Valmistuin merkonomiksi vuonna 2003 ja jatkoin siitä samantien opintoja tradenomiksi. Viime jouluna tuli opintoaika 3,5 vuotta täyteen ja opinnot vaan jatkuu edelleen. Merkonomiksi opiskellessa kävin iltatyössä koko ajan ja se sujui oikein hyvin. Trdenomiksi opiskellessani kävin töissä siihen viime jouluun kunnes huomasin, että en valmistu koskaan, jos en keskity täysillä kouluun. Jätin työt ja aloin keskittyä opiskeluun, mutta enää se ei olekaan niin helppoa. En pääse tenteistä läpi ja lopputyö odottaa aloittamista. Pelkään etten valmistu koskaan, kauhea stressi päällä. Huomasin jo ensimmäisen vuoden jälkeen, että tämä ei ole minun alani, vaan haluan siirtyä luontaishoitoalalle. En kuitenkaan uskalla lopettaa, koska olen nostanut lainaa koko opintojen ajan, enkä halua, että kaikki tämä menee hukkaan. Vaihdoin ekan vuoden jälkeen koulua toiseen kaupunkiin ja hävisin siinä joitain opintopisteitä, sekä sain paljon huonomman koulun. Olen pohtinut jo pitkään, että käynkö koulun loppuun, vaikka se näyttää niin mahdottomalta?! Kun kysyn ihmisten mielipiteitä, kaikki sanoo, että käy koulusi loppuun. Toki nämä opinnot hyväksluetaan seuraavassa koulussani, joten ihan hukkaan ei opinnot ole mennyt... Onko muita samassa tilanteessa? Mistä motivaatiota opiskeluun? Koulusta en saa mitään tukea. Kouluhan ei saa rahaa opiskelijoista sen 3,5 vuoden jälkeen, joten me "yliaika opiskelijat" olemme samantekeviä opettajille. Painostuksen sijaan tarvitaan rohkaisua!
En jaksa, ei kiinnosta!!!
5
1498
Vastaukset
- mitä teet...
Muista, että kukaan ei voi päättää puolestasi jatkatko koulua vai et. Muiden mielipiteiden mukaan on tietysti helppoa elää, mutta eihän kukaan muu kuin sinä itse tiedä, mikä on parasta sinulle. Jos olet varma, ettet ole oikealla alalla, miksi koulu pitäisi itsepäisesti käydä loppuun ja valmistua alalle, jolla et kuitenkaan aio työskennellä? Ei siinäkään ole mitään järkeä. Ihmiset tekevät virheitä ja mieli muuttuu. Olen muutenkin sitä mieltä, että liian nuorena ihmisten pitäisi tietää mitä loppuelämänsä tekevät. Olet vielä nuori ja sinulla on vuosikymmeniä aikaa tehdä töitä, joten mikset lähtisi opiskelemaan sitä mikä sinua oikeasti kiinnostaa?
- Tudentin-84
Kai se on se perussuomalainen sisu, ei uskalla luovuttaa! ;)
Muut sanovat, että ainahan siitä koulutuksesta on hyötyä. Näin olen itsekin ajatellut. Mutta toisaalta sen sijaan, että vain polkee paikallaan jämähtäneiden opintojen kanssa, voisin sen ajan käyttää opiskelemalla jotain, mikä oikeasti kiinnostaa...
Kai sitä vain liikaa luottaa muiden mielipiteisiin ja kuuntelee muiden sanomisia. Ei halua olla epäonnistuja ja luovuttaja muiden silmissä... - tytteliiii
Tudentin-84 kirjoitti:
Kai se on se perussuomalainen sisu, ei uskalla luovuttaa! ;)
Muut sanovat, että ainahan siitä koulutuksesta on hyötyä. Näin olen itsekin ajatellut. Mutta toisaalta sen sijaan, että vain polkee paikallaan jämähtäneiden opintojen kanssa, voisin sen ajan käyttää opiskelemalla jotain, mikä oikeasti kiinnostaa...
Kai sitä vain liikaa luottaa muiden mielipiteisiin ja kuuntelee muiden sanomisia. Ei halua olla epäonnistuja ja luovuttaja muiden silmissä...Mulla on hieman sama tilanne. Oon 82-vm ja opiskelen yliopistossa viidettä vuotta alaa, joka ei kiinnosta. En ole uskaltanut lopettaa, koska olen ajatellut että kun olen tämän valinnut käyn sen loppuun vaikka hampaat irvessä ja huonolla koulumenestyksellä. Nyt olen kuitenkin siinä pisteessä että en todellakaan halua valmistua ja vaihdan luonnonvara-alalle amk:hon. Sanokoot muut mitä tahansa ja naurakoot vaan mun uravalinnalle. Tällä hetkellä olen onnellinen päätöksestäni, koska näin kauan olen ollut tavallaan onneton. Seison päätökseni takana ja koitan olla harmittelematta "5 turhaa vuotta". Eihän ne koskaan siis turhia ole ja valinnat tehdään aina parhaalla tietämyksellä jota sillä hetkellä on.
Toivon että ajattelen sitten kun amk:sta saan joskus hamassa tulevaisuudessa paperit, voin todeta vaan että onneksi kuuntelin itseäni ja voin olla ylpeä siitä, että tein juuri niin kuin itse halusin.
Rohkeutta :) - Studentin-84
tytteliiii kirjoitti:
Mulla on hieman sama tilanne. Oon 82-vm ja opiskelen yliopistossa viidettä vuotta alaa, joka ei kiinnosta. En ole uskaltanut lopettaa, koska olen ajatellut että kun olen tämän valinnut käyn sen loppuun vaikka hampaat irvessä ja huonolla koulumenestyksellä. Nyt olen kuitenkin siinä pisteessä että en todellakaan halua valmistua ja vaihdan luonnonvara-alalle amk:hon. Sanokoot muut mitä tahansa ja naurakoot vaan mun uravalinnalle. Tällä hetkellä olen onnellinen päätöksestäni, koska näin kauan olen ollut tavallaan onneton. Seison päätökseni takana ja koitan olla harmittelematta "5 turhaa vuotta". Eihän ne koskaan siis turhia ole ja valinnat tehdään aina parhaalla tietämyksellä jota sillä hetkellä on.
Toivon että ajattelen sitten kun amk:sta saan joskus hamassa tulevaisuudessa paperit, voin todeta vaan että onneksi kuuntelin itseäni ja voin olla ylpeä siitä, että tein juuri niin kuin itse halusin.
Rohkeutta :)Todella rohkeaa vaihtaa alaa viiden vuoden jälkeen! Ehkäpä mäkin uskaltaudun vaihtamaan alalle, joka oikeasti kiinnostaa! Ei pitäis välittää muiden mielipiteistä! Oma elämä... ;)
- löytänyt
Studentin-84 kirjoitti:
Todella rohkeaa vaihtaa alaa viiden vuoden jälkeen! Ehkäpä mäkin uskaltaudun vaihtamaan alalle, joka oikeasti kiinnostaa! Ei pitäis välittää muiden mielipiteistä! Oma elämä... ;)
Itse löysin oikean alan vasta lukion, amiksen ja 5 vuoden työkokemuksen jälkeen. Nyt kun tietää mitä haluaa "isona" tehdä on motivaatio opiskelu jotain ihan eri luokkaa kuin aikaisemmin. Jos opiskelusta ei nauti niin luultavasti väärällä alalla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi rikollista
"Molemmat vangitut ovat osoitetietojen perusteella kotoisin reilun sadan kilometrin päästä Suomussalmelta. Molemmilla on242455Mitä tekee Rebelwerks?
Rebelwerks myy melkein kaiken tavaransa. Onko Rebelwerks menettänyt järkensä? Vai onko hän lopultakin tullut järkiinsä272304- 461873
**** mies anna jokin vinkki
Mistä tiedän, että vielä toivot että kuulet minusta. Aikaa on kulunut...1001438- 1611376
- 1871346
Vesa Ahola rehellisin valtuutettu?
Tuli seurattua valtuuston kokous netin kautta. Taitaa valtuutettu Vesa Ahola olla selkeästi rehellisin valtuutettu. Hän161330- 711285
Oho! Pippa Laukka saa kurimusta tanssiope Marko Keräseltä: "Oli vastaanotto kesken tai ei..."
Toivotaan, ettei Pippa ja Marko tipu jo heti kättelyssä… Tsemppiä Tanssii Tähtien Kanssa -kisaan! Lue lisää: https://w321174- 681168