rv 19

Huolettaa kun yhtäkkiä erinäiset raskausoireet ovat huomattavasti vähentyneet..Esim rinnat ovat olleet hyvin arat ja turvonneet jo monta viikkoa. Nännit tummuneet ja erityisen arat. nyt muutaman päivän aikana tuntuu, että tissit olisivat taas yhtäkkiä entiselleen kutistuneet ja nännitkin pienentyneet ja väri muuttunut normaaliksi. tuntuu oudolta. Lisäksi mahan turvotus on vähentynyt vaikka ei mitään ole sieltä pois tullut. on sellaista ikävää kihelmöintiä alapäässä, mutta muuten masu aika oireeton. Viime viikolla kyllä valvoin yön ikävissä nivus- ja alavatsatuntemuksissa..Ei suoranaista kipua ole ollut, mutta jotenkin vain vaivaa tämä! Tämä on eka raskaus enkä tunne vielä lapsen liikkeitä, joten olen vain mielikuvitukseni varassa.
Kuinka paljon oireet "aaltoilee" näin raskauden puolessa välissä???
1306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä ne oireet eri raskauden vaiheessa vaihtelevat kovastikin, jokainen raskaus on erilainen.

Jos kovasti huolettaa käyppä neuvolassa kuunteluttamassa sydänäänet. Riippuen missä päin suomea asut, mutta eikös sulla kohta ole jo rakenneultrakin, yleensä rv20. Siellä näkee viimeistään sitten onko kaikki ok, sillä hetkellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oireet kateissa.. kirjoitti:

Huolettaa kun yhtäkkiä erinäiset raskausoireet ovat huomattavasti vähentyneet..Esim rinnat ovat olleet hyvin arat ja turvonneet jo monta viikkoa. Nännit tummuneet ja erityisen arat. nyt muutaman päivän aikana tuntuu, että tissit olisivat taas yhtäkkiä entiselleen kutistuneet ja nännitkin pienentyneet ja väri muuttunut normaaliksi. tuntuu oudolta. Lisäksi mahan turvotus on vähentynyt vaikka ei mitään ole sieltä pois tullut. on sellaista ikävää kihelmöintiä alapäässä, mutta muuten masu aika oireeton. Viime viikolla kyllä valvoin yön ikävissä nivus- ja alavatsatuntemuksissa..Ei suoranaista kipua ole ollut, mutta jotenkin vain vaivaa tämä! Tämä on eka raskaus enkä tunne vielä lapsen liikkeitä, joten olen vain mielikuvitukseni varassa.
Kuinka paljon oireet "aaltoilee" näin raskauden puolessa välissä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu