Tullut 8 keskustelua, näköpiirissä vain yksi. Hävetkää seriffit.
Serifille moitteet
hoitokousmuistio tässä
61181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Syy lienee tekniikassa.
Mullakin olis ollut kommentoitavaa hoitokokouskeskusteluun ja siihen miten törkeästi avaajalle vastattiin. Ihan tyypilliseen vl-tapaan!!! Ei-uskovia, epäileviä saa kohdella ihan miten vain, mitä törkeämmin sitä parempi sisäpiireissä. Olen itse ex-vl, isäni on siellä saarnaaja samoin kuin melkein kaikki sisarukset. Olin lapsi ku isäni joutui noihin hoitokokouksiin, häntä rääkättiin yötolkulla ja joutui 2 vuodeksi puhujakieltoon. Hän ei ole koskaan ollut entisensä sen jälkeen. Minun lestadiolainen siskoni on sen minnulle kertinut että isä vieläkin pelkää näitä entisiä kiduttajiaan. Minuakin kidutettiin 80-luvulla: kerrottiin mm. että paras ystäväni, nykynenkin sellainen, on SAATANAN kätyri jonka ainoana tarkoituksena on johdattaa minut helvettiin. Olen NIIN ONNELLINEN että sain lopulta voimia lähteä vl-lahkista vaikka inut leimattuunkin hulluksi, huonoksi äidiksi jne. Nykyinen aviomieheni, uskova lakimies on usein niin tuohtunut muistoistani että haluaisi nostaa vanh-lestadiolaisuuden tutkinnan alle. En halua perheeni tekia. He joutuisivat kärsimään SUUNNATTOMASTI. Nyt aikuisena olen kuullut myös raiskaus/insestitapaulsesta vl-perheessä jonka koko seurakunta painoi villaisella!!!
***
Minusta tämä palsta on "fiksuimpia" palstoja, jos vertaan moniin muihin.
Sheriffi on myös viisas ja fiksu poistojen suhteen mielestäni.
Tosin noi "hoitokokoukset" , mistä puhutte , ovat minulle täysin vierasta, mutta sielunhoidollisesti myös voi tapahtua erehdyksiä, virheitä ihan yleisestikin... Miksi kaivella menneitä? Eletään nykyisyydessä ja annetaan toisillemme anteeksi , jos jotakin anteeksi annettavaa on. Kukaan meistä tuskin on täydellinen . Katsotaan Jeesukseen , joka on tie, totuus ja elämä.
tänä iltana viestit läpi.!!
pelkkä SRK:n renki. Tämä on käynyt selvästi ilmi viime päivien sääntöjen vastaisten poistojen myötä. Poistetuissa ketjuissa on ollut liikaa valonarkaa asiaa vl-herätysliikkeestä - sen Raamatun vastaisista valheopeista, ihmisoikeusloukkauksista (hoitokokoukset) yms.
Siksi ketjut piti poistaa Suomi24:n sääntöjen vastaisella tavalla.