Me olemme kavereita, mutta hän flirttailee minulle koko ajan ja lähentelee aina nähdessämme. Pystyisin olemaan pelkkä kaveri, mutta hänen minuun kohdistuvat, kaveruuden ylittävät - sanansa ja tekonsa sekoittavat pääni- ja hän on saanut minut rakastumaan itseensä.
Juuri kun olen täysin sekaisin hänestä, hän alkaa yllättävimmällä hetkellä kertoa muista ihmisistä, jostakin kiinnostavasta tyypistä, jonka kanssa hänellä on peliä, tai on ollut, jostain joka on aiheuttanut hänelle päänvaivaa viime aikoina. Putoan taas, ja ajan kanssa saan itseni asennoitumaan häneen viileämmin, muistaen kaikki realiteetit, joita hän eteeni tyrkkää vähän väliä.
Mutta siinä kohdassa hän ilmestyykin taas luokseni, kertoo ja osoittaa miten tärkeä ja ainutkertainen juuri minä olen hänelle, ja muut eivät mitään. Tiedän, että minun pitäisi pysyä hänestä etäällä, mutta en ole tarpeeksi vahva vastustamaan hänen silmiään, kosketustaan, lämpöään, joka vie minut joka kerta mukanaan, kun hän vain sormiaan napsauttaa. Pääseekö tästä verkosta koskaan irti...?
Juuri kun olen täysin sekaisin hänestä, hän alkaa yllättävimmällä hetkellä kertoa muista ihmisistä, jostakin kiinnostavasta tyypistä, jonka kanssa hänellä on peliä, tai on ollut, jostain joka on aiheuttanut hänelle päänvaivaa viime aikoina. Putoan taas, ja ajan kanssa saan itseni asennoitumaan häneen viileämmin, muistaen kaikki realiteetit, joita hän eteeni tyrkkää vähän väliä.
Mutta siinä kohdassa hän ilmestyykin taas luokseni, kertoo ja osoittaa miten tärkeä ja ainutkertainen juuri minä olen hänelle, ja muut eivät mitään. Tiedän, että minun pitäisi pysyä hänestä etäällä, mutta en ole tarpeeksi vahva vastustamaan hänen silmiään, kosketustaan, lämpöään, joka vie minut joka kerta mukanaan, kun hän vain sormiaan napsauttaa. Pääseekö tästä verkosta koskaan irti...?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen itse ikään kuin tässä toisen osapuolen tilanteessa. Ja voin sanoa, että vaikka tunnistan käytökseni tekstistäsi ja ymmärrän näkökulmasi/dilemmasi,, voin myös kertoa olevani yhtä lailla ongelman keskellä, loukussa.
Emme takuulla ole tuttuja keskenämme, siksi päätinkin avautua tuntemattomalle,, ehkä auttaakseni itse ymmärtämään myös itseänikin.
Tässä tilanteeni:
Me(kin) olemme kavereita. Ja olen antanut ymmärtää, että haluankin olla vain kaveri. Tosiasia: olen rakastumassa häneen ja se pelottaa mua. Pelkään menettäväni hänet ennen kuin hän edes olisi minun, ja pelkään satuttavani itseäni jossain vaiheessa koska minulle on käynyt monesti niin.
Annan siis hänen ymmärtää, että tunteeni häntä kohtaan ovat vain kaverilliset, mutta en voi olla katsomatta häntä uppoutuen haavemaailmaani,, en voi vastustaa menemästä lähelle jos siihen on mahdollisuus. Olen aivan sekaisin tästä tyypistä, mutta yritän käyttäytyä koko ajan vastoin sitä, miten oikeasti haluaisin käyttäytyä. Tai mitä oikeasti haluaisin kertoa.
Neuvoisin sua puhumaan suoraan, kertomaan että susta tuntuu tältä.
Neuvoisin myös itse itseäni puhumaan suoraan, mutta pelkään niin paljon, ja olen jo rakentanut liian paksun muurin ympärilleni, etten pysty siihen. Toivon vain, että "hän" tulisi ja murtaisi tuon rakennelmani ja ottaisi itselleen.
Halusin vain valottaa, että tuollaisenkin käyttäytymisen takana voi olla vain rakastunut henkilö, mutta liian avuton osoittamaan sitä suoraan.
Ja jos hänellä on vain tarve olla huomioitu ja tykätty, sitten tuhlaat aikaasi ja omia tunteitasi. Kannattaa selvittää, mistä on kyse.
Kiitos kommentoinnista, hyviä ajatuksia. On tosiaan olemassa toinenkin perspektiivi. Minä en saa kohteestani täysin selvää tai varmuutta, mitä hän tuntee minua kohtaan, vai onko vain niin taitava ihailun tavoittelija, että hänellä on vain kyky vetää ihmiset mukaan elämäänsä. Hän on niin aidon tuntuisesti kertonut mitä hänelle merkitsen. Olen kertonut saman hänelle, mutta joskus meillä on pitempiäkin taukoja tekemisissä olossamme, ja sitten hän taas tulee rymisten sekoittamaan elämäni, emmenkä koskaan keskustele siitä, mitä edellisellä kerralla olemme toisillemme tunnustaneet, jne.
Minua sekoittaa entistä enemmän kuitenkin se, miksi hän kertoo minulle korostetustikin itselleen kiinnostavista ihmisistä, ihastuksistaan (?) Tekeekö hän sen tehdäkseen minut mustasukkaiseksi, kuten joskus sanookin, miten minua on mukava kiusata? Vai onko hän todella niitä, jotka haluavat pitää peliä moneen suuntaan samaan aikaan. Hän varmasti tietää mitä minulle merkitsee, ja siksikään en ymmärrä, miksi hän haluaa vetää maton jalkojeni alta usein kertomalla ns. seikkailuistaan. Tai sitten hän ei vain välitä. Ristiriitaista. Selvää on joka tapauksessa se, että kun tapaamme, välillämme on niin paljon sähköä, että on vaikea pysyä toisesta irti. Tunnen sen hänenkin puoleltaan. Emmekä totuuden nimissä aina pysykään irti toisistamme.
Oma tilanteeni on tämä: Tutustuin vajaa 2 vuotta sitten uskomattoman vahvaan ja kaikin tavoin upeaan naiseen. Ystävystyimme nopeasti (lasten kautta)enkä tiedä ihastuinko hänen itsevarmuuteensa, ulkonäköön, suorapuheisuuteen...vai näihin kaikkiin. Ongelma on se, että hän on useaan otteeseen sanonut pitävänsä vain miehistä. Hän on eronnut ja toivoo löytävänsä uuden miehen elämäänsä. En ole koskaan sanonut olevani bi-seksuaali. Silti jokin saa minut tuntemaan ettei hän ehkä itse ole selvillä omasta suuntautumisestaan??? Ehkä tämä on vain toivon luomaa harhakuvitelmaa... En ole koskaan uskaltanut kertoa / sanallakaan vihjaista haluavani ystävyydeltämme enemmän. Syy on yksinkertaisesti se, että pelkään hänen torjuvaa reaktiotaan ja ystävyytemme päättymistä. Olen lukemattomat kerrat nukkunut hänen kanssaan samassa sängyssä ja huvittavaa on etten juurikaan pysty nukkumaan -- sydän hakkaa ja ajattelen häntä koko ajan. Sänky on hyvin leveä 2m ja hän nukkuu aivan toisella laidalla samoin minä. Tunnen tilanteeni epätoivoiseksi, sillä en todellakaan tiedä miten edetä. Ehkä ei pitäisikään? Terv. Epätoivoinen
jatkossa hänen kanssaan tekemisissä ystävänä? Haluatko olla (jos muuta ei tule olemaan) vain ystävä hänen kanssaan? Hän on vapaa ja aikuinen nainen, kyllä sinulla on oikeus kertoa tunteistasi.
Hänen suhtautumistapansa voi saada sinut yhä enemmä ihastumaan tai sitten laimennuttaaa tunteet totaalisesti, kun alat ajatella, ettei hän olekaan niin ihana jos/kun ei ymmrrä sinun päälle
mutta minä olen tämä toinen. Valitettavasti. Minä ainakin olen kertonut "ihastuksistani" korostetusti hänelle, se takia että näkisin hänen reaktionsa. Miten sä reagoit kun hän selittää sulle jostain ihastuksestaan. Yritätkö hymyillä ja olla onnellinen hänen puolestaan, vai näkyykö susta mustasukkaisuuden, hämmennyksen, yllätyksen merkkejä. Hän voi vain testata sua, niinkuin minäkin teen.
En myöskään pysty pitämään näppejäni erossa hänestä, ja humalapäissäni selitän kaikennäköistä, niinkuin hänkin mulle. Seuraavaksi kun nähdään ei puhuta lainkaan siitä mitä tapahtui. Hänelläkin on muita joiden kanssa on juttua, mutta hän ei puhu niistä. Kerran meinasi tapahtua vaikka mitä, mutta olin vähän epävarma, koska tiesin ettei sen jälkeen olisi enää paluuta takaisin. Sekin unohdettiin heti seuraavana päivänä, koska oltiin liian humalassa. Mutta sama homma jatkui pian sen jälkeen.
Nyt ollaan pidetty etäisyyttä, eikä meidän välillä ole enään mahdollisuutta tapahtua mitään. Yritän olla kaveri nyt hänelle. Tämä on mulle ihan ok. Mutta joskus mietin että mitä jos olisikin tapahtunut vielä enemmän, mitä jos olisinkin puhunut hänelle avoimesti. No.. myöhäistä jossitella.
Niin tutulta kuulostaa juuri tuo sinun tilanteesi omaani verrattuna! Hui! Vaikka onkin ihan varmaa, ettemme tunne toisiamme. =) Sitä minäkin olen ajatellut, haluaako hän jotenkin provota minua kertomalla asioita toisista "ihanuuksista". Tottakai sisälläni kiehuu ja tuntuu musertavalta joka kerta niitä juttuja kuunnellessa, mutta olen ehkä (itseäni jollain tavalla suojatakseni?) pyrkinyt pysymään viileänä ja ilmeettömänä. Sitä taas en tiedä, näkeekö hän silti lävitseni todelliset tunteeni, joskus tuntuu, että hän tietää kaiken minusta ilman sanojakin.
Meillä on myös ollut tuota humalaista toimintaa. Ei ihan kaikkea, mutta kerran oli lähellä ja hän kuitenkin vetäytyi, koska sanojensa mukaan ei voinut ottaa riskiä, että sen jälkeen kaikki välillämme olisi toisin. Tarkoittiko se sitten, että merkitsen hänelle todella jotain, vai sitä, ettei hän vain tarpeeksi halunnut kuitenkaan, en tiedä.
Meillä kuumenevat välit kuitenkin hyvin usein myös silloinkin kun tavallisesti tapaamme selvinpäin. Toki tilanne ei silloin riistäydy niin käsistä, eikä silloin puhuta ihan mitä tahansa...mutta ne suoran vihjaavat sanat, pitkät katseet, kosketukset silloinkin...Mikään ei voi tuntua niin maagiselta. Ja kuitenkaan mitään enempää ei voi olla käytännössä.
Että taitaa olla juuri tuo riskinotto ja vetäytyminen merkkiä aidoista oikeista tunteista.
Ei uskalla toimia, jos saakin nenille.
Nälkä kasvaa syödessä ja ei riitäkään enää se "yksi hetki". Mutta mistäpä sitä tietää, jos ei kokeile.
Ihanteellisinta olisi tietenkin, että kaikki tapahtuisi selvinpäin. Juuri niin, mutta ihminen on itsellensä ongelma. Kaikki vaan, totuudet julki tunteistanne!Jossittelukerho ei ole kiva kerho.
Testiä lienee taas nuo kertomukset muista.
Oma, tämänhetkinen suhteeni alkoi juuri samankaltaisen ihmisen kanssa.. piiritti pitkään ja flirttaili ja sanoi ihailevansa ym. ja sai rakastumaan. Mutta käyttäytyy edelleen samoin flirttailee lähes kaikkien kanssa ja kertoilee kuinka ihania tai ihana joku nainen on ja kuinka joku on söpö jne... ja silti sanoo rakstavansa vain minua.. joskus tuntuu aika rankalta juuri se että kun itsestä tuntuu ettei voikaan olla niin ihana kuin ne kaikki muut..
Yritän olla ajttelematta sitä ja ajettelen että se on hänen juttunsa ja kuuluu osana hänen persoonaan.