olisi saanut kauniimmankin lopun. Nyt kaikki jäi ihan kesken.
Olisin halunnut mieluummin jonkun hyvän muiston viimeisenä sinusta, en mitään surullista ja haikeaa.
Olisin halunnut mieluummin jonkun hyvän muiston viimeisenä sinusta, en mitään surullista ja haikeaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
niin ruman sitten teki ?
"Ei viimeistä sanaa,
Ei viimeistä katsetta,
Ei viimeistä suudelmaa,
Ei enää mitään sinusta."
Ei selityksiä,
Ei anteeksipyyntöä, eikä -antoa,
Ei enää mitään sinusta,
pelkkää tyhjää
olikin ruma loppu.
Siis ei saa aina mitä haluaa. Loppu olis saanut olla kauniimpi itselläkin. Mutta ajattele näin että,
Ei viimeistä sanaa,
Ei viimeistä katsetta,
Ei viimeistä suudelmaa,
Ei enää mitään sinusta.
Kyllä tää vielä joskus helpottaa, molemmilla. Tsemppiä!
ollut aiheuttamassa sitä loppua ?
olen itse viimeiseen asti yrittänyt tehdä kaiken sen eteen, ettei sitä loppua olisi edes tullut. Minä en olisi sitä halunnut, eikä se ollut minusta lähtöisin.
haaveilet? Ei se paljon vaadi, alat vaan jolkotella tännepäin, niin siitä tulee kaunista.