Moi! Mitä muistatte ajasta, jolloin lapsenne oli 10 kk?
Tyttäreni täytti eilen 10 kuukautta ja on sanalla sanoen mahdoton. Koskaan hänen kanssaan ei ole ollut helppoa (nukkuminen, viihdytys, vaipanvaihto, pukeminen), mutta nyt alkaa sietokyky rajoittua.
Tuntuu, ettei tuon tytön kanssa selviä mistään päivittäisestä rutiinista ilman hänen helkkarinmoista huutoa. Rääkyminen tulee vaipanvaihdosta, nukkumaanmenosta, leluista, kieltämisestä, syöttötuoliin istuttamisesta, rattaisiin laittamisesta jne. Vaikka en huuda hänelle, riuhko ym. niin silti hän on aivan hermona.
Nukkuminen tässä onkin kaikkein raivostuttavinta. Aamut ovat aikaistuneet koko ajan, enkä saa häntä enää esim. 4.30 unille, mikäli hän nyt sattuu heräämään. Tytöllä kun on semmoinen tapa, että hän nousee herättyään heti pinnasängyn reunaa vasten... ja huutaa. Kun hän on jo virittäytynyt siihen tilaan, että sängystä pääsee pois, niin yritäpä siinä rauhoittaa hänet unille.
Olen yrittänyt siirtyä tyttären kanssa yksiin päiväuniin, mutta kun ei sitäkään raivoamista jaksa kuunnella. Ja jos on nukuttu vain yhdet päikkärit, niin lapsi sammuu puoli kahdeksalta ja herää joskus neljältä. (Hän ei suostu nukkumaan missään tapauksessa tuntia pidempään.)
Ruokapöytä on toinen murheen kryyni. Ruoka hänelle kyllä maistuisi, mutta lautanen tuppaa jäämään usein puolilleen vain sen vuoksi, ettei tyttö jaksa olla paikallaan. Ja koko ajan on oltava joitakin virikkeitä, että hän olisi pöydässä edes 5 minuuttia.
Unikouluihin ja muihin koulimisiin en usko tyttöni itsepäisyyden vuoksi. Ei hän ymmärrä edes puhetta! Häntä on mahdotonta "nujertaa", ja toisaalta lapsen itkettäminen on minusta vastenmielistä. Mitä tyttöäni vaivaa? Kävelemään oppiminen / opettelu? Hampaat? Pieni flunssa? Paska äiti?
Mieheni jää pian koti-isäksi ja minä pääsen opiskelemaan. Joskus ihmettelin äitejä, jotka lähtevät iloiten kotoa työelämään. Jos nämä iloitsijat ovat saaneet puoliksikaan yhtä pirullisen pennun (anteeksi älkää loukkaantuko, olen aivan sietokykyni äärirajoilla) niin varmasti haluttaa muualle. Pitäisiköhän vuokrata joku "työsuhdekämppä" HOAS:lta ja olla viikotkin pois... ;)
Tyttäreni täytti eilen 10 kuukautta ja on sanalla sanoen mahdoton. Koskaan hänen kanssaan ei ole ollut helppoa (nukkuminen, viihdytys, vaipanvaihto, pukeminen), mutta nyt alkaa sietokyky rajoittua.
Tuntuu, ettei tuon tytön kanssa selviä mistään päivittäisestä rutiinista ilman hänen helkkarinmoista huutoa. Rääkyminen tulee vaipanvaihdosta, nukkumaanmenosta, leluista, kieltämisestä, syöttötuoliin istuttamisesta, rattaisiin laittamisesta jne. Vaikka en huuda hänelle, riuhko ym. niin silti hän on aivan hermona.
Nukkuminen tässä onkin kaikkein raivostuttavinta. Aamut ovat aikaistuneet koko ajan, enkä saa häntä enää esim. 4.30 unille, mikäli hän nyt sattuu heräämään. Tytöllä kun on semmoinen tapa, että hän nousee herättyään heti pinnasängyn reunaa vasten... ja huutaa. Kun hän on jo virittäytynyt siihen tilaan, että sängystä pääsee pois, niin yritäpä siinä rauhoittaa hänet unille.
Olen yrittänyt siirtyä tyttären kanssa yksiin päiväuniin, mutta kun ei sitäkään raivoamista jaksa kuunnella. Ja jos on nukuttu vain yhdet päikkärit, niin lapsi sammuu puoli kahdeksalta ja herää joskus neljältä. (Hän ei suostu nukkumaan missään tapauksessa tuntia pidempään.)
Ruokapöytä on toinen murheen kryyni. Ruoka hänelle kyllä maistuisi, mutta lautanen tuppaa jäämään usein puolilleen vain sen vuoksi, ettei tyttö jaksa olla paikallaan. Ja koko ajan on oltava joitakin virikkeitä, että hän olisi pöydässä edes 5 minuuttia.
Unikouluihin ja muihin koulimisiin en usko tyttöni itsepäisyyden vuoksi. Ei hän ymmärrä edes puhetta! Häntä on mahdotonta "nujertaa", ja toisaalta lapsen itkettäminen on minusta vastenmielistä. Mitä tyttöäni vaivaa? Kävelemään oppiminen / opettelu? Hampaat? Pieni flunssa? Paska äiti?
Mieheni jää pian koti-isäksi ja minä pääsen opiskelemaan. Joskus ihmettelin äitejä, jotka lähtevät iloiten kotoa työelämään. Jos nämä iloitsijat ovat saaneet puoliksikaan yhtä pirullisen pennun (anteeksi älkää loukkaantuko, olen aivan sietokykyni äärirajoilla) niin varmasti haluttaa muualle. Pitäisiköhän vuokrata joku "työsuhdekämppä" HOAS:lta ja olla viikotkin pois... ;)
Vastaukset 15
Vanhimmat
liikkumisen riemu?
Ei tule muuta mieleen.
Mä en kyllä muista millasta oli kun lapset oli 10kk.
Vanhempi on jo 6.
Mutta,aika tempperamenttinen lapsi on ollu kuitenkin koko ajan.Joskus väsyttää ja vituttaa kun samoista asioista saa riidellä joka pvä.Ja tuntuu ettei kivoja hetkiä ookkaan.Ja tuntuu et meillä vaan on hirvee kiukkuava kakara ja muilla on niin rauhallisia ja kilttejä.
Siitä tulee tosiaan voimaton ja väsyny olo.
Taidat olla aika paljon sen lapses kanssa keskenään?
Lapsi muuten vaistoaa jos äiti on pahalla tuulella/kireenä vaik yrittäis puhua lempeästi yms.
Mun vauva on huono nukkumaan vaik ois kuin poikki ja joskus oon itekin väsyny ja hampaat irvessä saatan sihistä et nuku nyt rakas tms. niin et usko mikä parku siitä alkaa.Siis se oikeen loukkaantuu ja alkaa huutaa kaahta kauheemmin = O
Onks sit tutkittu et sillä tein muksulla ei oikeesti oo mitään syytä kiukkuiluun?
Allergiaa tms.?
Tää on vähän sekavaa, mut yritän jotain laittaa et jaksaisit vielä hetken = )
Meillä on molemmat lapset olleet rauhallisia. Tuo teidän lapsi kuulostaa kyllä aikamoiselta :-(
Koita jaksaa.
Niin, tässä täytyy odottaa 5. ikävuoteen saakka ennen kuin tehdään mitään diagnooseja. Voihan se hyvin olla, että tytön vilkkauteen on jokin erityinen syy. Ja mikäpä siinä. Sitten täytyy vain muuttaa toimintatavat hänen ehdoilleen ja huomioida hänen erityispiirteensä perheen arjessa. Nyt vain pitäisi jaksaa päivä kerrallaan.
Nykyään lähes kaikki ns .ylivilkkaat lapset saavat daignoosin ,kuka Asperger-syndrooman ja toinen adhd.
Epäilyn alla hyvä tutkia tietenkin ,ajatellen koulunkäyntiä ym.Ylidiagnostiikan puolelle on mennyt.
Lapsikin helposti saa väärän leiman......
Omat olleet tosiylivilkkaita ja aktiiveja ,ei hetken rauhaa,ei hetkeäkään tyytyväisiä ilman seuraa, virikkeitä ,ihmisiä ,tavarataloja,yöt ihan kamalia,koko ajan maitoa yhdelle ja sitten toiselle.
Mutta kas kummaa : heistä on kehittynyt kunnon kansalaisia , toinen IT .alalla hyvässsä ttyössä ja toinen yliopistolla tekee asiakaspalvelutyötä opintojen rahoitukseksi.Erittäin pidettyjä sosiaalisia ja pärjääviä ja ennen kaikkea iloisia nuoria aikuisia.Sen sijaan tuttavaperheessä aikoinaan kadehtimani rauhalliset lapset ovat saaneet kokea kovia : koulukiusaamista,ei kavereita,ei jaksamista työ-eikäopiskeluelämään.Vauvoina olivat vanhempiensa ilo ,kun istuivat paikallaan rattaissa hiljaa oli tilanne mikä tahansa.MM rapujuhlat : minun halusivat leikkiä ravuilla ja syödä ja maistaa niitä ,olivat innoissaan snapsilauluista.Rauhalliset lapset alkoivat itkemään.....ja laitettiin nukkumaan.Minun ei tietenkään halunneet nukkua,kun kerran jotain tapahtuu.Voi myös olla tyytyväinen että lapsilla ja vauvoilla on tahdonvoimaa.Älä myöskään unohda ,että jos olette temperamentikkaasta perheestä kotoisin , voi temperamenttia odottaa lapsiltaankin .Jaksamista , vuodet vierii ,lapset kasvaa ja temperamentti säilyy......
"Älä myöskään unohda ,että jos olette temperamentikkaasta perheestä kotoisin , voi temperamenttia odottaa lapsiltaankin"
Hei! Olemme olleet mieheni kanssa molemmat aika toimeliaita ja aktiivisia lapsia, kovia leikkimään jne. Tuo kaikki on vaatinut vanhemmilta kuulemma aika paljon kestävyyttä. Toisaalta sitten koskaan kummallakaan ei ole ollut koulukiusaamista yms. ongelmia. Olemme saaneet helposti kavereita, nauttineet seurasta ja tulemme toimeen mukavasti nykyäänkin sekä työ- ja opiskelupiireissä että yksityiselämässä.
Eli jos lapsi on toimintaa pursuava ja vilkas, niin kyllähän sitä ylimääräistä energiaa täytyy olla öisinkin. Ja se on ihan totta, että on hyvä asia, ettei lapsi suostu kaikkeen, mitä keksitään. Katsoin viime pyhänä vauvauinnissa, kun tyttäreni piti sinnikkäästi kiinni vesilelusta, jonka kaveri yritti viedä. Aivan oikein!
Noista rapujuhlista tuli mieleen, että meidänkin tyttö on oikein elementissään ihmisten keskellä. Hän ei pelkää ihmisiä, ei arastele muskarissa ja vauvauinnissa, tarttuu rivakasti esineisiin, on kuin kala vedessä uusissakin paikoissa...
Eli kyllähän tästä vilkkaudesta jotakin iloakin on. Jos minut kahlittaisiin vaunuun / tuoliin, pakotettaisiin makaamaan silloin kun ei huvita tms. niin varmasti huutaisin, jos en ymmärtäisi tilannetta tai osaisi puhua.
Kiitos kaikkien viesteistä ja rohkaisuista. Tämä mami alkaa valmistautua päivän matsien finaaliin, kun tyttö pitää kylvettää, vaipattaa ja nukuttaa. Pitäkää peukkuja!
ainoa.. Ihan kuin olisin lukenut meidän rakkaasta 9,5kk pojastamme tuon sinun kirjoittamisen !!
-Pää pyörii sillä kuin mikäkin ruletti, kun ollaan ruokapöydässä..
-Naamaa ei sais syömisen jälkeen pyyhkii, alkaa huuto.
-Ei saa hampaita pestä, huudetaan kuin syötävä.
-Vaipan vaihto, oli se sit teippi- tai housuvaippa ni on ihan mahotonta, saatika pyllyn pesu lavuaarissa..
-Jos ottaa lelun pois tai jotain mitä on onnistunu saamaan käsiin (meidän kaukosäätimet/puhelimet on kova sana) alkaa päätävihlova rääkyminen, sama myös jos kieltää jotain.. MITÄÄN EI USKO !!
-Tällä niin paljon voimaa, et sylissäkin pitäminen väkiste alkaa olee aika vaativaa, vaikka ei painakkaan kuin n.8,5kg ja ittellä suht hyvä haba..
-ym ym..
ystyyn alko nousee jo 3kk sit, pahan teossa ollu siis siitä asti ja ihan kokoajan vahdittavana :/
Missäpäin asut, ois ihanaa jos löytäis jonkuu läheltä joka kokee samaa kuin meillä..kukaan kun ei meinaa uskoo ton menoa, ennen kuin näkee/kokee, paitti tuo on aika ovela..osaa olla vieraskoree ;)
Joo oli nää kirjotuksest ihan kun mun suusta. Mulla lapsi 8,5kk ja aivan mahdoton. Olen vielä kahdestaan lapsen kanssa ja joskus pelkään että pinna katkeaa totaalisesti. Eihän siellä mummulassa tolleen käyttäydytä kun siellä ollaan kun enkeleitä mutta kotona olo aivan mahdotonta! Meillä on hajonnut jo kaukosäätimiä ja puhelin. Samoin menee kaikki muu mikä käteen osuu. Vaipoissa ei auta enää kun housuvaippoja käyttää muuten tulee niin kauhee huuto molemmilta kun ei lapsi meinaa pysyä paikallaan. Ruuat sylkee pitkän lattiaa ja seiniä.
Edelliselle kirjoittajalle: Asun Helsingissä. Ihanaa kun on kohtalotovereita, vaikka ikävää, että sinunkin lapsesi repii hermojasi.
Ja sitten väsyneelle ja kiukkuiselle... Olen miettinyt tämän aamun kovasti, onko huomion antamisessa joku vika meidän perheessä. Onko lapsi tottunut liialle huomiolle / saamaan palautteen joka tempusta? Vai eikö lapseni saa riittävästi huomiota ja olenko jotenkin poissaoleva?
Oletteko muuten kokeilleet videoita? Olin pyhästi päättänyt, ettei lapseni näekään telkkaria ennen kuin hän täyttää vuosia enemmän. Mutta tänä aamuna tyttö on istunut kiltisti Teletappien edessä. Ja aion kokeilla väsyneenä tuota toistekin. Nyt siivoamaan puuroja ja ruokia lattialta...
äitejä kenen muksut meinaa ajaa "hulluks" meidät :D
Asun myös Helsingissä ja kolmenkympin hipoen yli olen iältäni. Huomasinkin sit heti kun olin laittanu tuon kyssän, et asut tääl myös :D
Oon kans miettiny tuota et oonko jotain tehny väärin kun saanut aikasiks tuollasen vaativan tapauksen !?
Mä en vaan paljoo kehtaa liikkuu tuon yhen kanssa missään, kun ne normihommat menee esim itikses huudoks. Monta kertaa saanu hammasta purren/naama punottaen yrittää maanitella herraa syömään jossain julkisella paikalla tai kuunnella armotonta huutokonserttia pienessä kaikuvassa hoitohuoneessa vaippaa vaihtaessa/pukiessa.
Alkaa pikkuhiljaa olemaan sellaista kevyttä mökkihöperyyttä tässä äipässä.. Oon tietty viel sit niin saamatonki, etten yksin mihkään osaa oikein mennä, vaiks isäntä pojuu kattoiski mielellään.. :/ Jotain ois pakko keksii, et tulis pidettyy sitä omaa aikaakin, kun muuten on sen 24/7 tuon pikku pomon kanssa yhessä.
Hieman kaduttaa etten menny töihin jo, mut toisaalta, en ois raaskinu näin pientä lasta tarhaankaan laittaa.
Koitetaan jaksaa ja jos joskus jossain ruokapaikas/hoitohuonees ym. kuulet raivoavan pienen herran ääntä, niin luultavamminen me olemme paikalla *nauraa*
Hei! Mulla on sama juttu, että hävettää joskus ihan se remuaminen. Tänään kävimme Jumbossa ja tyttö rääkyi kuin syötävä, jos ei saanut a) olla sylissä b) seisoa ostoskärryjen lastenistuimessa. Joten arvaat varmasti, että valitsimme a:n. Me käymme myös Itäkeskuksessa ja paljon keskustassa.
Kerran yksi äiti tuli opastamaan minua, kun puin sinisenä rääkyvää tyttöäni, että tuommoisia tilanteita varten me olemme opetelleet syömään tuttia! Hah hah! Meillä harjoiteltiin 5 kk, ja sitten annoin periksi. Tissi se paras tutti on. Mutta öisin vain. Ai niin, kerran yksi isä sanoi tutista, että oletteko yrittäneet opettaa tyttöä syömään tuttia siten, että pidätte sitä hetken suussa ettekä päästä heti irti. Voi hitto, joskus suunnittelimme virittävämme tutista kuminauhat korvien taaksi. :)
Nyt taas iltariidat kehiin. Luotetaan, että meidän riiviöistä kasvaa skarppeja, nopeasti oppivia ja omatoimisia tarhalaisia, jotka tulevat hyvin toimeen toisten lasten kanssa eivätkä pelkää isompiaan. :)
Minun vauvelini on vasta 7kk ja on piru vie niin temperamenttinen! Jos kaikki ei mene just kuin herra tahtoo, niin sen kyllä kaikki saavat kuulla ja nähdä! Pinna on arvatenkin todella lyhyt ja mielialat vaihtelevat silmänräpäyksessä. Kaikki toimenpiteetm syöttämiset, nukuttamiset, hoivaaminen, vaipanvaihdot yms, on tapahduttava JUURI oikealla hetkellä, muuten ei hyvä heilu. Jos vauva alkaa kitisemään, minun on rynnättävä välittömästi ojentamaan lelu, viihdyttämään, koppaamaan syliin, mitä vain. Muuten parku nousee niin suureksi, että minulla menee kauan, ennen kuin saan tapauksen kiukun laantumaan.
Tämä on arvatenkin erittäin kuluttavaa!
Olenkin miettinyt, olenko minä tehnyt jotakin alusta asti niin pieleen, että vauvastani on "tullut tuollainrn" vai onko tuollanen luonne ollut jo sisäänkoodattuna tapaukseen?
Olen
Meillä on ihan samanlainen tilanne, koita vaan kestää kyllä se siitä helpottuu (pakko ainakin uskoa!!!) Kirjoituksesi oli ihan kuin meidän normaali päivä. koita antaa hänelle mahdollisiman paljon virikkeitä normaali "päiväaikaan" paljon muuta ei voi tehdä...
Tähän täytyy nyt vastata, on niin tutun kuulosta... Voi kyllä tulla vähän sekoa juttua, olen ihan kuumepäissään :/
Jos on oikein vilkas lapsi, niin yleensä on yötkin vilkkaita. Meillä on tosi vilkas ja arhäkkä tytsi, ihan vauvasta asti on näkynyt mitä on tulevan ;) Itsepäinen kun mikä ja kaikki asiat täytyy kokeilla rääkymällä. On ollut hetkiä että ei vaan jaksais, mutta etiäpäin on menty. Juuri kun tuntuu että nyt katkeaa pinna niin yleensä meno jo hieman rauhottuu ja unohtuu, kunnes taas seuraavat koettelemukset.
Se mikä otti pattiin aika paljon oli rattaissa ja autossa huuto. Vilkas lapsi ei tahdo olla paikallaan. Lenkkeily ja autoilu oli ihan helvettiä, lukuun ottamatta joitain ihmeellisiä päiviä.
Yöt alkoi rauhottua lähempänä kahta vuotta (nyt2v4kk), mutta vieläkin heräillään, millon mikäkin syy. Nukahtamisen vaikeuksia niin kotona kuin tarhassakin. Ipanan saa sata kertaa illalla komentaa sänkyyn.
MUTTA, kaikella on kääntöpuoli. Oppi kävelemään aikaisin, ei ole tarvinnut kannella paljon ja alkoi puhumaan myös aikaisessa vaiheessa. Todella sosiaalinen ja sopeutuvainen paikkoihin ja ihmisiin. Vieraskoreakin osaa olla ;) Todella helppo tapaus kuivaksi opettelun kanssa. Ei tarvia komennella vessaan, käy itse päivällä ja yöllä. On syönyt itse reilun vuoden ikäisestä lähtien. Hyvä ruokahalu. Korjaa lelut pois illalla ennen nukkumaanmenoa. (tekee mitä vaan kunhan ei tarvia VIELÄ mennä nukkumaan heh...)
Puhetta kun alkaa tulemaan ja kommunikointi alkaa onnistumaan niin jotenkin elämä helpottuu. Pikkuinenkaan ei ole niin turhautunut kun aikuisetkin alkaa hiffata miks herne on nepassa ;)
Jos on parhaansa tehnyt niin ei kantsi jäädä vatvomaan sitä et olenko nyt paska äiti kun lapsi rääkyy ja huutaa ja mikään ei kelpaa. Kaikki ei vaan ole kiinni siitä miten me hommat hoidetaan. Isekkin juuri vauva-aikana podin jatkuvaa huonoa omatuntoa, mutta parhaani tein.
Kuullostipa tutulta... anna huumorinkukan laulaa,kyllä se menee varmaan joku päivä ohi. :)
Ymmärrän toki että on raskasta,mutta omaa asennetta hieman tutkien niin löytyy vielä HUIMIA voimavaroja.
"huomenna on varmaan jo parempi päivä"