamalasti.
Toivon, että Sinulla nyt onnistuu! - katti
Merkka kirjoitti:

Toivon, että Sinulla nyt onnistuu!Joo olin punktiossa ja saatin 16 solua. Ajattelin että hieno homma, saadaan monta siirtoa. Sitten saatiinkin kuulla että 9 niistä oli sopivan kokoisia, loput oli liian pieniä..No ajateltiin että no hyvä homma saatiin 9 saadaan siitäkin monta siirtoon. Sitten seurasikin varsinainen pommi 9;stä solusta vain yksi hedelmöittyi! Eikä tullu mieleenkään ennen operaatioita ehdottaa mikrohedelmöitystä... Nyt jos tämä homma menee pieleen alkaa koko rumba alusta.. Eli kannattaa varmuuden vuoksi pyytää mikrohedelmöitystä, kun ikä painaa päälle, ei kannata laskea mitään sattuman varaan
- katti
Merkka kirjoitti:
Ei, kyllä yksityisellä ollaan ja harmikseen se on ainoa lähellä oleva paikka.
ollan siellä oltu jo 1,5 vuotta. alussa kokeiltiin kaikenmaailman helpot keinot, sen jälkeen kolme inseminaattiota ja nyt sitten odottan kuukauttisia , että saisin aloitta kolmannen hoidon.
Ikä kun alkaa painaa päälle, niin ei tässä ole enää aikaa möhliä ja odottaa. Rahaa ollaan jo tärvetty siinä ajassa senverran, että olisin sillä varmaan saanut lapsen jo " ostaa".
Jos olit vasta punktiossa, niin varmaan jännität nyt kamalasti.
Toivon, että Sinulla nyt onnistuu!Joo olin punktiossa ja saatiin 16 solua. Ajattelin et tosi hieno homma saadaan monta siirtoon ja pakkaseen. Sit saatiin tietää että että 9 solua oli sopivan kokoisia,loput liian pieniä..Ajattelin et no hyvä homma, saadaan monta siirtoon. Sit tulikin lopullinen uutinen; 9;stä solusta vain yksi hedelmöittyi!Eikä tullu mieleenkään että olis pyytäny mikrohedelmöitystä jo etukäteen . Jos tää homma menee pieleen niin koko homma pitää tehdä uudestaan ja mitään ei kannata jättää sattuman varaan vaan pelata varman päälle varsinkin kun ikä painaa päälle.
Sit sain vielä tietää että viime talvena kun mulle tehtiin pakastesiirto oli ottanutkin määrättyjä lääkkeitä väärällä tavalla... Ja sekin täytyy meikäläisen varmistaa oikein rautalangasta vääntäen, ettei vastaavia omia mokia tule...
- Aina Ilona
Minua ainakin on neuvottu juomaan reilusti punktion jälkeen. En nyt muista tarkasti mikä tähän oli perustelu, mutta jotenkin se munasarjojen stimulointi vaikuttaa aineenvaihduntaan ja sen takia täytyy juoda paljon. Juominen ilmeisesti jonkin verran ehkäisee myös hyperiä, jonka voi saada punkion jälkiseurauksena.
Itse huomasin, että juominen yksinkertaisesti paransi oloa, jo ennen punktiota mutta myös sen jälkeen. Aloitin siis juomaan reilusti (2-3 litraa päivässä) jo muutamaa päivää ennen punktiota ja jatkoin tätä ainakin viikon punktion jälkeen.
Minua varoitettiin, että liikaa ei kuitenkaan saa juoda, sekään ei ole hyväksi. Yli 4 litraa päivässä on liikaa. - nkp1
joo käsketään juomaan vettä paljon, jotta hyperstimulaation riski jotenkin pieninisi, mutta minulleppa hyperi iski ja rajusti vaikka join vettä.
- kolme punktiota takana
Joo, mulle on myös sanottu jokaisen punktion jälkeen, että pitää juoda. Se tosiaan jotenkin estää hyperiä. Lisäksi lääkäri sanoi, että munarakkulat täytyyvät uudelleen vedellä, kun sieltä on poimittu munasolut pois ja turvonut olo jatkuu sen vuoksi vielä punktion jälkeen...Ja varmaan tämänkin vuoksi kehossa tulee olla nestettä. Olen julkisella hoidossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 445795
- 455305
- 483698
- 133653
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise903201- 313126
- 592874
- 572720
- 532370
- 381834