GAAD
Tää autohan lentää kuin kuuro lepakko. Tuon, mutta en muuta kerkisin ajattelemaan kun mutkasta ulos paiskautuessamme näin vahvan puunrungon lähestyvän kasvojani hirveää vauhtia. Kerkisi se vähän sattumaan ennen kuin maailma osaltani loppui pääni murskautumiseen.
- Et sitten millään voinut opetella ajamaan rauhallisesti, sanoi joku jykevällä, miehekkäällä äänellä.
Väännettyäni raskaita silmäluomiani aukisuuntaan, noteerasin jonkun askartelevan vieressäni jollain ihme kolmiulotteisella laitteistolla. Valkoiseen kaapuun pukeutunut suurikokoinen mies näytti ehkä kuusikymppiseltä. Vaalennut mutta tuuhea ja olkapäille asti valuva tukka korosti voimakkaita piirteitä, kyömynenää, vahvaa suuta ja silmiä jotka vihersivät kuin smaragdit. Kaikki hänessä jotenkin loisti vai oliko se vain näköharhaa.
- Kuolinkos minä vai mikä ihmeen paikka tää on?
- Kuolit. Ja lakkasit hurjastelemasta. Minä olen Gaad, hei vaan.
- Mikä helskutin Gaad? Mut onpas mulla tosi hyvä olo. Tää käsikin toimii täysin vaik on viime vuosina ollut lähes viraton.
- Me olemme kumpikin henkiolentoja, ei fyysisiä vikoja ollenkaan, vastasi Gaad.
- Henkiolentoja? Miks meillä on sitten raajat ja aistit, silmät, korvat, nenä ja kaikkea tollasta, ei kai henkiolennot sellaisia tarvi?
- No katsopas kun minä olen semmoisen oloinen kuin sinä minut kuvittelet, jonkunlainen isähahmo vissiin. Sinä taas olet semmoinen kuin parhaimmillasi luulit olevasi. Siis kun sinussa vielä ilma pihisi.
- Aha. Nythän se ei enää pihisekään, huomaan.
Mites siinä ulosajossa muuten, miten sen naapurin perheen kävi, jota olin kyytsäämässä?
- Kuolivat. Joka iikka. Noh, älä nyt sitä sure, niinhän minä heidän tappamisensa olin suunnitellutkin. Ja sinun.
- MITÄ? Sinä vai? Tapoit meidät?
- Joka päivä tapan miljoonia ihmisiä. Mutta uusia tehdään vielä tiuhempaan. Toistaiseksi.
- No voi hyvänen, johan on jutut. Ja väititsä äsken, että kaikki on ennalta määrättykin, ehkä ihan syntymästä kuolemaan asti?
- Näin olen asian säätänyt. Ja minähän olen kaikkitietävä. Tiedän siis myös tulevaisuuden. Enhän sitä voisi tietää, jos jokainen voisi omiaan tehdä.
- Vai semmoisia olet. Funtsaan vaan, että sittenhän eivät ihmiset voi ollenkaan olla itse vastuussa tekemisistään?
- Eivät ole niin.
- Elämässä uhattiin hirmuisella tuomiollakin syntien perusteella. Tai sitten sen mukaan, uskooko kuollessaan vai ei. Jopa sama ihminen saattoi välillä väittää yhtä ja välillä toista tuosta tuomion perusteesta, siis että syntien tai uskon mukaan. Kuinkas sitten voidaan tuomita, kun ei ole vastuussakaan?
- En tuomitsekaan. Tein ihmisistä sen verran yksinkertaisia, että aika paljon elävät ihan tuollaisten myyttien maailmassa. En kai minä nyt niin psykopaatti ole, että loisin ensin miljardeja ihmisiä ja sitten laittaisin suurimman osan ikuiseen kidutukseen. Ja kuinka nyt herkkäuskoisuus olisi ihmisen tärkein ominaisuus...
- No hyvä. Ääh, nythän minä melkein aloin uskomaan juttujasi. Mikä tuo muuten on, tuo kolmiulotteinen peli sinulla?
- Tällä minä ohjailen maailmaa, ohjasin sinun autoasikin. Katsopas: tuosta Hassan ajamaan autopommi Bagdadin basaariin, noin, aika posaus.
- HIRVEÄÄ! Kauhea esitys, onneksi se oli vain teatteria.
- Teatteria? Kaikkihan minä lopulta kuitenkin tapan. Tuossa kuoli 120 ihmistä. He juttelevat kohta kanssani samalla tavalla kuin sinä nyt.
- Samanaikaisestiko?
- Niin no, tavallaan. Paitsi että aikaa ei täällä ole olemassa. Minä taas olen kaikkialla.
- Ei ihmisjärjellä tuollaisia voi ymmärtää. Vaikka kyllä suuri osa ihmisistä luulee omistavansa sen suuren totuuden ja tiedon.
- Ehkä korkeintaan aivan viisaimmat heistä pystyvät ymmärtämään, että eivät ymmärrä juuri mitään.
- Siitä ikuisesta kidutuksesta vielä. Kun minulle opetettiin, että Jeesus tuli maailmaan pelastamaan ihmiset tuomiolta niin ei kai sitä tuomiota tarvi senkään puolesta pelätä.
- Tarkoitat sitä kehitelmää että minä muutuin omaksi pojakseni eli irrotin kolmiyhteydestä yhden osan ja menin maan päälle kiduttautumaan, jotta minun ei tarvitsisi tuomita joitain helvettiin. Miksi moinen temppuilu, olisinhan minä voinut jättää tuomitsematta muutenkin. Olisin vaan jättänyt, thats it.
- Kehitelmä? Siitä on neljä eri kertomusta Pyhässä Ohjekirjassamme. Minulle opetettiin niitä suurena totuutena monessakin systeemissä.
- Niitä kertomuksia sopii vertailla kriittisesti keskenään. Eikö jo se, että sama tarina kerrotaan neljällä eri tavalla, jotka vielä jokainen ymmärtää omalla tavallaan, tee totuuden kyseenalaiseksi? Jos minä olisin tuottanut ohjekirjan, se avautuisi kaikille täysin yksiselitteisesti.
- Sellaisiksi ihmiset ovat kehittyneet. Myyttien suurkuluttajiksi. Ehkäpä tarinoihin onkin helpompi heittäytyä uskomaan.
- Noin, tuosta järisytän hiukan tsunamia liikenteeseen. Puoli miljoona ihmissielua siirtyy taas tänne "yläkertaan".
- Sinähän vaikutat ihan paholaiselta tuon pelisi kanssa.
- Paholaiselta? Ei sellaista ole. Miksi minä sellaisen olisin luonut tai antaisin häärätä?
- Ai miksi? En minä tiedä. Olen antanut kertoa itselleni, että sellainen kuitenkin on luotu, mutta lopulta suuressa taistelussa se tuhotaan.
- Taistelussa? Minähän olen kaikkivaltias. Voin tuhota minkä vaan koska vaan. Kuinka voisin joutua taistelemaan?
- Niinpä. Kaikkivaltiaalla taitais mennä kissa ja hiiri leikiksi.
- Katsos tätä: tuolla valtavalla pakolaisleirillä kuolee suurin osa nälkään. Tuollaisia olen aina pitänyt yllä suuria määriä. Sodat ovat hyvä työkalu siihen ja ovat samalla mahtavia kärsimyslähteitä ja tehokkaita teurastuskonsteja.
- Onhan niitä kurjuuksia tosiaan aina ollut. Mutta hei; näytäs sillä koneella miten niitä uusia ihmisiä tehdään.
- No kuule, jätetään se nyt tällä kertaa. Kyllähän sinä sen tiedät, varsin hyvin muistaakseni, ei nyt aleta tirkistelemään.
- No, toiste sitten. Muuten, tiedätkö varmasti, ettei sinun yläpuolellasi ole vielä joku suurempi henki tai jotain?
- No, jos on niin on. Se on sitten hänen asiansa koska ei ole esittäytynyt. Että hauskasti ajatellen olen jonkinlainen yliateisti. Ja tuosta nappulasta hiukan lisää rankkasateita tuolle tulva-alueella.
- Siellähän alkaa köyhillä ja heikoilla olla hirvittävät olosuhteet mudan ja kulkutautien ja nälän keskellä. Varakkaita ei tuolla tainnut ollakaan tai ovat päässeet rahojensa avulla pakoon. Näytä mieluummin vaikka hyväosaisten luksuselämää.
- No katsopas vaikka tuosta. Hurskasta porukkaa ovat hekin. Kovia tuomitsemaan ja vihaamaan heikkoja ja erilaisiksi luomiani. Ja ne joista ei ole heille hyötyä, ovat heille yhdentekeviä. Ihmisten rakkauteen heidän hurskautensa ei sitten enää riitäkään, on helpompi rakastaa jotain mielikuvaa. Heille uskonnot ovatkin oikea taivaan lahja, hyvä apu vallan pitämisessä.
- Kaikki kuuluvat kuitenkin rukoilevan. Mutta kun tarkkaan kuuntelee, niin kaikki vain itselleen jotain, suoraan tai epäsuoraan.
- Mutta nyt on höpisty tarpeeksi joutavia. Lähdetäänpäs kierrokselle niin selvitän sinulle maailmankaikkeuden kaikkine makro- ja mikroasioineen ja lopulta paljastan sinulle elämän tarkoituksen ja sen, miksi ylipäätään loin ihmisen maailmaan enkä suoraan tänne. Samalla ymmärrät, miksi näkemäsi kärsimykset ja mielestäsi vääryydet ja epätasa-arvoisuudet ovat niin tarpeellisia.
Lähdimme, ja voi miten yllättävää kaikki oli. Ja voi miten väärässä kaikki ihmisten aprikoinnit ovatkaan.
Tää autohan lentää kuin kuuro lepakko. Tuon, mutta en muuta kerkisin ajattelemaan kun mutkasta ulos paiskautuessamme näin vahvan puunrungon lähestyvän kasvojani hirveää vauhtia. Kerkisi se vähän sattumaan ennen kuin maailma osaltani loppui pääni murskautumiseen.
- Et sitten millään voinut opetella ajamaan rauhallisesti, sanoi joku jykevällä, miehekkäällä äänellä.
Väännettyäni raskaita silmäluomiani aukisuuntaan, noteerasin jonkun askartelevan vieressäni jollain ihme kolmiulotteisella laitteistolla. Valkoiseen kaapuun pukeutunut suurikokoinen mies näytti ehkä kuusikymppiseltä. Vaalennut mutta tuuhea ja olkapäille asti valuva tukka korosti voimakkaita piirteitä, kyömynenää, vahvaa suuta ja silmiä jotka vihersivät kuin smaragdit. Kaikki hänessä jotenkin loisti vai oliko se vain näköharhaa.
- Kuolinkos minä vai mikä ihmeen paikka tää on?
- Kuolit. Ja lakkasit hurjastelemasta. Minä olen Gaad, hei vaan.
- Mikä helskutin Gaad? Mut onpas mulla tosi hyvä olo. Tää käsikin toimii täysin vaik on viime vuosina ollut lähes viraton.
- Me olemme kumpikin henkiolentoja, ei fyysisiä vikoja ollenkaan, vastasi Gaad.
- Henkiolentoja? Miks meillä on sitten raajat ja aistit, silmät, korvat, nenä ja kaikkea tollasta, ei kai henkiolennot sellaisia tarvi?
- No katsopas kun minä olen semmoisen oloinen kuin sinä minut kuvittelet, jonkunlainen isähahmo vissiin. Sinä taas olet semmoinen kuin parhaimmillasi luulit olevasi. Siis kun sinussa vielä ilma pihisi.
- Aha. Nythän se ei enää pihisekään, huomaan.
Mites siinä ulosajossa muuten, miten sen naapurin perheen kävi, jota olin kyytsäämässä?
- Kuolivat. Joka iikka. Noh, älä nyt sitä sure, niinhän minä heidän tappamisensa olin suunnitellutkin. Ja sinun.
- MITÄ? Sinä vai? Tapoit meidät?
- Joka päivä tapan miljoonia ihmisiä. Mutta uusia tehdään vielä tiuhempaan. Toistaiseksi.
- No voi hyvänen, johan on jutut. Ja väititsä äsken, että kaikki on ennalta määrättykin, ehkä ihan syntymästä kuolemaan asti?
- Näin olen asian säätänyt. Ja minähän olen kaikkitietävä. Tiedän siis myös tulevaisuuden. Enhän sitä voisi tietää, jos jokainen voisi omiaan tehdä.
- Vai semmoisia olet. Funtsaan vaan, että sittenhän eivät ihmiset voi ollenkaan olla itse vastuussa tekemisistään?
- Eivät ole niin.
- Elämässä uhattiin hirmuisella tuomiollakin syntien perusteella. Tai sitten sen mukaan, uskooko kuollessaan vai ei. Jopa sama ihminen saattoi välillä väittää yhtä ja välillä toista tuosta tuomion perusteesta, siis että syntien tai uskon mukaan. Kuinkas sitten voidaan tuomita, kun ei ole vastuussakaan?
- En tuomitsekaan. Tein ihmisistä sen verran yksinkertaisia, että aika paljon elävät ihan tuollaisten myyttien maailmassa. En kai minä nyt niin psykopaatti ole, että loisin ensin miljardeja ihmisiä ja sitten laittaisin suurimman osan ikuiseen kidutukseen. Ja kuinka nyt herkkäuskoisuus olisi ihmisen tärkein ominaisuus...
- No hyvä. Ääh, nythän minä melkein aloin uskomaan juttujasi. Mikä tuo muuten on, tuo kolmiulotteinen peli sinulla?
- Tällä minä ohjailen maailmaa, ohjasin sinun autoasikin. Katsopas: tuosta Hassan ajamaan autopommi Bagdadin basaariin, noin, aika posaus.
- HIRVEÄÄ! Kauhea esitys, onneksi se oli vain teatteria.
- Teatteria? Kaikkihan minä lopulta kuitenkin tapan. Tuossa kuoli 120 ihmistä. He juttelevat kohta kanssani samalla tavalla kuin sinä nyt.
- Samanaikaisestiko?
- Niin no, tavallaan. Paitsi että aikaa ei täällä ole olemassa. Minä taas olen kaikkialla.
- Ei ihmisjärjellä tuollaisia voi ymmärtää. Vaikka kyllä suuri osa ihmisistä luulee omistavansa sen suuren totuuden ja tiedon.
- Ehkä korkeintaan aivan viisaimmat heistä pystyvät ymmärtämään, että eivät ymmärrä juuri mitään.
- Siitä ikuisesta kidutuksesta vielä. Kun minulle opetettiin, että Jeesus tuli maailmaan pelastamaan ihmiset tuomiolta niin ei kai sitä tuomiota tarvi senkään puolesta pelätä.
- Tarkoitat sitä kehitelmää että minä muutuin omaksi pojakseni eli irrotin kolmiyhteydestä yhden osan ja menin maan päälle kiduttautumaan, jotta minun ei tarvitsisi tuomita joitain helvettiin. Miksi moinen temppuilu, olisinhan minä voinut jättää tuomitsematta muutenkin. Olisin vaan jättänyt, thats it.
- Kehitelmä? Siitä on neljä eri kertomusta Pyhässä Ohjekirjassamme. Minulle opetettiin niitä suurena totuutena monessakin systeemissä.
- Niitä kertomuksia sopii vertailla kriittisesti keskenään. Eikö jo se, että sama tarina kerrotaan neljällä eri tavalla, jotka vielä jokainen ymmärtää omalla tavallaan, tee totuuden kyseenalaiseksi? Jos minä olisin tuottanut ohjekirjan, se avautuisi kaikille täysin yksiselitteisesti.
- Sellaisiksi ihmiset ovat kehittyneet. Myyttien suurkuluttajiksi. Ehkäpä tarinoihin onkin helpompi heittäytyä uskomaan.
- Noin, tuosta järisytän hiukan tsunamia liikenteeseen. Puoli miljoona ihmissielua siirtyy taas tänne "yläkertaan".
- Sinähän vaikutat ihan paholaiselta tuon pelisi kanssa.
- Paholaiselta? Ei sellaista ole. Miksi minä sellaisen olisin luonut tai antaisin häärätä?
- Ai miksi? En minä tiedä. Olen antanut kertoa itselleni, että sellainen kuitenkin on luotu, mutta lopulta suuressa taistelussa se tuhotaan.
- Taistelussa? Minähän olen kaikkivaltias. Voin tuhota minkä vaan koska vaan. Kuinka voisin joutua taistelemaan?
- Niinpä. Kaikkivaltiaalla taitais mennä kissa ja hiiri leikiksi.
- Katsos tätä: tuolla valtavalla pakolaisleirillä kuolee suurin osa nälkään. Tuollaisia olen aina pitänyt yllä suuria määriä. Sodat ovat hyvä työkalu siihen ja ovat samalla mahtavia kärsimyslähteitä ja tehokkaita teurastuskonsteja.
- Onhan niitä kurjuuksia tosiaan aina ollut. Mutta hei; näytäs sillä koneella miten niitä uusia ihmisiä tehdään.
- No kuule, jätetään se nyt tällä kertaa. Kyllähän sinä sen tiedät, varsin hyvin muistaakseni, ei nyt aleta tirkistelemään.
- No, toiste sitten. Muuten, tiedätkö varmasti, ettei sinun yläpuolellasi ole vielä joku suurempi henki tai jotain?
- No, jos on niin on. Se on sitten hänen asiansa koska ei ole esittäytynyt. Että hauskasti ajatellen olen jonkinlainen yliateisti. Ja tuosta nappulasta hiukan lisää rankkasateita tuolle tulva-alueella.
- Siellähän alkaa köyhillä ja heikoilla olla hirvittävät olosuhteet mudan ja kulkutautien ja nälän keskellä. Varakkaita ei tuolla tainnut ollakaan tai ovat päässeet rahojensa avulla pakoon. Näytä mieluummin vaikka hyväosaisten luksuselämää.
- No katsopas vaikka tuosta. Hurskasta porukkaa ovat hekin. Kovia tuomitsemaan ja vihaamaan heikkoja ja erilaisiksi luomiani. Ja ne joista ei ole heille hyötyä, ovat heille yhdentekeviä. Ihmisten rakkauteen heidän hurskautensa ei sitten enää riitäkään, on helpompi rakastaa jotain mielikuvaa. Heille uskonnot ovatkin oikea taivaan lahja, hyvä apu vallan pitämisessä.
- Kaikki kuuluvat kuitenkin rukoilevan. Mutta kun tarkkaan kuuntelee, niin kaikki vain itselleen jotain, suoraan tai epäsuoraan.
- Mutta nyt on höpisty tarpeeksi joutavia. Lähdetäänpäs kierrokselle niin selvitän sinulle maailmankaikkeuden kaikkine makro- ja mikroasioineen ja lopulta paljastan sinulle elämän tarkoituksen ja sen, miksi ylipäätään loin ihmisen maailmaan enkä suoraan tänne. Samalla ymmärrät, miksi näkemäsi kärsimykset ja mielestäsi vääryydet ja epätasa-arvoisuudet ovat niin tarpeellisia.
Lähdimme, ja voi miten yllättävää kaikki oli. Ja voi miten väärässä kaikki ihmisten aprikoinnit ovatkaan.
Vastaukset 29
Vanhimmat
IMHO.
Jatka vain siitä. Selvität maailmankaikkeuden salat. Hieno juttu! Hauskasti kirjoitettu.
...ei se nyt niin hyvä ollut.
Teknisesti on vielä huono. Äidinkieli ei tule automaattisesti minulta oikein jne.
Tunnelmat ja maisemat yms. pitäisi opetella maalaamaan muutamalla sanalla sinne joukkoon.
jne. jne. Mutta reenataan...
Jotenkin jäi käsitys, että kyse on enemmän omista pohdinnoista (sisäistä dialogiaa) kuin novellista. Kai tämä oli novelli?
Jos kirjan alku, niin en kehoita jatkamaan.
Maailman tavallisimmat alut (joita ei kannata käyttää) on.
- Auto saapui kaupunkiin
- Tumma auto lähestyi kaupunkia
- Yleisesti kaikki autoon liittyvät tavat
"... ja ne on aloituksia joita kannattaa välttää"..., kertoi aikanaan kirjailija/opettaja Kosti Sironen
Voin lohduttaa, minäkin olen käyttänyt tuota "Kurviin liian lujaa ja taivaisiin" teemaa. En tosin Kostin kehoituksen jälkeen.
Takakannen tekstiksi kävisi "Auton kanssa sattuu vahinkoja, minä satuin kuoleman..", mistä pääsemmekin sopivasti elokuvaan "Amerikan beaty".
Kirjoiuksessasi oli liikaa panostettu dialogiin. Kirjoituksessa saa arvata puhujan tunnetiloja.
Oletko koskaa lukenut Fagerholmin "Diiva" tai "Leila ja Annukka" -kirjoja (kuunnelmana aikanaan Radiomafiassa). Heillä yhtä ja samaa dialogiaa alusta loppuun.
Naapurini tunsi tuo Annukan roolia vetäneen, joten sain lainata kirjat häneltä.
Älä kuitenkaan lannistu, ahkeralla kirjoittamisella ja lukemisella edistyy.
Mikäli kansalaisopisto järjestää kirjoituskursseja, ilmottaudu (saattaa olla ruuhkaa) se kannattaa.
Mikäli luet tuonkaltaisen tekstin, kommentti voi olla tyrmäävä. Mutta siitä on aina tie ylöspäin.
Minun ensimmäisestä tekstistä sanottiin näin. --Anteeksi, mutta tämä oli tylsempi mitä eduskunnan täysistunto.
Yksi asia mitä huomasin tässä lopuksi kun kävin lukaisemassa pätkän.
Molempien dialogia on samanlaista, niin Gaadin kuin sinun.
Alussa on pienoista eroa, mutta tasaantui loppua kohti.
sisältö, ajatukset ovat toinen. On hienoa, kun joku yrittää avata mieltään, ja muiden mieltä, ulos tavanomaisista fraaseista ja uskomuksista. Entä jos kuolema tosiaan ei ole loppu, vaan askel uuteen olotilaan. Kirjoittajalla on uskallusta, ajatuksen avaruutta ja huumoria. Tarinasta voi tulla aivan hieno, inspiroiva, ajatuksia herättävä. Tekstiä voi hioa - sitä varten on kustantajilla ammattihenkilöstöä.
Hieno idea.
paljonkaan muokata kirjoituksia. Tarjontaa laadukkaista viimeisen päälle hiotuista on runsaasti.
yksi asia vielä... ei kn kaksi asiaa... itseasiassa vielä muutama asia
Tarinan voi myös aloittaa aikaisemmin, ennenkuin rattiin istutiin, yllytettiinkö ja kiva olisi tietää päähenkilön sukupuooli, arvaan mies.
Voi tietenkin jättää lukijan mielikuvituksen varaan.
Dialogissa kannataisi myös välillä muistuttaa kuka puhuu, tässä tarinassa sen tunnistaa, ei kuitenkaan tunnista tunnetilaa. Gaad vaikutti täysin rauhalliselta, kuten narsistit yleensä.
Fiktio-osastoon menevä kirja?
Mistä kirjoittajan lähtökohta? Kysymys herää siitä, että Gaad kertoo kaiken mitä tapahtuu, on kyse hänen tahdostaan, ei kenenkään muun.
Haetaanko tekstillä itselleen synninpäästöä?
Kustantajan oikolukijan tehtävä ei ole muokata, tarkoittaen myös hioa.
Oikolukijan tehtävä on tarkistaa kirjoitus ja korjata mahdolliset väärinkirjoitetut sanat.
Sanasokeudeksi(ko) sitä sanotaan, että kirjoittaa osan sanoista väärin (eli samantapasia virheitä mitä t'ss'kin kirjoituksesa on.
Kirjan kirjoittaa sen kirjoittaja, ei kustantaja ei kukaan kustannusyhtiön typntekijöistä.
Muussa tapauksessa ei tavitsisi kuin kävellä kustannukse toimitusjohtajan luokse ja sanoa "Mulla olis tämmönen idea, että ... Jasite te kirjoitatte ja minä saan rojaltit".
Rauha Rentola on kirjoittanut "Kirjoita hyvin" kirjan.
Sisältää useamman tehtävän ja lopussa saatesanat (noin mistin mukaan) "Nyt kun olet lukenut kirjani lävitse ja tehnyt nuo 3000 harjoitusta, aloita kirja alusta."
Tahdotko sanoa, että novelli ei saisi koostua pääasiassa dialogista?
Heitänpä esimerkkinä yhden varsin arvostetun tekijän novellin, jossa ei ole mitään muuta kuin dialogia: Maria Jotunin Matami Röhelin. Kolme sivua pelkkää murteellista ja alkeellista dialogia. Tällaista Jotuni on harrastanut enemmänkin.
Lukiessani Röheliniä mieleeni tuli, että julkaisisiko tuollaista yksikään kustantaja, jos se ilmestyisi nyt - vaikka se olisikin modernisoitu omasta ajastamme kertovaksi versioksi.
Kun olen itse yrittänyt kirjoitella novelleja, olen miettinyt paljon kysymystä: mikä tekee kirjoitelmasta aidon kaunokirjallisen tuotoksen, jota voidaan kutsua novelliksi? Mitä tahansa kouluainetta tuskin voi kutsua, mutta toisaalta novellin tyylilajeja on niin valtava määrä, että määritelmää taitaa olla mahdotonta muotoilla...
teksteissä kuvataan "kauheata elämää".
En ole lukenut mainitsemaasi Matami Röhelin'iä, mutta Jotuni on joutunut miettimään paljon sitä, miten kuvata hulluksi tekevää kaikkinaista väkivaltaa, jonka kohteena hän lapsineen on ollut.
En kiellä etteikö saa, paljon auttaa kun puhujilla on tunnistettava "kieli".
Enkä tyrmää, kun aloitteleva kirjoittaja haluaa edetä, hän kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa.
Jotunin dialogiasta en tiedä, onko siinä ksi vai useampi henkilö kyseessä.
Novellissa on sääntö (saatu Arja Puikkoselta) "Novellissa pitää jokaisen lauseen pitää viedä tarinaa eteenpäin".
Minusta (siis ain minun mielestä) asia junnaa paikoillaan hieman siksi kun pysähdytään.
Sanankäytön pikkujättiläisestä löytyy myös tietoa novellista.
Novellin toinen sääntö on se, että se pitää alkaa mielenkiintoiseksi ja "nousta" loppua kohden.
Tavallan novelli voisi alkaa myös näin
"Miss v...s mä oon?"
"Saa taivaassa kiroilla, kun itseään rangaistavan haluaa"
Ja jättää se autojuttu kokonaan pois
Yksi neuvo vielä:
Ei auto vaan Volvo (tai muu merkki)
Ei lintu, vaan kottareinen (tai jokin muu lintu)
Ei puu, vaan koivu
Arvosanoja harkinnan mukaan.
"Mutkaisella tiellä kiiti punainen Rellu kuin kuuro lepakko"
Kiitos runontajalle!
Annoit paljon hyviä vinkkejä noissa vastauksissasi.
Ja hyvä kun sanot suoraan, YMMÄRRETTÄVÄSTI.
Enpä oikeastaan juuri mihinkään kommenttiisi väitä vastaan.
Yhtä kyllä ihmettelin: kysyit, että onko tämä novelli. En osaa vastata, mutta eikös se ole ainakin yhtä paljon lukijan arvioitava, kuin kirjoittajan?
Kiva, että ymmärsit, ettei tarkoitukseni ollut lannistaa sinua. Kun aikanaan sanoin kirjoittavani kirjan, minulle naurettiin ivallisesti. Olin silloin 15 v.
Kysyin "Onko tämä novelli?", koska olin epävarma onko kyse kirjasta vai novellista.
Totta, että se on kirjoittajan ja lukijan arvioitavissa kummasta on kyse.
Meillä aikoinaan tehtiin kirjoitusharjoitus, missä kirjoitettiin viisi kirjan takakansitekstiä.
Seuraavaksi meidän piti valita yksi niistä kirjoittamistamme teksteistä ja kirjoittaa siitä ensimäinen sivu.
Syystä tai toisesta minun tekstiä ei milloinkaan ehditty käydä läpi (masentavaa). Kysyin "Milloins mun kirjan alkusivu käydään läpi?"
Lupauksesta huolimatta ei käty.
Seuraavalla keralla kysyin "Milloin ensisivuni käsitellään, nyt aineistoa on viisi (5) liuskaa.
Sitten oli kaksikymmentäviisi (25) liuskaa
Tänä päivänä tuo ensisivun käsittelemättömyys on poikinut noin kaksi ja puolisataa (250) liuskaa.
Ikinä ei siis tiedä mitä tapahtuu.
Yksi asia tuli eilen mieleen.
Mikäli haluat pysyä pelkässä dialogissa, oletko ajatellut sitä, että jätät ensimmäisen kappaleen pois ja alku lähtisi siitä, että heräät taivaassa?
Laitan tällä viikolla kaksi listaa tälle palstalle.
Aiheita on kaksi:
-Miten kirjoitat hyvin
-Miten olet uskottava
Saimme ne aikanaan Siroselta,(Kirjailija/opettaja) kun hän piti kurssia Porvoossa
Kirjoittamisen riemua sinulle.
Minun viimeinen autojuttuni alkoi näin (kokonaisuutena, kirjoitusvirheineen):
-Minulta tämä ajo onnistuu aina, oltiin sitten humalassa tai paukuissa.
-En olisi niinkään varma, ajolinjoista päätellen, vastasi Jananen ja jatkoi. -Muista se meidän mutka joka on jyrkkä kuin fan.
-Tämän auton kanssa se onnistuu vaikka kasu pohjassa. Lyödäänkö vetoa?
-Ei lyödä ja hiljennä, vastasi Jananen
-Ei nyt nipoteta, nyt mennään eikä meinata sun mutkasi.
renkaiden ulina loppui pellin rutinaan ja lopulta kaikki oli hiljaista
-Sanoinhan et siitä selvitään.
-Niin selvitii, metsään ja joku päivä sinä niittaat meidät hengiltä.
-Kuvitelua, kaikki on hallinnassa kun minä olen kysymyksessä.
-Niin, niin tietenkin. Mitä seuraavaksi?
Ensimmäinen virhe siinä on tunnetilojen puute, etenkin kyytiläisen.
Tää oli hyvä vihje:
"Mikäli haluat pysyä pelkässä dialogissa, oletko ajatellut sitä, että jätät ensimmäisen kappaleen pois ja alku lähtisi siitä, että heräät taivaassa?" Oikeastaan pidin autozydeemiä siinä vaan, koska halusin kysyä niistä muista autossa olleista. Että saisin Gaadin sanomaan tappaneensa heidät. Mutta voisihan sen tehdä ilman ekaa kappalettakin.
Tulen tarkkailemaan, milloin laitat nuo lupaamasi listat tänne.
Alan nyt kuvailemaan tunnetiloja tekstiini. Se tosiaan on tärkeää, muutenhan se on aika läpivedetty juttu.
Oikeastaan tekstin teema on kyseenalaistaa muutamia kristinuskon tarjoamia judansseja. Se ei ehkä nouse tarpeeksi pintaan tuossa.
ps. minulla on kymmenkunta tarinaa, laitan ehkä pian jonkun muunkin tänne.
lähtemällä huut helkkariin. Lapset siinä eniten kärsivät, koskeivät voineet suojautua lähtemällä pois. Turha sitä MJ:tä on uhrin / marttyyrin osaan tunkea.
oli vielä ainakin 1970 -luvun loppupuolella avioeron ottaminen miehestään melkeinpä mahdotonta kun aviomies niin päätti.
Poliisit eivät puuttuneet perheasioihin ennen kunnes oli jo ruumiita, ja nekin mieluummin jo vähän jäähtyneitä, jotta ei tarvinnut kohdata väkivaltaista perheenpäätä aseineen.
Turvakoteja ei ollut.
Maria Jotunin aikoihin miehestään eron ottaminen on ollut käytännössä täysin mahdotonta ilman miehensä "lupaa". Siihen aikaan avioerot ovat olleet harvinaisia ja eronnut nainen oli joutunut myös kaikkien muiden hampaisiin.
Kyllä Jotuni oli marttyyri kun jäi ukkons luo. Oli pakko jäädä, sillä hän olisi menettänyt henkensä heti, jos olisi yrittänyt erota. - Jos olisi jättänyt monien naisten mielestä hurmaavan miehensä vapaille markkinoille.
Jotuni kehitteli eloonjäämisoppiaan siinä perhehelvetissään, kuten monet venäläiset kirjallisuuden klassikot vastaavasti Siperiassa.
Uh-oh, sinun täytyy olla hyvin nuori, kun väität moista hölynpölyä vielä 1970-luvun lopusta. Mistä tuollaista olet saanut päähäsi?
"hän olisi menettänyt henkensä heti, jos olisi yrittänyt erota"
Ja tämän olet päätellyt mistä?
...on Kosti Sironen?
Kyllä hänen pitäisi olla kuuluisampi kirjailija, jos hän kerran tietää miten kirjoitushommat hoidetaan.
on sinun tarujasi ihmeellisempi. Ei oikeuttakaan niin paljoa ole, että sitä riittäisi kaikille. Säästöäsäästöä oikeudenjaossakin.
se kysymäsi mistä päätelen, että hän olisi menettänyt henkensä.
Siitä, että hän kirjoitti kuin miehensä olisi ollut psykopaatti.
Tuosta osoitteesta löytyy hieman infoa ruotsiksi
http://www.espoo.fi/kirjailijat/ruotsi/sironen.html
Kostin totantoa:
-Tulevaisuudet 1969 runoja
-Barbarella 1970 romaani
-Kaikki minkä omistan 1972 runoja
-Voi veljet maailman 1975 runoja
-Kärpänen Kuolema. Varjot. Yö. 1975 runoja
-Huomenlahja 1976 runoja
-Ihmisen ääni 1978 runoja, aforismeja ja proosaa
-Matka Bellmanin maahan 1984 runoja
-Puhu tai kuole 1995 runoja
-Kuljen pakolliset pihat ja ne toiset. 2002 runoja
-Runoja, novelleja ja artikkeleita antologioissa ja eri lehdissä.
-Toimittanut lukuisia antologioita.
vierähtänyt jo loppupuolelle kun luin lehdestä, että Loviisassa oli pantu nainen asianajajineen putkaan.
Myös minun avioeron ottamista miehestäni vaikeutettiin siten, että ilmoitettua oikeudenkäyntipäivämäärää siirreltiin eteenpäin useita kertoja minulle ilmoittamatta. Se ilmoitettiin vasta kun soitin itse ja kyselin kuinka kävi. Asianajaja vastasi, että ei se asia ollutkaan vielä käräjillä ja antoi aina uuden päivämäärän. Joka kerran hän sanoi asiankäsittelyn siirtyneen pormestarista johtuvasta syystä.
Tällä tavoin asianajovaltakirja meni vanhaksi ja jouduin allekirjoittamaan uuden valtakirjan. Kun asia meni lopulta oikeuskäsittelyyn, asianajaja unohti lastenelatusmaksut ja piti pärjäillä ilman.
Lopulta otin yhteyttä asianajajaliittoon. Kirjoitin asiani, mutta heikon kirjoitustaidon takia soitin sinne esittääkseni suullisesti tarkemmin.
Koska asianajaja ei antanut vastinetta liitolle liiton ruvettua selvittämään asiaa, liitto uhkasi asianajajaa toimiston tarkastuksella. Tämän jälkeen asianajaja antoi vastineensa, jossa kertoi olleensa pitkäaikaisessa flunssassa jne. Hän oli myös valehdellut liittoon, että avioeron ottaminen ei ollut intresseissäni.
Kirjoitin siihen vastineeni jossa ilmoitin myös muuttaneeni lasteni kanssa asumaan toiseen kaupunkiin jo puoli vuotta aiemmin.
Tässä kerroin oli yhdenlaisesta esteestä, joita jouduin kohtaamaan paljon vielä virallisen eron jälkeenkin.
Jälkeenpäin ymmärrän, että hengenvaarassa en ollut ainoastaan minä vaan lapseni olivat myös. Päättelen sen siitä kun näin miten hän suhtautui lapsiin, joista oli koitumassa kuluja hänen maksettavakseen.
- Pitäs tappaa se pentu, hän sanoi au-lapsestaan, jonka äiti vaati elatusmaksuja.
eikä näitä naisia tapettu. Esimerkiksi Hannu Mäkelän vanhemmat erosivat.
Eräs sukulaiseni erosi jopa 1800-luvun puolella, minulla on siitä dokumentit. Ei sitäkään naista tapettu.
Vanhempani erosivat 1970-luvulla. Äitini elää yhä ja on jopa hyvissä voimissa.
Kuka näitä "varma kuolema" -juttuja oikein tahtoo levitellä? Luultavasti samanlaiset narsistinaiset kuin äitini. Otokset ovat kuitenkin luokkaa yksi ja kaksi tapausta.
Äitini rupesi viime vuonna höpisemään, että isäni oli aikeissa tuupata hänet jostakin ihmeen tornista alas. Ei ollut sitä ennen koskaan kertonut moista. Keksi siis ilmiselvästi jutun jälkeenpäin mustamaalatakseen isääni yhä pahemmin. Vaikka isäni oli jo vainaja.
Onhan noita naisten pahoinpitelijöitä aina ollut ja mihinkäs he maailmasta häviäisivät, mutta jokainen nainen ei ole uhri ja jokainen mies ei ole se näytelmän pahis.
varsin hyvin toimittaa ainakin lapsensa. Mutta MJ ei välittänyt lastensa pahoinvoinnista, vaan piti heidät kaameissa oloissa.
että psykopaatti on sotkenut vaimonsa sukulaisuussuhteet heti ensimmäisenä, jotta saisi hänet täysin eristetyksi ja kaiken avun ulottumattomiin. Tiedän muutamia tehokkaita keinoja - enhän itsekään ole vielä tähän päivään mennessä saanut suhteita sisaruksiini kunnolla toimiviksi. (mutta siihen on muitakin syitä, lapsuudestani)
Psykopaatti tilkitsee koko ajan näkymätöntä vankilaa, jossa hänen vaimonsa on, eikä uskalla karata koska mies on uhannut tappaa.
Psyko hurmaa vaimon ystävättäret naurattamalla heitä. Ystävättäret eivät mahda tunteilleen mitään, ja tunteet määräävät sen mitä kukin havaitsee.
Tämä oli siis arvailua ja tätä minun on helppo kirjoittaa, sillä kirjoitan samalla itseäni ulos ja jonakin päivänä tämän vankilan seinässä on aukko.
ratkaisevat ensimmäisen erimielisyytemme siitä, joka koskee avioerojen harvinaisuutta/yleisyyttä ennen vanhaan.
Siinä olet tietysti oikeassa, että avioeroja tapahtuu myös ilman, että mies tulisi murhanhimoiseksi. Useimmin kai käykin niin, että mies ottaa eron vaimostaan löydettyään nuoremman naisen.
En kerkiä kirjoittamaan enempää, koska on mentävä, mutta palan tähän vielä aamupäivällä. Tämä loppuosa koskee minuakin ja olen vielä hiukan kuin eksyksissä, mutta tämä on yksi tärkeimpiä asioita, josta syystä olen opetellut kirjoittamaan
aamullisesta asiasta.
Ymmärrätkö sieluntilaa, jossa leikkiä lapsena seuraavanlaista kotileikkiä: Lattia romahtelee alta ja seinät repeilee kun vanhemmat riitansa ratkaisuksi mieluiten ottaisivat hengen toinen toiseltaan, mutta vain toisella on aseet ja kykyä siihen?
- Minun on pakko asua isän kanssa, koska jos minä asun sinun kanssa niin minulla ei ole kumpaakaan vanhempaa, totesi poikani kymmenvuotiaana.
Tuo oli avioeroni siinä vaiheessa, jossa hänen isänsä kehitteli keinoja kuinka estää eron ottamiseni.
Toinen asia, jota selviteltiin psykologin kanssa, oli se kun lasteni isä oli kertonut pojalleni jonkun salaisuuden, jota ei kuulemma saanut kertoa koskaan kenellekään.
Eikä hän kertonut!
Kun jokin aika sitten kysyin häneltä, muistaako hän itse sen mikä se salaisuus oli, hän ei muistanut, että koskaan olisi mitään salaisuutta ollutkaan.
Minun on tarvinnut lukea psykologiaa jo pysyäkseni järjissäni. Ymmärrän, että esim. riittävän järkyttävät asiat menevät tiedostamattomaan. Ne ovat siellä tallessa ja niillä on päivätajunnassa vaikutuksensa siten, että tiedostamaton ohjaa tietoisuutta.
Ehkä sinäkin olet kasvanut psykologisesti samantyyppisen sielutilan ahtaudessa kuin minun lapseni, siinä, missä jokin mahdollisti jonkin tilan?
Se tila, jossa olet kasvanut, on kai isäsi raivaama ja jossa on piikkilanka ympärillä. Siinä tilassa ei ole ollut sijaa äidille, vaan sielussasi on tapahtunut äidin kuolema tai poishäätäminen. Isäsi elää edelleen ja voi hyvin.
Koska käsityksesi siitä, millainen nainen noin yleensä on, saattaa olla muovautunut ikään kuin isäsi vihaaman naisen muotoiseksi, tuskin voit sinäkään ymmärtää naisia.
”Äitini rupesi viime vuonna höpisemään, että isäni oli aikeissa tuupata hänet jostakin ihmeen tornista alas. Ei ollut sitä ennen koskaan kertonut moista. Keksi siis ilmiselvästi jutun jälkeenpäin mustamaalatakseen isääni yhä pahemmin. Vaikka isäni oli jo vainaja.”
Miksi et anna äidillesi oikeutta puhua OMISTA KOKEMUKSISTAAN täysin vapaasti? Mistä sinä tunnet äitisi, kun kerran olet karkottanut hänet syyttämällä häntä valehtelijaksi.
Vainajista saa kertoa totuuden, KOSKA vainaja ei kykene enää tappamaan eikä uhkaamaan tappamisella.
Vainaja on saattanut eläessään olla sellainen, että aluksi jälkeenjääneiden kertomukset vaikuttavat kuin pyhäinhäpäisemiseltä. Siis niiden kertomukset, jotka muistavat millainen vainaja oli ollut nuorena.
Jos olisin oikeudenjakaja, jokaisella olisi oikeus omaan elämäntarinaansa. Ne voisivat olla ristiriidassa keskenään, mutta kenelläkään ei olisi oikeutta ottaa toiselta kertomisen oikeutta omaan tarinaansa.
Vain omassa kertomuksessaan voi syyttää toista valehtelijaksi.
Eri ihmiset näkevät eri tavoin, eri ihmiset piiloutuvat eri syistä, mutta kukin kertokoon omat näkemyksensä ja motiivinsa.
Avioerot ovat oikeita ratkaisuja, jos jompikumpi puolisko on sitä mieltä.
Myönnän olevani väärässä siltä osin kun asiat sivuavat sinua ja sukulaisiasi, sillä enhän tunne sinua, isääsi tai äitiäsi, mutta teroitin tässä samalla hakkua, jolla lohkoa aukkoa vankilani muuriin.
Tässä nyt tapahtui tällä tavalla: Lukiessani tekstiä, se alkoi muodostua minulle kuvaksi jostain jonka olen nähnyt (siis: nähnyt). Asia alkoi vaivaamaan niin paljon että ryntäsin Guuggeliin, mutta tuloksetta. Mulla on jonkinlainen vibraatio, että kun mulle tuli tästä sellainen selittämätön hyvä olo, niin näkemäni oli ollut siis hyvää.
Hämärä muistikuva:
Kyseessä oli nukkeanimaatio, englantilainen, erittäin taitavasti kuvattu ja toteutettu. Siinä jonkinlainen lapsilauma surffasi avaruudessa/mielikuvituksessa, ja tapasi reissullaan olennon jolla oli vermeet kuin venetsialaisella ja naamio kuin dogilla (ei koiralla). Tämä duuddeli oli jonkinlainen maailmojen luoja, saatana tai jumala, mikä lie. Ja hän auliisti vastaili lasten moninaisiin kysymyksiin olemisen olomuodoista ja maailmojen salaisuuksista.
Loppu on niin hyvä että jätän sen kertomatta.
P.S. Tämä ei ole mikään lattea plagiaattisyytös
Jokin lastenkirja tuosta voisi sukeutua. Lasten on hyvä lukea muunkinlaisia ajatuksia kuin uskonnoilla pelottelua. Miten avartaakaan ajatusmaailmaa, jos alkaa leikitellä mielikuvilla, ettei kaikki olekaan niin, kuin olemme itsellemme uskotelleet.
On vaikea kirjoittaa jumalaisen viisaasti, jos itse on vielä kovin nuori, mutta aloittajan kirjoitus on hyvää, idealtaan. Pidän siitä, sen hengestä. Tekstiä hiokoon pilkunviilaajat, mutta tämä kertoja osaa luoda sen tärkeimmän - tarinan itse.
Kiitos palautteestasi!
Siinä mielessä olit jäljillä, että idea tuosta keskustelusta tuli eräästä vanhasta novellista, jossa on samantapainen keskustelu.
Käytin sitä röyhkeästi, koska mielestäni niin voi tehdä, kunhan laittaa oman sovituksensa asiaan. Eli niinkuin musiikissa cover-biisi. Ajatukset uskonnonnosta ovat omiani, jos ajatukset nyt omia voivat olla.