porilaiset yli 12-vuotiaat ajavat polkupyörillä jalkakäytävillä? Pahimmillaan tulee kaksikin aikuista ihmistä rinnakkain. Syntyy kamalia vaaratilanteita, kun ihmiset tulevat kadunvarsien liikkeistä tai rappukäytävistä ulos. Pienet lapset jäävät fillareitten alle, koska aikuiset eivät viitsi noudattaa liikennesääntöjä.
Polkupyörällä kuuluu ajaa joko pyörätiellä tai ellei sitä ole, niin ajotiellä, jos ei tätä osaa, voisi kävellä ja jättää sen fillarin kotiin.
Polkupyörällä kuuluu ajaa joko pyörätiellä tai ellei sitä ole, niin ajotiellä, jos ei tätä osaa, voisi kävellä ja jättää sen fillarin kotiin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
nyt kovin vaarallista ole.
Eiköhän tässä kaupungissa ole jotain muutakin "vähän"vaarallisempaa tapahtunut viime aikoina!!
onkin: on mennyt jopa koiranpaskaa kengänpohjaan.
Kun on kaupungissa sama asia.Elikä sinä joka tuut kaupasta tälläselle alueelle,pitää myös varoa.
Älä yleistä pyörällä kulkioita törtöiksi,ja välinpitämättömiksi.Jos nyt jalkakäytävällä ajaa lyhentääkseen reittiään niin aivan varmasti siihen mahtuu jalankulkia sekä pyöräilijä ohittamaan toisensa.Uskon että suurin osa näin tekevistä noudattaa myös varovaisuutta,ellet itse osoita mieltäsi ja aiheuta vaaratilannetta.
Tosin on henkilöitä jotka eivät ole ajokuntoisia ,sillon tietty heitä pitää jo ennakkoon varoa.
KÄVELYKATU oikeuttaa myös pyörällä kulkemisen,sillon ois hyvä jos jalankulkiat käyttäisivät reunimmaisia kaistoja jolloin pyöräilijät saisivat käyttää keskikaistaa ja olisivat näin näkyvillä.
Minäpä kerron, miten opin oman tapani kulkea pyörällä keskikaupungilla.
Ajoin siinä, missä sääntöjen mukaan pitikin eli ajoradan reunassa. Olin menossa aamulla töihin eli kouluun. Ei ollut erityisen pimeätä ja pyöräni oli kunnossa, minä myös.
Melko lähellä määränpäätäni takaa ajoi bussi, joka jostain syystä rupesi holtittomasti ajautumaan minun päälleni. Poljin eteenpäin minkä pystyin eli henkeni edestä.
Juuri kun bussi oli saavuttamassa minut, kaaduin pyörineni.
Tänä päivänä en käsitä, miten minulla voi käydä sellainen tuuri! Jäin ison auton etupyörien väliin. Auto pysähtyi siihen. Pyörä ryttääntyi, minä olin ehjä.
Kävelin kenenkään estämättä kouluun ja aloitin tunnin. Ensimmäisellä välitunnilla sain horkkakohtauksen, mahdoton vilu levisi minuun.
Tosi muuten on, että kun ihminen luulee loppunsa tulleen, maailma hidastuu ja oma elämä rupeaa filmini valumaan silmien ohi.
Opetus: Siitä asti olen aina ajanut niin varmaa ajoväylää kuin mahdollista. Niinpä missään nimessä en enää aja pyörällä autojen kanssa ajoväylällä vaan poljen AINA siellä missä kävelijät kulkevat.
Ajan rauhallisesti kaahailematta. Jos tulee huomautus tai poliisisetä lätkäisee sakon, maksan kiltisti.
Tai en ihan kiltisti: Annan poliisisedän kuunnella ensin tuon ylläkertomani perustelun.
Koska te opitte että kävelyteillä saa ajaa pyörällä!!!! Satakunnankansan tekstariplasta on aina täynnä mäkätystä samasta asiasta ja asia on tarkistettu (en minä). Antakaa meidän pyöräilijöiden olla rauhassa, niin emme anna syytä valittaa.
salli ajaa kävelyteillä pyörällä. Joku porilainen poliisi vaan tuolloin ilmoitti, ettei pidä asiaa kovin ongelmallisena.
Tieliikennelaki:
Määritelmä:
7) jalkakäytävällä tarkoitetaan jalankulkijoille tarkoitettua tietä tai sen osaa;
8 §
Tien eri osien käyttö
Ajoneuvoja on kuljetettava ajoradalla. Jos tien oikealla puolella on piennar, jolla ajo käy haitatta päinsä, polkupyörää ja muuta moottoritonta ajoneuvoa sekä mopoa on kuitenkin kuljetettava pientareella.
Alle 12-vuotias lapsi saa kuljettaa polkupyörää jalkakäytävällä. Hän ei saa aiheuttaa kohtuutonta häiriötä jalankululle.
Kun erityiset syyt siihen pakottavat, ajoneuvoa saa tilapäisesti kuljettaa muullakin kuin sille tarkoitetulla tien osalla, jollei siitä aiheudu vaaraa eikä huomattavaa haittaa.
olen sanonut lapsille että jalkakäytävillä saavat pyöräillä. itsekin poljen siellä. mä en autoilijoiden sekaan mene senverran holtitonta niiden ajo. henkikulta on tärkeämpi kuin vihaiset katseet. syyttäkää niitä autoilijoita. eipä siellä kukaan pyöräilijä kaahaa jos kävelevien seassa menevät.