Tunnen olevani lähes tunteeton ja välinpitämätön mies.
minussa ei herätä minkäänlaisia tuntemuksia esim se että omalle läheiselle tapahtuu onnettomuus joka uhkaa hänen henkeään kun minä olen ainoana siinä lähellä, minä kyllä toimin siinä tilanteessa mutta missään vaiheessa minulla ei ollut niin sanotusti paniikkia että tämä läheinen voisi jopa kuolla.
Seurusteluista ei ole tullut mitään koska on hankala puhua rakastavasti toisesta henkilöstä jos ei tunne mitään kyseistä henkilöä kohtaan.
ventovieraiden joukossa saan aika usein tappelun aikaiseks joten minusta vois käyttää nimitystä riidankylväjä.
minussa ei herätä minkäänlaisia tuntemuksia esim se että omalle läheiselle tapahtuu onnettomuus joka uhkaa hänen henkeään kun minä olen ainoana siinä lähellä, minä kyllä toimin siinä tilanteessa mutta missään vaiheessa minulla ei ollut niin sanotusti paniikkia että tämä läheinen voisi jopa kuolla.
Seurusteluista ei ole tullut mitään koska on hankala puhua rakastavasti toisesta henkilöstä jos ei tunne mitään kyseistä henkilöä kohtaan.
ventovieraiden joukossa saan aika usein tappelun aikaiseks joten minusta vois käyttää nimitystä riidankylväjä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tunnustaa. Sama juttu; jos joku vaaratilanne tai vastaava, niin lähinnä toimin ihan konemaisesti. En tunne mitään pelkoa tai toisen kärsimystä, vaan toimin tilanteen mukaan vaikka henkisesti en tunne olevani läsnä kyseisessä tilanteessa ollenkaan. Koskee silti vain vieraita ihmisiä. Läheisiin suhtaudun jotenkin eritavalla, tunteellisemmin.
kuulostaa jonkun psykologitädin höpinältä, mut uskon et lapsuus vaikuttaa.. jotenkin ainakin. Miten paljon kotona on osoitettu tunteita ja onko niitä voinut vapaasti näyttää.. onko ollut olo et olet ollut rakastettu... Itsellä ainakin paikoitellen puutteita näissä lapsuusaikana.
Pelkkiä negatiivisia tunteita mua kohtaan osoitettiin lapsena josta varmaan juontaa mun ärhäkkä luonne nykyisin.
Voi olla.
Kaikillahan kuitenkin ne tunteet on, mutta joillakin on vain joku lukko, joka estää niiden tunteiden tuntemisen ja esiintulon.
Se, mistä se lukko on saanut alkuunsa, johtuu aina niistä aiemmista kokemuksista ja usein joutuu menemään ihan lapsuuten asti, ennenkuin se syy selviää.
Ei mun mielestä olisi yhtään hullumpi ajatus mennä juttelemaan jonkun psykologin tai vastaavan kanssa. Se voi avata ihan uusia näkökulmia asiaan. Mielenkiintoista se ainakin voisi olla ja sen kautta varmaan oppisi paremmin tuntemaan itseään.
Pelastajien on pidettävä tunteet syrjässä, muuten he eivät jaksaisi. Sinulle sopisi ammatiksi esim. palomies, poliisi, ensihoitaja, patologi, pappi... Kyseisissä ammateissa ei voi tunteilla työvuoroja läpi. Herkiltä ei onnistuisi kohdata rankkoja kohtaloita päivittäin.
Jaa, mutta lopussa sanot olevasi tappelupukari. Soveltuvuustesti menee nyt kyllä uusiksi. Ehkä jokin taiteellinen; soittaa, laulaa, piirtää, maalata. Tunteet ilmentyisivät niiden kautta.
Suosittelen ruokavalion täydellisestä perkaamista.
Heitä jo hiiteen ne energiajuomaai ja pitsasi!