Vartin oli katkos, ja en ole sillä alueella missä piti olla katkos...
No rupesin näkemään jo painajaisia, että Osakan kisat jää tältä päivältä näkemättä, ja täytyy myöntää, että kiikkua tonne kattoon jo väsäsin... Huhhuh että säikähdin...
MEINASIN MENNÄ JO HIRTEEN
Pelästynyt
1
229
Vastaukset
- yksvaan.
kokeilin analogisella puolella, että näkyykö kanavat 4 jälkeen.
no näkyihän ne.
sit muistin, että ei perkele, kämppänihän on kaapeliverkossa.
mut sitten kun siirsin antennijohdon takaisin digiboksiin, ei näkynytkään mitään.
säikähdin todella, että menikö boksini sököksi.
no sitten sammutin sekä telkkarin että boksin ja käynnistin uudelleen ja avot, alkoi toimimaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2592737Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka172197Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3391944- 1051659
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois971605Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2081313- 671220
- 261149
- 511110
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl751083