poikani on nyt puolen vuoden ikäinen ja odotan toista lasta. heille tulee ikäeroa n. 1v 3kk, onko se liian vähän? onko kenenkään lapsilla noin pientä ikäeroa ja miten rankkaa se on? tätä toista raskautta emme ole mieheni kanssa suunnitelleet ja siksi tämä ajatus näin nopeasti toisesta lapsesta pelottaa. olenko edes valmis tähän kun edellisestä synnytyksestä on niin vähän aikaa?
onko kokemusta
Nimetön
6468
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itselle kävi niin että tulin raskaaksi kun tyttö oli 6kk ja siinä vaiheessa en ollut valmis vielä toiseen lapseen joten tein minkä näin parhaaksi. Tyttö nyt 1v ja hulinaa on tarpeeksi yhden kanssa. Mitään en kadu. Miten itse luulet jaksavasi niin sen mukaan vaan.Ei kukaan voi tuomita teit minkä päätöksen tahansa.
siinähän se menee tuoreella muistilla ja tuplaten. Vähän aika aon todella rankka akun on oikeastaan kaksi vauvaa jotka on kuitenkin erilaisia eli rytmit sun muut ei natsaa ja taidot jne on erilaiset eli verrattun akaksosiin aika eri tilanne sekä hyvässä että pahassa..
Kun nuoremman saat sinne vuoden huitteille niin alka ane paremmat puolet tulla esiin ja vuosi vuodelta niitä tulee enemmän. Lyhyellä välillä lapset ei edes jää mitään paitsi eli siompi ei ehdi tulla lellityksi ja sitten asema riistetään jne vaan kumpikin todella on aika tasapäisiä ainakin periaatteessa.
Lyhyellä välillä toimivinta on jos on sama asukupuolta, mutta hoituu se näköjään erilaisetkin..
Niin ja kun et nyt opettele nukkumaan välillä suotta koko öitä niin et joudu mistään luopumaan.. Se oli toi loppukevennys...
Kaipaan myös kokemuksia asiasta! Minulla on 2kk vanha lapsi ja kierukan laitto on jo sovittu. Nyt kuitenkin olen sitä mieltä että en halua ehkäisyä lainkaan, sillä tätä esikoistakin "teimme" vuoden ja lopulta clomeilla tärppäsi. Eli jos mies suostuu että ehkäisyä ei käytetä niin toinen saa tulla jos on tullakseen ilman clomeja tai apuja. Kokemuksia siis lisää pienistä ikäeroista lapsilla!!! Mitä mieltä muuten muut on, onko ihan hullu ajatus että ei käytä ehkäisyä lainkaan ja on valmis saamaan sen toisen vauvan tähän samaan syssyyn?
Esikoista tehtiin pitkään ja Clomeilla onnistuttiin -> ei katsottu tarpeelliseksi aloittaa ehkäisyä esikoisen syntymän jälkeen, koska kuitenkin se toinen oli jossain vaiheessa ajatuksena "tehdä". No, niin siinä kävi, että jo esikoisen ollessa 3kk kakkonen ilmoitti tulostaan. Alkuun oltiin shokissa, nyt rv 39 asian kanssa jo sinut.
Esikoinen nukkuu yöt putkeen (nukkunut jo 6kk iästä lähtien) ja nyt todella pelottaa tulevat yöheräämiset ja sekin, miten vauvan itkut vaikuttaa esikoisen uniin.. Oma jaksaminenkin pelottaa, kun esikoisella alkaa olla nyt ekaa uhmaa ja on jotenkin tosi kiinni äidissä. Mutta mitään en kadu ja tiedän, että joka ikävaiheessa on omat ongelmansa - ei se vauvan tulo ikinä ole helppoa...
Ei auta kuin toivoa, että tän jaksaa...
ja paras mahdollinen ratkaisu ollut!
siinä se menee kaksi kuin yksikin ja leikkikaveri on aina,ei mustasukkaisuutta ja vaippahommat sun muut samalla kertaa ohi.
ei se niin raskasta ole kuin kaikki valittavat(siis jos lapset ovat terveitä),niin hetken ovat pieniä,että sen ajan nyt seisoo vaik aidanseipäänä.
itse en henk.koht. tajua miksi pitäisi olla se 3 vuotta ikä-eroa!?esikoinen justiin saatu ihmiseksi niin kaikki aloitettava alusta,yleensä sit vielä sitä mustasukkaisuutta esikoisen puolelta.
kukin tieteski tekee kuin tykkää,tää on vaan mun mielipide =)
Kirjoitin tuossa aikasemmin otsikolla Hei. Nyt on meillä niin että mies haluaa ehkäisyn hetkeksi aikaa, joten mun haaveet toisesta lapsesta jää vielä hetkeksi sivuun... Mä kyllä sanoin, että ens keväänä otetaan sitten se kierukka pois ja siihen meidän isäntä suostuikin. Tuntuu vaan jotenkin niin hölmöltä kun ekaa tosiaan tehtiin se vuos ja clomeilla tärppäs. No, yhdessä tässä joka tapauksessa ollaan liikenteessä, joten on sitä miehen mielipidettä ja tahtoa myös kunnioitettava.