Heips kaikki. Olen parantunut. Olen 166cm ja painoin kaksi vuotta sitten 39 kiloa, nyt jotain ehkä 57-60. Olen todella, todella kaunis, pyöreärintainen ja peppuinen, oikea nainen. Jos näkisitte minut, ajattelisitte, että "wow, mikä babe!" :)
Tärkeintä kuitenkin on, että olen kertakaikkisen onnellinen! Onnellinen, huoleton, onnellinen! Minua EI enää haittaa, että vatsa saattaa pömpöttää pienissä alusvaatteissa, minua EI haittaa, että söin eilen normaalina arkiateriana lohta ja juustoja (nam!). Jos mieleni tekee jäätelöä, ostan ja nautin. Jos minulla on nälkä, syön kunnolla ja nautin. En laske kaloreita.
Kunpa jokainen teistä voisi kokea tämän. Kyllä te pystytte! Te ette ole mitään idootteja, valittavia kakaroita (enimmääkseen, luulisin). Kai kaikki teistä haluaisi nauttia jokaisesta päivästä? Sen kuin, lopettakaa se neuroottinen vahtaaminen! Tiedän, se ei tunnu helpolta, mutta sitä se on. Teidän täytyy vain puhkaista se kupla ympäriltänne ja katsoa maailmaa rehellisin silmin. Näette vihdoin jotain muuta kuin itsenne ja ruoan. Suosittelen matkustamista (done that). Tai oikeaa rakastumista (done that as well). Syökää, älkääkä ajatelko sen jälkeen asiaa sen kummemmin. Tai edes yrittäkää! Please!
Tärkeintä kuitenkin on, että olen kertakaikkisen onnellinen! Onnellinen, huoleton, onnellinen! Minua EI enää haittaa, että vatsa saattaa pömpöttää pienissä alusvaatteissa, minua EI haittaa, että söin eilen normaalina arkiateriana lohta ja juustoja (nam!). Jos mieleni tekee jäätelöä, ostan ja nautin. Jos minulla on nälkä, syön kunnolla ja nautin. En laske kaloreita.
Kunpa jokainen teistä voisi kokea tämän. Kyllä te pystytte! Te ette ole mitään idootteja, valittavia kakaroita (enimmääkseen, luulisin). Kai kaikki teistä haluaisi nauttia jokaisesta päivästä? Sen kuin, lopettakaa se neuroottinen vahtaaminen! Tiedän, se ei tunnu helpolta, mutta sitä se on. Teidän täytyy vain puhkaista se kupla ympäriltänne ja katsoa maailmaa rehellisin silmin. Näette vihdoin jotain muuta kuin itsenne ja ruoan. Suosittelen matkustamista (done that). Tai oikeaa rakastumista (done that as well). Syökää, älkääkä ajatelko sen jälkeen asiaa sen kummemmin. Tai edes yrittäkää! Please!
Vastaukset 5
Vanhimmat
pyöreärintainen ja peppuinen kuulostaa inhottavasti sanotulta. (itsekin kun olen semmoinen tai ainakin liian pyöreä sieltä sun täältä)
Että "wow mikä Babe-POSSU" vaan sullekin joo..
...Kirjoitin ihan tahallani oikein provosoivasti. See? - exactly my point! Sinulla/teillä ei ole pienintäkään halua edes parantua - vielä.
Oikeasti, aikaisemmin olisin lapsellisesti ottanut itseeni tuosta huvittavasta kommentistasi, mutta nyt näen asiat selkeästi ja objektiivisesti. Peilistä katsottuna olen kaunis, ihmiset (miehet) suorastaan hukuttavat minut kehuihin. Mutta mitä minä tekisin, jos edelleen ajattelisin niin kuin te? Olisin varma, että kaikki on vain vittuilua ja että olen kyllä varmasti ihan "hirveä läski". En antaisi itselleni lupaa nauttia hyvästä henkisestä ja fyysisestä olostani. Mutta onko mitään typerämpää? Anoreksia on helvetin itsekäs sairaus. Yrittäisit edes motivoitua pääsemään siitä paskasta eroon ja hankkimaan oikean elämän! Ansaitset sen(olettaen ettet kylmäverinen sarjamurhaaja). Vai haluatko olla tuollainen loppuikäsi?
minä olen liian lihava, siksi katson mitä suuhuni laitan. se on hyvä, että "parantuu" syömishäiriöstä.
se on kavala tauti.
mutta olen varma että jos lihoisit 70 kiloiseksi voisi olla että alat taas katsomaan mitä suuhusi laitat. turpoaminen sairauden jälkeen on todennäköistä. mutta en yleistä enkä syytä. olet varmasti kaunis!
Varmasti upeaa, ja vahva oot kun onnistuit parantumaan, se täydellisen toipumisen prosentti kun anorektikoilla on niin säälittävän pieni. Kyllä mä tiiän että terve naisen vartalo on kaunis ja sellaisen haluan, mutta se käytännön toteuttaminen sitten on eri asia. Ähky olo on niin kamala ja vaikka kuinka haluaa syödä niin pää ei anna periksi vaan se lihavuus/ruoka/kalori pelko on edelleen pinnassa. Sen kun voittais. En nauti tilanteesta yhtään, saan hirveästi kehuja nätistä naamasta, kissamaisista manteli silmistä mutta siihen se jääkin, kropalta oon niin laiha että se säikäyttää, uskon että oon upea kunhan toivun. Se nyt ei niin helppoa aina ole, välillä menee tosikin hyvin, mutta sit repsahtaa.
Jokatapauksessa, jos voimia oli laihduttaa 22kg niin kymmenen ylöspäin ei pitäisi olla ongelma, tahdonvoimaahan meiltä löytyy;)
Mutta naiseksi takaisin-projekti etenee...
Sä olit se vahvempi.
Mikä onkaan tän palstan tarkotus?
Lietsoa jatkamaan omaa sairasta suhtautumistaan? Huokailla, kuinka heikkoja ollaankaan? Syyttää The-kaikkeamahollista? Ei kai.
Halutaanko myö eroon tästä sairaasta kitumisesta, vai halutaanko myö vaan jutella, miten ylläpitää ja edistää tätä somaa tautia?
Musta on ihanaa kuulla tervehtymisestäkin. Kiitos alottaja, viestis tuo toivoo ainakin itellein!