Moikka!
oon viikolla 26 3 ja ajattelin kysyä millaisia fiiliksiä muilla tässä vaiheessa on? Mulla on tällä viikolla lapsi alkanut tuntumaan ylävatsassa, taitaa kädellään lyödä. Muuten on aika hyvä olo, vähän on tullut turvotusta tässä vaiheessa jo mutta olen yrittänyt sitä kontrolloida kauhealla juomisella. Vauva välillä painaa rakkoa mahtavasti että suurella kiireellä tarvitsee mennä vessaan. Myös hormonit ovat alkaneet taas vähän heilua eli itken tosi järkevistä asioista taas vaihteeksi..masun koko viime mittausreissulla oli 22cm, siitä on kaksi viikkoa jo aikaa, 28viikolla onkin sitten neuvolalääkäri. Painoa on tullut viisi kiloa yhteensä, mutta viime punnitus oli suuren turvotuksen aikana niin yksi kilo on sitten niitä. Toivottavasti olisi paino seuraavalla käynnillä sama taikka vähän vain noussut..
Tänään kävin varaamassa vaunut ja haen ne lokakuussa sitten:) olisi kyllä tehnyt mieli ottaa ne heti mukaan mutta sitten olisin vaan kokoajan niitä räpellellyt:) Hoitopöytää olen etsinyt mutten ole löytänyt..kaippa se jostain vastaan tulee..
Hain tänään myös postista äitiyspakkauksen ja sen vaatteita olen ihaillut pitkin päivää..pitäisi varmaan jossain vaiheessa alkaa niitä pesemään :)
Toivottavasti loppuaika töissä menisi helposti ettei tulisi mitään vaikeuksia seisomatyön takia..
Odotan kyllä joulukuuta..laskettuaika 2.12 :)

Vastaukset 3
Vanhimmat
toista odotan ja tuntuu jo että olisin lopumetreillä. vatsa oli viime neuvolakäynnillä,rv 24, 27cm,joten tosi iso olen jo nyt.hoitaja snaoi että kun edellisestä raskaudesta on niin vähän aikaa,niin kohtu kasvaa herkemmin.kuitenkin keksikäyrällä mennään painoarviossa.painoa on pudonnut oikean ruokavalion ansiosta (ylipainoa on jo hieman ennestään) joten vielä ollaan kilon alle lähtöpainoa=)
olo on muuten mainio,paitsi epämukavat supistukset,jotka tulee aika herkästi,vaikkei ihan satu,mut tuntuu vaan epämukavalta.meille o njo hankittu tuplarattaatkin valmiiks,sillä saatiin tarjouksessa viimeiset rattaat ja ovat todella hyvät.eikä se olisi kauan kaupassa säilynyt,kun oli jopa 100E alennettu myymälän muuton vuoksi.
muita tarvikkeita ei tarvitakaan toistaiseksi,kun esikoisen kaikki jutut on vielä tallessa.huomenna on sokerirasitus koe ja hieman jännittää=) on niin tylsää istua siellä reilut 3h yksikseen..
meilä laskettu aika 5.12,mtu saa nähä miten paljon menee yli,jos menee=)
Moikka!
Minä olen kans raskausviikko 26:lla. Ekaa odotamme. Minulla oli toi 'vatsan' pituus 26cm keskiviikkona. Kyllä tota masua todella jo on.:) Vähän tunnen itseni jo kankeaksi.
Meillä on laskettu aika 5.12. Viime ultrassa hoitaja sanoi, että oikea päivä koon mukaan on 3.12., mutta päivää ei muutettu, koska se on niin lähellä ensimmäistä arviota.
Olimme viime viikolla valkkaamassa rattaita ja toista turvaistuinta, meillä on kaukalo jo valmiina. Kehto pitäisi mummulasta hakea. Alkukuukaudet aiomme siihen totutella. Huomenna kylläkin menemme ostamaan jo pinnasänkyä, sillä Stockalla on haluamamme sänky kanta-asiakastarjouksessa. ;) Äitiyspakkauksen haimme pari viikkoa sitten. Pikku hiljaa kaikkea tarttuu mukaan. Tähän asti olen hillinnyt 'hiplaamista'. ;)
Minä menen kolmen viikon päästä vasta siihen lääkärintarkastukseen. Niin myöhään sen takia, että samalla minulle tehdään terveystarkastus, että voimme vielä lentää lomalle. Matkustamme rv:lla 30-31. Anoppi oli varannut minulle kuulemma vähän paremman paikan, että olisi väljempää.. ;)
Kovin odotamme jouluvauvaa. Minulle se merkitsee vielä enemmän, kun olen ihan joulu'pöhkö'. Paras aika vuodesta. Odotan innolla, että saa mammalomalla valmistella suurta juhlaa. Korvissa soi jo Katri Helenan 'vauva tuoksuu joululta.' ;)
Missäpäin te asustelette? Me olemme Salossa.
alkoi jo 27viikko. Tänään on ollut vauvalla hiljaisempi päivä, mutta kyllä aamulla potki vielä iloisesti :) Tämä on meidän ensimmäinen myös niin kaikki on niin uutta ja ihanaa :) Asustelen Porissa ja kyllä tuntuu että kauhean moni on tällä hetkellä raskaana. Tuttavapiirissäni on seitsemän, muutama onkin jo saanutkin..voi tätä vauvojen tuloa :)