Tällä palstalla roikkuminen siis. Kun kaikki kirjoittavat anonyymeinä ei ikinä voi tietää kuka on tekstien takana. Ei varmasti. Sitä lukee jotain ketjua ja toivoo ja uskoo, että kirjoittaja on juuri hän. Ajaa itsensä kierteeseen, jossa tunteet painavat enemmän kuin järki.
Välillä olen pysytellyt täältä poissa ja saanut elämäni jonkinlaiseen rotiin. Uskonut, että toisen käytös IRL kertoo totuuden: ettei toinen vain ole sillä tavalla kiinnostunut. Pitäisi tehdä niin nytkin. Pitäisi elää omaa elämäänsä eikä hengailla täällä toivomassa turhia.
Välillä olen pysytellyt täältä poissa ja saanut elämäni jonkinlaiseen rotiin. Uskonut, että toisen käytös IRL kertoo totuuden: ettei toinen vain ole sillä tavalla kiinnostunut. Pitäisi tehdä niin nytkin. Pitäisi elää omaa elämäänsä eikä hengailla täällä toivomassa turhia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
menetetään niin mitä muuta on enää jäljellä? Onko edes mitään? Pandoran lippaaseenkin jäljelle jäi ainoastaan toivo. Sitä ei siis passaa menettää.
se toivo perustuu harhoille ja väärille olettamuksille? Silloinhan se on vain epätoivoa.
Olisi parempi kohdistaa ne toiveet omaan itseensä ja elämänsä kehittämiseen. Silloin niillä toiveillakin on ehkä realistisempi pohja. Tasapaino on parempi vaihtoehto kuin ailahtelevat tunteet... Siltä ainakin on alkanut tuntua.
Tai sitten voisi vain yrittää lukita kaikki elämänsä vitsaukset henkilökohtaiseen Pandoran lippaaseen ja heittää avaimet jorpakkoon. ;)
mitään, ei voi pettyä. Kun hyväksyy kaiken sellaisena kuin on, ei voi olla harhainen. Epätoivo on aina läsnä kun ei ole valmis luopumaan. Epätoivo rumentaa jokaisen ihmisen. Toivokin on jokin, mikä pitäisi pystyä hyväksymään sellaisena kuin se on. On helpompi kun ei toivo mitään erityistä. Riittää kun vaan toivoo. Ainoastaan toivoo.
Voihan ne vitsaukset lukita siihen omaan henkilökohtaiseen Pandoran lippaaseenkiin mutta onko se kovin järkevää? Kun se lipas täyttyy ja ratkeaa saumoista ja saranoista, tulee jälki olemaan sen mukaista. Mutta silloin kun ymmärtää, että jokaisen vitsauksen on tarkoitus opettaa jotain, ne vitsaukset alkaa vähitellen muuttaa muotoa. Silloin kun alkaa oppimaan niistä, ne ei enää tunnukkaan vitsauksilta. Silloin alkaa olla kiitollinen niidenkin olemassaolosta. Kiitollinen, koska eihän virheettömyydestä ikinä opi. Aina opitaan virheistä. Toisin se ei voi olla.
välttämättä aina turhaa
kaikki on mahdollista
minulla aukesi täysin uusi sivu elämässä tätä kautta, en tiedä vielä mihin suuntaan mennään, mutta auts että olen onnellinen (ja samalla peloissani...)