Monille, joille asepalvelus on ajankohtainen, saattaa syntyä erilaisia ajatuksia sodasta yleensä.
Onko oikein puolustaa kotimaataan edes silloin, jos ainoastaan puolustaudutaan vilpittömästi häikäilemättömältä viholliselta? Raamatun viides käsky sanoo: "Älä tapa!" Onko tämä käsky ehdoton?
Nyt aion perusteellisesti käsitellä tätä aihetta. Mitä Raamattu todella sanoo sodasta? Pyydän lukijalta kärsivällisyyttä, olitpa sitten pasifisti, maanpuolustusta kannattava tai kuka tahansa. Pyrin valaisemaan asiaa kaikin puolin. Olen hyvin kiitollinen, jos luet tämän loppuun asti.
Seuraava teksti on lainaus teoksesta Iso Raamatun tietosanakirja 3(Kuopio, 1975):
"a)Todellisuustajuisesti UT edellyttää, että esivalta tarvitsee voimakeinoja voidakseen suorittaa tehtävänsä, Rm 13:4. Tästä seuraa se, etteivät esivallan palvelijat, sen enempää sotilaat kuin siviilitkään, asemansa perusteella menetä mahdollisuutta pelastua.
UT:ssa on myös esimerkkejä jumalaapelkäävistä sotilashenkilöistä. Eräs roomalainen upseeri saa todistuksen Jeesukselta, ettei Hän kenelläkään Israelissa ole tavannut niin suurta uskoa kuin tällä muukalaisella, ja on selvää, että hän on oleva yksi niistä, jotka saavat aterioida taivasten valtakunnassa, Mt 8:5-13. Sadanpäämies Kornelius, ensimmäisiä pakanuudesta kääntyneitä ja kastettuja, oli myös roomalainen upseeri, ja hänestä sanotaan, että hän oli ´hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin`, Ap 10:1 ss. Alaistensa joukossa Korneliuksella oli ´hurskas sotamies`, 10:7.
b)Erikoisen merkittävää on, ettei UT missään kohtaa anna selvää tietoa siitä, että aktiivi sotapalvelus olisi ristiriidassa kristillisen uskon kanssa. Voidaan kyllä sanoa, ettei UT ylipäätäänsä käsittele tätä asiaa. Siinä tapauksessa tuo vaikeneminen on itse puhuva. Tietysti on oltava varovainen tehtäessä johtopäätöksiä tästä vaikenemisesta, mikä on sitäkin merkillisempää, kun ajattelemme, että sekä Johannen Kastaja että Jeesus itse samoin kuin myöhemmin apostoli Pietari joutuivat tämän ongelman eteen.
Johannes Kastajan luo tuli sotilaita, jotka kysyivät: ´Mitäs meidän pitää tekemän?` Sanallakaan Johannes ei viittaa siihen, että heidän tulisi jättää ammattinsa, vaan varoittaa heitä kiskomasta ja kiristämästä ja kehottaa tyytymään palkkaansa, Lk 3:14.
Ei myöskään Jeesus puutu asiaan keskustellessaan Kapernaumissa roomalaisen sadanpäämiehen kanssa, Mt 8:5 ss. Muutenhan Hän kohdistaa mitä kiivaimmat hyökkäykset kirjanoppineitten ja fariseusten teeskentelyä vastaan. Mt 23:1 ss., vrt. 5:20. Avionrikkojanaiselle Hän sanoi: ´mene, äläkä tästedes syntiä tee`, Jh 8:11. Mutta sadanpäämiestä Hän ei kehota luopumaan sotilaan ammatista.
Pietari ei ainoallakaan sanalla viittaa Korneliuksen talossa pitämässään puheessa siihen, että tuolla roomalaisella upseerilla olisi ammatti, joka hänen nyt täytyisi jättää tullakseen kristityksi. Kaikki näyttää viittaavan siihen, että Kornelius oli edelleen sadanpäämiehenä kasteen jälkeenkin, Ap 10,11.
c)Toiselta puolen on selvää, että sota muodostaa uskovalle suunnattoman vaikean ongelman. Sodan väkivaltainen olemus on mitä jyrkimmässä ristiriidassa kaikkien kristillisten ihanteiden kanssa, ja vetoaminen Jeesukseen sodan puolustukseksi olisi täysin luvatonta Raamatun vääristelyä. Hänhän on se, joka on sanonut: ´Rakastakaa vihollisianne`, Mt 5:44. Hän sanoi myös: ´Älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin`, 5:39. On helppo nähdä, että tämä puhuu jostakin aivan muusta kuin sodasta.
Mutta näitä Jeesuksen sanoja ei sovi yleistää. Jo kun on kysymys yksityisestä henkilöstä, sanoilla on rajoituksensa. Tämän osoittaa selvästi Jeesuksen oma esimerkki. Kun Häntä lyötiin, Hän kysyi: ´miksi minua lyöt?`, Jh 18:23. - Täysin väärin ymmärretään Jeesuksen sanat, jos ne tulkitaan siten, että yhteiskunta olisi velvollinen rauhassa ja vastarintaa tekemättä katselemaan heikon ja puolustuskyvyttömän maahan polkemista. Kristillisen kärsivällisyyden vaatimus ei varmastikaan merkitse suositusta asettua väkivallantekijän puolelle, sillä Raamatun perustaviin vaatimuksiin kuuluu lähimmäistemme elämän suojeleminen. Mutta esivallan veltto ´miekankäyttö` on omiaan lisäämään rikollisuutta.
Kuitenkin kysymys sotapalveluksesta nimenomaan yleisen asevelvollisuuden muodossa on monille kristityille mitä vaikein ongelma, joka usein jää ratkaisemattomaksi. Jo alkukirkon ajoilta saakka on esiintynyt eri mielipiteitä. Jeesus itse ei ole suoranaisesti lausunut asiasta mitään, ja kun UT kokonaisenaan ei oikeastaan käsittele asiaa, on varmaan mahdotonta kenenkään sanoa tästä asiasta lopullista, ratkaisevaa sanaa. Ratkaisu jää siis yksityisen omantunnon asiaksi Jumalan kasvojen edessä.
d)Kristillisen pasifismin - jos sellaista nimitystä voi käyttää - täytyy olla henkilökohtaista. Että esivallalla on oikeus - ettemme sanoisi velvollisuus - käyttää miekkaa, käy selvästi ilmi UT:sta, Rm 13:4, vrt. 1 Ms 9:6. Jos nyt joku kuitenkin uskonnollisen vakaumuksen vuoksi pyytää vapautusta esivallan palvelijana olemisesta, kun on kysymyksessä aseellinen sotapalvelus, niin se on pyyntö, joka tulee ottaa huomioon. Mutta pitemmälle ei voi kukaan kristitty mennä. Hänellä ei ole oikeutta tuomita toisia heidän näkökantojensa vuoksi tai väittää, että kaikki aseellinen puolustus olisi syntiä. Mitään sellaista UT ei sano, ja siksi se olisi menemistä, ´yli sen, mikä on kirjoitettu`, vrt. 1 Kr 4:6.
Kristillisen pasifismin täytyy olla olemukseltaan erilaista kuin puhtaasti humanistinen pasifismi toisestakin syystä: Se ei voi rakentaa sen harhakuvitelman varaan, että ihminen olisi olemukseltaan hyvä ja että sodat sen vuoksi voitaisiin poistaa ihmisponnistuksin. Kristillisellä rauhantyöllä on sijansa, samoin kuin kristillisellä laupeuden harjoittamisella, Gal 2:10, ja taistelulla sairautta vastaan, Jk 5:14 ss. Kristitty on kutsuttu olemaan rauhantekijä, Mt 5:9, mutta tietää, että rauha sanan täydessä merkityksessä kuuluu uuteen aikakauteen - kun Rauhanruhtinas tulee."
Toivottavasti tämä kirkasti niiden ajatuksia, joilla on epävarmuutta sodan ja asepalveluksen suhteen. Haluaisin mielelläni kuulla eri mielipiteitä kyseisestä asiasta.
Onko oikein puolustaa kotimaataan edes silloin, jos ainoastaan puolustaudutaan vilpittömästi häikäilemättömältä viholliselta? Raamatun viides käsky sanoo: "Älä tapa!" Onko tämä käsky ehdoton?
Nyt aion perusteellisesti käsitellä tätä aihetta. Mitä Raamattu todella sanoo sodasta? Pyydän lukijalta kärsivällisyyttä, olitpa sitten pasifisti, maanpuolustusta kannattava tai kuka tahansa. Pyrin valaisemaan asiaa kaikin puolin. Olen hyvin kiitollinen, jos luet tämän loppuun asti.
Seuraava teksti on lainaus teoksesta Iso Raamatun tietosanakirja 3(Kuopio, 1975):
"a)Todellisuustajuisesti UT edellyttää, että esivalta tarvitsee voimakeinoja voidakseen suorittaa tehtävänsä, Rm 13:4. Tästä seuraa se, etteivät esivallan palvelijat, sen enempää sotilaat kuin siviilitkään, asemansa perusteella menetä mahdollisuutta pelastua.
UT:ssa on myös esimerkkejä jumalaapelkäävistä sotilashenkilöistä. Eräs roomalainen upseeri saa todistuksen Jeesukselta, ettei Hän kenelläkään Israelissa ole tavannut niin suurta uskoa kuin tällä muukalaisella, ja on selvää, että hän on oleva yksi niistä, jotka saavat aterioida taivasten valtakunnassa, Mt 8:5-13. Sadanpäämies Kornelius, ensimmäisiä pakanuudesta kääntyneitä ja kastettuja, oli myös roomalainen upseeri, ja hänestä sanotaan, että hän oli ´hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin`, Ap 10:1 ss. Alaistensa joukossa Korneliuksella oli ´hurskas sotamies`, 10:7.
b)Erikoisen merkittävää on, ettei UT missään kohtaa anna selvää tietoa siitä, että aktiivi sotapalvelus olisi ristiriidassa kristillisen uskon kanssa. Voidaan kyllä sanoa, ettei UT ylipäätäänsä käsittele tätä asiaa. Siinä tapauksessa tuo vaikeneminen on itse puhuva. Tietysti on oltava varovainen tehtäessä johtopäätöksiä tästä vaikenemisesta, mikä on sitäkin merkillisempää, kun ajattelemme, että sekä Johannen Kastaja että Jeesus itse samoin kuin myöhemmin apostoli Pietari joutuivat tämän ongelman eteen.
Johannes Kastajan luo tuli sotilaita, jotka kysyivät: ´Mitäs meidän pitää tekemän?` Sanallakaan Johannes ei viittaa siihen, että heidän tulisi jättää ammattinsa, vaan varoittaa heitä kiskomasta ja kiristämästä ja kehottaa tyytymään palkkaansa, Lk 3:14.
Ei myöskään Jeesus puutu asiaan keskustellessaan Kapernaumissa roomalaisen sadanpäämiehen kanssa, Mt 8:5 ss. Muutenhan Hän kohdistaa mitä kiivaimmat hyökkäykset kirjanoppineitten ja fariseusten teeskentelyä vastaan. Mt 23:1 ss., vrt. 5:20. Avionrikkojanaiselle Hän sanoi: ´mene, äläkä tästedes syntiä tee`, Jh 8:11. Mutta sadanpäämiestä Hän ei kehota luopumaan sotilaan ammatista.
Pietari ei ainoallakaan sanalla viittaa Korneliuksen talossa pitämässään puheessa siihen, että tuolla roomalaisella upseerilla olisi ammatti, joka hänen nyt täytyisi jättää tullakseen kristityksi. Kaikki näyttää viittaavan siihen, että Kornelius oli edelleen sadanpäämiehenä kasteen jälkeenkin, Ap 10,11.
c)Toiselta puolen on selvää, että sota muodostaa uskovalle suunnattoman vaikean ongelman. Sodan väkivaltainen olemus on mitä jyrkimmässä ristiriidassa kaikkien kristillisten ihanteiden kanssa, ja vetoaminen Jeesukseen sodan puolustukseksi olisi täysin luvatonta Raamatun vääristelyä. Hänhän on se, joka on sanonut: ´Rakastakaa vihollisianne`, Mt 5:44. Hän sanoi myös: ´Älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin`, 5:39. On helppo nähdä, että tämä puhuu jostakin aivan muusta kuin sodasta.
Mutta näitä Jeesuksen sanoja ei sovi yleistää. Jo kun on kysymys yksityisestä henkilöstä, sanoilla on rajoituksensa. Tämän osoittaa selvästi Jeesuksen oma esimerkki. Kun Häntä lyötiin, Hän kysyi: ´miksi minua lyöt?`, Jh 18:23. - Täysin väärin ymmärretään Jeesuksen sanat, jos ne tulkitaan siten, että yhteiskunta olisi velvollinen rauhassa ja vastarintaa tekemättä katselemaan heikon ja puolustuskyvyttömän maahan polkemista. Kristillisen kärsivällisyyden vaatimus ei varmastikaan merkitse suositusta asettua väkivallantekijän puolelle, sillä Raamatun perustaviin vaatimuksiin kuuluu lähimmäistemme elämän suojeleminen. Mutta esivallan veltto ´miekankäyttö` on omiaan lisäämään rikollisuutta.
Kuitenkin kysymys sotapalveluksesta nimenomaan yleisen asevelvollisuuden muodossa on monille kristityille mitä vaikein ongelma, joka usein jää ratkaisemattomaksi. Jo alkukirkon ajoilta saakka on esiintynyt eri mielipiteitä. Jeesus itse ei ole suoranaisesti lausunut asiasta mitään, ja kun UT kokonaisenaan ei oikeastaan käsittele asiaa, on varmaan mahdotonta kenenkään sanoa tästä asiasta lopullista, ratkaisevaa sanaa. Ratkaisu jää siis yksityisen omantunnon asiaksi Jumalan kasvojen edessä.
d)Kristillisen pasifismin - jos sellaista nimitystä voi käyttää - täytyy olla henkilökohtaista. Että esivallalla on oikeus - ettemme sanoisi velvollisuus - käyttää miekkaa, käy selvästi ilmi UT:sta, Rm 13:4, vrt. 1 Ms 9:6. Jos nyt joku kuitenkin uskonnollisen vakaumuksen vuoksi pyytää vapautusta esivallan palvelijana olemisesta, kun on kysymyksessä aseellinen sotapalvelus, niin se on pyyntö, joka tulee ottaa huomioon. Mutta pitemmälle ei voi kukaan kristitty mennä. Hänellä ei ole oikeutta tuomita toisia heidän näkökantojensa vuoksi tai väittää, että kaikki aseellinen puolustus olisi syntiä. Mitään sellaista UT ei sano, ja siksi se olisi menemistä, ´yli sen, mikä on kirjoitettu`, vrt. 1 Kr 4:6.
Kristillisen pasifismin täytyy olla olemukseltaan erilaista kuin puhtaasti humanistinen pasifismi toisestakin syystä: Se ei voi rakentaa sen harhakuvitelman varaan, että ihminen olisi olemukseltaan hyvä ja että sodat sen vuoksi voitaisiin poistaa ihmisponnistuksin. Kristillisellä rauhantyöllä on sijansa, samoin kuin kristillisellä laupeuden harjoittamisella, Gal 2:10, ja taistelulla sairautta vastaan, Jk 5:14 ss. Kristitty on kutsuttu olemaan rauhantekijä, Mt 5:9, mutta tietää, että rauha sanan täydessä merkityksessä kuuluu uuteen aikakauteen - kun Rauhanruhtinas tulee."
Toivottavasti tämä kirkasti niiden ajatuksia, joilla on epävarmuutta sodan ja asepalveluksen suhteen. Haluaisin mielelläni kuulla eri mielipiteitä kyseisestä asiasta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kun ei vaivaa päätään asialla ainakaan raamatun perusteella. Kuten esimerkitkin osoittavat Edmondin kirjoituksessa, kirjasta löytyy ristiriitaisia vastauksia. Parempi on vain itse mennä sydämeensä jos on epäilystä siitä onko vihollisen tappaminen oikein. Oma kantani on, että kunnollinen kansalainen alistaa omat pitämisensä ja pitämättä jättämisensä valtion ja sen johdon näkemykselle siitä milloin sota ja tappaminen on viimeinen vaihtoehto maan suojelemiseksi.
Vanhasta sananparresta koti, uskonto, isänmaa on ehkä nykykansalaiselle jäljellä enää koti ja isänmaa. Tilannehan oli toinen viime sotien aikaan, kun Suomea uhkasivat jumalattomat bolsevikit, silloin uskonto oli uhattuna kahden muun lisäksi aika konkreettisesti.
"Oma kantani on, että kunnollinen kansalainen alistaa omat pitämisensä ja pitämättä jättämisensä valtion ja sen johdon näkemykselle siitä milloin sota ja tappaminen on viimeinen vaihtoehto maan suojelemiseksi."
- Niin tarkoitat kuuliaisuutta esivaltaa kohtaan. Olet varmaan kuullut vertauksen, että kuningas on ruumiin pää, joka tekee päätökset ja koko muu keho tottelee. Poliisi ja sotaväki ovat kädet, jotka suojelevat ruumista. Papisto on ruumiin sydän ja jalat ovat itse kansa, jotka pitävät ruumiin pystyssä. Ehkä tätä ei kannata niin vakavasti soveltaa, mutta luulen, että tässä esimerkissä on samaa säveltä kuin näkemyksessäsi.
Me emme useinkaan tiedä asioiden todellisia puolia, mutta esivallalla on eturivin paikka. Eikö silloin pidä luottaa siihen, että esivalta tietää paremmin kuin me, jos sota on viimeinen keino puolustautua?
Toisaalta en itse kuitenkaan mielelläni lähtisi Bushin "ristiretkille", vaikka esivalta(tässä tapauksessa senaatti) toisin määräisi. En haluaisi altistaa mielipiteitäni USA:n johdon näkemykselle, jos olisin USA:n kansalainen.
Voidaanko kuitenkin pääsääntönä pitää, että mielipiteet tulee alistaa esivallan näkemykselle, mutta "jos homma haiskahtaa", niin silloin on lupa ajatella itsekin?
Uskonnot ovat huuhaata. Älä takerru tommosiin. Uskontoa opetetaanki vaan siksi, että se tukee vallanpitäjän tavoitteita.
Ensin ihminen aivopestään lapsena uskonnolla. Sit koko loppuelämän ajan pitää puolustaa uskontoa vaikka aseella.
Parannus pitää lähteä näissä asioissa vapaa-ajattelun pohjalta.
-Siis älä sitoudu mihinkään ideologiaan ,,, kunnioita toisen elämää, vaikka se vaikeelta voi joskus tuntuakin.
En osaa muuta sanoo,,, mielestäni sivarit ovat lähempänä korkeita eettisiä tavoitteita kuin uskovaiset, jotka alistuvat väkivaltaorganisaation käytettäväksi.
Olen uskovainen ja reservin alikersantti,
kirjoituksesi oikeastaan vahvisti
sen mihin olen aikaisemmin uskonut
vielä vahvemmin.
Kiitoksia paljon ja Siunausta :)
o
Kiitos mielenkiintoisesta aiheesta!
Et varmasti pane pahitteeksi jos lainaan kirjoituksesi osia perustellessani omaa kantaani ihmisille, jotka ihmettelevät kuinka uskovaisena voin mennä armeijaan.
Poikkeuksena tosin on, että olen nainen. Olen pohtinut kysymystä, onko naisen tavallaan enemmän väärin mennä armeijaan kuin miehen. Itse en näe miehen armeijan käynnissä tosin mitään väärää, ja nyt sain siihen kunnolliset perustelutkin! Osaatko ottaa kantaa tuohon naisten asepalvelukseen kristinuskon kannalta?
Itse koen, että koska Suomessa armeija on vain puolustustarkoitukseen ja rauhanturvaamiseen, ei se ole syntiä.
En ole täysin tutkinut asiaa perusteellisesti, mutta tämän hetken tietämykseni valossa UT ei kiellä naista osallistumasta sotaan tai sotapalvelukseen.
Asiaa voi ajatella myös toiselta kantilta. Esivallalle on oltava kuuliainen. Miehiltä meidän esivaltamme vaatii maanpuolustusta, mutta naisilta ei. Esivalta on kuitenkin antanut mahdollisuuden naisillekin asepalvelukseen. Tuskin ketään voidaan tuomita sen perusteella, että vapaaehtoisesti haluaa osoittaa esivallalle kuuliaisuutta.
Naiselle on kuitenkin suotu se armo, että miehelle kuuluu perimmäinen vastuu perheestä ja puolisosta. Seurakunnassa naista ei kehoiteta sotimaan vääriä oppeja ym. vastaan. Voidaanko tämän ajatella koskevan todellista sotaakin?
Tämä kysymys on sangen vaikea, mutta uskon vakaasti, että en minä -- tuskin kukaan toinenkaan -- voi lausua tästä asiasta ratkaisevaa sanaa. Sinun on hyvä rukoilla Jumalan johdatusta toivoen, että löytäisit omassatuonnossasi ratkaisun asiaan.
Jos olen "mennyt yli sen mikä on kirjoitettu", niin se, joka sen huomaa, korjatkoon!
ja hän vastasi:
No Johannes Kastaja ei velvoittanut edes Rooman miehittäjäarmeijan sotilaita muuhun kuin tähän: "Älkää ryöstäkö älkääkä kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne" (Luuk. 3). Et varmasti tee syntiä palvellessasi omaa maatasi, kunhan muistat, kenen oma olet ja mihin olet velvoitettu.