Olen juuri valmistunut lähihoitajaksi ja aloittanut työt henkilökohtaisena avustajana. Palkka ei ole päätä huimaava, mutta tulot säännölliset. Äitiysrahaani tulevat vaikuttamaan viimeisen puolen vuoden tuloni, koska aiemmin olen ollut siis opiskelijana.
Nyt siis mietinkin kuinka "lojaali" minun tulisi olla avustettavalleni? Poissaoloni vaikuttaa todella paljon hänen pärjäämiseensä ja työ on melko sitovaa, mutta ei fyysisesti raskasta. Raskauden myötähän tulee ns. pakollisia poissaoloja neuvola käynneistä ja kaikkia niitä ei varmastikkaan voida sijoittaa minun aikatauluuni sopiviksi..
Mietinkin, että tulisiko minun lopettaa avustajan työni ja etsiä itselleni sopivia sijaisuuksia raskauden ajaksi vai mikä olisi paras vaihtoehto kaikkien kannalta? Sijaisuuksista voisi tienata kylläkin enemmän rahaa ja uskon, että niitä olisi ainakin suureksi osaksi aikaa.
Ensimmäinen neuvola minulla on tulossa syyskuun loppupuolella eli nyt on viikkoja kasassa 5 6..Alussahan tässä vielä mennään, mutta tämä kyllä mietityttää..
Olisiko kenelläkään mitään neuvoja?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei!
Henkkarina oleminen on rankkaa, eikä monikaan vammautunut pysty ymmärtämään kovin empaattisesti avustajansa menoja. Vammasta ja avustettavasta toki riippuu paljon, mutta muutaman vuoden kokemuksella olen todennut, että empatiaa saa harvoin osakseen vammasavustajana. Lähihoitajilla on kova kysyntä nimenomaan keikkasijaisista on tosi kova pula. Myös palkkataso on huomattavasti parempi. Lisäksi pystyt itse vaikuttamaan miten paljon ja milloin teet työtä. Myös äitiyspäivärahan taso on korkeampi jos teet sijaisuuksia paremmalla palkalla. Tsemppiä ja voimia!
oleminen on raskasta. sekä henkisesti ja fyysisesti. et tiedä millaiseen paikkaan menet töihin yms... voi olla tosi raskaitakin työpaikkoja. nyt sulla on fyysisesti helppo työ. ajattele lastasi ja itseäsi. sinä saat olla itsekäs nyt!!! paikasta paikkaan hyppiminen stressaa sinua sekä vaavia. itse olen neuvolakäynnit luovinu joko tosi aikaisin aamuun tai sitten myöhään iltapäivään. älä luovu tästä työpaikastasi.