Yleiset vessat raumalla.

Thanks man

Tiäk sää meikäläinen kun lähtee baariin ni sillon juodahan. Silloin Sedun ravintolassa olutta virtaa ja drinkkejä painuu mun kurkusta sadoilla euroilla alas. Verotulojahan se tietää kaupungille et eihän siinä mitään pahaa ole. Se on vaan ollut huonompi homma et valomerkin tullessa on täytynyt lähteä kotiinpäin ja kävellen tietysti et hiukan sais raitista ilmaa ja olo helppais. Kyllähän sen sit jokanen tietää et kusettamaan se rupee aika rankasti ja välillä pakkaa se kebappikin pyrkimään ulos, joko ylhäältä tai vähän alempaa. Normaalisti sitä on sit vaan purrut hammasta ja koittanut sinnitellä kotiin, mut nyt tääkin ongelma on ratkaistu. Ton adressin peruusteella kun näyttää siltä et valtaväestö suhtautuu ihan suvaitsevaisesti toisten tonteille kuseskeluun. Meikäläinenkin voi nyt ihan rauhassa laskea housut ja kusta lorauttaa toisten pihoille ja kai siihen puskaan nyt paskatkin voi laskea. Sehän on vaan ihmisen ulostetta ja kyllä sen kestää kun niin harvoin kuitenkin käyn ulkona. Älkäähän nyt sit hermostuko jos näette jonkun tontillanne asioimassa ku ei se toimitus kauan kestä. Ja voittehan te mennä sisälle jos se tuntuu häiritsevän, ni ei tartte kattoa.

5

929

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valittaa siitä

      niin kehota häntä muuttamaan muualle...

    • Raumalainen30

      ..nyt vasta oot huomannu että ulkonakin voi pissiä, hienoa että elämä aukeaa sinullekin..?

      • aivot omaava

        Kai jokainen terveet vehkeet omistava on huomannut et ne toimii ulkonakin, mut aika harva on ajatellut et niitä voi käyttää ihan missä vaan. Kai se on sitä maalaisjärkeä mikä sanoo et naapurin tontille ei saa kusta eikä paskoa.


      • keskustelun
        aivot omaava kirjoitti:

        Kai jokainen terveet vehkeet omistava on huomannut et ne toimii ulkonakin, mut aika harva on ajatellut et niitä voi käyttää ihan missä vaan. Kai se on sitä maalaisjärkeä mikä sanoo et naapurin tontille ei saa kusta eikä paskoa.

        alottanut tarkoittanut sitä, että luvalla saa kusta ja paskoa ja naidakkin naapurin tai kenen vaan pihoilla, koska RMJ:n aikana se on täysin luvallista ja sallittua. Ja kolme päivää sitä vaan kestää, mutta haju leijuu kappelinsalmella vielä viikon päästä juhlistakin.


      • Anonyymi
        keskustelun kirjoitti:

        alottanut tarkoittanut sitä, että luvalla saa kusta ja paskoa ja naidakkin naapurin tai kenen vaan pihoilla, koska RMJ:n aikana se on täysin luvallista ja sallittua. Ja kolme päivää sitä vaan kestää, mutta haju leijuu kappelinsalmella vielä viikon päästä juhlistakin.

        Puskakuseminen on suosittua, siellä missä puska, siellä on yleensä myös asiakas.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      891
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      858
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      766
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      720
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      594
    6. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      66
      579
    7. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      63
      575
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      559
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      551
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    Aihe