Polvikipu-missä vika?

mistä apu?

Polven kivut alkoivat n.3 kk sitten.
Tunsin kipua sivuttaiskierteessä ja polven kipu tuntuu polvilumpion sisäpuolella.
Vihlova kipu tuntuu vain harvoin, mutta useimmiten vaaka-asennossa. Yöt ovat pahimpia, koska nukkuessa jalan liikkeet jostain syystä altistavat kivulle. En todella ymmärrä, koska päivisin kivun kanssa jotenkin tulee toimeen.
Lisäksi vaivani tuntui jo pikkuhiljaa paranevan, kunnes pari päivää sitten, aivan vaarattomassa tilanteessa(jälleen sivuttaiskierre)polvesta kuului rutinaa ja se ärsyyntyi uudestaan.
Tulehduslääkkeet auttavat kyllä kipuun, mutta paraneminen on näköjään vaivalloista.

3

2235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulehduksissa

      Mulla polvi alkoi aristaa kesäkuusta 2007 lähtien. Sitä ennen minulla oli kaksi vuoden pituista työsijaisuutta, jotka olivat henkisesti raskaita ja jouduin olemaan erossa perheestäni. Myös ylipainoa on sekä verenpainelääkkeet.

      Niinpä ajattelin, että ehkä on suonikohju ja laitoin Mobilattia polvitaipeen taa reiteen. Sitten elokuun alussa ylitin kiireesti katua, jotta en jäisi auton alle Hesassa ja kuului vain naks ja sen jälkeen astuminen oli hyvin kivuliasta, koska nivelside oli pahasti venähtänyt. Nilkutin kiireesti kotiin ja laitoin lisää Mobilattia, toivoen, että kipu loppuisi. Mutte se jatkui ja jatkui ja ostin jo Hirudoidia ja hölväsin sillä jalkaa. Sitten syyskuun alkuviikolla nivelkipu laajeni oikealle puolelle, ja käsivarren kyynärpää, olkapää ja ranne tulivat kipeäksi ja jopa niskaniveliä.

      Minulla on kissa, josta olen poistanut kesän aikana monta punkkia. Punkit levittävät borrelioosia, toivottavasti en saanut borrelioositartuntaa, kun paljain käsin niitä punkkeja katilta poistin ja pudotin ne vessanpöntöstä alas!!! Lisäksi muutama hyttynen ja märäräinen sekä paarma on purrut. Myös hyönteiset voivat levittää niveltulehduksia kai?

      No, vieläkin tänään polvea aristaa, tosin huomasin, että disperiini sekä Ibuxin 400 mg, paljon mustaviinimarjateetä ja lepo yhdessä ovat jo helpottaneet oireita, tosin vielä ristiselän välilevyssäkin ja lannenikamissakin tuntuu olevan lievää aristusta...

      Että tällei. Mutta nyt luin nettisivulta iisalmelaisesta kauneushoitolan teksistä, että traumat voivat laukaista nivelsiteiden tulehduksen? Onko perää?

      Onko parin viimevuoden työpaikkojeni henkinen stressaava ja väliaikaista työntekijää mitätöivä ilmapiiri sekä sisäilman epäpuhtaudet ja homevauriot syynä, että olen saanut trauman, josta tämä tulehdus on syynä?

      http://212.149.128.218/www.ruusupuu.net/60.asp

      • auttaa sekä lepo

    • Buranastaeroon

      Terve, minulla täysin samanlainen ongelma, jo useita kuukausia.
      Kuvauksesi sattui aivan nappiin.
      Mitä löytyi sinun polvestasi? Kokemuksesi voisi jelpata myös meikäläistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      149
      6459
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      32
      2312
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2089
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1333
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      82
      1263
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1067
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1047
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      25
      987
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      951
    10. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      10
      838
    Aihe