Olen erittäin lihava ja siksi vihaan itseäni. Minulla on kai ahmimishäiriö. Häpeän itseäni. Pelkään melkein kaikkia ihmisiä. En uskalla liikkua ihmisjoukkojen keskellä. En pysty opiskelemaan. En jaksa keskittyä enkä uskalla tavata ihmisiä. Olen kai lähimmäisriippuvainen ainoasta ystävästäni.Omin voimin en pysty mihinkään järkevään. Olisi parasta että tappaisin itseäni. Ei minulla kuitenkaan ole tulevaisuutta. En jaksa ongelmieni kanssa!
Lääkäri määräsi masennuslääkettä mutten pystynyt ottamaan niitä. Muutaman viikon kuluttua on aika psykiatriselle polikliniikalle. Tietääkö kukaan mitä minulle silloin mahdollisesti tehdään? Pelkään sitä hullun lailla. En tiedä miten jaksan siihen asti. Onkohan minun pakko tehdä jotain itselleni...
Lääkäri määräsi masennuslääkettä mutten pystynyt ottamaan niitä. Muutaman viikon kuluttua on aika psykiatriselle polikliniikalle. Tietääkö kukaan mitä minulle silloin mahdollisesti tehdään? Pelkään sitä hullun lailla. En tiedä miten jaksan siihen asti. Onkohan minun pakko tehdä jotain itselleni...
Vastaukset 13
Vanhimmat
Meillä kaikilla on jokin joka vaivaa miltei hulluuteen asti. Mulla ne oli päihteet kaikissa muodoissa, ja siellä taustalla mikä aiheutti sen kaiken ryyppäämisen ja aineiden käyttämisen oli elämisen pelko sekä se etten hyväksynyt itseäni mitenkään sellaisena kuin olen. Eli aina ei ole kysymys alkoholismista taikka ahmimishäiriöstä. Sun olis hyvä saada jutella jonkun kanssa syvimpiä juttuja itsestäsi? Ainakin löytyy ammattiauttajia sekä minkä olen itse kokenut hyväksi niin vertaisryhmän tuki, myös jonkin seurakunnan kautta kannattaisi etsiä henkilö joka tekee sielunhoitoa?
Minäkin häpeän itseäni. Tuntuu että se on varsinkin meille suomalaisille "kansantauti". Mulla on menneisyydessä sellaisia asioita että mun on syytäkin hävetä mutta olen saanut voimaa elää tän mun häpeän kanssa ja noussut ikäänkuin sen yläpuolelle. Ihmispelko on myös mulle tuttua sitä esiintyy vieläkin, se on raastavaa kun ei tunne oloaan mieluisaksi edes siellä missä varmasti kukaan ei tiedä musta mitään. Silloin kun pelko meinaa saada musta yliotteen, mä rukoilen mielessäni ja saan voimaa mennä eteenpäin.
Lääkkeet ei varmaankaan ole mikään ratkaisu pitkällä juoksulla, mutta ei niitä kannata tyrmätäkkään, ehkä niistä voi olla apua kriittisen vaiheen yli mutta ei kannata jättää asiaa ikäänkuin niiden varaan.
Sanoit että sinulla ei kuitenkaan ole tulevaisuutta? Varmasti on tulevaisuus, meillä kaikilla on mahdollisuus parempaan tulevaisuuteenn niin uskon ja tiedän koska olen itse matkalla parempaan koko ajan. En tiedä mitä psykiatrisella klinikalla tapahtuu mutta uskon että se on lähinnä keskustelua, ei sitä kannata pelätä eikä tarvitsekkaan. Sinun parhaaksi sekä avuksi siellä työskennellään.
Yritä jaksaa...se jo auttaa kun elät nyt päivän kerrallaan sinne polille asti, siitä sitten uusin avuin eteenpäin. Missään nimessä sinun ei pidä tehdä itsellesi mitään pahaa, ainoa mitä voisit itsellesi tehdä on antaa aikaa itsellesi sekä jos vaikka alkaisit hyväksymään itseäsi pala palalta.
Rukoilen puolestasi sillä Jumala on voimallinen auttamaan sinua niinkuin on minuakin auttanut.
Ota iisisti. Odottele ihan rauhassa sitä seuraavaa lääkäriaikaa. Se on hyvä että olet puhunut huonosta olostasi ja saat siihen apua. Koita hengitellä ihan rauhallisesti, kyllä se siitä :)
En minä mitenkään voi olla rauhassa. Aina yöksi olo pahenee niin hirveästi. Ei päivisinkään ole hyvä olla mutta öisin tiedän aivan varmasti että minun on pakko tappaa itseäni. Nopeasti! En kestä ajatuksiani! En kestä itseäni! En jaksa!
tulevaisuus on mullan alla. Paitsi jos tuhkat sirotellaan johonkin muualle kuin maan alle.
Ennemmin tai myöhemmin, mutta mieluummin myöhemmin, koska ethän voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ethän? Se, että olet menossa sinne poliklinikalle, on jo todella hyvä alku, usko pois, siellä ei tapahdu yhtään mitään mitä pitäisi pelätä,kunhan juttelet huolistasi ja saat apua oloosi.
Jos olo ihan sietämättömäksi menee, käy lääkärin vastaanotolla, saat ensiapua ahdistukseen lääkkeinä kunnes pääset sinne psykiatriselle saakka.
Ettehän te voi tietää miten hirveän väärin kaikki asiani ovat menneet. Ei minua muuta odota kuin ikuinen hoitokierre. Terveys on mennyttä. Ei ole rahaa eikä ystäviä. Tänä yönä otin taas minulle sopimatonta lääkettä että meni taju kankaalle. On ehdottomasti niin että minun on tehtävä loppu tälle kärsimykselleni itse. Parasta on saada nukkua ikuisesti...
itsepähän teet ratkaisusi.
Elät kuitenkin maassa jossa saat hoitoa, kukaan ei pakota sinua vahingoittamaan itseäsi eikä estä tekemästä elämästäsi siedettävämpää.
Samaan aikaan melkoinen määrä lapsia syntyy maihin, joissa heillä ei ole alkeellisintakaan mahdollisuutta elää edes elämänsä ensinmäisiä vuosia, halusivat tai ei. Jos ei ole edes puhdasta vettä, terveydenhuollosta ja lääkkeistä puhumattakaan.
Aika monella ihmisellä on asiat menneet ihan hirveän väärin ja silti he viitsivät ponnistella saadakseen paremman tulevaisuuden.
Voi helvetti!
Kukaan ei pakota sinua saarnaamaan jostain muun maailman menosta.
Et voi mitenkään verrata ihmisen tuskaa jonkun toisen tuskaan. Se ei toimi niin. Jos jollakulla menee mielestäsi vielä huonommin, ei se paranna kenenkään oloa tai tee siitä toiveikkaampaa. Toki näinkin voi käydä. Kaikilla on omat ongelmansa, eivätkä jonkun toisen näennäisesti suuremmat ongelmat tee niistä yhtään merkityksettömämpiä. PISTE.
Hienoa, että olet avun piirissä. Älä turhaan pelkää klinikalle menoa, vaikka näin onkin varmaan turha sanoa ehkä ihmiskammoiselle ihmiselle. Ajattele vaikka, että mitä menetettävää sinulla on? Olosi voi hyvinkin parantua. Ota se mahdollisuutena ja katso mitä se tuo tullessaan. Toivoa ei ole menetetty.
Itselläni on vakava masennus ja olen hakenut apua. Syön lääkkeitä (vastentahtoisesti, mutta pakko, kun lääkäri määräs) ja menen mielenterveystoimistoon, kun vaan saan uuden (piti olla tällä viikolla, mutta peruuntu) ajan ensikäynnille. Tänään on ollu paikoin vähän parempaa ja jostain sain voimaa lukea näitä ja jopa kirjoittaa tänne. Kyllä se siitä lähtee, kun ei luovuta.
sinä jaksat ja vaivaudut tekemään oman elämäsi eteen. Hyvä niin.
Ei tietenkään voi verrata, mutta jos ihminen istuu tuijottamassa liikakilojaan ja samalla syö itsensä hengiltä ja ruikuttaa ja ruikuttaa vaikka apua kannettaisiin nenän eteen ja annettaisiin kaikki mahdolliset keinot selviytyä, niin ei voi muuta sanoa kuin että tehköön sitten itse lopullisen ratkaisunsa.
Joskus ihan oikeasti on pakko potkia aika karuilla konsteilla eteenpäin.
On muuten myös ihan kotimaassa ihmisiä, jotka oikeasti vuosikausia sitä apua koittaa hakea, mutta ei saa - "resurssipulan" vuoksi. Silloin ymmärrän katkeruuden, mutta silloin en, jos ei itse ole valmis tekemään yhtään mitään, vaikka kaikki mahdollisuudet siihen olisi ja annettaisiin. Jos on niin masentunut, ettei liikkumaan pysty, silloin on lähimmäisten kansalaisvelvollisuus hoitaa sellainen ihminen hoitoon.
"Jos on niin masentunut, ettei liikkumaan pysty, silloin on lähimmäisten kansalaisvelvollisuus hoitaa sellainen ihminen hoitoon."
Ite oon ollu noin masentunu ja mulle käytännössä on hommattu apua, en mä ite sitä tehny. Mut on myös haettu kadulta makaamasta ambulanssilla sairaalaan. On kans aikoja, ettei mikään kiinnosta, ei ees se psykalle meno. Sillon on niin masentunu, ettei jaksa, eikä kiinnosta liikkua. On vaan psykoottisesti paikallaan tuijottaen tyhjyyteen ja haluais kadota.
Jos ihminen ei ota apua vastaan, niin sitten on aika paha tilanne. Toki tällöin tarvitaan rajuja keinoja. Ymmärsin kuitenkin ap:n teksteistä, että apua kohti ollaan menossa ja hän ottaa sitä vastaan kun kerran tilaisuuden on saanut. Hyvä jos oikein ymmärsin.
todella hyvä.
Ja hyvä, että itse olet saanut apua. Vaikea masennus on vakava sairaus, joskus joiltakin meinaa vain mennä sekaisin käsitteet: vähän nyt tänään down, ei jaksa - sairaus nimeltä masennus.
Jos haluat, että joku kuuntelee, niin kirjoita sähköpostiin. Olen 22-v nainen ja psyykkisen puolen ongelmia on ollut jo 7 vuotta. Olisi kiva jakaa asioita yhdessä,vaikka mesettämällä, koska tällä hetkellä minulla on pahempi masennuskausi meneillään, eikä ketään, kenelle puhua. Olen aina ollut sitä mieltä, että vertaistuki on sitä parasta hoitoa. Olen empaattinen ja jaksan kuunnella. Ja uskon että ihan varmasti saat vielä elämäsi kuntoon. En tarkoita etteikö se olisi vaikeata, mutta kaikkien on kuljettava se tie, jotta meistä tulisi voimakkaita ihmisiä. [email protected]
Aloin taas ottaa lääkkeitä. Siksi kai ei tunnu niin hirveältä. En silti tiedä mikä olisi sopivin lääkitys minulle kun nämä asiat vielä ovat niin uusia. Osaako kukaan teistä kertoa suunnilleen minkälaista hoitoa tai lääkitystä minulle pitäisi antaa? Mitä mieltä psykiatri esim. on itsetuhoisista ajatuksista? Onko kenelläkään kokemusta vastaavanlaisista tilanteista?
Minkälaista hoitoa tulen saamaan?