Poikani aloitti koulun pienessä koulussa jossa kaikki lapset tuntevat toisensa/ovat kavereita keskenään,paitsi kukaan ei tunne poikaani eikä poika tunne ketään kun olemme vasta muuttaneet paikkakunnalle.
Poikani on ujo luonteeltaan ja pelkää mennä kouluun,tekee pahaa viedä poikaa sinne kun itkukurkussa jää jonoon yksin seisomaan lippis naaman eteen vedettynä.
Yhtenä päivänä kun hain pojan koululta tuli joku tyttö minulle sanomaan että "sun poika seisoo aina välitunnilla yksin"
Tuntuu itsestä todella pahalta pojan puolesta.
Poikani on myös luokkansa pienin ja jos esim. leikkii pallolla ulkona niin isommat pojat tulevat viemään pallon ja poikani ei uskalla tehdä mitään.
Olen puhunut opettajille mutta opettajien mielestä pojallani menee koulussa "hyvin".
Ei se siltä vaikuta kun joutuu pojan pakottamaan sinne ja poika on yksinäinen.
Olen sanonut pojalleni että rohkeasti menee vaan mukaan ja pitää puoliaan mutta eihän se auta minun sanoa jos poika ei uskalla mennä eikä uskalla pitää puoliaan.
Poika oksensi yhtenä aamulla ja valitti vatsakipua koska jännitti niin paljon kouluun menoa.Kaikki kipu hävisi kun soitin koululle ettei poika tule kun oksentaa.
Välitunti valvontakin on mielestäni aika heikkoa jos poikani on ollut märissä vaatteissa koko päivän koulussa kun oli kaatunut lammikkoon ja sairastui nyt poskiontelontulehdukseen.
Poika ei kerro koulupäivästäänkään oikeastaan mitään koskaan ja kun kysyy niin "ei siellä tehty mitään"
Mitä minun pitäisi vanhempana tehdä?
Olen ihan sormisuussa tämän asian kanssa.
Onko kellään samantyyppistä ongelmaa ja onko asiat helpottunut ajan myötä?
Otanko asian puheeksi esim. Koulupsykologin kanssa vai odottelenko vaan että jos tilanne helpottaisi ajan myötä?
Mietin jo siirtäväni pojan toiseen,isompaan kouluun joka on yli 15km päässä meistä jos siellä sopeutuisi paremmin kun kaikki ei tunne toisiaan entuudestaan mutta se vaikeuttaisi elämää eikä taida olla kuitenkaan oikea ratkaisu?
Jos jollain on jotain asiallista kommentoitavaa/kokemusta asiasta olisin kiitollinen vastauksista!
Nimim.Ujon pojan huolestunut äiti.
Poikani on ujo luonteeltaan ja pelkää mennä kouluun,tekee pahaa viedä poikaa sinne kun itkukurkussa jää jonoon yksin seisomaan lippis naaman eteen vedettynä.
Yhtenä päivänä kun hain pojan koululta tuli joku tyttö minulle sanomaan että "sun poika seisoo aina välitunnilla yksin"
Tuntuu itsestä todella pahalta pojan puolesta.
Poikani on myös luokkansa pienin ja jos esim. leikkii pallolla ulkona niin isommat pojat tulevat viemään pallon ja poikani ei uskalla tehdä mitään.
Olen puhunut opettajille mutta opettajien mielestä pojallani menee koulussa "hyvin".
Ei se siltä vaikuta kun joutuu pojan pakottamaan sinne ja poika on yksinäinen.
Olen sanonut pojalleni että rohkeasti menee vaan mukaan ja pitää puoliaan mutta eihän se auta minun sanoa jos poika ei uskalla mennä eikä uskalla pitää puoliaan.
Poika oksensi yhtenä aamulla ja valitti vatsakipua koska jännitti niin paljon kouluun menoa.Kaikki kipu hävisi kun soitin koululle ettei poika tule kun oksentaa.
Välitunti valvontakin on mielestäni aika heikkoa jos poikani on ollut märissä vaatteissa koko päivän koulussa kun oli kaatunut lammikkoon ja sairastui nyt poskiontelontulehdukseen.
Poika ei kerro koulupäivästäänkään oikeastaan mitään koskaan ja kun kysyy niin "ei siellä tehty mitään"
Mitä minun pitäisi vanhempana tehdä?
Olen ihan sormisuussa tämän asian kanssa.
Onko kellään samantyyppistä ongelmaa ja onko asiat helpottunut ajan myötä?
Otanko asian puheeksi esim. Koulupsykologin kanssa vai odottelenko vaan että jos tilanne helpottaisi ajan myötä?
Mietin jo siirtäväni pojan toiseen,isompaan kouluun joka on yli 15km päässä meistä jos siellä sopeutuisi paremmin kun kaikki ei tunne toisiaan entuudestaan mutta se vaikeuttaisi elämää eikä taida olla kuitenkaan oikea ratkaisu?
Jos jollain on jotain asiallista kommentoitavaa/kokemusta asiasta olisin kiitollinen vastauksista!
Nimim.Ujon pojan huolestunut äiti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
harrastus, missä olisi myös muita lapsia. Mukavan harrastuksen parissa tulisi ( joutuisi ) huomaamattaan tekemisiin toisten lasten kanssa, jolloin voisi ujous välillä vaikkapa unohtua.
Ymmärsin, että poikasi on ekaluokkalainen. He eivät useinkaan osaa kertoa, mitä koulussa tehtiin, joten vastaus on helposti ei mitään, mutta voithan kysellä tarkemmin, että kenen vieressä hän istuu, keneltä opettaja kysyi, onko poika viitannut jne.
Välitunnit ovat helposti aluksi vähän outoja uudelle pojalle, mutta rohkaise kovasti menemään mukaan. Eikä opettajalta kannata salata pahoinvointia ym. vaan ottaa reilusti puheeksi asia ja kysellä, asuuko vaikka joku toinen koululainen lähellä teitä, jotta voisivat vapaa-ajalla leikkiä. Ja koululla muita vanhempia tavatessasi mene kysymään, kenellä olisi saman ikäinen tai lähellä asuva lapsi , esittele poikasi, kutsu kylään jne.
Voi hyvinkin olla, että poika näyttää ulospäin menevän muiden mukana ja istuvan tunnilla ihan reippaana. Jännitys saa aikaan sen, että lapsi kertoo kotona pelottavimmat asiat. Sano pojalle, että jos joku ottaa pallon kädestä, voi kertoa välitunnin valvojalle tai luokassa opettajalle.
Meillä koulu alkoi ihan samanlaisissa merkeissä, jotenkin meni jouluun asti niin että kotona tuntui,ettei poju oikein tiennyt missä mennään, mutta sitten kavereita tuli ja kaikki lähti sujumaan ja hienosti onkin mennyt. Koulua on käyty vasta niin vähän aikaa, sopeutuminen uusiin tilanteisiin vie ujolta kauemmin, mutta jos itse uskot kaiken sujuvan, poikasikin uskoo!
Koulun aloittaminen in todella iso muutos lapsen elämässä - ja vanhemman myös. On yhdenlaista älykkyyttä sekin, ettei syöksy päätäpahkaa uusiin tilanteisiin vaan ensin seurailee. Koulun vaihto yhtäkkiä olisi pakan sekoittamista pahimmoilleen. Anna ainakin puoli vuotta tai vuosi kulua, niin huomaat pojan (toivottavasti) kotiutuneen hyvin!
Hei !
Minulla erittäin ujo nyt toisen kouluvuotensa aloittanut poika.samanlaisia hankaluuksia oli ekalla myös meillä,ja ajankuluessa ilmeni myös koulukiusaamista,niin fyysistä kuin henkistäkin..asioita ei tehdä koulussa oikein,mikäli lapsi jätetään leikkien ulkopuolelle. Nyt olemme vaihtaneet koulua,joka on kuin eri maailma kokonaan.Jokaisena päivänä saan iloisen koululaisen kotiin.Tämä tarina on tosi.Aika ja ympäristö auttavat ujoa lasta parhaiten ja onnistumisen kokemukset pienetkin.Tämähän tiedetäänkin. Toivottavasti tästä on jotain apua.Ei se koulun koosta riipu,vaan mielestäni kyse on rehtorin johtamistaidoista.
tutustua pojankoulukaverien vanhempiin ja sitä kautta pyytää vaikkapa jotain koulukaveria teille vapaa-ajalla leikkimään poikasi kanssa. Isossa porukassa on helppo jättää yksi syrjään mutta kun laumaa ei ole niin lapset käyttäytyvät ihan eri lailla.
Lapset eivät tosiaan osaa kertoa mitään jos kysyt mitä koulussa tehtiin, pitää kysyä esim. mitä ruokaa teillä oli, heittikkekö palloa liikuntatunnilla jne.
Sinuna kyllä vielä juttelisin opettajalle vakavasti ,kertoisin vatsavaivoista aamulla jne.
Kyllä hyvän opettajan pitää kantaa huolta ekaluokkalaisista, että otetaan porukkaan, auttaa lasta löytämään kavereita ja välitunnilla huolehtia,että kaikki otetaan mukaan.
Opettajan auktoriteetti ja kunnioitus on lasten silmissä tosi iso joten jos ope "määrää" kaikki leikkimään yhdessä niin lapset sen tekevät.
Sinuna en ihan näin pienen ajan jälkeen vielä siirtäisi lasta eri kouluun, tee ensin kaikkesi,että lapsi sopeutuu ja auta häntä kavereiden saannissa kutsumalla heitä kotiin yksi kerrallaan leikkimään poikasi kanssa.
Itsellänikin on ujo poika ja koulun aloitus oli tosi jännä paikka ja myös hän ei tuntenut ketään luokaltaan ja valitteli ensin, ettei ole kavereita ja hieman kiusaamistakin oli mutta siitä se vaan lähti menemään.
Kutsuin kotiin hänen luokkatovereitaan ja kohta koulun jälkeen kavereita oli välillä iso lauma meillä kun omat vanhemmat olivat töissä ja minä kotona.
No, poika pääsi juuri armeijasta ja yhä edelleen sama ala-asteaikainen poikaporukka on koossa, niin mukavia ja fiksuja poikia kaikki.