Ennen vietin ns. baarielämää. Vietin suuren osan ajastani kapakoissa. Kavereita piisasi ja kaikki suhteenikin saivat alkunsa baareista. Seitsemisen vuotta sitten minulla yksinkertaisesti tuli mitta täyteen. Muutin, jätin kakki vanhat kaverini ja vaihdoin vielä puhelinnumeronkin salaiseski. Nykyään en käy missään, möllötän pääasiassa täällä kotosalla.Usein tulee mietittyä, että onko tämä nykyinen elämäni kuitenkaan tämän arvoista?
Itseaiheutettua
Pori46
3756
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
oikein kunnon kavereita? Itsellä samantapainen tausta, mutta ei harmita yhtään että pinnalliset kaverisuhteet ovat loppuneet. Mielummin vain muutama tosiystävä, kuin liuta jotain kännäyskavereita.
ei ole kaveri selvänä ollessaan.Juttelukin tyhjänpäiväistä.Mielummin yksin,ennenkuin juopporemmin kanssa.
Itselläni on niin, että en ole jättänyt kavereita, mutta lähes aina kun he kysyvät minua johonkin, niin en mene. Itse olen syyllinen siihen, että olen yksin, koska en ikinä suostu kun he kysyvät mua ja itsekään en mitään ehdottele. Ehkä pidän jollain tapaa olla yksin tai kaipaisin vaan erilaisia kavereita. Mutta oma syy, en saisi valittaa, että olen yksinäinen.. En tiedä liittyikö tähän, mut ihan sama.