Mulle diagnosoitiin aikoinaan kaksisuuntainen mielialahäiriö tunne-elämältään epävakaapersoonallisuus. Olen oppinut elämään näiden sairauksien kanssa, mutta ongelmani on nyt ihastumisen kohteet. Ihastun todella helposti ihmisiin ja ikäänkuin "jämähdän" niihin ja ajattelen vaan sitä ihmistä. Nämä ihastukset ovat usein sellasia ihmisiä, jotka ei ole minusta kiinnostuneita ja jos he jossainvaiheessa ovat kiinnostuneita, niin usein oma kiinnostukseni heihin loppuu siinä vaiheessa.
Mutta kysymykseni on nyt se, että kuuluuko tämä johonkin ihmiseen "jämähtäminen" tunne-elämältään epävakaaseen persoonallisuuteen tai bipoon, vai onko kyse jostain aspergerin tyylisestä diagnoosista? En kyllä muuten koe olevani mikään assi, vaan ihan pers. häiriöinen. Kiitos vastauksistanne.
Mutta kysymykseni on nyt se, että kuuluuko tämä johonkin ihmiseen "jämähtäminen" tunne-elämältään epävakaaseen persoonallisuuteen tai bipoon, vai onko kyse jostain aspergerin tyylisestä diagnoosista? En kyllä muuten koe olevani mikään assi, vaan ihan pers. häiriöinen. Kiitos vastauksistanne.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla ei ole mitään diagnooseja mistään sairaudesta tai muusta, mutta olen omalla tavallani myös jämähtäjä.
Saatan uneksia jostain tyypistä jopa useita vuosia, enkä ollenkaan yritä toteuttaa haaveitani. Tällainen tyyppi voi olla vaikka vastaantulija, muttei koskaan esim. julkkis. Tuntuu että olen onnellinen vain ajattelemalla tyyppiä. Kun joskus ihastukseni onkin ollut minusta kiinnostunut, kaikki onkin mennyt pilaalle.
Jos saisin päättää, haluaisin viettää elämäni pelkästään nukkumalla ja uneksimalla. En oikeastaan oikein osaa elää todellista elämää.
normaalia tuollainen on. Ei jokaisesti luonteenpiirteestä tai tavasta tarvitse antaa uutta diagnoosia. Pikemminkin kannattaisi miettiä noita sun aikaisempia diagnooseja, että ovatko nekään aiheellisia? Juuri tuollaisia diagnooseja psyykkinen sairanhoito heittelee jokaiselle, jotta saavat asiakkaita.
no mulla menee sit kyllä niin, että teen kaikkeni, jotta saan sen ihmisen ittelleni ja jos sellainen ihme käy, että saan hänet ihastumaan minuun niin emmä sit enää oo kiinnostunut. Ja se henkilö voi olla julkkis tai tavis johon "jämähdän" mut julkkista on tietty vaikeempi saada ittelleen, mut parhaani yritän. Jos oisin teini, niin tää ois ihan luonnollista, mutta kun oon pian kolmekymppinen, niin ei tää ihan normaalia kait ole?
tällaista jämähdystä ehkäpä elämäntavaksi, ainakin omalla kohdallani.
olen jo 40 ja perheellinen, mutta onnellisin olen silti vain omien ajatusteni kanssa.En ole koskaan ollut jämähdystavalla ihastunut puolisooni (enkä entisiinkään) mutta se kuuluu jotenkin niinkuin toisenlaiseen elämään. Tuntuu kuin minulla olisi pakkomielle olla koko ajan johonkin ihastunut. Kun yksi haave haalenee, niin ei mene kauankaan, kun olen löytänyt jo uuden.
Ehkäpä sinä kaipaat vaan itsetuntosi kohotusta. Kun saat jonkun niin huomaat ettet tullutkaan onnellisemmaksi, ettei unelmasi täyttynytkään?
Jaa, eiköhän tuollainen haaveilu ole aika tavallista. Tuohonhan sortuu varmaan jokainen joskus; jotkut useammin ja jotkut harvemmin. Itsekin olen huomannut, että olen onnellisin omien ajatusteni kanssa. Ja kyllä, minullakin on ollut 'salainen' ihastus jo useamman vuoden. Tosiasiassa en varmastikaan edes haluaisi tutustua tähän unelmieni naiseen - minulle riittää, että saan ihailla häntä kaukaa.
Kun idealisoi jonkun ihmisen ja nostaa jalustalle, niin eihän tällainen täydellinen mielikuva edes kestäisi todellisuutta, koska kukaan ei ole oikeasti täydellinen. Minulle riittää fantasia. Se tuo iloa ja mielihyvää arkiseen aherrukseen.
Omalta kohdaltani voin ainakin tunnustaa, että ihastukseni taustalla on oman elämäni tylsyys ja värittömyys. Olen seurustellut saman naisen kanssa yli 7 vuotta, sängyssä ei ole ihmeitä tapahtunut enää vuosiin. Eikä paljon muutenkaan. En kuitenkaan ole valmis oikeasti muuttamaan elämääni, tämä nykyinen tylsyys tuo samalla turvallisuutta, varmuutta ja jatkuvuutta. Elämä on oikeasti hyvin! Romantiikan saralla nälkää on, mutta koska en ole pettäjätyyppiä, niin tyydyn ihailemaan kaukaa. Tiedostan erittäin hyvin, että jos tästä eroaisin ja saisin unelmieni naisen, niin muutaman vuoden päästä olisin tällä palstalla kirjoittamassa tätä samaa kirjoitusta uudelleen. Ei se romantiikka vaan kenenkään kanssa kestä kovin kauaa- ei ainakaan minulla.