Ihmettelen kovasti äippäpolin henkilökunnan käytötöstä eräässä kaupungissa. Olin varannut ajan, ottanut töistä aamupäivän vapaata ja saavuin ajoissa paikalle. Ajanvaraukseni oli "kadonnut". Ohitseni menivät ihmiset, joilla oli alkuperäinen ajanvaraus minun jälkeeni. Odotin.
Alkoi tulla jo kiire. Erehdyin kysymään että kauanko minun tarvitsee vielä odottaa ja sain vastaukseksi tylyn: tänne polille tarvitsee varata aikaa - ei tänne tulla vain käymään. Ensimmäistä kertaa polin asiakkaana, en voinut mitenkään tietää tätä, sillä puhelimessa aikaa varatessa ei tällaisesta kerrottu.
No saivat minut sitten survottua johonkin väliin. Ei henkilökunta puhua pukahtanut. Syyttivät minua siitä, että ajanvaraustani ei ollut heidän tietokoneillaan, ja siitä, että ylipäätänsä olin niin tyhmä, että en ollut kertomatta tajunnut, että äitiyspolilla on käytössä joustava aikataulu ja että töistä tulee tätä varten ottaa koko päivä vapaata.
Hienoa toimintaa henkilökunnalta - eipä juurikaan tee mieli lähteä ko. laitokseen synnyttämään. Suosittelenkin lämpimästi asiakaspalvelukoulutusta polien henkilökunnalle. En minäkään työssäni syytä asiakkaita omista virheistäni.
Kertokaa minulle - toimiiko tämä äippäpolin ajanvaraus missään järkevällä tavalla???

Vastaukset 5
Vanhimmat
toimii todella hyvin,olen tosin pieneltä paikkakunnalta.ensimmäisen kerran kun kävin niin minulla oli aika klo 11.00,menin sinne 10.40 ja esitin asiani (minun piti olla pissaamatta 6h ultraa varten) että en pysty enää pidättämään hätääni että voisko jo päästä sisään.sain samantien mennä sisään ja ultra tehtiin..sitten pääsi vessaan :)
tosi tympeetä tollanen kohtelu,varsinkin jos ensimmäistä kertaa menee kun minua ainakin jännitti eka kerta hirveesti.neuvolatäti oli kyllä tosi asiallinen ja ystävällinen henkilökunta muutenkin.toivotaan et sul olis ens kerralla vähän mukavempi henkilö vastassa :)
On ne ajat mulla pitäneet ja löytyneet. Ei valittamista mistään. Muutenkin sitä synnäriä kehutaan, nyt siellä vaan on remppa ja menen muualle
synnyttämään.
useamman kerran olen äitipolilla käynyt ja kyllä siellä vaan joka kerta hermot menee.
Välillä tuntuu että ihan kiusallaan tekevät odotuksesta helvettiä. Niin kuin ei olis jo muutenkin vaikeaa riskiraskuden kanssa.
Espoossa Jorvissa ainakin aivan mahtava henkilökunta ja uskomattoman hyvä asiakaspalvelu,respasta lääkäreihin.Hyvillä mielin siis myös kyseiseen sairaalaan synnyttämään.
...on toiminut ainakin minun kohdalla ajan varaukset todella hyvin. Sisään on päässyt silloin kun on aika ollutkin. Ja henkilökuntakin on ollut todella ystävällistä!